Millä kilonne/läskinne

Itse:

Pizza, siideri, suklaa!
111880
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Tämä kysymys nyt ei ole suunnattu yksistään sinulle,vaan ihan yleisesti teille kaikille ketkä vaahtoatte noista kliseisistä pitsoista,oluista,siidereistä,suklaista ja grilliruuista yleispätevänä syntipukkina lihomiselle.

Eli minkä ikäisiä olette,minkälainen perusterveydentilanne on,miten paljon liikutte yleistä normaali liikuntaa(kävelyt ym.),arkiruoka(mikäli sitä on roskaruoan lisäksi)?

Oma arkinen perusruokani(yleensä 1 lämmin ateria päivässä(illassa),joskus jää väliin,harvemmin 2/päivä) on kokolailla "terveellisenä" pidettyä nyky"tietämyksen" perusteella;eli tummaa kokojyvä pastaa,varhais perunat,runsaskuituista leipää,paljon tomaattia,paljon paprikaa,paljon sipulia valkosipulia,eri sieniä,eri palkokasveja(esim eri papuja),chilejä,jalapenoja,jonkin verran juustoa,kananmunaa jonkin verran.Ravintorasvoina käytän keittämisiin rypsi tai rapsi öljyjä,leivänpäälle ja paistamiseen ainoastaan "oikeaa" meijerivoita.Ruokajuomana yleensä olut,silloin tällöin viini,toisinaan vesi.
Kahvin kanssa silloin tällöin(ehkä joka 3:s päivä)jonkinlaista paljon parjattua täytepullaa(viinerit,berliinin munkit ym).
Tätä rataa perusruokani on kulkenut vuosikausia.

Mutta perusruuan lisäksi syön toisinaan paljon mielitekojen mukaan pitsaa,grilliruokia,olutta ja siideriä en ole mitenkään rajannut pelkäksi ruokajuomaksi.Ja myös suklaa on useasti jälkiruokien ykkösvalinta.
Perunalastuja voi mennä "tarjousaikoina" helposti 4-5 pussia viikossa(mut ei siis sekään ole lähellekkään jokaviikkoista).Ja jos ympäristössä on jotain säpinää viikonloppuna(tarkoittaa sit yleensä paljon olutta ja siideriä kenties parinakin päivänä kyytipoika snackseineen),niin ei ole mikään ihme,että viikonloppuna tulee kahtena iltana syötyä pitsat illassa ja yöllä hyvin useasti grillin kautta kotio jonkun kebap jutun ym.kanssa.
Myös tämä linja on jatkunut perusruoan lisäksi vuosia,vuosia,vuosia....
Liikuntani on sitä sun tätä.Kesä kaudella tulee lätkittyä tennistä 1-2 krt viikossa,tai sit seuran puutteessa kenties vain kerta 2 viikossa.Talvella en välttämättä liiku normaali kauppakävelyjä enempää.

Niin se itse jutun pointti.Kun noista pitsoista,suklaista,kaljoista ja kaikista aina puhutaan niin niin siihen sävyyn,niin se vain hämmästyttää minua.
Olen jonkin verran yli 170 senttiä pitkä ja painan eri tekijöistä riippuen tuossa 58-60 kg.
Paino ei muutu(siis noista rajoista) suuntaan eikä toiseen oikeastaan koskaan.
En muista mikä oli kevyehkösti itseään rasittavan n.30 vuotiaan miehen päivittäisen kCall suositus,mutta se liikkunee jossain 1800kCl? tuntumilla.Ylitän säännöllisesti tuon varmasti jonkin verran,en ehkä paljon,mutta kuitenkin sen tiedostaen.
En myöskään ole ns.suoraputki tyyppinen ihminen mitä tulee ruoan hyväksikäyttämiseen.
Saan ravinnostani varmasti kaiken tarpeellisen,koska olen todella terve,en kärsi ikinä mistään puutostiloista,unen tarpeeni on keskimääräistä pienempi(ja pärjään sillä mainiosti),sairastan näitä "vuodenaikaflunssia" eli nuhakuumeita,räkätauteja ym n. 4-5 vuoden välein.Verenpaine,sokeri ym. arvoni ovat ihanteelliset,ehkäpä vielä "vähän sitäkin paremmat" mikäli mahdollista.Mainittakoon vielä,että jokunen vuosi sitten minua kiusasi useamman vuoden ajan leppä-ja koivuallergiat.Ne ovat hävinneet.

Eli kyseenalaistan todella paljon ainaisen "roskaruoan" parjauksen lihottajana,sekä rasvan tuomisen esiin joka välissä 'sinä piruna'.Tietysti sokerikin kuuluu nykyään paheksuttujen listalle,mutta siihen en puutu,kun en käytä muussa muodossa,kuin joidenkin tuotteiden mukana olennaisesti tulevana(esim suklaa,pullat,siideri).
Tietysti yksilöllinen aineenvaihduntakin tulee kyseeseen,mutta kuinka suuren painoarvon sille voi antaa?

Eli kaikki ketkä nostavat kätensä ylös siinä vaiheessa,kun kysytään ketkä ovat/(luulevat lihottaneensa)lihottaneet itsensä roskaruoalla,siidereillä,oluilla ja suklailla!
Niin kysyisin teiltä,mikä on liikuntanne taso,perusruokanne koostumus,arjen ravintorasvat,"roskaruokanne" määrät,yleinen terveytenne,kuinka kauan lihomiseen meni tuolla "kuurilla" kunnes katsoitte(mistäköhän senkin voi katsoa?yleisistä ihanteistako?Pah)ylittäneenne sen pisteen,että olitte "roskaruoalla" lihonneet?

Äänestä
  • Tarkoitit varmaan, että lihominen ei johdu yhdestä eikä kahdestakaan yksittäisestä syystä vaan on kokonaisuuden tulos: energiaa tulee ravinnosta enemmän kuin sitä kuluu.

    Tuollainen pitsasysteemi onnistuu, koska tavallan korvaat iltapäivän aterian energiamäärän niillä pitsoilla ja oluilla. Ja vaikka sen päivän kalorimäärä menee ylitarpeen, niin kun se ei ole päivittäistä, pitkällä aikavälillä energiamäärät tasoittuvat. Hoidat asian luonnostasi oikein ja perusruokavaliosi on kunnossa.

    Suurin osa niistä ihmisistä, jotka lihovat, tekevät asian kitenkin toisin. Siksihän he lihovat! Pikaruuasta ja suklaasta on helppo saada nopeasti paljon kaloreita. Jos niistä tulee perusruokaa, niin seuraukset näkyvät terveydessä ja vyötäröllä auttamatta.

    Harva voi liikunnalla polttaa päivittäisen liikasyönnin kaloreita. Ensinnäkin monelle tulee niistä on niin paljon energiaa, että pitäisi liikkua aivan valtavasti koko ajan ja suurin osa suomalaisistahan ei harrasta liikuntaa lainkaan. Toiseksi pitemmän päälle, jos perusruokavalio ei ole kunnossa, niistä saa niin heikosti suojaravintoaineita, että ei edes jaksa liikkua.

    Jos ihminen on totuttaanut itsensä siihen, että saa joka ilta esim. sipsejä ja olutta, niin pois oppiminen tapahtuu helpoiten lopettamalla kyseiset aineet kokonaan vähäksi aikaa. Kun tapa on unohdettu, voi ehkä opetella normaaliin.

    Äänestä

  • Satu kirjoitti:

    Tarkoitit varmaan, että lihominen ei johdu yhdestä eikä kahdestakaan yksittäisestä syystä vaan on kokonaisuuden tulos: energiaa tulee ravinnosta enemmän kuin sitä kuluu.

    Tuollainen pitsasysteemi onnistuu, koska tavallan korvaat iltapäivän aterian energiamäärän niillä pitsoilla ja oluilla. Ja vaikka sen päivän kalorimäärä menee ylitarpeen, niin kun se ei ole päivittäistä, pitkällä aikavälillä energiamäärät tasoittuvat. Hoidat asian luonnostasi oikein ja perusruokavaliosi on kunnossa.

    Suurin osa niistä ihmisistä, jotka lihovat, tekevät asian kitenkin toisin. Siksihän he lihovat! Pikaruuasta ja suklaasta on helppo saada nopeasti paljon kaloreita. Jos niistä tulee perusruokaa, niin seuraukset näkyvät terveydessä ja vyötäröllä auttamatta.

    Harva voi liikunnalla polttaa päivittäisen liikasyönnin kaloreita. Ensinnäkin monelle tulee niistä on niin paljon energiaa, että pitäisi liikkua aivan valtavasti koko ajan ja suurin osa suomalaisistahan ei harrasta liikuntaa lainkaan. Toiseksi pitemmän päälle, jos perusruokavalio ei ole kunnossa, niistä saa niin heikosti suojaravintoaineita, että ei edes jaksa liikkua.

    Jos ihminen on totuttaanut itsensä siihen, että saa joka ilta esim. sipsejä ja olutta, niin pois oppiminen tapahtuu helpoiten lopettamalla kyseiset aineet kokonaan vähäksi aikaa. Kun tapa on unohdettu, voi ehkä opetella normaaliin.

    Asia voi olla tietysti noin,ei minulle päivittäisesti kuulu perunalastut tai pitsat,mutta on kyllä ollut aikoja(viikkojakin) että ne kuuluvat jokapäiväisesti ruokavalioon,eikä asia ole muuttunut miksikään.Sitten kun kuulee ympärillä narinoita suurin piirtein laskutikku kädessä siitä "vielä yhdestä" siideristä,tai puolikkaasta pitsasta,niin hämmästelee,että onko tuo tarkkuus nyt ihan noin välttämätöntä?
    Ettei jopa sillä ylimääräisellä niuhotuksella olisi aineenvaihduntaa laskeva vaikutus?

    Äänestä

  • R.T kirjoitti:

    minä pääsin opiskelemaan ja sitten bailasin opiskelijabileissä, siiderin ja pizzan syönti lisääntyi RÄJÄHDYSMÄISESTI!!! aiempaan verrattuna, siksi olen lihonut, tämä on fakta!

    Äänestä

  • ihan tosissaan kirjoitettu kirjoitti:

    minä pääsin opiskelemaan ja sitten bailasin opiskelijabileissä, siiderin ja pizzan syönti lisääntyi RÄJÄHDYSMÄISESTI!!! aiempaan verrattuna, siksi olen lihonut, tämä on fakta!

    lisääntyivät, kaipa se oli vaan niin kivaa bilettää tutula porukalla vuodesta toiseen (huokaus) ja nyt sitten nämä 20liikakiloa olisi laihduteltava pois.

    Äänestä

  • ja pizzan SYÖNTI kirjoitti:

    lisääntyivät, kaipa se oli vaan niin kivaa bilettää tutula porukalla vuodesta toiseen (huokaus) ja nyt sitten nämä 20liikakiloa olisi laihduteltava pois.

    Niin en minä epäillytkään kenenkään vilpittömyyttä kirjoituksissaan.
    Mutta vain hieman ihmettelen,kun aina ympäriltä kuulee juttuja just noista pitsoista,siidereistä ym.jutuista.Kyllä ne minullakin ovat/ja etenkin opiskelu aikoina olivat valtaisia määriä,mutta ei sillä kummoista vaikutusta ole ollut.Vuosien karttuessa elopaino(siis joku semmoinen kehon "oikeapaino" jota se yrittää pitää)on tullut koko ajan hieman alaspäin,vaikka elintavat eivät juurikaan ole muuttuneet.
    Ehkä ihmisissä sitten vain on "rakenne eroja" sen verran,että asiat vaikuttavat huomattavastikin erilailla.

    Äänestä

  • Mistä saat kalsiumia? Oletko ajatellut?

    Äänestä

  • Hilla kirjoitti:

    Mistä saat kalsiumia? Oletko ajatellut?

    No lähdetään nyt siitä liikkeelle,että en ajattele sen kummemmin syömistäni,tai mitä siitä saan.Tähän asti ainakin olen ollut hyvin voiva.

    Olettaakseni kalsiumia saan palkokasveista,kaikista vihreistä lehtivihanneksista,täysjyväleivästä,juustoista(ja joskus harvoin jugurtista)

    Suomalaisissa ravintosuosituksissa kalsiumin päivittäiseksi määräksi suositellaan 800mg.
    Suositusarvo ei ole kuitenkaan vähimmäis saannin tarve.eikä edes keskimääräinen tarve.Suositusarvoihin lisätään varmuusmarginaali keskimääräiseen tarpeeseen,joka mielhillä on jokseenkin 600mg.
    Ja lisäksi suositukset ovat tehty sekaruokavaliota ajatellen,jota noudattavat saavat paljon proteiinia joka puolestaan edistää kalsiumin erittymistä kehosta ulos virtsan mukana.Itse en ole minkään sortin vegaani tai täysipainoinen kasvissyöjä,mutta vahvasti kasvispainotteisesti kyllä syön.
    Joidenkin tiedotteiden mukaan 10 grammaa enemmän proteiinia saavalta erittyy kehosta pois 10mg enemmän kalsiumia kuin 10 grammaa vähemmän proteiinia saavalta.

    Äänestä

Aloin seurustelemaan -> ei enää tullut liikuttua ja kaikki matkat tuli tehtyä autolla.
masennuin -> liikuin vielä vähemmän ja söin suruuni.
muutin pois kotoa ->sain itse päättää mitä söin ja milloin -> en jaksanut laittaa kunnon ruokaa, sorruin roskaruokaan.

Tässä minun pääasialliset kilojen aiheuttajat. Masennus on hieman helpottamassa, kaikki muut virheet edelleen käytössä. :(

Äänestä

KARKKI JA JÄÄTELÖ YHDISTETTYNÄ ULKOILEMATTOMUUTEEN.NYT ON TOSIN UUDET SÄVELET ALKANEET......EIKUN YLÖS ULOS JA LENKILLE JO PUOLEN VUODEN AJAN.....=) JA KILOT KARISEVAT!!!!!

Äänestä

Olen lihonut syömällä liikaa herkkuja.Päivisin lämpimän ruuan jälkeen söin karkkipussin,jonka jälkeen vielä illalla mässäsin noin puolet keskiverrosta pullapitkosta.Ilman noita herkkuja energiamääräni on siinä 500-700 paikkeilla,eli jos herkuttelen vain kerran päivässä saisin suositellun määrän energiaa.Nyt olen kuitenkin pitänyt lakkoa herkuista noin kaksi viikkoa pudottaakseni nuo kesän aikana kertynyyt 3-4 kiloa,saa nähdä kauanko menee.Ihme kyllä että kertaakaan ei ole vielä karkinhimo,ehkä siksi koska jokapäiväinen makean syönti vähentää sen merkitystä,eli se ei enää olekaan niin hyvää kun sitä saa liikaa.Tosin näin vähällä energiamäärällä ei ole terveellistä kauan elää,joten pitäisi lisätä perusruuan määrää etten aivan kuihdu tästä olemattomiin ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ovat tulleet? kirjoitti:

Itse:

Pizza, siideri, suklaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu