kauppias kompensoi tappionsa. olut pakkaus revitty

Pakkaus saattaa olla sellainen, että kertaalleen avattuna sitä on vaikea myydä enää "käyttämättömän" näköisenä. Useimmat ostajat haluavat pakettinsa avaamattoman näköisenä. Jos availet omin luvin, aiheutat ehkä taloudellista tappiota kauppiaalle. Mitäkö sen on väliä? No, tietysti se, että seuraavalla kerralla tämä tuote maksaa hiukan enemmän, koska kauppias kompensoi tappionsa.

Ja uskon, että kyseinen kyltti ostopäätöksestä on ihan laillinen, niin monessa paikassa sen näkee. Itselleni ei tulisi mieleen avata sellaista pakettia, jonka vieressä näin lukee. Onhan meitä moneen junaan ja joku ei usko, vaikka millaisia kylttejä riipustelisi, mutta hyvään kauppatapaan asiakkaan puolelta kuuluu noudattaa kauppiaan toivomusta tällaisessa asiassa.
23265
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Pakkauksen avaaminen on ostopäätös" kyltti on juridiselta merkitykseltään kauppiaan toivomus asiassa. Pakkauksen avaamalla ei synny sopimusta kauppiaan kanssa tavaran ostamisesta. Kyltti on siis tässä mielessä merkityksetön.

Juridisesti kauppa vähittäiskaupassa tapahtuu niin, että kuluttaja vie tuotteen kaupan tiskille ja tällä tavoin tekee ostotarjouksen ko. tuotteen osatmisesta myymälässä esillä olevin kaupan ehdoin. Myyjä tekee sitten kassakoneella rahastustoimenpiteet, jolloin katsotaan kuluttajan ostotarjous hyväksytyksi ja sopimus on syntynyt. Mainittu sopimus pannaan täytäntöön sillä, että myyjä luovuttaa tuotteen ostajan haltuun. Tällä hetkellä voidaan katsoa omistusoikeuden siirtyvän kuluttajalle.

Toinen asia on sitten se, että kuluttaja voi joutua vahingonkorvausvastuuseen pakkauksen avaamisella, jos sitä ei enää voi palauttaa myytävään kuntoon. Vahingon määrä on kuitenkin niin olematon, ettei kauppiaan kannata oikein prosessia nostaa. Kuluttaja ei vastaa nimittäin välillisestä vahingosta (menetetty myynti) vaan ainoastaan pakkauksen saattamisesta asianmukaiseen kuntoon.

Äänestä

Monipakkauksien avaaminen

Varsinkin juomaosastoilla erilaiset monipakkaukset ovat yleistyneet. Ne ovat Kätön mukaan käteviä, sillä ne helpottavat kantamista huomattavasti, jos juomia haluaa ostaa suurempia määriä kerralla.

Harmikseen hän on kuitenkin huomannut niiden mukana tulleen lieveilmiön: pakkauksia revitään auki ja niistä otetaan yksittäisiä tuotteita. Kättö toivoo, että näin ei tehtäisi, sillä monipakatut tuotteet on tarkoitettu myytäviksi nimenomaan monipakkauksissa.

– Se olisi hyvien tapojen mukaista. Kaikki eivät vain ehkä huomaa, että kyseistä tuotetta on myynnissä yksittäisinäkin. Ainakin Prismoissa kaikkia monipakkaustuotteita saa myös yksittäispakattuina, Kättö huomauttaa.

Östermanin mukaan monipakkauksen avaaminen on väärin vain silloin, jos pakkauksen kussakin tuotteessa ei ole omaa erillistä viivakoodia. Tällaisia löytyy varsinkin maitotuotehyllyiltä. Muussa tapauksessa tuotteet voi ostaa yksittäisinäkin, vaikka ne ovatkin lähtökohtaisesti tarkoitettu ostettavaksi monipakkauksissa. Österman ymmärtää pakkausten avaamisen tilanteissa, joissa kyseistä tuotetta ei ole myynnissä yksittäisinä.

https://www.is.fi/ruokala/ajankohtaista/art-2000011445224.html

Äänestä
  • ei lidylissä tule kukaan ärisemään jos otat sen yhden tölkin pakkauksesta...

    Äänestä

Teillä kaikilla on ollut sama opettaja, joka on opettanut teidät kirjoittamaan.

Sen näkee selvästi.

En tiennytkään että Rovaniemi noin pieni paikka on.

Terveisiä opettajallenne. Hänen tunneillaan on kurista pidetty kiinni.

Äänestä
  • Sulla äpärällä ei ole edes sitä ollut .

    Äänestä

  • Li andersson?

    Äänestä

onko se kyltti niikö nazeilla käsinauha merkki.
ja asikkailla tähti merkki niinkö juutalaisilla viettekö keskityleirii k-kauppiaa asikkaat ja ammutte

Äänestä

Miksi ruoka on kallista , siksi että turhan paljon K-Market kauppoja joka saatanan kulmassa

Ei ihme että ruoka on kallista jo logistiikka kustannukset älyttömiä kun joka kulmassa on pikku K-Marketit, ne pitäs lopettaa tyystin. Isommat jättikaupat toimii paremmin volyymilla hinnat tippuis ja samalla logistiikka kustannukset sen seurauksena polttaineen kulutus vähenis ja ympäristöäkin säästys. Näitä paska kauppoja jotka nippa nappa tulevat toimeen vielä yhteiskunnan rahoilla tuetaan ei mitään järkeä ei muutako lopettaa kaikki kannattamattomat K-Marketit niitä täällä lapissa paljon jopa rovaniemellä keskustassa yhteiskunnan tukemia K-Market kauppoja siis haloo veromaksajat maksaa tuplana näille kusipää kauppialle sossu pummeille.Maksetaan SIKSI RUOKA ON KALLISTA KAUPPIAS ON AHNE YHTEISKUNNAN RAHOILLA ELÄVÄ SYÖPÄ K-MARKET KAUPPIAAT

Äänestä

Hätähuuto K-kauppiaalta: Tämä ei ole ok
Kauppias kertoo, että ongelma on valtakunnallinen.

Ruuan hintaa pitää nostaa olemme ahneita k-kauppiata emme tienaa tarpeeksi asiakkaitten on maksettava ruuasta enemmän. Ja maataloden on annettava tuotteensa vieläkin edullisemmin kauppialle .

SDP K-SOSIALISMIA

Oikein köyhää ruuatonta joulua koko perheelle k-kauppiailta

1Äänestä

Yhteiskunnan tehtävä ei ole ylläpitää kannatamatonta toimintaa veronmaksajien verorahoilla , kuten poron hoitoo , kannattamattomia k-kauppoja alkakaa muihin hommiin eihän palkasaajakaan saa rahaa vaikka vetoais siihen ettei kannata EI TUU VALTIOLTA TAI YHTEISKUNNALTA SIIHEN RAHAA PERKELEEE

VITUN TUEN RUIKUTTAJAT ALAKAA TEKEE OIKEETA TÖITÄ ELÄKÄÄ RUKUTTAKO LOIS ELÄJÄ RAHAA RAHHAA YHTEIKUNNALTA SOSIAALI PUMMIT

Äänestä

k-kaupat tappaa viljelijät nälkää maaatalouden tuhoavat täysin , ei kannata pitää karjaa ei viljellä koske k-kauppiaa ei maksa niille ja nostavt hintoja ahneuksissaan .. sairasta meininkiä puuttinin kanssa tappavat suome kansaa ja ukrainan kansaa ..k-kauppiaat

menkääpäs kattoon 50 prosenttia kalliimmat hinnat ja saatna siihen saavat vielä tukea .

Äänestä

Helppo homma vedetään hatusta hinnat ei perustu mihinkään todellisuuteen,, lasketaan viljelijöille maksettavi tutanto korvauksi niin saadaa ennätystuloksia

TÄMÄHÄN ON SAMAA LUOOKAA ROSVOUSTA KUIN SÄHKÖN HINTA EI MITÄÄN TOLKKU EIKÄ PERUSTU MIHINKÄÄ TODELLISUUTEEN SELVÄÄ KOMMUNISMIA NAZIZMIA. RASISMIA KÖYHIÄ KOHTAAN SUOMEN KANSAA KOHTAAN.

LISSÄÄ MAMUJA MAKKAN LAPPIIN ETTÄ SOSSU ELÄTTÄÄ VERON MAKAJIEN RAHOILLA JA TÖIHIN ORJIKSI K-KAUPPOIHIN NIIN NIILEHÄN EI TARVI MAKSAA PALKKAA. ORJILLE JA SUOMALAISET EI KELPAA KUN NIILE PITÄS MAKSAA KO RUUAN HINTA ON VEDETTY HATUSTA.

Äänestä

k-kauppiaalla ollut lapsena vähän leluja ja pipo 5 numero liiana pieni kiristääkö kauppias päätä ,,dille dong.

Äänestä
  • älä tuu repimään olutpakkauksia....

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    älä tuu repimään olutpakkauksia....

    Sinä et sille voi mitään äpärä.fudut saat uhkailet täällä ilmoitus poliisille ja työnantajallesi.

    Äänestä

aaa

Äänestä

Kauppiaan etu jos asiakas ostaa paljon kerralla.juopot elättää

Äänestä
  • Juopot elättää kauppiaita?????? Vuosisadan vitsi.
    Juopot ostaa vain sen kaljansa ja sellaista tupakkaa mistä käärivät itse sätkänsä. Eihän ne osta edes vaatteita. Ikivanhat likaiset rytkyt päällä, kengät resut linttaan poljetut lenkkarit eikä rahaa ole viety edes parturille tai hammaslääkärille.
    Päivärahan tai toimeentulorahan maksupäivinä hakevat olutpakkauksensa ja kun se imetty kitusiin niin hakevat yksittäisiä tölkkejä repien ne monipakkaukset hajalle.
    Rehellisyyden nimissä on sanottava, että ei ne elätä edes itseään, seilaavat kaljapöhnässä päivästä seuraavaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Juopot elättää kauppiaita?????? Vuosisadan vitsi.

    abcdefg

    kauppiaan pitää olla myymättä juopoille...varsinkin jos tuloja ei heiltä tule

    Äänestä

aaaa

Äänestä

aaa

Äänestä

osta lidylistä

paras vastaus

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Pakkaus saattaa olla sellainen, että kertaalleen avattuna sitä on vaikea myydä enää "käyttämättömän" näköisenä. Useimmat ostajat haluavat pakettinsa avaamattoman näköisenä. Jos availet omin luvin, aiheutat ehkä taloudellista tappiota kauppiaalle. Mitäkö sen on väliä? No, tietysti se, että seuraavalla kerralla tämä tuote maksaa hiukan enemmän, koska kauppias kompensoi tappionsa.

Ja uskon, että kyseinen kyltti ostopäätöksestä on ihan laillinen, niin monessa paikassa sen näkee. Itselleni ei tulisi mieleen avata sellaista pakettia, jonka vieressä näin lukee. Onhan meitä moneen junaan ja joku ei usko, vaikka millaisia kylttejä riipustelisi, mutta hyvään kauppatapaan asiakkaan puolelta kuuluu noudattaa kauppiaan toivomusta tällaisessa asiassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu