Minulla on tälläinen ongelma että naiseni ei juuri puhu mistään muusta kuin ehkä kouluun ja työhön liittyvistä jutuista, ja niistäkin vähän.
Hän suorastaan välttelee muita asioita. Ja kaiken lisäksi minä saan hoita yleensä kaiken puhumisen ja hän myönnyttelee, minä en haluaisi olla kokoajan äänessä ja monesti mietinkin että haittaako se häntä. Minun mielestäni taas jatkuva hiljaisuus esim.puhelimessa on epämukavaa ja aiheuttaa minussa paneita "pakko keksiä jotain puhuttavaa". Haluaisin puhua hänen kanssaan asioista mutta en keksi aiheita tai sanoja, joskus voimme puhua pari lausetta musiikista tms. Mutta loppujen lopuksi juttu jää aina lyhyeksi.
Kerran sanoin rakastavani häntä ja hän sanoi siihen "tämä tuli yllättäen" myönnän että hetki oli anti-romanttinen mutta vastaus oli sitäkin anti-romanttisempi. Kun kerran kuukaudessa yritän olla edes etäisesti romanttinen sekin menee pieleen.
Hän silti kovasti väittää olevansa tyytyväinen suhteeseemme ja petihommat sujuu. Ehkä minun vain pitäisi tukkia turpani ja olla onnellinen? Asumme eri paikkakunnilla joten suurin osa keskusteluista käydään puhelimessa. Olen nyt tässä suhteessa ollut 3 vuotta.
Ei siinä mitään kyllä opiskelusta ja töistä riittää pelottavan paljon puhuttavaa mutta ne hiljaiset hetket on suunnattoman kiusallisia ja meikäläinen ei jaksaisi olla aina opiskelu/työ aiheen kimpussa, aina joskus saan keskustelun onnistuneeksi vaihdettua johonkin muuhun mutta se lähes aina palaa heti takas vanhoille linjoille.
Hän suorastaan välttelee muita asioita. Ja kaiken lisäksi minä saan hoita yleensä kaiken puhumisen ja hän myönnyttelee, minä en haluaisi olla kokoajan äänessä ja monesti mietinkin että haittaako se häntä. Minun mielestäni taas jatkuva hiljaisuus esim.puhelimessa on epämukavaa ja aiheuttaa minussa paneita "pakko keksiä jotain puhuttavaa". Haluaisin puhua hänen kanssaan asioista mutta en keksi aiheita tai sanoja, joskus voimme puhua pari lausetta musiikista tms. Mutta loppujen lopuksi juttu jää aina lyhyeksi.
Kerran sanoin rakastavani häntä ja hän sanoi siihen "tämä tuli yllättäen" myönnän että hetki oli anti-romanttinen mutta vastaus oli sitäkin anti-romanttisempi. Kun kerran kuukaudessa yritän olla edes etäisesti romanttinen sekin menee pieleen.
Hän silti kovasti väittää olevansa tyytyväinen suhteeseemme ja petihommat sujuu. Ehkä minun vain pitäisi tukkia turpani ja olla onnellinen? Asumme eri paikkakunnilla joten suurin osa keskusteluista käydään puhelimessa. Olen nyt tässä suhteessa ollut 3 vuotta.
Ei siinä mitään kyllä opiskelusta ja töistä riittää pelottavan paljon puhuttavaa mutta ne hiljaiset hetket on suunnattoman kiusallisia ja meikäläinen ei jaksaisi olla aina opiskelu/työ aiheen kimpussa, aina joskus saan keskustelun onnistuneeksi vaihdettua johonkin muuhun mutta se lähes aina palaa heti takas vanhoille linjoille.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Moi!
No on aika harvinainen naisesi. Yleensä kaikki naiset toivovat nimenomaan, että heidän kanssaan puhuttaisiin.
Ei kai välinne voi olla 3 vuoden jälkeen NIIN etäiset ettet voisi ottaa puhumattomuutta nätisti esiin. Aloittaisit vaikka, että sua painaa yksi asia, joka ei mielestäsi ole ollenkaan niin hankala kuin se hänestä saattaisi tuntua.
Rohkeasti avoimuutta peliin!!!
t.puhelias
Olen ihmetellyt samaa.. välistä tuntuu että on ihan sama puhuisiko sinne suoraan lehdestä otettua sääennustetta vai kyselisi viikonloppu suunnitelmia vastaukset tuntuvat aina melko latteilta. Jotenkin pidättäytyviltä.. sitten kun joskus saankin hänet rentoutumaan puhelimessa ja jopa nauramaan niin yleensä hän palaa kankeaksi itsekseen nopeasti, kun tapaan hänet (yleensä viikonloppuisin) hän on suunnilleen samanlainen kuin puhelimessa paitsi käyttää enemmän ääntään.
Olisin kyllä ottanut asian puheeksi jo kauan aikaa sitten ellei hän olisi vakuutellut suhteen olevan kunnossa. Nyt tuntuu
vähän hakuammunnalta koko homma, toisaalta tuntuu että hän ei koe keskustelujamme ollenkaan huonoina eikä hiljaiset pätkät häiritse toisaalta tuntuu että olenkohan minä jättänyt jotain huomioimatta.
Pelkään vähän samanlaista effektiä kun viimeksi yritin ottaa jotain todella vakavaa asiaa puheeksi.. sellaiselta että "ei tässä mitään ei tässä mitään". Ei kai tämä arki suhteessa nyt tälläistä voi olla kun ei vielä yhdessäkään asuta?
Todellakin jos hän ei vakuuttelisi kaiken olevan kunnossa niin tämä olisi paljon selkeämpää nyt saan hänestä vaan laiskan keskustelija kuvan.
oletkin vaan seura/petikaveri.3vuotta yhessä ja juttelu on "pölöpölö".Minä ainakin naisena haluaisin jutella kaikesta maan ja taivaan väliltä.Itselle tuli kirjoituksestasi mieleen että olet vaan vakipano hänelle jos sänky asiat luistaa hyvin mutta puhuminen tunteista ja muusta hauskasta ei suju.Miten jollekkin voi "tulla yllättäen" toisen tunnustama rakkaus häntä kohtaan 3vuoden yhdessä olon jälkeen?
täytyy ajatella negatiivisesti? Yksinkertainen selitys voi olla se, että kysymyksessä on opittu tapa eli on kasvanut perheessä, jossa keskustelukulttuuri on jäänyt vähemmälle ja jossa on arvostettu esim. ihmisen työmoraali korkealle. Myöskin "tyhjänpuhuminen" on saattanut olla kiellettyä ja kasvatus on ollut autoritääristä.
Ap:lle sanoisin, että kannattaisiko ottaa asia puheeksi naisen kanssa!?
On käynyt mielessä toi "vakipano" teoria.. ja vaikka olenkin tälläinen yksinkertainen putkiaivo niin mielestäni hän on aika vakuuttava, hänelle ei ole edes mikään pakkomielle naida aina kun nähdään, molemmat teemme aloitteita suunnilleen yhtä paljon.
Se minun romanttinen yritykseni oli aika anti-romanttinen kuten jo sanoin.. ei itse tunnustus mutta olisin voinut ajoittaa sen paremminkin voi olla että se löi hänet vain ällikällä en tiedä, miksi olisi lyönyt ällikällä kuten jo sanoit, kolme vuotta sentään kyllä. Mutta suhteen arkisemmaksi muuttuminen on vähän uutta molemmille, eikä edes asuta saman katon alla, se kyllä voi auttaa.. voi olla että hänen sanansa ovat jääneet häntäkin kalvaan. Näin jälkeenpäin se mitä hän tokaisi siihen on vähän huvittanutkin, mutta varma on että mitään liian hienoa romantisointia en vähään aikaan yritä, arkea tuntuu olevan ilmassa.
Ymmärrän kyllä että jotkut ihmiset ovat hiljaisia ja olen mieltänyt itsenikin sellaiseksi monessa yhteydessä mutta kun on kysymys hänestä olen kuin toinen ihminen joissakin asioissa. En holota turhaan mutta tykkäisin kovasti jutella enemmän tai jutella "luontevammin" kuin nyt.
Tuossa mainittiinkin jo nuorena opituista tavoista, hänellä on rautainen opiskelu moraali, hän todellakin jaksaa päntätä ja sen seurauksena myös puhua siitä. En ole kyllä aiemmin ajatellut sitä noin.. Tuo on kyllä ihan mahdollinen selitys asialle.
Mietin vaan että teenköhän asiasta liian suurta numeroa koska kuitenkin muuten menee oikein hyvin, en vain ymmärrä miten arkinen puhe ei voi luistaa ja yhteisiä puheenaiheita muitakin kuin opiskelu/työ löytyä. Pitää ottaa projektiksi asiasta puhuminen lähiaikoina.
Tänne kirjoittamisesta on kyllä apua :)
nainen arvostaa ja kunnioittaa sua, koska haluaa puhua kanssasi itselleen tärkeistä asioista.
Ihminen voi ilmaista itseään monella tavalla. Onko tarpeellista soittaa niin usein, että puheenaiheet loppuu vai hoituisiko asiat joskus tekstarilla sujuvammin?
Kuinka nainen sua muuten kohtelee; tekeekö esim. jotain asioita sun hyväksi?
Keskity naisen hyviin puoliin ja kerro hänelle, mitä sinä hänessä arvostat.
Puheluita tulee soiteltua 2-3 viikossa keskimäärin.. harvemmin kyllä enempää, kun puhutaan niin yleensä puhutaan (tai minä puhun) sellaiset 20-30min, joskus saatan leikkiä kiinnostunutta töistä tai opiskelusta jolloin hän saa olla hieman enemmän äänessä, olen kyllä kysynyt häneltä olenko liian itsekeskeinen puhelimessa ja kuten aina "ei ei kaikki on hyvin" vakuuttelee.
Olenkohan minä vain vainoharhainen?
Kun tavataan hän usein haluaa laittaa ruoan (johtuen osaksi hänen erikoisesta ruokavaliostaankin, minäkin pyrin noudattamaan sitä helpottaakseen hänen elämäänsä).
Hän useimmiten myös tekee aloitteen jos vaikka jotakin elokuvaa olisi kiva käydä katsomassa tjs.
Ei mitenkään suurempia arkisia asioita tee minulle, johtuen siitäkin varmaan että tosiaan ei vielä asuta saman katon alla.
Se miten hän kohtelee minua sängyssä ei varmaan niinkään liity mutta hän aina kysyy seksin jälkeen pidinkö minä siitä, hän kysyy näin lähes joka kerta. Vastaan aina myöntävästi, koska ei minulla ainakaan mitään valittamista seksissä ole.
Mielestäni hän kohtelee minua aika kylmän asiallisesti julkisilla paikoilla.. ei halailua tai minkään muunlaistakaan hyväilyä joskus käsi kädessä, ei minua niin haittaa koska en ole itsekään innostunut julkisesta "nuolemisesta". Sitten kun ollaan jomman kumman kämpässä niin hän kyllä vaikuttaa erittäin rentoutuneelta ja tykkää kovasti esimerkiksi vain olla kainalossa ja katsoa jotain, aika rauhallista siis, voisi sanoa että hiljaista.
Ei minulla niin pakottavaa tarvetta ole olla äänessä tai muuten pitää tiettyä mekkalaa arvostan hiljaisuutta mutta joskus se alkaa hieman vaivaamaan minua kun aiheet hänen kanssaan ovat mitä ovat. Yleensähän tämä asetelma tuntuu menevän toisinpäin, miehen kanssa ei voi puhua muista kuin autoista jne.. stereotypiat on hienoja.
ei voi muuttaa. Tyttöystäväsi on viettänyt/viettää ilmeisen kurinalaista elämää ja ehkä hän hakee myös hyväksyntää "suorituksillaan"..
Mun mielipide on se, että sullakin on oikeus puhua Sulle tärkeistä asioista ja saada niille myös vastakaikua. Vain sinä itse tiedät, pystyykö nainen sut tyydyttämään myös henkisesti.
Eli minun ei ehkä pitäisi ottaa asiaa suoraan puheeksi koska hän voi stressaantua ja luulla että yritän väkisin muuttaa häntä?
En minä häntä ole tämän takia jättämässä tai mitään.. mutta mietin vain että miten homma jatkuu kun joskus muutetaan samaan asuntoon. Kaverit ovat joskus vitsailleet että minun pitäisi olla onnellinen kun on hiljainen nainen, mutta en oikein tiedä. Minussa on kai jokin sisäänrakennettu vaisto että jos on paljon hiljaisuutta jonkin on pakko olla pielessä, eli olen lähes valmis laittamaan tämän vainoharhan piikkiin.
Tavallaan hän kyllä tyydyttää minut henkisesti koska tiedän pystyväni uskomaan hänelle esim.salaisuuksia tai puhumaan joistakin asioista joista en edes ystävilleni puhu mutta ne ovatkin erikois tapauksia (ei mitään arkista) joihin hän suhtautuu mitä vakavimmin, joskin aavistuksen kylmästi mutta aidosti yrittää, ei osaa olla empaattinen?. On joskus käynyt mielessä että hänellä on opiskelun suhteen paineita mutta aina kun kysyn niin sama levy pyörii "kaikki on hyvin".
Esileikissä ja yhdynnässä hän on paljon vapautuneemman tuntuinen.. eli se pieni varovaisuus ja pidättäytyvyys katoaa kyllä aika nopeasti, mutta arkisissa asioissa hän on jokseenkin niin kuten olen jo täällä kirjoitellut. Kai sitä pitäisi tyytyväinen olla ja uskoa että mikään ei ole pielessä, hiljaisesta luonteesta huolimatta hän kyllä hymyilee paljon, varsinkin minua tervehtiessä, se lämmittää sydäntä.
Hänen vanhemmistaan tiedän sen verran että isä on aina liikematkoilla, äidistä en juurikaan tiedä miten hän sen ottaa.
henkilökohtaisesti pitäisin suorasta puhumisesta. Muuttaa et häntä voikaan, mutta ehkä asiasta keskusteleminen auttaisi teitä paremmin ymmärtämään toisianne.
Olisiko se sitten äidiltä opittu malli, kun sanoo, että kaikki on hyvin (vaikkei aina niin olisikaan)?
Ehkä te voisitte tutustua toistenne vanhempiin!?
On ollut vähän puhetta tästä.. hänen isäänsä en varmaan vähään aikaan näe koska hän tosiaan on liikematkoilla, käy kuulemma kotona todella harvoin. Äidin varmaan voisin tavata koska tahansa minua huvittaa mutta olen ottanut vähän (turhia) paineita tuosta tapaamisesta joten sitä on tullut vähän lykättyä.
Olen myös miettinyt sitä vaihtoehtoa että kaikki todellakin on hyvin.. mutta sitä on vaan jotenkin vaikea uskoa.
Joskus ajattelen että onkohan hän pakosta tässä suhteessa (tosin silloin ei varmaan seksi sujuisi) ja ei uskalla lähteä koska ei saisi toista tms.. Jos hän niin ajattelee niin se on sääli koska hän on ensimmäinen nainen jonka kanssa olen edes ajatellut viettää lopun elämäni, en millään tahtoisi luopua hänestä (pelottavaa ajatella tälläistä).
Mitä enemmän asiaa mietin (näin lomalla sitä aikaa on miettiä) niin minusta tuntuu että häntä kyllä painaa jokin, ja tämä keskustelu täällä on vahvistanut epäilystäni.
Ehkä se vaan on jotain niin yksinkertaista kuin stressi opiskelusta ja hän ei jostain syystä tahdo purkaa sitä minulle.. toivottavasti selviää pian.
Tapaan hänet viikonloppuna ja pistän nyt tavoitteeksi että otan tämän asian esille, pitää miettiä tarkkaan miten muotoilen kysymykseni.
vaan olisi käynyt niin, että sä (tietämättäsi) käyttäydyt kuin tytön isä ja tyttö puolestaan on ottanut (tiedostamattaan) äitinsä roolin käyttäytymismallikseen teidän välisessä suhteessa ja tilanne on nyt lukkiutunut tähän..?!
Paha sanoa.. tuokin on mahdollista. Kuulostaa siltä että pitäisi varmaan hankkiutua jonkin sortin terapiaan, tai ainakin ehdottaa sellaista. Todennäköisesti kun ehdotan niin saan taas saman "ei tarvitse, kaikki on hyvin" lauseen, joskus mietin että jos joku on selkeästi väärin/huonosti niin huomauttaisiko hän minua, vai koskeeko tämä vain minun ja hänen välejään. Voisiko olla niin että hän ei tahdo vaivata minua ongelmillaan.. en oikein tiedä mitä ajatella.
Nyt pyörii päässä niin monta kysymysmerkkiä että pitää varmaan suosiolla mennä aikasin nukkumaan, jos aamulla olisi jotain pääkoppaan ilmestynyt.
vielä varmuuden vuoksi, että nämä olivat vain minun henkilökohtaisia arvailujani näin kotipsykologina, että siltä pohjalta.. :)
Mutta hyviä yöunia sinne!
Tuli sieltä sitä "kaikki on hyvin" "eikö meillä muka ole kaikki hyvin?" juttua.. mutta sain kyllä jotain kaivettua, ei siitä oikein kunnon riitaa tullut.
Kuten vähän epäilin hän viimeinkin laittoi kaikki paineensa opiskelun piikkiin mutta hän loukkaantui siitä kun mainitsin että hänen kanssaan on vaikea puhua ihan arkisista asioista, en kestänyt hänen mökötystään joten annoin periksi, haluan tulla toimeen hänen kanssaan koska hän kuitenkin on kaikilla muilla osa-alueilla niin hieno ihminen, ehkäpä hän ajan kanssa muuttuu kun saa opiskelut jne.. pois alta ehkä vähän rentoutuu jopa, toisaalta pelkään että hän juuttuu uraputkeen, mutta hän on kyllä sanonut että ei itse toivo sitä.
Kun tarkemmin tuota roolien ottamista mietin niin se kuulostaa vähän kaukaa haetulta, ehkä hän vain yksinkertaisesti on tälläinen nyt, en osaa sanoa ollenkaan minkälainen tulevaisuudessa.
Pitänee varmaan puhua sitten kavereiden kanssa tämänkin edestä..
Vähän sekavat tunteet tuon keskustelun jälkeen.. tavallaan sain jotain selville ja tavallaan se oli sitä samaa vanhaa vähän sekoitettuna. Pirun vaikeaa..
Mutta kiitoksia runsaista vastauksista, niistä oli apua, olen nyt ajatellut asiaa niin monelta eri kantilta ja jatkan sitä vielä tulevaisuudessakin. Ehkä sitten kun pääsen takas töiden pariin minunkin arkinen höpöttely tarve vähenee ja tämä ei niin kovasti enää korostu.
joustamista ja "periksi antamista" tapahtuu molempiin suuntiin. Ikävää, jos toinen saa mökötyksellään aina tahtonsa läpi.
Kyllä sitä jotain vartin kesti mutta en minä voinut kun hän jo lähes kyynelehti.. en millään. Kai olen tälläinen vässykkä, mutta onnellinen sellainen. Luulin että hän ei ottaisi sitä niin kovasti, en todellakaan edes ääntäni korottanut tai mitään.. ehkä hänelle tämä asia on ollut vaikeus ennenkin.
Ajan kanssa kaiketi.. pitää katsoa mihin suuntaan lähtee kehittymään.
Minusta tuntuu siltä, että sinun tulisi tosissaan miettiä, tuletteko koskaan puhumaan asioista kunnolla.. Jos tätä on jatkunut jo kaikki kolme vuotta, en suosittelisi jatkamaan. Suhde ei anna itselleen tilaa syventyä, jos ei ole mitään pohjaa... Ja kolmessa vuodessa pitäisi jo vähän suojuksen siirtyä pois alta. Toivon, että löydät mieleisesi ratkaisun. Itse en pystyisi tuollaisessa suhteessa elämään, ainakaan kauaa...
Ensimmäisenä vuotena hän kyllä puhui enemmän.. mutta minä olen alusta asti ollut se joka on vetänyt keskustelua, meidän molempien "roolit" keskustelijoina on vain korostunut vuosien saatossa, eli minä yhä enemmän joudun viemään ja hän yhä enemmän kuuntelee ja antaa vaan jonkin vastauksen.
Joskus ajattelin etten minäkään pystyisi mutta kun se kerran osui omalle kohdalle löysin uusia puolia itsestäni.. nyt vaan tahdon tietää voinko tehdä asialle jotain. Pientä yritystä on ollut mutta siellä pyörii se sama levy "kaikki on hyvin" vaikka pommi räjähtäisi vieressä.
Yksi asia kyllä.. kolmen vuoden aikana emme ole kertaakaan riidelleet, voisiko siitä olla jotain apua? Niin hassulta kuin se kuulostaakin. En ole ollut kertaakaan näin pitkässä suhteessa (tai näin vakavassa) niin en osaa sanoa onko se kuinka yleistä olla näin kauan aikaa riitelemättä, sanotaan että se puhdistaa ilmapiiriä, onko näin?
ihmisiä on niin moneksi. Kun luin selostuksesi, tuntuí siltä, että tyttöystäväsi on varsin pidättyväinen ja estoinen. Mutta todella oudolta tuntui, että hän sängyssä on rentoutuneempi. Hyvä asiahan se on, mutta itse ainakin aikoinaan jännitin poikakaverini kanssa, miten seksi sujuisi, mutta muuten meillä riitti keskusteltavaa hyvin monipuolisesti. Et vaikuta lainkaan turhanpuhujalta. Jotenkin sinun olisi hyvä saada hänet pohtimaan näitä selvästi kaipaamiasi yleiskeskusteluja. Toisaalta, kun en tunne teitä, mikä minä olen neuvomaan, mutta sinun pitää vakavasti pohtia itseksesi, mitä sinä suhteelta haluat. Jos tuollainen pidättyväisyys hänen keskusteluissaan jatkuu, parisuhteen vakinaistamista ei kannata kiirehtiä.
Juu.. Olen kanssa käsittänyt että jos nainen on estoinen niin hän on sitä myös sängyssäkin, ja olen tavallaan onnellinen että tässä ei mene juttu niin. Mutta jos peti on hänelle ainoa paikka jossa hän uskaltaa irroitella niin se on minusta vähän surullista.
Onhan se minulle pelkkää plussaa mutta en voi kuin arvailla miten se hänen psyykkeeseen vaikuttaa, päällepäin ei kyllä ole mitään tunnontuskia havaittavissa, seksi ei ole mekaanista eikä ole sellaista pakko-naida-nyt tuntua koskaan asiaan ollut, tai sitten minä en vain ole huomannut.
Olen miettinyt myös mitä haluan tältä suhteelta ja yksi niistä asioista on se että hän olisi arjessani läsnä, eli ei hissukkana nurkassa, tällä hetkellä tuntuu että tuo osa-alue ei nimenomaan toimi (kuten olen jo täällä selittänyt). Fyysisesti hän tuntuu olevan läsnä, hän ei pelkää halailla tai muutenkaan olla mitenkään lähekkäin. Piru kun tuntuu vaikealta..
On käynyt myös mielessä jos hänellä olisi jonkin sortin traumoja edellisistä suhteista mutta hän väittää että tämä on hänen ensimmäinen suhteensa, joka varmasti onkin totta koska kun harrastimme seksiä ensimmäisen kerran (vuoden tutustumisen jälkeen) häneltä lähti neitsyys. Mutta silti olen miettinyt "mutta jos kuitenkin ehkä" koska eihän kaikki suhteet sänkyihin asti selviä, vaikka aika harvinaista taitaa nykyaikana olla lyhytkin suhde ilman seksiä, korjaan TODELLA harvinaista (oman käsitykseni mukaan).
Kirjoitin jo tuonne ylemmäksi että aion nyt ottaa asian kunnolla esille.. teen kaiken toisin kuin ennen, nyt en anna periksi.
Jos tulee riita niin tulee riita.. en silti aio inttää tai pakottaa, mutta tarkoitus on yrittää kovemmin kuin ennen.
Minulta jäi yksi osa tuohon laittamatta.
Siis seksi ei aina ole sujunut.. aluksi hän olikin vähän estoinen (eikös me kaikki joskus?) mutta homma lähti "toimimaan" yllättävän nopeasti, parin kuukauden päästä hänen ensimmäisestä kerrastaan homma lähti menemään ihan omalla painollaan. Minusta tuntuu että meillä molemmilla on vähän astetta kovempi libido, tai sitten meillä kaikesta huolimatta on vielä jonkin sortin alkuhuumaa ja tässä onkin arkeen vielä matkaa. Kuitenkin tästä kaikesta huolimatta minua silti painaa tuo arkisen keskustelun puute.. en tiedä muista miehistä mutta minua se jotenkin häiritsee jos nainen ei ole arjessa läsnä.
Minulla ei silti ole olo kuin "vakipanolla" eikä suhde tunnu pelkältä fyysiseltä vaikka se puoli on hyvin hoidossa.. vähän vaikea selittää. Hän yksinkertaisesti on niin vakuuttava.
Minulla mies on hiljainen, eikä keskustele kaikista mahdollisesta auringon alla. Olen sopeutunut, mutta kaipaan kunnon debattia hänen kanssaan. Varsinkin kun muistan omien vanhempieni sellaista käyneen. Suru, mutta luulen, että voisit katsella itsellesi sähäkämmän tyypin, jonka kanssa saisit kunnolla ottaa yhteenkin aina välillä. Tai sitten annat anteeksi hänelle tuon puutteen, jos teillä muuten on asiat ok. Juttelet sitten muitten ihmisten kanssa sitäkin enemmän. Tsemppiä!
Tuosta tulikin mieleen että omat vanhempani eivät koskaan keskutelleet arkisista asioista, he ovat muutenkin aika kylmän viileä pari. Ehkä minä olen alitajunnassani tehnyt päätöksen että minulle ei sama käy, en ole koskaan nähnyt vanhempieni edes halaavan toisiaan. Serkkuni puolestaan ovat onnistuneet vanhempansa sängystäkin yllättämään mutta itse olen jopa sellaisia arvailuja esittänyt että heidän viime kerrastaan on 20v .
Kyllä asiat ovat muuten täysin OK, uskon että pärjäämme.