Valtiovarainministeriö tyrmää Orpon höpinät talouskasvusta

Anonyymi-ap

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/suora-lahetys-kello-11-valtiovarainministerion-talousennuste-julki/9227170

"Pääministeri Orpon arviot talouskasvusta ovat liian myönteisiä, VM-ennuste vahvistaa
Julkisuudessa on keskusteltu siitä, ovatko pääministeri Petteri Orpon (kok.) puheet Suomen taloustilanteesta liian myönteisiä. Orpo sanoi syyskuun ensimmäisen viikon kyselytunnilla eduskunnassa, että Suomen talous on kesän aikana lähtenyt kasvuun. Orpo on käyttänyt toistuvasti finanssikonserni OP:n arviota.

OP arvioi kuukausi sitten talouden näkymien parantuneen ja rukkasi suhdanne-ennustettaan positiivisempaan suuntaan. OP:n ekonomistit ennustivat Suomen bruttokansantuotteen kasvun kiihtyvän ensi vuonna 2,0 prosenttiin, kun aiempi ennuste oli 1,5 prosenttia. Kuluvan vuoden arvio talouden kasvusta pysyy tasan yhdessä prosentissa.

VM:n ennuste ensi vuodesta on hivenen heikentynyt, sillä kesäkuussa bkt:n ennustettiin kasvavan 1,5 prosenttia.
Orpo on myös sanonut, että työllisyyskehitys olisi lähtenyt kääntymään parempaan suuntaan. VM:n mukaan työllisyydessä ei ole tapahtunut käännettä kasvuun alkuvuoden aikana."

26

381

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Petteri: Rahastetaan, rahastetaan, rahastetaan yksityistämällä. Sillä saadaan kansa maksamaan enemmän rikkaiden rientoja, eikä vasurihallitukset pääse rahoihin käsiksi.

      • Anonyymi

        KASVU ON NURKAN TAKANA, PETTERI VAKUUTTAA.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        KASVU ON NURKAN TAKANA, PETTERI VAKUUTTAA.

        Petterin vakuutuksissa on toiston makua:
        Kesäkuu 2023 KASVU on nurkan takana
        Marraskuu 2023.KASVU on nurkan takana
        Maaliskuu 2024 KASVU on nurkan takana
        Heinäkuu 2024. KASVU on nurkan takana
        Marraskuu 2024 KASVU on nurkan takana.
        Helmikuu 2025. KASVU on nurkan takana
        Toukokuu 2025 KASVU on nurkan takana
        Syyskuu 2025. KASVU on nurkan takana


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        KASVU ON NURKAN TAKANA, PETTERI VAKUUTTAA.

        SILTI UPPOAMME YHÄ SYVEMMÄLLÄ.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        KASVU ON NURKAN TAKANA, PETTERI VAKUUTTAA.

        TUULI PETTERIN HUULIA HEILUTTAA


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Petterin vakuutuksissa on toiston makua:
        Kesäkuu 2023 KASVU on nurkan takana
        Marraskuu 2023.KASVU on nurkan takana
        Maaliskuu 2024 KASVU on nurkan takana
        Heinäkuu 2024. KASVU on nurkan takana
        Marraskuu 2024 KASVU on nurkan takana.
        Helmikuu 2025. KASVU on nurkan takana
        Toukokuu 2025 KASVU on nurkan takana
        Syyskuu 2025. KASVU on nurkan takana

        NÄKYMÄTÖN JARRU HIDASTAA, PETTERI SELVENTÄÄ


      • Anonyymi00026
        Anonyymi kirjoitti:

        KASVU ON NURKAN TAKANA, PETTERI VAKUUTTAA.

        PETTERI NÄKEE NÄKYMÄÄTTÖMIÄ


      • Anonyymi00027
        Anonyymi kirjoitti:

        KASVU ON NURKAN TAKANA, PETTERI VAKUUTTAA.

        VM ON NURKAN TAKANA VAHDISSA


    • Anonyymi

      Nyt syy onkin kuluttajissa eli kansassa.

      • Anonyymi

        PETTERI LAMAN OSTOVOIMA ON KASVANUT VOIMAKKAASTI.


      • Anonyymi

        👺👺👺👺👺👺🎩🎩🎩🎩🎩💩💩💩💩💩💩
        Orpon ensimmäinen valhe koskee huolta Suomen talouden velkaantumisesta. Orpo johti kokoomuksen vaaleihin lupauksella, että on aika lopettaa velaksi eläminen. Lopputuloksena on se, että velkaantuminen jatkuu vähintään samaa tahtia kuin ennenkin.

        Huhtikuussa 2025 Orpo osoitti kaikki huolipuheensa valheiksi. Hallitus antoi isolla kauhalla veronkevennyksiä, joista suurimman hyödyn keräävät kaikkein suurituloisimmat. Heidän lisäkseen hyötyjiä ovat suuryritykset, jotka saavat yhteisöveron alennuksen.


    • Anonyymi

      TYRMÄÄKÖ?

    • Anonyymi

      Tyrmäänkö?

    • Anonyymi

      TYRMÄÄ?

      • Anonyymi

        HELLEMMÄT OTTEET,
        KIITOS.


    • Anonyymi

      Orpon talouskasvu on sitä, kun pääministeri nousee jakkaralle seisoon.
      Mutta äänestäjillä on jo tiksahat hyppysissä.

    • Anonyymi

      On valitettavaa ??

      Että, Suomessa media ei julkaise tilastoja taloudesta jotka näyttävät selvästi Suomen tilan verrattuna muihin valtioihin !

      1. Julkisen talouden menot suhteessa BKT:hen
      Suomi 57%. Tilaston korkein luku ?

      2. Keskim varallisuus aikuista kohti
      Suomi 186000 USD. Länsimaiden matalin varallisuus !?

      Nämä tilastot tulisi viikoittain printata täydellisenä Suomeksi valtamediassa !

      • Anonyymi

        Missä ne lähdetiedostot näille "tilastoluvuillesi" oikein luuaavat? Olet levitellyt näitä lukujasi muuallakin kuin täällä etkä ole missään julkaissut, mistä nämä lukusi ovat peräisin. Valtamedia kun ei todellakaan ala julkaisemaan mitään faktantarkastamatonta soopaa. Ei riitä mikään selitys, että "löytyy googlettamalla".


      • Julkisen talouden menot suhteessa BKT:hen riippuun tietysti siitä, mitä tehtäviä missäkin valtioissa katsotaan parhaaksi järjestää julkisin voimin ja mitä taas ei. Jotkut voivat järjestää terveyden- ja sairaanhoidon pääosin yksityisen sektorin voimin ja hoitaa palvelujen saatavuuden vakuutusjärjestelyillä. Jossain maissa ei pakko nostaa puolustusmäärärahoja Nato-velvoitteen vuoksi, kun ne eivät kuulu Natoon kuten Sveitsi ja Itävalta. Pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa julkisen sektorin osuus erilaisista palveluista on suuri, kun se taas monessa muussa maassa on pienempi.

        Julkista sektoria saadaan toki pienennettyä esim. yksityistämällä terveydenhoitoa. Näiden palvelujen tarvitsija maksaa silloin palvelut suoraan tai vakuutuksuina eikä veroina kuten pohjoismaissa pääosin. Ei tämä kuitenkaan tuo mitään erityistä boostia talouteen, kun osa itse kunkin menoista menee edelleen terveysmenoihin.

        Varallisuuserojen laskeminen luotettavalla tavalla on todella hankalaa. Suomessa varallisuus on kansalaistasolla suuremmaksi osaksi kiinteistöissä ja omistuaasunnoissa. Niiden markkinahinta määräytyy kysynnän ja tarjonnan perusteella. Monet ovat valmiit maksamaan suurempia hintoja huonokuntoisemmistakin asunnoista, jos nämä sijaitsevat lämpimillä alueilla kuin jossain napapiirin takana. Lämpimissä maissa asuntojen rakentamiskustannukset ovat halvempia kuin pohjoismaissa, mutta kysyntä suurempaa ilmaston leutouden ja ihmismäärän paljouden vuoksi. Monella maalla ja niiden asukkailla on ollut mahdollisuus kerryttää varallisuuttaan vuosisatojen ajan perintöjen kautta. Suomi on noussut rutiköyhästä takapajulasta vasta vähemmän kuin sata vuotta sitten. Maatalousyhteiskunnassa varallisuutta ei ole voinut juuri kerryttääkään, koska luonnonolsouhteet eivät ole suosineet suomalaista ilmaston vuoksi. Siirtyminen tietoteknologian aikakauteen on alkanut tehdä kisasta jo paljon tasaisempaa. Silloin paremmuutta ratkotaan niillä ominaisuuksilla, jotka sijaitsevat hartioiden välissä vähän niiden yläpuolella. Suomi on varmaan yksi sellainen valtio, joka on kirinyt kovasti sotien jälkeen sitä jälkeenjääneisyyttä, mikä meillä oli ennen sotia.

        Noita talousmittareita tärkeämpiä lukuja voivat olla esim. onnellisuusluvut. Niissä Suomi on pärjännyt hyvin. Jos kansa on tyytyväinen, niin eikö se ole oikeastaan kaikkein parasta. Onnellisuutta ei näytä saavan pelkällä rahalla.


    • Anonyymi

      "Jos kansa on tyytyväinen, niin eikö se ole oikeastaan kaikkein parasta."

      Olishan se, mutta kun se ei ole. Vain rikkaat on onnellisia nyt.

    • Anonyymi

      Orpon tilannekuva vääristynyt samoin OP ryhmän anaalistikkojen arviot.

      OP ryhmällä oma lehmä ojassa kun talous mataa.

    • Anonyymi

      Muutama päivä sitten kokkareiden varapuheenjohtaja Karoliinan Partanen tyrmäsi demareiden talouskasvuun nojaavat hahmotelmat toteamalla, että mitään kasvua ei ole tulossa.

      • Anonyymi

        Hallituksessa puhutaan asioista ristiin. Yksi väittää että talouden kasvu on jo nurkan takana. Ja toinen sanoo että mitään kasvua ei ole tulossa : )


      • Anonyymi00028
        Anonyymi kirjoitti:

        Hallituksessa puhutaan asioista ristiin. Yksi väittää että talouden kasvu on jo nurkan takana. Ja toinen sanoo että mitään kasvua ei ole tulossa : )

        Orpo "tulkitsi" väärin VM:n tietoa. VM tuli oikaisemaan.


    • Anonyymi

      Mut olenhan mää jakanu yritystukia...

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      58
      771
    2. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      111
      763
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      43
      636
    4. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      208
      558
    5. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      40
      516
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      50
      504
    7. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      72
      504
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      22
      496
    9. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      82
      473
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      37
      460
    Aihe