Pottu laihdutti 15 kiloa kahdessa viikossa

Repikää tuosta huumoria.

https://vm.tiktok.com/ZNdCTwbsq/
17403
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Noin 7 kiloa viikossa , noin kilon päivässä siis. Nesteitä suurin osa ja sitten läskit.

Äänestä

Kilo läskiä on 7000caloria.

Äänestä

Pottu on kansan supermies!

Äänestä

Painon putoaminen ja laihtuminen eivät ole samoja asioita!
Minun käsitteistössäni laihtuminen on laardin vähenemistä.
7kg:n laihtuminen yhdessä vuorokaudessa.
Esimerkiksi painissa on tavallista "laihduttaa" alittaakseen oman sarja painorajan.
Eräs tuttavani "laihdutti" kerran tuon 7kg.
Istui tuntikausia saunassa jalkaterät kylmässä vedessä. Pyyhki ihoaan kuivaksi vaihtaen pyyhettä kuivaan.
Juoksi umpihangessa. Muusta en tiedäkään.
Pääsi sarjaansa. Ylestä on, että junnusarjoista lähtien punnituksen jälkeen alkaa tankkaus.
Esimerkkini hepulla olivat "hihat tyhjät". Kaksi ottelua ja katsomoon.
Siirtyi sovinnolla ylempään sarjaan johon oli vähemmän vetoja =painon pudottamista punnitukseen.
Kovia poikia pikalaihdutukseen nuo painijat.
Samaa on kaikissa painoluokitetuissa lajeissa mutta paini lienee nitä tyypillisimpiä.
Kilpailin itse painon noston olympialajeissa. Nestepitoisuudella voi jonkin verran pelata mutta ei painijatyyppisesti. Sarjaa mahtumisen valmistelun aloitin vähintään kaksi viikkoa etukäteen ja silloinkin oli kyse vain +-3kg:sta. Tietenkään ennen puntaria ei juotu.

Rasva%:n aleneminen on laihtumista. Kansan keino on vyötärön mittaus mutta sen tulokseen saattaa alitajuisesti vaikuttaa tavoite.

Äänestä
  • Kyllä se täytyy myöntää että pottu ON kova jätkä,sillä löytyy kikistä tarkat ohjeet miten ja millä tavalla on laihtunut.
    Katsoin linkin
    Syöntiä vain 2 kertaa päivässä ja kaikki lihaa,kalaa,kananmunia,eli lähinnä garnivore tai ketodietti dieetti.
    Hiilihydraatit päivässä vain 20 grammaa
    Kulutetut kalorit jopa 4000 päivässä 👈 rullaluisteluhiihtoa jopa 40 kilometriä päivässä.

    Dieetti näyttää toimivan KOSKA kunto näyttää olevan erittäin hyvä.

    Tuo nopea laihtuminen perustuu vain pieniin kaloreihin ja liikuntaan.Myös hiilihydraateilla laihtuu yhtä paljon jos syö noin vähän ja reenaa noin paljon.🤔😲

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Kyllä se täytyy myöntää että pottu ON kova jätkä,sillä löytyy kikistä tarkat ohjeet miten ja millä tavalla on laihtunut.
    Katsoin linkin
    Syöntiä vain 2 kertaa päivässä ja kaikki lihaa,kalaa,kananmunia,eli lähinnä garnivore tai ketodietti dieetti.
    Hiilihydraatit päivässä vain 20 grammaa
    Kulutetut kalorit jopa 4000 päivässä 👈 rullaluisteluhiihtoa jopa 40 kilometriä päivässä.

    Dieetti näyttää toimivan KOSKA kunto näyttää olevan erittäin hyvä.

    Tuo nopea laihtuminen perustuu vain pieniin kaloreihin ja liikuntaan.Myös hiilihydraateilla laihtuu yhtä paljon jos syö noin vähän ja reenaa noin paljon.🤔😲

    Pottu laihdutti viime vuonnakin 30 kiloa,se on tehnyt tuota noin 15 vuotta.
    Juopottelee ensin vuoden ja sitten ketodietti,sama toistuu vuodesta toiseen.

    https://youtu.be/czBRCO836Jw?si=TNSv9BKYeSSwbGs-

    Äänestä

Ihan on kuin pystyyn nostettu sika🤔

Äänestä

Kyllähän sitä lähtee paljon painoa kun ensin turvottaa itsensä viinalla.

Enpä jaksa tuollaista arvostaa yhtään. Enempi taitaa olla joku syrjäytyneiden ja alkoholistien idoli.

Äänestä
  • Luulen, että olet 𝑖𝑡𝑠𝑒𝑘𝑖𝑛 vähintään 𝑦ℎ𝑡𝑎 𝑙𝑎𝑖𝑙𝑙𝑎 𝑠𝑦𝑟𝑗𝑎𝑦𝑡𝑦𝑛𝑦𝑡, mutta sankarisi on 𝐴𝑛𝑡𝑡𝑖 𝐻𝑒𝑖𝑘𝑘𝑖𝑙𝑎.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Luulen, että olet 𝑖𝑡𝑠𝑒𝑘𝑖𝑛 vähintään 𝑦ℎ𝑡𝑎 𝑙𝑎𝑖𝑙𝑙𝑎 𝑠𝑦𝑟𝑗𝑎𝑦𝑡𝑦𝑛𝑦𝑡, mutta sankarisi on 𝐴𝑛𝑡𝑡𝑖 𝐻𝑒𝑖𝑘𝑘𝑖𝑙𝑎.

    Hyvin huomattu. Varmasti asianlaita on juuri noin.

    Äänestä

  • Laihtuu tuolla tavalla rasvaakin ainakin 5 kiloa kuukaudessa,paljon se on sekin.
    Nestepaino 10 kg ja rasva 5 kiloa.

    Äänestä



  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Arvioisin kalorit olevan noin 1500 päivässä ,niitä se ei koskaan ilmoita.
    Hiilihydraatti pitoisella dieetillä laihtuu yhtä paljon JOS syö noin vähän ja liikkuu noin paljon.😳

    Siinä on hieman enemmän proteenia kuin tavallisessa hiilihydraattidietissä.Noin 75 -90 g päivässä

    Äänestä

Tuolla tahdilla mikään pudotus ole pysyvää.

Äänestä

Pitäiskö tuollaista elämäntapaa jotenkin suosia tai ihailla? Että juopottelee kuukausitolkulla ja sitten laihduttaa turpoamansa kilot? Ei ole kovin terveellinen elämäntapa. Pelkästään oluen juomisen lopettaminen laihduttaa joten mitään sen kummempia ei tuossa tilanteessa tarvi kun painosta tippuu heti 10 kg. Jos haluaa diabeteksen ja rasvamaksan niin kannattaa seurata moista esikuvaa perässä!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Repikää tuosta huumoria.

https://vm.tiktok.com/ZNdCTwbsq/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu