Rovaniemellä uhkaa terrorismista? Joulumaa?

Anonyymi-ap

Terrorismi vahvasti läsnä myös Suomessa

Terroristisessa tarkoituksessa tehtyjen rikosten joukkoon lisättäisiin törkeä vapaudenriisto, törkeä raiskaus, törkeä ryöstö ja törkeä lapsenraiskaus.

Lakivaliokunnan jäsen Pekka Aittakumpu pitää uudistusta välttämättömänä.

– Suomen lainsäädäntö ei ole aiemmin onnistunut kattamaan terrorismin todellisuutta sen lähtömaissa.

Rangaistavaksi tulisi myös se, että henkilö matkustaa toiseen valtioon terroristisen teon edistämistä varten tai yrittää antaa terroristista koulutusta.

– Terrorismi on yhä vahvemmin läsnä myös Suomessa, kertoo Joakim Vigelius ja muistuttaa Supon arvioineen terrorismin uhan Suomessa olevan tällä hetkellä viisiportaisella asteikolla tasolla kolme. Samantasoisen arvion Säpo on tehnyt Ruotsin tilanteesta.

– Meillä ei ole varaa terroristien kanssa lepsuiluun.

Suomen Uutiset

1

70

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      kumarrus-huuto-pam

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?

      Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos
      Maailman menoa
      425
      6117
    2. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      115
      3462
    3. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      79
      2373
    4. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      25
      1869
    5. Moraaliköyhä S-ryhmä

      S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko
      Tampere
      109
      1085
    6. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      94
      1053
    7. Minkä biisin omisit sun kaivatulle?

      Pieni perustelu olisi kiva. ❤️
      Ikävä
      63
      1035
    8. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimaisin ihminen jonka olet ikinä tavannut?
      Ikävä
      61
      1015
    9. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      42
      912
    10. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      77
      909
    Aihe