Kun kotonamme oli lehmiä ne poi'ittuaaan lypsivät ternimaitoa.
Jo siitä pelkästään syntyy uunijuusto.
No, kaupasta harvoin saa ternimaitoa, mutta korvikkeitakin on.
Täysmaidosta ja kananmunista syntyy helposti ja nopeasti uunijuusto
.
Tonen resepti on vedestä kermasta, munista ja maitojauheesta syntyy korvike jota voi kuvitella uunijuustoksi.
Sokeria tai hilloa seuraksi.
Herkkuja vain muutamalla kymmenellä sentillä annosta kohti.
Uunijuusto, lapsuuden herkku
13
268
Vastaukset 13
- Anonyymi
Laitetaan Michael Penttilä naiseksi Savonlinnan häihin jossa Heinäveden homottelija läski menee naimisiin hänen kanssaan ja Oikut yms kumppanit soittaa omalla kikkelillä soittimia ja aloittaa hääseremonian
- Anonyymi
Jossain suomalaisessa aikakauslehdessä lehdessä oli aikoinaan kuvien kera juttu suomalaisesta maalarista joka maalasi siten että pensselin varsiosa oli peniksen suuaukkoon työnnettynä.
- Anonyymi
Kaupasta harvemmin saa ternimaitoa, mutta tuosta kauppahallin juustopuodista sitä saa aina. Myös uunijuusto ja moni muu ns. kotijuusto on vakiovalikoimassa. Ainoa, mitä jään kaipaamaan on juustokeitto eli punainen hera, jota ei täällä etelässä saa kuin itse tekemällä. Onneksi kuitenkin tuota ternimaitoa saa, niin voi tehdä itse kunnon maidosta.
- Anonyymi
En ymmärrä miksi ternimaidosta pitää keittää juustoa. Siinä on vasikan kasvulle ja immuunipuolustusjärjestelmän kehitykselle välttämättömiä kasvutekijöitä, vasta-aineita ja suolistobakteereja. Ei niitä pidä varastaa vasikalta. Toisekseen ternimaidon kuu ennus juustoksi tuhoaa suurimman osan näistä vasta-aineista ja juusto on ihan tavallista juustoa. Syökää lantavarpaat tavallista raejuustoa ja jättäkää ternimaito vasikoille.
- Anonyymi
No nyt korkokengissä Ullanlinnassa kopsutteleva hienohelma otti esille maailman tärkeimmän asian.
Vasikoiden ruokaterveyden.
Siinä tuli tutkittua mutua mitä meidän maalaisten ei olisi tullut koskaan tehdä.
No lienevät jo nuokin vasikanpaistit Viikin puhdistamon kautta Suomenlahdessa.
Hienohelmat nimittän tykkää juottovasikasta ( Blankette au veau). - Anonyymi
Ei sitä ternimaitoa keitetä vaan se laitetaan uuniin. Uunivuokaan ternimaito ja suolaa maun mukaan ja annetaan olla sopivan lämpimässä uunissa kunnes maito on hyytynyt ja pinta saanut väriä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei sitä ternimaitoa keitetä vaan se laitetaan uuniin. Uunivuokaan ternimaito ja suolaa maun mukaan ja annetaan olla sopivan lämpimässä uunissa kunnes maito on hyytynyt ja pinta saanut väriä.
”Ei sitä ternimaitoa keitetä vaan se laitetaan uuniin.”
Niin, minä puhuin kuumennuksesta. Se käsittää uunissa kuumentamisen ja hellalla kuumentamisen. Jotkut keittävät juustokeittoa kattilassa, toiset keittää uunissa. Yhtä kaikki, sen terveelliset vasta-aineet tuhoutuvat kuumennuksessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Ei sitä ternimaitoa keitetä vaan se laitetaan uuniin.”
Niin, minä puhuin kuumennuksesta. Se käsittää uunissa kuumentamisen ja hellalla kuumentamisen. Jotkut keittävät juustokeittoa kattilassa, toiset keittää uunissa. Yhtä kaikki, sen terveelliset vasta-aineet tuhoutuvat kuumennuksessa.Uunijuusto ei ole juustokeittoa.
- Anonyymi
Nykylehmät lypsää nin paljon ettei mikään vasikka joisi nin paljon. Ternimaito on kuitenkin ihmisillekin terveellistä, eikä ne ominaisuudet katoa vaikka tekee ohukaisia. Syötiin lapsena paljon, lihakset kasvoi ja piti "nuorena", urheilijatkin käyttää. En ole viitsinyt lähteä etsimään, mutta ostaisin jos tavallisesta kaupasta löytyisi.
- Anonyymi
Tuota noin, lehmästähän tulee maitoa noin 40-60 litraan vuorokaudessa myös poikimisenkin jälkeen. Mutta ternimaito ei ole tavallista maitoa vaan aivan erilaista eritettä. Vastasyntynyt vasikka juo ternimaitoa korkeintaan 8 litraa ensimmäisenä vuorokautena. Lehmä tuottaa poikimisen jälkeen 3-5 vuorokautta ternimaitoa. Ennenvanhaan ei maatiloilla ollut pakastimia ja siksi ternimaidosta tehtiin lapsillekin ravitsevia jälkiruokia.
Yleensä tavallinen kova juusto tehdään maidosta, erottamalla hera pois maidosta. Uunijuusto tehdään ternimaidosta ja uunijuusto on hyytelömäistä jälkiruokaa.
Raejuuusto valmistetaan myös tavallisesta maidosta ja raejuustontekemiseen tarvitaan juustonjuoksutinta. Juustonjuoksutinta tarvitaan myös niin sanotun juhannusjuustokeiton valmistukseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Ei sitä ternimaitoa keitetä vaan se laitetaan uuniin.”
Niin, minä puhuin kuumennuksesta. Se käsittää uunissa kuumentamisen ja hellalla kuumentamisen. Jotkut keittävät juustokeittoa kattilassa, toiset keittää uunissa. Yhtä kaikki, sen terveelliset vasta-aineet tuhoutuvat kuumennuksessa.Nyt Ullanlinnan hienohelma alkoi muuttaa puheitaan kuin SUPO konsanaan.
- Anonyymi
Onneksi karjatilat ovat pian historiaa.
Ei tarvitse kenenkään pahoittaa mieltään ternimaidon takia.
Suomessa on pian 3500 lypsykarja kolhoosia.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran99929Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?155869- 64730
Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y26692Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47684Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46654- 47614
Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä31562Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30547Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20533- 31531
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.36521Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee450518- 6496
Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭81489- 44471
- 42460
- 30456
Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 364437En laita sulle viestiä
Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii39424