Kurvinen aamun uutisissa "talouskasvua on turha odottaa"

Anonyymi-ap

jos teollisuutta ei hajasijoiteta varsinkin Lappiin. Näin meidän keskustan talousoppineiden viisas neuvo talouden ohjaamisesta uudelleen kasvu-uralle. Etelä-Suomeen ei pitäisi tehdä mitään, vaan sieltä ihmiset syrjaseuduille, Kurvisen mukaan syrjäseuduilla on osaa vaan koulutettua väkeä. Tulee mieleen palstan äärikepulainen Oiva Härkönen joka vaati Helsingin sataman tekemistä Inarin järvelle, ei Vuosaareen, koska se Härkösen mieleistä väärää aluepolitiikkaa ja keskittämistä.

17

191

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kurvinen ja kepulaiset ovat don Quijoteja ja Pancho Villoja, jotka taistelevat tuulimyllyjä vastaan. Kurvisella on omituisia ideoita mm. feministisestä aluepolitiikasta, jolla saataisiin nuoret naiset pysymään syrjäseudulla. Kurvinen on huomannut sen jo pitkään jatkuneen yleisen trendin, että syrjäseuduilta karkaavat nuoret naiset ja jäljelle jäävät vanhat ukot ja akat sekä kouluttamattomat nuoret miehet, jotka vähitellen syrjäytyvät omiin porukoihinsa ryyppäämään, ampumaan eläimiä ja potkimaan sontaa pelloilla sekä päristelemään kaikenlaisilla pöllyävillä koneilla.

      Järkevää ei ole tässä taistella niitä tuulimyllyjä eli markkinavoimia vastaan. Yritykset toimivat nyt ja aina kannattavuuspohjalta ja yrittäjien vastuulla on itse miettiä, missä se kannattavuus saadaan optimiin. Kun Kurvinen alkaa manipuloida markkinoida, se tarkoittaa aina, että julkisen rahan tarve kasvaa.

      Katsoin tuossa vasta sähkönsiirtohintojen määrän vertailutietoja Euroopassa. Niistä ilmenee, että sähkön hinta Suomessa on alhaista verrattuna muihin maihin mutta siirtohinta on kallista. Energiateollisuus esittää myös tilaston siirtohintojen määrästä, kun ne suhteutetuun sähkölinjojen pituuteen asukasta kohden. Ja hups vaan Suomi onkin taas vertailussa Euroopan halvin kolkka. Suomeksi se tarkoittaa, että sähkön siirtohinnat ovat Suomessa korkeita vain ja ainostaan sen vuoksi, että meillä on harjoitettu tätä Suomi täytyy pitä asuttuna joka notkossa, rotkossa ja saarelmassa. Kaikenaista piuhaa kuluu jumalattomat määrät. Ei ole ihme, että Nokia on aina haistanut bisneksen, kun se aloitteli aikoinaan kaapeliyrityksenä. Kaikki johdotuskulut, tienrakennus- ja ylläpitokulut ym. infrakulut asukuasta kohden laskettuna ovat jumalattomasti kalliimmat periferioissa kuin asutuskeskuksissa. Suomi pelastuu vain, jos alamme harjoittaa järkevää aluepolitiikka kepulaisen kalliin aluepolitiikan sijasta. Ja luontokin kiittää. Metsän eläimillekin tulee tilaa enemmän.

      • Anonyymi

        Keskustalaisuus perustuu siihen, että muut tekevät kannattavaa työtä ja siitä lohkaistaan kepun harrastustöihin iso osa. Miksi ruotsalaiset on meitä niin paljon viisaampia, siellä maaseudulla voidaan hyvin ja ovat onnistuneet luomaan maaseudulle kannattavia työitä laadulla ja palveluilla. Lopettivat rahan kantamisen pohjoiseen jo aikoja sitten, samalla Ruotsin talous on kasvanut vuodesta toiseen ja hyvin. Ruotsia ei ole rangaistu kepulaisuudella typeryydellä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keskustalaisuus perustuu siihen, että muut tekevät kannattavaa työtä ja siitä lohkaistaan kepun harrastustöihin iso osa. Miksi ruotsalaiset on meitä niin paljon viisaampia, siellä maaseudulla voidaan hyvin ja ovat onnistuneet luomaan maaseudulle kannattavia työitä laadulla ja palveluilla. Lopettivat rahan kantamisen pohjoiseen jo aikoja sitten, samalla Ruotsin talous on kasvanut vuodesta toiseen ja hyvin. Ruotsia ei ole rangaistu kepulaisuudella typeryydellä.

        Paras tapa tyhjentää syrjäseudut on olla ostamatta kepulin ruuaksi kutsuttua moskaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paras tapa tyhjentää syrjäseudut on olla ostamatta kepulin ruuaksi kutsuttua moskaa.

        Riippumatta kepuliruuan menekistä tuet on vakio, niihin ei vaikuta mikään. Kepun sisäänrakennettu pajatso.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paras tapa tyhjentää syrjäseudut on olla ostamatta kepulin ruuaksi kutsuttua moskaa.

        Meillä Pohjanmaalla on 1430 luvulta vanha maalaisliittolainen sanonta: Ennemmin kurki kuolee, kuin kansallinen maataloustuki pienenee..

        Sinällään huvittavaa, että kansallinen maataloustuki oli siirtymäkauden tuki EU liittymisen johdosta ja keskustalainen taikuri sanoin ananasjakäämä siitä tulikin pysyvät maataloustuki.


      • Anonyymi

        Tuulivoimalat olisi syytä keskittää sinne, missä ihmisetkin asuvat eli Etelä-Suomen kaupunkeihin. Tähän asti voimalat on kuitenkin keskitetty periferioihin siinä määrin, että tuulisimpina päivinä siirtolinjat hehkuvat punaisina. Lisäksi noista johdoista aiheutuu kuluja, samoin kuin teiden rakentamisesta tuulivoimapuistoihin.

        Orpon hallitus kiistelee, pitääkö tuulivoimalan sijaita vähintään kahden kilometrin etäisyydellä lähimmästä talosta. Kokoomus ja RKP kannattavat mahdollisimman lyhyttä etäisyysvaatimusta eli ovat tässäkin suhteessa urbaanimpeja puolueita kuin persut ja kristilliset. Kunhan vielä kannattaisivat ajatusta, että tuulivoimaloita voi rakentaa ihan kaupunkien keskustoihinkin, periaatteessa kerrostalojen katoille. Näin johdotuskuluja ei syntyisi käytännössä lainkaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meillä Pohjanmaalla on 1430 luvulta vanha maalaisliittolainen sanonta: Ennemmin kurki kuolee, kuin kansallinen maataloustuki pienenee..

        Sinällään huvittavaa, että kansallinen maataloustuki oli siirtymäkauden tuki EU liittymisen johdosta ja keskustalainen taikuri sanoin ananasjakäämä siitä tulikin pysyvät maataloustuki.

        Fuck you Maalaisliitto!


    • Anonyymi

      Keskustalaisen talousopin mukaan, jos kaksi naapuria kantaa vettä toistensa kaivoihin, niin molempien tuottavuus kasvaa 100%. Sama tulos jos pesevät toistensa paitoja.

      • Anonyymi

        VKKssa riittää 80% veden kantamiseen ja 20% tuhlaa Moskovassa muiden rahoja. VKKlainen win-win situation.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        VKKssa riittää 80% veden kantamiseen ja 20% tuhlaa Moskovassa muiden rahoja. VKKlainen win-win situation.

        VKKssa on tunnetusti useampikin talousnero, VKKn vaalikojulla ei makkaranpaistajavastaava juuri uskalla selkäänsä kääntää makkaroista, voi olla koju hetkessä nurin ja nakkivedet taas reisillä.


    • Anonyymi

      Kyrp.. eiku Kurvinen, tuo pullea vaaleanpunainen possupoika on varsinainen töiden (oikeiden) asiantuntija😂

      • Anonyymi

        Kurvinen on näitä "Kehittyvien Maakuntion Suomen" hörhöjä, sekin yhdistys päättyi oikeuteen ja linnatuomiota rapsi rankasta. Tosin Vanhanen onnistui lusmuilemaan, mutta jakeli KMS rahaa natinati hommiinsa ja uunipottuihinsa.


    • Anonyymi

      Kurvinen on jopa keskustan penaalissa harvinaisen tylsä kynä.. Terätön..

    • Anonyymi

      Kepu on kova syömään yhteistä kakkua, mutta ei ole koskaan kasvattanut sitä.

    • Anonyymi

      Keskustan pinkki possu esittää ukaasin.

    • Anonyymi

      Aikoinaan tällä palstalla umpikepulainen Oiva Härkönen vaati Vuosaaren sataman hajasijoittamista Inariin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      60
      814
    2. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      111
      783
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      46
      660
    4. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      216
      614
    5. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      42
      553
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      52
      536
    7. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      76
      523
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      22
      516
    9. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      82
      483
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      37
      480
    Aihe