Minulla on nuoresta asti ollut hyvä raastokyky ikäisiini verrattuna, ja pärjäsinkin koulujen välisissä juoksukilpailuissa hyvin. Mutta tämä helppo menestys oli kaksiteräinen miekka. Treenasin aina liian kovaa, ja kun lapsuuden leikit ja pallopelit jäivät pois, en enää kehittynyt. Päin vastoin. Kunto loppui, ja sitä myöten loppuivat myös juoksut.
Vastaukset 14
- Anonyymi
Koulujen väliset urheilukisat lopetettiin jo 1980-luvulla. Ne kuormittivat liikaa oppilaita.
Siitä lähti liikkeelle urheilun romahdus.- Anonyymi
Ja lopulta koko kansakunnan rappio. Vain väestönvaihto voi auttaa.
- Anonyymi
Ooaaee
- Anonyymi
Patistinilla kävi sama aikuisena. Leikinomaisuus puuttui juoksusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Patistinilla kävi sama aikuisena. Leikinomaisuus puuttui juoksusta.
Juu. Ukkeli painoi never easyllä ja hidastui vuosi vuodelta, kunnes juoksut loppuivat kokonaan.
- Anonyymi
Nykyään nuoriso ei liikunan opettajan mukaan halua nostaa sykettä ja ei saa tulla hiki. Kaikki liikkuminen pyritään tekemään skootilla, näistä myöhäis heränneistä yritetään ammentaa niitä viiden tunnin maratoonareita. Osalla pommin varmasti piilevä kakkostyypin diabetes jo taustalla itse aiheutettuna. Kuormittaa terveydenhuoltoa vuosien saatossa yhä enemmän.
- Anonyymi
Korkeasykkeinen kehittää paremmin, siksi pärjäsit, mutta stressi ja kortisolitasot koholla jatkuvasti käy raskaaksi pidemmän päälle.
- Anonyymi
Korkeasykkeinen kehittää, mutta välillä pitää palautella.
- Anonyymi00009
Maksimi treeni kehittää parhaiten. Lisäksi tarvitaan myös sauvakävelyvä.
- Anonyymi00010
riippuu paljo BMI
- Anonyymi00012
Juu. Pk tärkiätä.
- Anonyymi00013
Korkeasykkeinen kehittää, mutta vain jos kevyttä tukena.
- Anonyymi00014
tulee silti hiki, ei kannata.
- Anonyymi00015
Kovat lenkit kehittää. Tavisläskille kevyet on kävelyä. Niitäkin tarvitaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062185- 103886
- 64791
- 46780
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21696Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha511686Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76630- 60570
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23570- 57551