Luin uutisista miten joku oli jättänyt 3-vuotiaan lapsensa päivähoitoon, ja jättämisen jälkeen ajanut autolla lapsensa yli.
Lapsi kuoli onnettomuudessa.
Tämä on varmasti hirveintä mitä vanhempi voi elämässään kuvitella.
Mutta, ajattelen miksi vanhempi ei ole nostanut sitä persettään autosta ja saattanut lastaan sisälle päiväkotiin. Itse tein noin aina siihen saakka kun lapsi täytti 6-vuotta.
Elämässä on valintoja, joskus on parempi seurata lastaan siihen saakka kunnes joku toinen aikuinen ihminen ottaa kopin hänen katsomisestaan.
Jopa nyt vaikka lapsi on jo 9 vuotias, en päästä häntä kulkemaan yksin minnekään kun tulee se hämärä aika.
Onko riittävästi heijastimia, osaako lapsi kulkea ja ennakoida kuten tulisi vaikka olisit opettanut. Vanhempien vastuu on korkealla tasolla.
Mutta, että itse ajaisi pienokaisensa päälle, tuosta en henkisesti koskaan palautuisi.
AV
Lapsi kuoli onnettomuudessa.
Tämä on varmasti hirveintä mitä vanhempi voi elämässään kuvitella.
Mutta, ajattelen miksi vanhempi ei ole nostanut sitä persettään autosta ja saattanut lastaan sisälle päiväkotiin. Itse tein noin aina siihen saakka kun lapsi täytti 6-vuotta.
Elämässä on valintoja, joskus on parempi seurata lastaan siihen saakka kunnes joku toinen aikuinen ihminen ottaa kopin hänen katsomisestaan.
Jopa nyt vaikka lapsi on jo 9 vuotias, en päästä häntä kulkemaan yksin minnekään kun tulee se hämärä aika.
Onko riittävästi heijastimia, osaako lapsi kulkea ja ennakoida kuten tulisi vaikka olisit opettanut. Vanhempien vastuu on korkealla tasolla.
Mutta, että itse ajaisi pienokaisensa päälle, tuosta en henkisesti koskaan palautuisi.
AV
Vastaukset 47
Vanhimmat
jos koko elämä on rangaistus sinänsä eli niin... helvetin äiti minut synnytit tähän Helvettiin sinun syysi, kanna vastuusi, Burn in Hell
Huokaus.
Kirjoitit hienosti. Ja kaiken lisäksi täyttä totta.
Voin itse vain kuvitella tilanteen siellä päiväkodin pysäköintipaikalla. Kiire loppui. Ja luultavasti yliajajalla ei enää ole kiire minnekään! Jaksaneeko tuo edes hautajaisiin?
Mies 65
Luultavasti yksi raskaimmista taakoista, joista tuskin koskaan täysin toipuu.
Vanhempi todennäköisesti itsekin miettii ja suree sitä miten olisi voinut tehdä toisin, joten on turha suomia häntä. Kaikki myötätunto lapsensa menettäneelle vanhemmalle ja koko perheelle.
On ihmisiä jotka ei välitä lapsistaan, ei ne murehtimaan jää, jos lapsen tuolla tavalla jättää ja ajaa päälle, on kyse tuollaista ihmisestä. Näiden tekosista saamme jatkuvasti lukea.
Jotain outoa tässä on, ei 3 vuotiasta pientä lasta jätetä normaalisti noin vaan heitteille ja ajeta vielä päälle
Eihän se kai noin mennyt, vaan vielä oudommin. Oli jättänyt lapsensa päiväkotiin ja hetken päästä oli ajanut aitaa päin. Lapsi oli käsittääkseni päiväkodin pihalla. Lehdessä luki, että auto lähti ”käsistä”??? Onko pitänyt esitellä kersalle revittelyä, vai mistä moinen. Käsittämätön tapahtuma kuitenkin.
Vaikuttaa siltä, että hänellä oli puutteelliset auton käsittelytaidot? Aitaa oli vääntynyt tien varresta? Et oli aika erikoista tieltä poikkeamista? Miksi näin? Minusta vaikuttaa tahalliselta, vaikka taidettiin todeta paikan päällä muuta?
Jotain outoa tässä on. Kyseessä on 3 vuotias lapsi, ei sellaista normaali ihminen heitä noin vaan kuin jätesäkin autosta ulos ja aja vielä päälle.
Nainen ratissa?
Lapset ovat pieniä ja lyhyitä mikä lisää sellaisenaan autokolaririskiä. Eivätkä he osaa varoa niinkuin aikuiset. Jotkut ovat energisiä liikkumaan ja sekin lisää riskiä. Värikkäät vaatteet voivat auttaa että heidät huomataan helpommin. Kuulemma liikennevalojen värit on suunniteltu siten että ne näkyvät tehokkaasti ihmissilmälle.
Niin, eivät osaa varoa...värikkäät vaatteet voivat auttaa...
Tuo ei itselleni riitä, tarvitsen varmuuden siitä ettei ole paljon mahdollisuutta epävarmuuksiin, vaikka niitä aina on.
Tuntuisi hölmöltä ajatella miten olisi herännyt keskellä yötä hoitamaan vauvaa, seurannut hänen kehitystään kapalosta ryöminnän kautta kävelytasolle. Tehnyt tuhansia tunteja sen eteen että lapsi kehittyisi ja jättäisin lapsen "tuurin" armoille.
AV
itse niin kun ikävä-palstankin tyttöjä auttaa jotenkin .. masennuksestakin eroon jollain tavoin jotain... luulen etä jotenkin voin onnistuakin joaskua jotain.
Rangaistys mistä? Hölmöydestä. Ne useat päiväkodit joissa työskentelin päivähoitajana, perhepäivähoitajana varakodissa ja avustajana ryhmissä tai avustettavalle. Siellä oli aina vastimus, että lapsi tuodaan aina ryhmään ja ääneen tullaan hoitajan tykö ja vaidetaan vastuu selkeästi vanhemmakta varhaiskasvatuksen työntekijälle, hoitajalle, opelle tai avustajalle.
Ikinä ei laosi tule yksin portista tai ulko-ovesta sisään eikä mene ulos. Vaan aina oman vanhemman tai muun vanhemman vaktuuttanan aikuisen saattamana ja ilmoittautumana.
Hoitajien näkemättä ei poistuta ennen kun on nähty ja sanat sanottu, vastuu vaihdettu. Tyyliin Matti tuli, haetaan kello 16 isän toimesta. Tms. Selkeetä mihin vastaanottava työntekijä vastaa, asia selvä, kiitos ja mukavaa työpäivää.
Tai edes huomenet ja katsekontakti millä varmistutaan, että lapsi on päivähoidossa havaittu ja vastaanotettu.
Jasu
Itse kipaisin usein käytävälle perään, kun näin että joku vaan nakkasi lapsen vaate eteiseen riisumaan. Menin joskus uloskin perässä ja sanoin huomenet ja että jatkossa tuothan aina lapset itse ryhmään asti tai varmistut, että lapsen tulo on havaittu. Hoitajat kyllä tulee huomenet sanomaan kaikille, kun lapsi saapuu, kertomaan jos jotain tarpeen ilmoittaa jne.
Jotkut suuttui mutta ihan se ja sama. Siinä mietitään lapsen etua ja perheen myös.
Yhessä vaiheessa oli sääntö, että kaikki tulee henkilökunnalle kuka ikinä aamulla onkaan ryhmässä vastassa ilmoittautumaan. Kasvotusten.
Jasu
Koulussa avustajana menin aina taksivukilla taksikuskin luokse ja yhdessä tsekkasimme että kaikki kyytiläiset on kyydissä tai että taksi tietää jos joku ei ole tullut tai tulossa kyytiin. Se on aikuisen vastuu katsoa, ettei homma kuse ja lapsi päädy heitteille.
Jasu
Ja epäselvissä tilanteissa aina puhelinsoitto vanhemmalle/kasvattajalle heti. Ei sitten joskus, vaan heti kun epäselvyys on havaittu. Joskus vanhemmatkin unohtaa ilmoittaa, ettei Matti tänään tuukkaan. Periaatteessa se on vanhemman vastuu aina ilmoittaa, mutta minä kyllä poikkesin protokollasta ja soitin tiedustellakseni asiaa. Ei oikein tuntunu kivalle vaan olettaa, että kun ei oo mitään kotoa soitettu niin olkoit missä on. Ei soitella perään.
Muistakaa ilmoitella ja saattaa lapset vastuuaikuisen hoiviin. ❤️ Se on teidän rakkaittenne etu, ei mikään taakka, mistä suuttua.
Jasu
Nämä kommenttisi ovat juuri sellaisia asioita, joita arvostan. Itselläni ei ole omia jälkeläisiä, vaimon tyttäret vain. Täysi-ikäiset.
Ensimmäinen kommenttisi oli kuin jalkaväkioppaan kohdasta "rintamavastuunvaihto"!
Noin se menee, kun vastuu mikä tahansa oikeaoppisesti vaihdetaan.
Palkkahommissa työnjohdon sijaisuuksienkin vaihdot toteutimme näin.
Mies 65
Juu, niin kiire (kiire on ihmisen luoma käsite) ei saa olla, etenkään lasten ja muuten itsestään kyvyttömien pitämään huolta kanssa, että jättää hyvän tuurin varaan, kun voi ja pitää tehdä parhaansa, ettei jää toinen oletusten varassa pulaan. Ja muutenkin kiireessä söhlätessä se paha vaanii aina ja käy ne kipeät virheet.
Kiire on keinotekoinen tilanne useinmiten aina, silloin kun ei ole oikeasti hengenhätä.
Jasu
Aika monet vanhemmat tarvisi jonkun poliisin valvomaan jatkuvasti toimintaansa ettei vaaranna lapsen henkeä ja terveyttä.
niin joku prosessorien valmiszgtjan jotain DMA- counter registers, siis näitä 64-bittisiä juttuja, ei ehkä python-ohjwlmointikielellä pysty, ... R0... jotkin rekisterit peosessorin sisällä... oleia juttuja hah
seuraavana ehkä hqarrasten ruollainwn lännwn r3wvolveri...
https://fi.wikipedia.org/wiki/Colt_Single_Action_Army
Jaa välittikö lapsestaan edes mahtoko tuntua hänellä yhtään missään kun ei edes sen verrannosannu odottaa että näkee lapsensa tarhan ovella vähintään ennen kuinnonmlähdössä liikkeelle vaikka itse myöhästyin töistä toisinaan sennkun poikaa tarhaan vein ni silti ei tullu mieleen jättää autolta menemään yksin vaikka olis varmaan osannu jo mu helpotti omaa oloa kun tiesin että oli tarhassa kun itse toimitti sisälle asti
Tilanteesta emme tarkemmin tiedä. Varmaa on, että tapaus järkyttää pitkään ja vanhemman tilannetta voi vain arvailla. On asioita, joita ei ymmärrä. Tämä on niin raskas kohtalo, että en syyllistäisi enempää.
Juu, ei lyötyä tarvitse lyödä enempää. Eiköhän tuo kokemus ole pahin mahdollinen tapa oppia ettei pidä olla niin kiire mihinkään, että riskeeraa lapsen.
Jos ei joku ymmärrä lopettaa kiirettä, niin nämä ikävä kyllä opettaa kurjimmalla tavalla muutkin ehkä ajattelemaan voisiko jatkossa kiireelle sanoa vitut ja viedä sen nassikan turvaan aikuisen hoteisiin. Sitten poistua tilanteesta, eikä vaarantaa muutakaan liikenteessä kiireellä joka on oikeadti vain ihmisen paineistava ajatus pitää ehtiä, kiire pitää kaahata. Ajatusmuutoksia omaan ajatteluun sitä vaatii koko kiire yhteiskuntamme.
Lopettaa kiireet ennen kun joltain lähtee kiireen takia henki.
Jasu
Kiire on vasta, kun on oineesti elämästä ja kuolemasta kyse. Ja pitää ehtiä apuun pelastamaan kuolemalta. Eikä silloinkaan auna kiire auta enää mitään.
Jasu
Sittenkin vaikka miten hyvin ja täydellisesti koitamme elää ja hoitaa asiat, sattuu vielä väistämättömiä onnettomuuksia ja kamalia kohtaloita. Ihmiselämä on sellaista. Vaikka teet miten parhaasi, silti sattuu kun on sattuakseen.
Jasu
Joo painetaan villaisella koko juttu. Ei tässä syyllisiä ole. Vahinkoja sattuu.
Onneksi viranomaiset eivät ajattele ihan samoin kuin sinä.
,om'åuärom 'mgd'
Tahallinen teko.
Vakuutusyhtiöt linjaavat että on käytännössä sama asia onko kyseessä vahinko tai törkeä huolimattomuus, eli tekijä on yhtä lailla vastuussa. Tuo koskee kaikkia vakuutusyhtiön alaisia asioita. Kyllähän lapseen on oltava näköyhteys ennen kuin autolla lähtee liikkeelle ja on osattava varoa muitakin lapsia.
Tiedän yhden yliajotapauksen mikä muistutti aloituksen sisältöä. Joskus törmää uutisiin missä vanhempi on ajanut lapsensa yli omalla kotipihallaan. Näitä asioita pitäisi tuoda esiin jo neuvolassa. Kuulostaa itsestäänselviltä asioilta vaikkeivät näköjään osalle ole sellaisia.
kokeilua...
Noh en tiedä miten tuollain käy edes jos jättänyt päiväkotiin minulle tulee mieleen vienyt perille asti lähtenyt ja lapsi juossut perään.
Väkisin tulee mieleen, että puhelin kädessä auton ratissa se vahinko sattui.
Totuuden tietää ainoastaan ratin takana ollut vanhempi, sitä on täällä turhaa spekuloida.
lihava nainen ei jaksa nousta autosta.
Toisilla on ristiriitainen suhde omiin lapsiin. Toisaalta kuolemaa toivoo koko ajan, koska ei jaksaisi lapsia, mutta toisaalta niistä on myös iloa. Tämä johtaa siihen, että lasta käsitellään hutiloiden. Lapselle sattuu ja tapahtuu.
Karmeaa ajattelua…🥶
Tämä on tietysti psykopaatin kuvaus, ei normaalin ihmisen. Masentuneella voi olla joskus näitä ajatuksia, mutta narsisti saattaa ajatella näin koko ajan.
Ei liity välttämättä tähän yliajotapaukseen, vaan yleisesti todettuna.
Ensimmäistä kertaa näen naisen ilmaisevan mielipiteensä lapsista rehellisesti. Hienoa! Enemmän rehellisyyttä peliin mukaan.
Oletko tutustunut tapahtuman aineistoon?
Aivan käsittämätön tapaus, jossa on tyritty perusteellisesti. Ensimmäinen virhe on ajaa autolla pihatielle.
- Sheena
Päiväkodeissa on yleensä parkkipaikat jonne autot voidaan pysäköidä.
Lähtökohtaisesti on ajateltava jo sitä miten auto oli väärässä paikassa, paikassa jonne autot eivät saa pysäköidä.
AV
Niinhän tuon ensin ajattelee.
Tässä tapauksessa lapsi oli käsittääkseni päiväkodin pihalla. Ja huoltaja tekemässä käännöstä/peruuttanut pihan ulkopuolella: siten että auto oli kaatanut leikkipihan aidan ja lapsi jäänyt alle siellä pihan puolella (?). Tai jotain sinnepäin. Ts. jos olisi noudatettu yksinkertaista liikennesääntöä: auto parkkiin. Sieltä viedään lapsi päiväkotiin, mitään ei olisi tapahtunut.
Mikäli lapsi oli pihan ulkopuolella sillä aikaa, kun huoltaja siirtää autoaan ja vahingossa se tönäiseekin aidan kumoon, lapsi jää auton ja kaatuneen aidan väliin.. siinä on tyritty niin pahasti ettei mielikuvitukseni riitä ymmärtämään.
- Sheena
en edes tiedä mistä on kysymys, kunhan vaan kommentoin.
ei tämä nyt ole mitään rakettitiedettä.
Voin tuntea kehossani sen tuskan minkä syyllisyys aiheuttaisi jos tämä olisi sattunut minulle. Eikä se loppuisi ikinä. Riippumatta siitä olisinko syyllinen minä, joku toinen tai joku olosuhde. Jossittelisin lopun ikääni asiaa. Tovottavasti tämä äiti pystyy suhtautumaan maltillisemmin asiaan jolle ei enää mitään voi. Voimia hänelle.
Ei ole ensimmäinen kerta, kun joku ajaa lapsensa päälle autolla. Mutta tuo tapaus on kerrassaan hyvin erikoinen ja epäselvä.
Onnettomuus ei ole rangaistus.
Surkeaa on kerrassaan. Miksei asiasta kerrota tarkemmin?
Lihava nainen ei jaksanut nousta autosta pois.
Amerikassa yksi läski nainen unohti pikkulapsen takapenkille kun meni ruokakauppaan shoppailemaan lisää syötävää, lapsi oli autossa kuollut kuumuuteen.