Sattumalta osui otsikko silmään ja kiinnostuin lukemaan enemmän. Mitä mieltä tästä vapaaehtoistyön muodosta?
Mä voisin lähteä, jos vaan meilläkin päiten olisi tuollasta toimintaa. Ei ole.
https://yle.fi/a/74-20182982
"– Se että lapsella on tässä hyvä olla, antaa itsellekin ihanan tunteen. Samalla saa olla pari kolme tuntia tekemättä mitään onnellisena siitä, että ehkä myös tämä pieni hyötyy siitä, Roschier sanoo.
Hän on Helsinki Mission vapaaehtoinen vastasyntyneiden osastolla HUSin Jorvin sairaalassa Espoossa. Kyseessä on uusi vapaaehtoistyön muoto nimeltä sylikaveritoiminta. Jorvissa toimintamallia on kokeiltu toukokuun alkupuolelta saakka.
Esimerkiksi Yhdysvalloissa sylikaveritoimintaa on järjestetty jo pitkään, mutta Suomessa vapaaehtoisten hyödyntäminen vastasyntyneiden apuna on tässä muodossa uutta."
Olishan ihanaa paijata pientä vauvaa. ❤️🤗
Jasu
Oletko jo sylikaveri?
38
253
Vastaukset
- Anonyymi
Olisi ihanaa paijata palstanaista.
- Anonyymi
No ehkä joku löytyy vielä.
Jasu
- Anonyymi
En minä uskaltaisi ottaa enää vauvaa syliin. Tippuisi kuitenkin.😳
Aikaahan minulla olisi olla vaikka kenen kaveri.
>simiti<- Anonyymi
Hoitaja laittaa nätisti sylkkyyn ja 10h opastus ensin, miten toimitaan. 4h vielä lisää, jos kyse sairastelevista lapsista tai erityistarpeista. 🙂
Jasu
- Anonyymi
Voisin olla, jos olisi aikaa/Jorvi vähän lähempänä.
- Sheena- Anonyymi
Toivottavasti tuo tulee muuallekin mahdolliseksi. Olen kanssa heti käytettävissä opintojen kera. Mikään ei ole niin suloinen ihminen, kuin pieni vauva ja lapsi. 🥰
Voi sitä hellyydeen määrää mitä sydän tulvii. 😊
Jasu
- Anonyymi
Eiei, sydän hajoo ♥️💔 😬 Lähtee pian mukaan... 😂. Muutenkin alkaa herkästi heruttamaan jos joku vauva itkee nälkäänsä.
Kiva idea hiukan vähemmän herkille.
Tuolla tienaisi muuten hyvin, jos suuntaisi halit aikuisille. Herkkää touhua kyllä sekin. Ilman herutusta.
xLiner- Anonyymi
Juu, minua vaan ei aikuisia huvittaisi halia. Moni aikuinen on niin ilkeä ettei halia tee mieli. Mutta vauvat ja lapset, ne on mun heikko kohta. 😅
Jasu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu, minua vaan ei aikuisia huvittaisi halia. Moni aikuinen on niin ilkeä ettei halia tee mieli. Mutta vauvat ja lapset, ne on mun heikko kohta. 😅
JasuMinä en koske mielelläni aikuisiin. Enkä tykkää aikuisten kosketuksesta, ihan joitain erityispoikkeuksia lukuunottamatta. Hyvin vanhat ihmiset ovat myös poikkeus.
Vieraat lapset menee vielä siinä aidossa ja välittömässä iässä.
xLiner - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä en koske mielelläni aikuisiin. Enkä tykkää aikuisten kosketuksesta, ihan joitain erityispoikkeuksia lukuunottamatta. Hyvin vanhat ihmiset ovat myös poikkeus.
Vieraat lapset menee vielä siinä aidossa ja välittömässä iässä.
xLinerMinä voin välittömiin aikuisiin koskea kyllä, mutta on mullakin raja millaisiin ihmisiin en halua koskea.
Jasu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä voin välittömiin aikuisiin koskea kyllä, mutta on mullakin raja millaisiin ihmisiin en halua koskea.
JasuJos minusta haluaa nähdä hellän ja herttaisen puolen, tyrkkää mulle lapsen tai jonkun eläimen syliin niin sulan. 😅
Jasu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos minusta haluaa nähdä hellän ja herttaisen puolen, tyrkkää mulle lapsen tai jonkun eläimen syliin niin sulan. 😅
JasuKäykö mieslapsi, osaan jo ihan itse istua sylkkyyn 😄
- Anonyymi
Jos on hyvämaineisia aikuisia ihmisiä, joiden taustat on tiedossa ja tarkistettu, niin hyvä idea. Vauvaa on vähän liian helppo ahdistaa ja ahdistella. Sinne ei voi päästää ketä tahansa. Käytännössä ei toimi muuta kuin niin, että on jokunen luottohenkilö, käytännössä palkkalistoilla. Ja kuka sen sitten maksaa?
- Anonyymi
On siellä taustaa tutkittu ja hoitajat valvoo. En usko, että kuka vaan pääsee tuohon kaveriksi.
Jasu - Anonyymi
Olis kyllä liian pelottava tilanne tuollainen.
Satavarmana meikäläisen sylissä lkas vauva pitään selasta rääkymistä, et heti
epäiltäs, että nyt se tekee jotain vauvalle ja vauva sylissä olis meikäläiselle epäluonnollinen ja vaivautunt olo tulis, että ei kiitos.
Minä ajattelin, että kyse on, että mies vois pitää naista sylissä, se kävis paremmin.
- Anonyymi
Onhan ne niin somia pikkunyssyköitä, mutten kyllä lähtisi, kävis vielä paita kastumaan. Ja voisin lähteä, jos uskoisin että joku vauveli olisi kipeästi avun tarpeessa. Välttelen yleensä lukemasta pienille ja eläimillekin sattunutta kamalaa, kun en kestä pahaa maailmaa.
- Anonyymi
En minäkään mielelläni lue ja hyppään yli kaikki kamalat videotkin, missä eläimillä tai lapsilla on jokin hätä. Sattuu liikaa lukea ja katsella ja sitten jos joku ihminen satuttaa lasta tai eläintä, sisälläni kuohuu vihan tunteet niitä satuttajia kohtaan. Voisin käydä samantien kiinni satuttajaan ja repiä ruäiekaleiksi.
Yritän vältellä kaikkea sellaista mikä on vaikeaa käsitellä tyynenä.

JasuJuu, ihan tervettä itsesuojeluvaistoa, kun tietää ettei mieli kestä ihan kaikkea. Ehkä on tullut luettua jo koettua liian paljon.kaikkea, et ymmärtää suojella itseään vähintään mediatulvalta.
- Anonyymi
tuokin voi ehkä piristää jotkin avaruus-ohjelmat masentuneita tyttöjäkin.
- Anonyymi
Avaruus vauva kenties🥴
Jasu
Hittolainen.. en kuunaan ja ikuna! Vauvat ovat rumia ja pahalle haisevia otuksia. En haluaisi mistään hinnasta. Ellei ole pakko.
- Anonyymi
Oikeestikko?! Heh, minusta ne on ihaninta mitä ihminen voi olla. 😄
Jasu Anonyymi kirjoitti:
Oikeestikko?! Heh, minusta ne on ihaninta mitä ihminen voi olla. 😄
JasuJuu. En vitsaile.
Ei mulla ole vauvoja vastaan mitään, mutta en ole sellainen vauvaihminen.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikeestikko?! Heh, minusta ne on ihaninta mitä ihminen voi olla. 😄
JasuVaan mun tyttäret kokee asian samoin kun sinä Pirppis. Eikä halua siksi omia lapsiakaan. Voihan mieli muuttuakin.
Minäkään en tykännyt lapsista, kunnes aloitin työt varhaiskasvatuksessa 20-vuotiaana. Olis sanonut minäkin etten halua ikinä lapsia. Mutta sitten omien lasten myötä koin totaalisen tykästymisen lapsiin. Sitä ennenkin tykkäsin lapsista, mutta äitiys teki minusta naarasleijonan. Ja ihan vauvahöperön. 😅
Jasu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaan mun tyttäret kokee asian samoin kun sinä Pirppis. Eikä halua siksi omia lapsiakaan. Voihan mieli muuttuakin.

JasuOlin aina ihmetellyt miksi ihmeessä naiset kokoontuu jonkun vauvan ympärille pällistelemään vauvaa, kuin ihmeen näkisi. Lapsihan se vaan on.
No nykyään itse hymyile kaikille pikkuisille pöljää hymyä, oi kun ihana. 😆
Jasu Anonyymi kirjoitti:
Vaan mun tyttäret kokee asian samoin kun sinä Pirppis. Eikä halua siksi omia lapsiakaan. Voihan mieli muuttuakin.
Minäkään en tykännyt lapsista, kunnes aloitin työt varhaiskasvatuksessa 20-vuotiaana. Olis sanonut minäkin etten halua ikinä lapsia. Mutta sitten omien lasten myötä koin totaalisen tykästymisen lapsiin. Sitä ennenkin tykkäsin lapsista, mutta äitiys teki minusta naarasleijonan. Ja ihan vauvahöperön. 😅
JasuTää ny on vaan sellainen asia missä mun tulisi sosiaalisen paineen alla feikata, mut ei pysty. Ei vauvat aiheuta mitään ihquu efektiä minulle.
Mä ihailen ihmisiä jotka pystyvät tekemään töitä lasten kanssa, ei minusta olisi siihen. Mä koen lapset rasittavina ja jopa riesana.
Mulle sopii koneet ja robotit jotka tekee tasan niin kuin käsketään. 😂- Anonyymi
Pikku-pirpana kirjoitti:
Juu. En vitsaile.
Ei mulla ole vauvoja vastaan mitään, mutta en ole sellainen vauvaihminen.Ei kaikki ole. Kai se on sisäsyntyistä. En tiedä mistä tulee, että me jotkut sitten seotaan niistä.
Jasu - Anonyymi
No nyt! Mieti kun iloisena nostat vaavia ja se puklaa sun naamalle!
Nuorena mulle kävi niin, mutta silloin se vain nauratti.
>simiti< - Anonyymi
Pikku-pirpana kirjoitti:
Tää ny on vaan sellainen asia missä mun tulisi sosiaalisen paineen alla feikata, mut ei pysty. Ei vauvat aiheuta mitään ihquu efektiä minulle.
Mä ihailen ihmisiä jotka pystyvät tekemään töitä lasten kanssa, ei minusta olisi siihen. Mä koen lapset rasittavina ja jopa riesana.
Mulle sopii koneet ja robotit jotka tekee tasan niin kuin käsketään. 😂No se ei olisi kivaa, joutua feikkaamaan ja lapset huomaisi sen. Eikä niilläkään olisi kivaa.
Mä tykkään koneistakin kyllä, mutta ihmisissä nuo muksut on ainoat joita kohtaan tunnen vahvaa suojeluviettiä ja hoivaviettiä. Joiden kabssa mulla on lehmänhermot. Aikuisten kanssa tulee äkkiä tunne, että voi vitun saapas. Enkä jaksa enää ees kuunnella.
Jasu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No se ei olisi kivaa, joutua feikkaamaan ja lapset huomaisi sen. Eikä niilläkään olisi kivaa.

JasuVaan kyllä aikuisissakin on mukavia turisijoita, joiden kanssa on heti alusta asti rento ja lupsakka mukava olo. Vapautunut ja hyvä fiilis puolin ja toisin. Ne on usein vaan sellausia ihmisiä, jotka ei ole kauhean kriittisiä persoonaltaan. Vaan ottaa avomielin vastaan ennakkoluulottomasti. Silloin kylmä tykkään aikuisestakin ja turisen mielelläni.
Eilen viimeksi näin irl.
Jasu Anonyymi kirjoitti:
Ei kaikki ole. Kai se on sisäsyntyistä. En tiedä mistä tulee, että me jotkut sitten seotaan niistä.
JasuJuu. Erilaisuus on kaikille sallittua. Mua on kritisoitu paljon kun olen ilmaissut kantani. Naisen kun "kuuluu" seota vauvoista.
En vaan ole vauvaihminen ja mun mielestä se iki-ihana vauvahaju haisee pahalta.
Normaalisti suurin osa ihmisistä on vauvahulluja ja olen rehellisesti hyväksynyt sen, etten kuulu heihin.
Sisareni on ihan vauvahullu, hän sekoaa jo vauvojen kuvista ja alkaa lässyttämään ihan ihmeellisyyksiä.- Anonyymi
Pikku-pirpana kirjoitti:
Juu. Erilaisuus on kaikille sallittua. Mua on kritisoitu paljon kun olen ilmaissut kantani. Naisen kun "kuuluu" seota vauvoista.
En vaan ole vauvaihminen ja mun mielestä se iki-ihana vauvahaju haisee pahalta.
Normaalisti suurin osa ihmisistä on vauvahulluja ja olen rehellisesti hyväksynyt sen, etten kuulu heihin.
Sisareni on ihan vauvahullu, hän sekoaa jo vauvojen kuvista ja alkaa lässyttämään ihan ihmeellisyyksiä.Tottakai, ei se vaan vaikuta kaikkiin samoin. Ja turha sitä on kritisoida. Ei itseään tarvi pakottaa mihinkään mikä ei tunnu luontevalta.
Samoin jos mun muksut ei tee ikinä lapsia, niin fine. En ajattele mitään negaa, en edes pety. Ihmisen pitää kuunnella rehellisesti sisintään ja toimia sen mukaan.
Eikä se ole mitenkään muitten asia määkyä siitä.
Jasu Anonyymi kirjoitti:
No se ei olisi kivaa, joutua feikkaamaan ja lapset huomaisi sen. Eikä niilläkään olisi kivaa.
Mä tykkään koneistakin kyllä, mutta ihmisissä nuo muksut on ainoat joita kohtaan tunnen vahvaa suojeluviettiä ja hoivaviettiä. Joiden kabssa mulla on lehmänhermot. Aikuisten kanssa tulee äkkiä tunne, että voi vitun saapas. Enkä jaksa enää ees kuunnella.
JasuHeh.. mulla on just toistepäin. Aikuiselle voi sanoa, et painu hiiteen tai et mä poistun kuvioista ku en siedä sinua, mut lapselle ei.
Siks kai mun persoona ei sovi lasten kans.- Anonyymi
Pikku-pirpana kirjoitti:
Heh.. mulla on just toistepäin. Aikuiselle voi sanoa, et painu hiiteen tai et mä poistun kuvioista ku en siedä sinua, mut lapselle ei.
Siks kai mun persoona ei sovi lasten kans.Juu en minäkään lapsille rumasti ikinä puhu. Napakasti kyllä tarvittaessa, mutta aikuiselle voi sanoakin että lähe läpyttelemään. En kyllä yleensä puhu aikuisillekkaan rumasti irl. Täällä törmää monesti vaan niin jästipää juntteihin, että joutuu verbaalisesti välillä näyttämään etten pidä tyylistään.
Jasu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No nyt! Mieti kun iloisena nostat vaavia ja se puklaa sun naamalle!
Nuorena mulle kävi niin, mutta silloin se vain nauratti.
>simiti<Hah joo, tasan puoli sekuntia väistää sen jälkeen kun alkaa oireita näkymään 😅
Anonyymi kirjoitti:
Tottakai, ei se vaan vaikuta kaikkiin samoin. Ja turha sitä on kritisoida. Ei itseään tarvi pakottaa mihinkään mikä ei tunnu luontevalta.
Samoin jos mun muksut ei tee ikinä lapsia, niin fine. En ajattele mitään negaa, en edes pety. Ihmisen pitää kuunnella rehellisesti sisintään ja toimia sen mukaan.
Eikä se ole mitenkään muitten asia määkyä siitä.
JasuSun tytöt on vielä nuoria. Mieli kerkee muuttumaan moneen kertaan. Ja elämä joskus päättää asioista ihan itse kuten mulla kävi poitsun kanssa. Sain kolme negatiivista raskaustestiä ja yksi oli otettu jopa lääkärissä silloin kun olin raskaana.. eli olin jo 11 vkoa raskaana kun sain vasta tietää siitä. Eipä jäänyt juurikaan vaihtoehtoja.
Anonyymi kirjoitti:
Olin aina ihmetellyt miksi ihmeessä naiset kokoontuu jonkun vauvan ympärille pällistelemään vauvaa, kuin ihmeen näkisi. Lapsihan se vaan on.
No nykyään itse hymyile kaikille pikkuisille pöljää hymyä, oi kun ihana. 😆
JasuJuips, toi on mun mielestä jonkinlaista massahysteriaa .. :)
- Anonyymi
Pikku-pirpana kirjoitti:
Sun tytöt on vielä nuoria. Mieli kerkee muuttumaan moneen kertaan. Ja elämä joskus päättää asioista ihan itse kuten mulla kävi poitsun kanssa. Sain kolme negatiivista raskaustestiä ja yksi oli otettu jopa lääkärissä silloin kun olin raskaana.. eli olin jo 11 vkoa raskaana kun sain vasta tietää siitä. Eipä jäänyt juurikaan vaihtoehtoja.
Nojuu. Noikin voi käydä. Ei nämä ole edes vielä kuulemma ikinä ihastuneet edes kehenkään. Kuulostaa tutulta sikäli, etten itsekkään ollut kovin pienenä ihastuja. Myöhemminkin harvemmin. Ja sitten ne suhteet jää syntymättä ilman sitä ihastumisen tunnetta. Joskus ihastumisesta huolimattakin.
On ne poikaystävistäkin sanonu, että kaveri voi olla muttei kiinnosta sen lähemmin pojat, eikä tytötkään. Nämä kun osaa jo puhua itse myös seksuaalivähemmistöistä, ei ehdi äiti edes kertomaan. Kun joku kaveri on jo ehtiny kertoa olevansa jotain vähemmistöä.
Saa nähdä. 😄
Jasu
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k18010745Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t1057573Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t337421Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle
Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht37386Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa895769Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus525238Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset314996Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk124811Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k62174Ei muuta kun kylärinkiä ajamaan!!!
Huomenta! Tuossa ku kylän pinnassa asunu koko iän, nii viime vuosina nii harmittanu ku viikonloppusin niin hiljasta, sil401671