Ymmärrätkö mitä eroa Dopplerin punasiiirtyneellä valolla ja kosmologisesti punasiirtyneellä valolla?

Anonyymi-ap

Ymmärrätkö mikä ero on dopplerin punasiirtyneellä valolla ja ns. kosmologisesti punasiirtyneellä valolla?

Valon ns. kosmologinen punasiirtymä todistaa sen että laajenevat valot vuorovaikuttavat keskenään ja kiihdyttävät toistensa vauhtia samassa suhteessa kuin aineet ja valot laajenevat.

Se ei siis millään tavalla todista sitä että avaruus muka jotenkin jotenkin laajenee! On äärimmäisen outoa että valon venyminen matkansa aikana selitetään siten että avaruudelle olisi tapahtunut jotakin! Siten että avaruus olisi kokenut muutosta jotenkin jotenkin! Emmehän me ole havainneet että avaruudelle olisi tapahtunut jotakin! Avaruus ei säteile valoa! Olemme havainneet että vanhoille valoille on tapahtunut jotakin. Vanhat valot ovat venyneitä eli punasiirtyneitä! Sitä enemmän mitä vanhempia ne ovat! Eli sitä enemmän mitä kaukaisemmista galaksijoukoista ne ovat peräisin!

Vanhat laajenevat valot eivät vuorovaikuta galaksijoukkojen välisellä alueella keskenään niin paljon kuin uudemmat laajenevat valot laajenevien galaksijoukkojen sisäisesti. Näin laajenevien valojen nopeus ei kiihdy galaksijoukkojen välisellä alueella niin paljon kuin laajenevien valojen nopeus kiihtyy galaksijoukkojen sisällä.

Laajenevien valojen muodostama avaruudessa laajeneva energiakenttä on vähemmän tiheä galaksijoukkojen välisellä alueella.

Tämän takia vanhojen laajenevien valojen nopeus on hitaampaa kuin laajenevien galaksijoukkojen sisäisten laajenevien valojen nopeus on.

Kun vanhat laajenevat valot työntyvät laajenevien galaksijoukkojen sisälle, niiden nopeus kiihdytetään samaksi mikä laajenevalle valolle on ominaista tuolla alueella ja vauhdin kiihtymisen aikana vanhat laajenevat valot venyvät eli punasiirtyvät. Tämä kaikki tapahtuu avaruudessa laajeneville ja avaruudessa liikkuville laajeneville valoille siten ettei avaruudelle itselleen tapahdu mitään!

Kolmen tilaulottuvuuden avaruudelle ei voi tapahtua mitään, koska se ON ei yhtään mitään!

Vain luuserit selittävät havaintoja temppuja tekevän avaruuden avulla!

Kukaan ei osaa kertoa mitään siitä miten ja minkä takia avaruus muka laajenee!

On erittäin helppoa kertoa miten ja minkä takia laajenevien fotoneiden sisällä työntyy koko ajan lisää avaruuteen hajaantuvaa energiaa ja miten ja minkä takia sitä pysähtyy laajeneviin fotoneihin ja miten ja minkä takia sitä ohjautuu ulos laajenevista fotoneista!

Jukka Savorinen , mies joka selvitti miten maailmankaikkeus oikeasti toimii 😃

.

20

277

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onpa taas jonninjoutavaa jorinaa! Hupinsa kullakin.

      • Anonyymi

        " Hupinsa kullakin."

        Köyhän ainut huvitus, on vilkas mielikuvitus. Muuta Savorisella ei sitten olekaan.


    • Anonyymi

      Punasiirtymä ei välttämättä johdu avaruuden laajenemisesta eikä edes valon väsymisestä. Esim. JWST:n havaitsemat supermassiiviset mustat aukot hyvin varhaisessa universumissa viittaavat siihen, että valo on jo lähtiessään punasiirtynyttä, ja näin ollen punasiirtymä ei ole edes etäisyyden mittari.

      • Anonyymi

        Höpöä taas!
        Punasiirtymää on kolmea tyyppiä:
        Doppler-ilmiö
        gravitaatiopunasiiirtymä
        avatuuden laajenemisesta aiheutuva punasiirtymä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpöä taas!
        Punasiirtymää on kolmea tyyppiä:
        Doppler-ilmiö
        gravitaatiopunasiiirtymä
        avatuuden laajenemisesta aiheutuva punasiirtymä

        Punasiirtymiä on vain yhtä tyyppiä: fotonin energia pienenee. Mitään muuta punasiirtymän tyyppiä ei tunneta.
        Energiahäviön mekanismeja sen sijaan tunnetaan satoja. Esim. Reboul 1981 luettelee niitä useita satoja jaoteltuna 19 luokkaan, joista yksi on väsyneen valon mekanismit. Ne kaikki voidaan kyllä toistaa laboratoriossa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Punasiirtymiä on vain yhtä tyyppiä: fotonin energia pienenee. Mitään muuta punasiirtymän tyyppiä ei tunneta.
        Energiahäviön mekanismeja sen sijaan tunnetaan satoja. Esim. Reboul 1981 luettelee niitä useita satoja jaoteltuna 19 luokkaan, joista yksi on väsyneen valon mekanismit. Ne kaikki voidaan kyllä toistaa laboratoriossa.

        Punasiirtymä ei millään tavalla liity energian pienemiseen. Punasiirtymä liittyy ainoastaan aallonpituuden kasvamiseen.
        Ottaisit edes alkeista selvää.


      • Anonyymi

        Juuri näin! Laajeneva avaruus on keisari alasti 🤣


      • Anonyymi

        Juuri näin! Laajeneva avaruus on keisari alasti!


      • Anonyymi

        Juuri näin! Laajeneva avaruus on keisari alasti!

        😃


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpöä taas!
        Punasiirtymää on kolmea tyyppiä:
        Doppler-ilmiö
        gravitaatiopunasiiirtymä
        avatuuden laajenemisesta aiheutuva punasiirtymä

        Höpö höpö. Temppuja tekevä avaruus on keisari alasti!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpöä taas!
        Punasiirtymää on kolmea tyyppiä:
        Doppler-ilmiö
        gravitaatiopunasiiirtymä
        avatuuden laajenemisesta aiheutuva punasiirtymä

        Höpö höpö! Temppuja tekevä avaruus on hatusta tempaistu käsite jota voidaan verrata antiikinajan jumaliin!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Punasiirtymä ei millään tavalla liity energian pienemiseen. Punasiirtymä liittyy ainoastaan aallonpituuden kasvamiseen.
        Ottaisit edes alkeista selvää.

        Valon energia on aallonpituuden funktio.
        Kyn energia pienenee, aallonpituus kasvaa.
        E = h*c/lambda.
        Valonnopeus tyhjiössä eli c yllä on vakio. Myös plankin vakio h on nimensä mukaisesti vakio.


    • Anonyymi

      Aihe on kyllä mielenkiintoinen, mutta en siltikään jaksa aina lukea kaikkia jänniäkään viestejä. Mikähän minua vaivaa?

      • Anonyymi

        Jännä 😃


    • Anonyymi

      Dopplerilmiö liittyy pitkittäuseen aaltoluikkeeseen kuten ääneen, ja havainnoitsijan liiketilaan.
      Valo ei ole pitkittäistä aaltoliikettä., eikä siten liity dopplerilmiöön.

      • Anonyymi

        Lisäksi avaajalla ei näytä olevan selvää käsitystä "avaruuden laajenemisesta.
        Kosmologiassa rajana on se, kuinka kaukaa on mitään havaitessa, ja yhä kaukaisempia havaintoja havaittavista, ja niiden liikesuunnasta käytetään termiä "avaruuden laajeneminen".


      • Anonyymi

        Höpö!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lisäksi avaajalla ei näytä olevan selvää käsitystä "avaruuden laajenemisesta.
        Kosmologiassa rajana on se, kuinka kaukaa on mitään havaitessa, ja yhä kaukaisempia havaintoja havaittavista, ja niiden liikesuunnasta käytetään termiä "avaruuden laajeneminen".

        Höpö!


      • Anonyymi

        Höpö!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpö!

        Siis jotain järkevää argumenttia asiasta, tuon 'sormi suussa ähkäillyn yllättävän tiedon' ihmettelyyn ?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      262
      4606
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      132
      3003
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      43
      2776
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      75
      1749
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1604
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1493
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      58
      1351
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      93
      1245
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1129
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      212
      1128
    Aihe