Kuinka kaivonpaikat löydettiin?

Mä haluan, että kukaan tälläkään palstalla ei jää paitsioon Punkalaitumen uutisista, joten julkaisen tämän tarinani myös täällä vaikka tämä onkin julkaistu ensin yhdessä Facebookin sinkkuryhmässä. Tutustukaa rauhassa, sillä tämä valottaa taas hiukan sekavaa elämääni.

-------

Vaikka tuossa aikaisemmin kerroinkin, että olen saanut kärsiä ja hävetä koko ikäni yli neljäkymmentä senttisen kullini tähden ja että siitä on ollut omat haasteensa etenkin vetoketjullisten housujen kanssa esinahkani jäädessä jatkuvasti vetoketjun hampaiden väliin. Onhan tuollainen haiseva jättikulli toki myös muutenkin hieman epämukava, kun tuppaa valahtamaan polviin ja on aina jollakin tavalla ”tiellä”. Mutta jotta nyt ei kuitenkaan jäisi väärää käsitystä asiasta niin ei elämä tietenkään pelkkää surua ja kärsimystä ole ollut.

Itse asiassa kuin jonkinlaisena taivaanlahjana, kullillani on sellainen outo ominaisuus, että se reagoi maan magneettisiin kenttiin! Esimerkiksi täällä kotikunnassani Punkalaitumella olen lähestulkoon koko kylän kaivojen paikat katsonut kullillani! En toki ole kertonut kenellekään, mikä on taitoni salaisuus vaan valehdellut, että vitsalla ne olen löytänyt!

Jostakin syystä tuolla maastossa kulkiessani kullini havaitsee äärimmäisen herkästi tällaiset vesisuonten paikat, joihin saisi hyvän kaivon. Samalla tavalla kullini ilmaisee, jos maaperässä on jalometalleja, malmioita, timantteja, öljyä, maakaasua tai jopa laavan muodostamia magmataskuja. Lähestulkoon kaikki, jopa harvinaiset maametallit antavat jonkinlaisen signaalin ja olenkin jo jollakin tavalla oppinut tulkitsemaan, mistä maaraaka-aineesta kulloinkin on kyse. Kullini alkaa tällaisten esiintymien kohdatessa väpättää kuin kevätperhosen siivet kevätauringon kosketuksesta, mutta aina hieman eri tavalla riippuen siitä onko kyse litiumista, nikkelistä vai jostakin muusta.

Joskus takavuosina, kun en asiaa vielä osannut yhdistää, ja olimme perheemme kanssa ensikertoja automatkalla lapsissa. Jo kaukaa ennen kuin olimme saapumassa Pyhä-Luostolle, jossakin Kemijärven paikkeilla aloin ihmetellä, mikä ihme siellä housuissa tykyttää? Kullinpäässä oli sellainen jyskytys, että ajattelin saaneeni jonkun vakavamman luokan sukupuoliherpeksen. En osannut kuitenkaan vielä huolestua, koska vastaavia tuntemuksia oli ollut jo aiemmin matkalla Pampalon kultakaivoksen kohtiilla.

Noh, Pyhä-Luostolle saavuttuamme kullini oli jo räjähtämispisteessä. Aivan kuin siihen olisi kytketty 230 voltin valovirtakaapeli tai vähintäänkin lypsykoneen imuletku. Niin vatkasi puolelta toiselle, että jos siihen olisi ripustanut sellaisen porokellon niin Petteri Punakuono ja hiljaa hiljaa helkkyen joulukilkatukset olisivat olleet pelkää esilämmittelyä. Sellainen rokkenrolli oli kullissani päällä, kun se kiskoi minua vastustamattomasti kohti ametistiluolaa. Ikään kuin maan vetovoima olisi tarrannut kaikin voimin kaluuni kiinni ja tahtonut taluttaa minut kaikista kauneimman timangin kylkeen, mitä koko mäennyppylästä löytyisi. En toki tuolloin vielä sitä tiennyt!

Onneksi visiittimme oli vain ohimenevä. Laplands hotelli oli tupaten täynnä, kuten kaikki muutkin paikat ja jatkoimme matkaa. Samalla huomasin, että kullini alkoi rauhoittua, eikä ollut enää sellainen valtoimenaan irti heiluva suurpainevesiletku, mitä vielä hetki sitten. Suurin paine väistyi, mutta vain toistaiseksi! Seuraava etappimme oli näet Kittilä, jossa yllättäen on Euroopan suurin kultakaivos!

Taas sama reaktio, mutta vain voimakkaampana! Emme päässeet kunnolla edes Sodankylään, kun kullin jyskytys alkoi taas tuntua. Mitä lähemmäksi Kittilää ajoimme, sen kiivaammin kulli takoi kuin kirkonkelo pyhäaamuna. Jyskytys alkoi näkyä jo hosun puntissa, joka vatkasi kullin tahdissa. Naamalleni alkoi tulla hikikarpaloita ja pyysinkin, että kuljettaja laittaisi lämmityslaitetta pienemmälle. Mutta ei se lämmöstä johtunut, koska kaikilla muilla oli kylmä ja vain itselläni naama punoitti. Olotilani alkoi olla niin omituinen, että päätimme poiketa eräässä tienvarsikahvilassa, sellainen perinteinen lappalainen turistirysä, jossa kaikki maksaa tuplat normaaliin nähden ja hyllyt notkuvat kaikkea krääsää.

Kuinka ollakaan, kahvilassa oli myytävänä sellaisia kullanhuuhdontavateja, joihin oli liimattuna kimpale ehtaa kultaa. Heti sisälle astuttuamme huomasin, että nyt on jokin vialla! Kulli sykki ja kiskoi minua kohti vateja, enkä voinut asialle mitään. Vain vaivoin sain itseni raahattua pirttipöydän ääreen, mahdollisimman kauaksi vadeista. Jostakin syystä nuorempi veljeni päätti kuitenkin käydä hakemassa yhden vadin huomaamattamme ja onnistui tuomaan sen pöytään – aivan minun viereeni.

--jatkuu-->