Faktaa hallitusten talouden hoidosta ja hoitamattomuudesta

Sipilän/Stubbin hallitus sai velanoton kuriin, mutta Rinteen/Marinin ylileveä eläminen vauhditti tulevien polvien rahoilla elämistä. Orpon hallituksen yksi ongelma on suhdannetilanne, jota oppositio on pahentanut esimerkiksi kuukauden satamalakolla. Velkataakkaa on kertynyt jo niin paljon, että korkoihin menee jo 3,2 miljardia. Marinin aikana korot olivat kolmasosa. Viisikko suorastaan kylvi rahaa. Häpeällistä tulevien polvien piikkiin bilettämistä.

Taloudenpito ei onnistu kaikilta. SDP osaa korottaa veroja, mutta se on suoraan pois köyhien ruokapöydistä.

Ensi vuonna kuluttajien ostovoima nousee, koska inflaatio on laskenut noin 2 prosenttiin, korot ovat laskeneet, erityisesti pieni- ja keskituloisten verotus kevenee ja palkankorotukset tuovat lisää bruttoon. Hyvä vuosi tulossa.

Seuraava hallitus joutuu leikkaamaan valtion kuluja 10 miljardia vuositasolla, että velanotto saadaan loppumaan ja entiset maksettua pois pikkuhiljaa. Valtionhallinto on sairaan lihava, BMI 40.

https://encrypted-tbn0.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcRAk_E_qChR1YihiuIKQYYnLEjdApsF7cH82w&s
072
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Sipilän/Stubbin hallitus sai velanoton kuriin, mutta Rinteen/Marinin ylileveä eläminen vauhditti tulevien polvien rahoilla elämistä. Orpon hallituksen yksi ongelma on suhdannetilanne, jota oppositio on pahentanut esimerkiksi kuukauden satamalakolla. Velkataakkaa on kertynyt jo niin paljon, että korkoihin menee jo 3,2 miljardia. Marinin aikana korot olivat kolmasosa. Viisikko suorastaan kylvi rahaa. Häpeällistä tulevien polvien piikkiin bilettämistä.

Taloudenpito ei onnistu kaikilta. SDP osaa korottaa veroja, mutta se on suoraan pois köyhien ruokapöydistä.

Ensi vuonna kuluttajien ostovoima nousee, koska inflaatio on laskenut noin 2 prosenttiin, korot ovat laskeneet, erityisesti pieni- ja keskituloisten verotus kevenee ja palkankorotukset tuovat lisää bruttoon. Hyvä vuosi tulossa.

Seuraava hallitus joutuu leikkaamaan valtion kuluja 10 miljardia vuositasolla, että velanotto saadaan loppumaan ja entiset maksettua pois pikkuhiljaa. Valtionhallinto on sairaan lihava, BMI 40.

https://encrypted-tbn0.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcRAk_E_qChR1YihiuIKQYYnLEjdApsF7cH82w&s

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu