Aiheesta syntyminen ja asuminen Inarin kunnassa ja Ivalon kylässä on KUNNIANLOUKKAUS.
Minä laitan tähän, että SAKÄ, KOLTTANEUVOSTO JA INARIN KUNNANJOHTAJA joka edustaa kaikkia Inarin kuntalaisia ON LAIMINLYÖNYT TÖRKEÄSTI VELVOTTEITAAN, kun jättänyt ilmoittanut kyseisen asian.
Ottaen huomioon niin minua ennen ja minua jälkeen Inarin kuntaan syntynyt sekä muuttanut ihmisiä Suomen sisältä sekä ulkomailta vaikka kyseessä on kunnianloukkaus.
Laitan myös, että Inarin kunnanjohtajan laiminlyönnistä johtuen niin yhdenvertaisuuslain mukaan Lapin läänissä, Pohjois-Pohjanmaalla, Uudellamaalla ja Länsi Uudellamaalla syntyminen sekä asuminen on myös ollut kokoajan kunnianloukkaus ja ihmisiä on syntynyt sekä asuttanut asumaan ennen ja jälkeen minun syntymän!
EI TÄMÄ OLE MINUSTAKAAN MUKAVAA, MUTTA FACEBOOK KUNNIALLISET VÄITTÄÄ, ETTÄ HE PUUTTUVAT KAIKKIIN EPÄKOHTIIN SUOMESSA!
INARIN KUNNANJOHTAJAN, SAKÄN JA KOLTTANEUVOSTON LAIMINLYÖNNEISTÄ JOHTUEN MINÄ OLEN PÄÄSSYT SYNTYMÄÄN JA ASUMAAN SEKÄ SYNNYTTÄMÄÄN YMPÄRI SUOMEN! NÄIN EI OLISI SAANUT TAPAHTUA!
Minä olen tekemässä listaa täällä kotona.
4
108
Vastaukset
- Anonyymi
Lisään sen myös, että Inarin kunnanjohtajan, SAKÄ:N ja KOLTTANEUVOSTON törkeistä laiminlyönneistä johtuen YKSI HULLU POLIISI ON IVALOSTA LÄHTENYT MINUN PERÄSSÄ LÄNSI UUDELLEMAALLE JA HULLU POLIISI ON VIELÄ TULLUT SIELTÄ VIELÄ IVALOONKIN MINUN PERÄSSÄ TAKAISIN!
HÄN VÄITTÄÄ VIELÄ, ETTÄ MINÄ OLEN HÄNEN VAIMO JA MEILLÄ ON AVIOKRIISI!
KYLLÄHÄN TÄSSÄ KRIISIT VÄKISINKIN ISKEE, KUN EIVÄT YMMÄRRÄ KEIDEN SYY SE ON, ETTÄ ME OLLAAN PÄÄSTY SYNTYMÄÄN!
JOS INARIN KUNNANJOHTAJA, SAKÄ JA KOLTTANEUVOSTO OLIS HOITANUT VELVOITTEENSA NIIN MINÄ EN OLIS SYNTYNYT EIKÄ HULLU POLIISIKAAN OLIS LÄHTENYT MINUN PERÄSSÄ LIITÄMÄÄN YMPÄRI SUOMEA!
EI OLE MINUN SYY VAAN HEIDÄN JOTKA EIVÄT KANNA VASTUITA SEKÄ ILMOITA, ETTÄ SYNTYMINEN ON RIKOLLISTA JA LOUKKAA KUOLEVIEN IHMISTEN OMAISTEN KUNNIOITA!- Anonyymi
Lisään kyllä, että minusta se oli TÖRKEÄ TEKO ISÄNI ISÄLTÄ KUOLLA MINUN NIMIPÄIVÄNÄ!
HÄN EI OLLUT MUUTA TEHNYT MUMMONI KUOLEMAN JÄLKEEN, KUN LOUKANNUT MINUN KUNNIAA, KOSKA HÄN TIESI ETTÄ MINÄ SUUTUN HÄNELLE!
EI SE MINUN SYY OLE, ETTÄ MINÄ OLIN HÄNEN LEMPI LAPSI JA HÄN HALUSI TULLA MEILLE RUOTSIIN KOTIA HOITAMAAN MINUA. KYLLÄ HÄN LOUKKASI RUOTSISSAKIN MINUN KUNNIAA ENNEN SISKONI SYNTYMÄÄ!
HÄNEN ISÄNSÄ OLI LOUKANNUT HÄNEN KUNNIAA JA HÄNEN ÄITINSÄ OLI SYNTYNYT TSAARIN VALTAKUNNASSA!
MINÄ OLIN ENSIMMÄINEN LASTEN LAPSISTA JONKA MOLEMMAT SUVUT OLI MENNEET TSAARIN VALTAKUNTAAN ASUMAAN!
ISÄNI ISÄ OLI ÄITINSÄ VANHIN LAPSI!
Inarin kunnassa ihmiset osaa kyllä TONKIA TIETOJA IHMISTEN VAIKKA HEILLÄ EI OLE EDES OIKEUKSIA!
Kunnalla on ollut VELVOITE SUOJATA MINUT JA ESTÄÄ, ETTEI MINUN KUNNIAA LOUKATA!
NÄMÄ KUNNIANLOUKKAUKSET JOTKA MINÄ OLEN AIHEETTOMASTI SAANUT ON IDIOOTTIEN JA KATEELLISTEN TEKOSIA!
SIIRTOLAN ANNEHAN ON INARIN KUNNAN VIRALLINEN PRINSESSA, KOSKA HÄNEN ISÄNSÄ SAI MYÖS KUNNIAA JA HÄN SAI HENKILÖKOHTAISTA KUNNIAA JA HÄN SAI VIELÄ HOVI-NEITOJENSA KAUTTA KUNNIAA!
EDELLEENKÄÄN HÄN JA HÄNEN HOVINSA EI EDUSTA MINUA! HE KYLLÄ EDUSTAA INARIN KUNNAN KUNINKAALLISIA!
Siirtolan Anne on Kuningatar ja Pietikäisen Vesa on Kuningas.
Minä olen heitä ylempänä ja me ilmeisesti lähdetään Keisari parina Tornioon mieheni kanssa, kun minä hoidan asian kuntoon!
Kyllä minä saan korvauksia, koska tämä on Inarin kunnan moka. Valtio korvaa, mutta kunta joutuu maksamaan valtiolle. Kuningas kuntaa ei voi luoda ennen, kun Suomen valtiolle on velat maksettu.
Torniohan on pieni alue jossa voidaan keskittyä rauhaan ja tuskin heilläkään mitään sitä vastaan on jos heistä tulee KEISARILLISTA VÄKEÄ.
Ei tarvi poistaa, kun tietyt ihmiset joita EN HALUA KEISARIKUNTAAN, koska HE PILAAVAT KEISARIKUNNAN VÄEN MAINEET SEKÄ KÄYVÄT KUNNIAN PÄÄLLE!
Kyllä me Suomen ja Ruotsin kanssa yhteistyöhön kyetään, koska EI ME OLLA SYYLLISIÄ TÄHÄN.
Keisari kuntaan saa entiset Presidentitkin muuttaa asumaan jos he haluaa, koska meillä saa LAPSETKIN kulkea rauhassa eikä ole PELKOA, että lapsia kuvataan.
Rajalla tehdään tarkastus ja jos kuvia on otettu ilman lupaa niin maasta ei poistuta ennen, kun miljoonan lasku maksettu ja jos EI OLE RAHAA niin kyllä meillä töitä aina sen verran löytyy, että voivat työllä hoitaa kuvansa.
He tienaa sentään enemmän, kun myyvät kuvansa joka maksoi heille sen miljoonan! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

He tienaa sentään enemmän, kun myyvät kuvansa joka maksoi heille sen miljoonan!Ai, niin Pietikäinenhän oli vissiin Kotkasta syntyjään.
Saadaan KOTKASTA KUNINGASKUNTA!
Minä koen Tornion KEISARIKUNTANA TURVALLISENA SUOMEN JA RUOTSIN VÄLISSÄ. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai, niin Pietikäinenhän oli vissiin Kotkasta syntyjään.
Saadaan KOTKASTA KUNINGASKUNTA!
Minä koen Tornion KEISARIKUNTANA TURVALLISENA SUOMEN JA RUOTSIN VÄLISSÄ.Tornion Tullihan on sentään ensimmäinen Tulli jonka TULLIMIEHET MUISTAN.
Minun lapsuudessa piti aina pysähtyä Tullissa ja tullimiehet sanovat, että : Jaa sitä ollaan Ivaloon menossa lomalle.
Minulle sanottiin Haaparannalla, että : Istut hiljaa, kun me mennään Tullista yli Suomen puolelle.
Minähän olin sen ikäinen, että minä olin ehtinyt vastamaan takapenkiltä, että mihin minä olen menossa lomalle.
Minä olen aina ollut menossa mummolaan vaarin luo lomalle ja tullimiehet ovat tietenkin kyselleet lisää, koska eihän sitä liikennettä ole -70 luvun alussa ollut niin paljoa. Heillä on ollut aikaa kysellä kaikki kuulumiset. He ovat olleet tietenkin minun kavereita.
Tornion tullissa minutkin on varmaan tullattu Suomesta ulos, kun minä olen vauvana ISONA TYTTÖNÄ 2 kuukauden ikäisenä muuttanut Ruotsiin YKSIN, koska minä tarkistin kerran tietojani.
Minä huusin omille vanhemmilleni aiheesta: HULLUJAHAN TE OLETTE OLLEET, KUN OOTTE JÄÄTTÄNEET MINUT VAUVANA YKSIN SUOMEEN PAPEREIDEN MUKAAN!
En minä ole niiden tietojen mukaan muuttanut koskaan Suomesta pois vaan MINÄ OLEN VAIN ASUNUT RUOTSISSA.
Minun kunniaa on lain mukaan pystytty loukkamaan Suomessa siitä asti, kun minä olen syntynyt.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 392497
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait31518Mies mä oon ihan helppo
Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...381373- 841323
- 631211
Mies olen aika erakko nykyään
Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä40959Lavroville taitaa olla jo ikkuna raollaan?
Lavrovin syytä välttää korkeita paikkoja ja ikkunoiden läheisyyttä.Ettei vain keikahda ikkunasta pihalle.124843- 31771
Ylen johdon hulppeat bonukset alkavat taas
Suora kopio Iltalehdestä: "Asiasta kertoo Iltalehdelle Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen. Mitä tulospalkkioi25623Skenaario
Elämä ja kuolema ovat merkillisin nyytti olevaisuutta. Mutta kun kumpaakaan ei ole, syntyy lapsuksia, joita korjaamaan58596