Suomen tuntemattomimpiin kuuluva orkesterisäveltäjä Pentti Soini

Suomessa on sotien jälkeen vaikuttanut niinkin tuntemattomia säveltäjiä, kuten musiikkikirjastossa mm. kirjastovirkailijana, Yleisradiossa musiikkitoimittajana ja Sibelius-akatemiassa opettajana toiminut sinfonioiden säveltäjä Pentti Soini s. 1927, josta ei missään muualla ole juuri mitään tietoa tai edes mainintaa, kuin ainoastaan Suomalaisia säveltäjiä kirjan liitteessä. Ei Wikipediassa, ei Music Finland coressa, eikä hänen musiikkiaan ole edes levytetty, eikä sitä myöskään löydy tuubista. Hänen tuotantoonsa kuuluu mm. oktetto, 7 jousikvartettoa, sinfoninen sarja orkesterille, 3 sinfoniaa, De profundis, Musiikkia orkesterille, Lyyrillinen alkusoitto ja 3 sarjaa jousiorkesterille. Leiviskäkin oli musiikkikirjastossa virassa, mutta hän on nykyään ehkä jopa kaikkein tunnetuin ns. unohdettu säveltäjä suomessa.
3509
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

en ole kuullukkaan, tää surullista, suomessa esitetään sibbaa lähes pelkästään ja sitä vähän nykysäveltäjiä, mut jätetään totaaliseen unholaan kaikki 1900 suomalaiset säveltäjät harvoja esityksiä lukuunottamatta

Äänestä

Jyväskylässä 1927 syntynyt säveltäjä Pentti Soini on merkitty Jyväskylän Lyseon matrikkeliin, ylioppilas 1946, opintoja Sibelius-Akatemiassa, FK 1954, Itä-Suomen seminaarin mus. lehtori, Sibelius-Akatemian kirjastonhoitaja 1966- Kuollut vuonna 19?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Suomessa on sotien jälkeen vaikuttanut niinkin tuntemattomia säveltäjiä, kuten musiikkikirjastossa mm. kirjastovirkailijana, Yleisradiossa musiikkitoimittajana ja Sibelius-akatemiassa opettajana toiminut sinfonioiden säveltäjä Pentti Soini s. 1927, josta ei missään muualla ole juuri mitään tietoa tai edes mainintaa, kuin ainoastaan Suomalaisia säveltäjiä kirjan liitteessä. Ei Wikipediassa, ei Music Finland coressa, eikä hänen musiikkiaan ole edes levytetty, eikä sitä myöskään löydy tuubista. Hänen tuotantoonsa kuuluu mm. oktetto, 7 jousikvartettoa, sinfoninen sarja orkesterille, 3 sinfoniaa, De profundis, Musiikkia orkesterille, Lyyrillinen alkusoitto ja 3 sarjaa jousiorkesterille. Leiviskäkin oli musiikkikirjastossa virassa, mutta hän on nykyään ehkä jopa kaikkein tunnetuin ns. unohdettu säveltäjä suomessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu