Valitetaan, että ainiaan unohdetaan tyystin Suomen romaaneja monissa asioissa.
Niin tälläkin kertaa ei olla muistettu heitä.
On hyvin selvillä globalisaatio suomalaisten penisten koosta suhteessa esimerkiksi itänaapureiden tai kongolaisiin, mutta ei romaaneihin.
Romaanit ovat syntyneet Suomessa viisi sataa vuotta.
Jo niin pitkään he ovat harjoittaneet seksuaalista kanssakäymistä maassa.
He kaikin tavoin elävät suomalaista arkea romaaneina.
Suomen Lääkärit kysyvätkin anteeksipyytäen, että minkä kokoisia ovat romaanien penikset Suomessa?
Mitkä seikat vaikuttavat romaanien penisten kokoihin Suomessa?
Tutkimuksen pitäisi ottaa mukaan maailman romaanien penisten kokoja, verrata niitä suomalaisiin romaaneihin ja Keski-Intian penisten kokoihin, jonka jälkeen voimme analysoida tuhannen vuoden muutoksia ja niiden syitä suhteessa kotimaisten romaanien penisten kokoihin, miksi ne ovat tämän kokoisia ja kuinka ne kehittyvät siitä eteenpäin.
Jos sattuu olemaan romaanien piireissä mahdollisia sukupuoli ongelmia, joita pitää hahmottaa etnografisesti osaltaan.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Romaanien jälkeen penisten koko mittaamatta Suomen Tataareilta.
Romaaneilla (kirja) ei tiettävästi ole penistä, eikä Suomen väestötietojärjestelmän mukaan Suomessa ole ketään, jonka nimi olisi Romaani.
Romanit mitaavat peniksen koon ottamalla sen suuhun eli mui. Jos penis mahtuu kokonaan suuhun sen ollessa seisokissa on penis pieni, iso penis ei mahdu kokonaan romanin suuhun, ei romanimiehen eikä romaninaisen. Kuulemma Romanien sukujuhlissa koko suku oli maistellut toistensa peniksiä, ja tulos oli kaikille yllätys Feija-vaarilla oli kuulemma isoin penis, Feijan penis ei mahtunut yhdenkään sukulaisen suuhun kokonaan. Iso-Feijalla on todellaq iso, saavat muut kaaleet olla kateellisia.
Terno
Kiireestä kantapäähän?