80+ on luku, jonka olemassaolosta parikymppisenä oli
käsitys, ettei sen ikäisiä ihmisiä ole olemassakaan!
Äiti ja isä lähestyivät jo 50:ä ja olivat ikivanhoja, mummot
ja vaarit kuolleet hyvissä ajoin ennenkuin täyttivät 70.
Tässä sitä vielä keikutaan ja tuo maaginen 80 on ylitetty kunnon
marginaalilla. Elämää katsellaan peruutuspeilistä, tuntuu että
tulevaisuus on jo jäänyt taakse.
Sain aiheen tähän aloitukseen kun kuulin radion musiikkikanavalta
"Only dead fish follow the stream" (Vain kuolleet kalat seuraavat
virtaa), että kuinka tämä teksti sopisi omaan elämään? -
Olenko antanut virran viedä mukanaan, tehnyt sitä mitä toisetkin
tekevät? Vai olenko ollut vastarannan kiiski, tai lohi joka hyppää virtaa
vastaan "leikkimään"?
Mikä on vaikuttanut elämään ja muuttanut ehkä suunnitelmat aivan
muuksi, mitä itse on ajatellut? Elämä jatkuu, sitten tulee taas tilanne,
jossa joutuu valitsemaan ja ehkä tekemään nopean päätöksen.
Oliko se hyvä vai huono päätös, se jää nähtäväksi. Elämä vaan on,
Tällaisia tilanteita on ainakin omassa elämässäni riittänyt ja uskon,
että olen ollut järkevä ja pelkäämätön, enkä ole turvautunut toisten
apuun vähässä avuntarpeessa. Koskaan ei tiedä, mistä selviää, jos
ei ensin kokeile itse.
Vasta nyt, loppusuoralla olen kiitollinen siitä tiedosta, että apua on
saatavissa sitten kun ei enää omat neuvot riitä.
Kuinka te toiset 80 + olette kokeneet oman elämänne kulun?
Onko se ollut tasainen ja näkymättömiin johtava tie, vai onko se ollut
muhkuraista polkua, välillä aurinkoisia aukeamia ja matka on jatkunut
muihin, vieraisiin maisemiin.
Ihmisten elämäntarinat ovat ihmeellisiä kertomuksia, todellisia selviytyjä-
tarinoita kuinka Elämässä selvitään, kunnes ollaan Maali-kyltin kohdalla.
Voittajia ei ole.
Elämä peruutuspeilistä katsottuna
39
425
Vastaukset
- Anonyymi
Alotus on ehkä liian raskas laaja lähes ysikymppisen muisteloille,
--- yllätyksekseni olen huomannu,
olen unohtanu meneisyydestä enemmän kuin olisin ikinä kuvitellut aikasemmin,
nyt lokeoin elämäni kolmeen lohkoon,
ensimmäinen vaihe
sisältää 0 - 20 vuotiaan elämän,
se oli elämin ihaninta aikaa,
lapsuus, nuoruus terveys koulut, työelämään oppimista,
toinen vaihe
19 - 73 vuotiaaksi sisältää avioelämän lapsiperheineen ,
myötä ja vastoinkäymisineen ,
se aika oli työntäyteistä monipuolista kaiken mahdolisen kokemista ihmisen elämässä,
iloineen murheineen , elämän rakentamista, matkoineen, ym.
kolmas vaihe
73 - 87 vuotta puolison kuoltua yksin selviämistä ,
vanhuutta , sairautta, uupumusta,
nyt lähempänä ysikymmppiä menneisyyden unohtamista,
--- jostain syystä en halua muistella varsinkaan toista vaihetta elämässäni, se oli ehkä elämäni kipeintä aika kautta,
vaikka sisältää myös paljon hyviä ihania aikojaki,
-- ehkä elämäni vaakakupissa hyvä ja paha on tasoissa.
elämä todellisuudessa ei ole ruusuilla tanssimista
vaan selviytymistä vaikeistaki ajoista.
kai olen tullu vanhaksi kun päivät muuttuu oman ittensä ympärillä pyörimiseksi
oma itte työllistää vanhuksen ihan täysi päiväisesti
että selviää vielä omin avuin arjen vaatimuksista itse ,
toistaiseksi,,,
heimen pelottaa tämä vanhuksen vääjämätön muuttuminen avuttomaksi,
elämä on eletty
nyky yhteuskuntamme on sekasi,
se huolestuttaa
kuinka me vanhukset selviämme hautaan asti kunnialla
avuttomina , uupuneina muistisairaina yksin,
ehkä teillä terveemmillä vanhuksilla on enemmän kerrottavaa menneisyyden ihanuudesta,
mä en nyt jaksa tälläkertaa enemmän kehua meneisyyttä,
vaikka kehuttavaaki kyllä olisi yllin kyllin ja enemmäki.
meneisyydestäni saisi maailman paksuimma romaanin
jos muistaisi ja jaksais kaiken kertoa,
jonkin verran olen kirjoittanu pöytälaatikkoon runoja menneisyyteni
elämästäni omista tunteista kokemusksista haaveista näkemyksistä,
siis läpi koko elämästäni ruojen muodossa,
niistä saisi ihan oikean kirjan
jos jaksaisi koota yhteen kirjaksi,
mielenkiinnolla odotan teidän toisten ihania ketomuksia menneisyydestänne.
mukavia hetkiä muisteloittenne parissa,
tv, yx vaan !
sori , kirj. virheet,,,,,- Anonyymi
Minun elämästäni saisi kauhudekkarin.
En ymmärrä: miksi?
Ehkä tuo kuoltua selviää. - Anonyymi
Olen samaa mieltä kanssasi että elämän "toinen vaihe" taitaa
olla useimmille elämän koettelevin vaihe elämässä.
On odotuksia, on vastuuta niin monesta asiasta, että tuntee riittä-
mättömyytta. Elämä saattaa tuntua pelkältä päivästä toiseen
selviämiseltä.
Sinulla on ollut runojen kirjoittelu varaventtiilinä.
Runoissa voi kiteyttää vaikeitakin asioita muutamaan sanaan,
jotka kertovat kaiken. Kirjoittamasi runot sinun pitäisi ehdotto-
masti säilyttää jälkipolville luettavaksi. Itse kirjoitan päiväkirjaa
ja olen sanonut jälkipolvelle että tutkivat tietokoneeni tarkkaan.
Sieltä voi löytyä jännäreitä!
Palautetaan ihanimmat muistot mieleen! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minun elämästäni saisi kauhudekkarin.
En ymmärrä: miksi?
Ehkä tuo kuoltua selviää.Kirjoitappa se,
moni varmasti lukisi ja sinä rikastuisit
kun kirjat menis kaupaksi
tai ainaki sinun jälkeläiset rikastuisi,
mielenkiinolla odotan kijaasi,
tosi jännittävää oli meikäläisenki
elämä
siitä saisi melkosen syrjähyppyjä siältävän jäänitys kertomuksen , varmasti kiinostaisi ihmiselämän tutkijoita heh. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen samaa mieltä kanssasi että elämän "toinen vaihe" taitaa
olla useimmille elämän koettelevin vaihe elämässä.
On odotuksia, on vastuuta niin monesta asiasta, että tuntee riittä-
mättömyytta. Elämä saattaa tuntua pelkältä päivästä toiseen
selviämiseltä.
Sinulla on ollut runojen kirjoittelu varaventtiilinä.
Runoissa voi kiteyttää vaikeitakin asioita muutamaan sanaan,
jotka kertovat kaiken. Kirjoittamasi runot sinun pitäisi ehdotto-
masti säilyttää jälkipolville luettavaksi. Itse kirjoitan päiväkirjaa
ja olen sanonut jälkipolvelle että tutkivat tietokoneeni tarkkaan.
Sieltä voi löytyä jännäreitä!
Palautetaan ihanimmat muistot mieleen!Niin se yleensä on
muistaa ne ihanat asiat elämässää,
runot on kyllä kertonu myös huolista ym elämään kuuluvista vaikeimmistaki asioista, totuuden asiallisilla kauniilla sanoilla,
pääosin ne on onnea ihanaa riemuksata elämään pullollaan ,
ihan penestä lapsesta asti koko lapsuus
riemukkaan vaiherikkaan iloa ja jännitystä täynnä oelvan tarinan,
ensimmäiset juttuni
ei koivin runollisessa muodossa tuleet,
kone oli ensimmäinen , opettelin vasta tietokonetta käyttämään, heh,
eikä aikasempaa kokemuta runojen kirjoittamisesta ollu,
oli vain halu kertoa lapsuuteni ihanuus maalla
sota pauhasi
mutta lapsilla oli hauskaa , " työtä työtä ja työtä " leikkeineen
omalla tavalaan ne oli kertomus
köpelöt runot todellisuudesta kerottuna,
lapsuus oli elämäni ihaninta aikaa ,
koko maailma oli edessä ja utelias kun olin riemua ja iloa ja tapahtumia riitti veljien ja kylän nuoretn rieukkaassa joukossa,
valmistautuessa aikuisuuteen ,
oi niitä aikoja, - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirjoitappa se,
moni varmasti lukisi ja sinä rikastuisit
kun kirjat menis kaupaksi
tai ainaki sinun jälkeläiset rikastuisi,
mielenkiinolla odotan kijaasi,
tosi jännittävää oli meikäläisenki
elämä
siitä saisi melkosen syrjähyppyjä siältävän jäänitys kertomuksen , varmasti kiinostaisi ihmiselämän tutkijoita heh.Oliko vauhtia ja vaarallisia tilanteita?
- Anonyymi
Olen vasta päälle 70, käsittämätön vuosiluku, en enää yritäkään ymmärtää. Myös peilikuvani on omituinen. En käsitä tuota naamaa. Muistutanko ketään sukulaistani? Jopa mummuni oli nätimpi? Ehkä tulen äidin täteihin? Ihan vieras naama.
- Anonyymi
Minä en ollut varma minkä näköinen olin ennen kaihileikkausta.
Kun sitten leikkauksen jälkeen katsoin peilistä eka kerran, niin peilissä
näkyi äitini kuva!
- Anonyymi
Jos aloittaja on jo yli 80v, on henkinen kapasiteetti hienossa kunnossa yhä, onnea vaan. Eihän sitä varmasti näissä bileissä voi koskaan tietää, kuka mitäkin kirjoittelee.
- Anonyymi
En ole vielä 80, sorry, aloitus vain oli niin mukaansatempaava.
Olen seurannut virtaa siinä määrin, että ihmisen kuuluu kouluttautua, perustaa perhe, hankkia asunto ja riittävä elintaso lapsille ja itselle. Olla kaikinpuolin yhteiskunnan kunnon jäsen kuten vanhempanikin. Olisi voineet jäädä saamatta monesta hyväksyttävästäkin syystä, joten niitä, joille ei ole onnistunut saavuttaa, en ketään mistään syytä. Mutta kohdallani ovat onnistuneet, Pidän sitä siunauksena.
Avioero vaikutti sotkevasti, vaihtoehtoa ei ollut, joten en voinut valita toisin. Myös se että kotipaikalla oli kova työttömyys ja jouduin muuttaa kauaksi työn perään, on muuttanut jopa luonnettani.
Olen usein tarvinnut toisten apua ja sitä antanut. Mutta voimat ovat riittäneet niin että uskon että olen antanut paljon enemmän kuin saanut.
En ole voittaja enkä selviytyjä. On ollut tuuria/mäihää/onnea ja sitä siunausta. Ei ole ollut suuria vastoinkäymisiä, on ollut helppo porskuttaa. Kun näen mitä joku toinen on joutunut kestämään, kauhistun, koen että olisin murtunut, ei tiedä kun kokemusta niistä ei ole.- Anonyymi
aloittaja
Minä olin jo lapsena sitä mieltä, että kun tulen isoksi, niin en halua
isoa perhettä. Itse olin syntynyt isoon perheeseen, enkä saanut tar-
peeksi läheisyyttä. - Olen syntynyt sota-aikana ja lapsuusaika oli
turvallista ja hyvää. Isää emme tunteneet, hän oli kaukana jossakin
"sodassa". Isä kävi lomilla ja yleensä jonkin ajan kuluttua syntyi taas
pikkusisko tai -veli. Sotavuosista emme tienneet mitään maaseudulla
asuessa. Lapsuusvuodet olivat ihanan huoletonta aikaa.
Sota alkoi kodeissa ja saattoi kestää vuosikymmenet, kun isät kotiu-
tettiin traumatisoituneina ja haavoittuneina. Heille ei ollut minkään-
laista apua, varsinkaan psyykkisiin traumoihin. Ja tuskin suomalainen
mies olisi halunnutkaan olla tekemisissä jonkun "kallonkutistajan" po-
tilaana. - Omasta raivoraittiista isästäni oli tullut alkoholisti.
Olin alkanut itsenäistyä jo kouluaikana, kun 14-vuotiaasta saakka olin
asunut alivuokralaisena ja käynyt oppikoulua toisella paikkakunnalla.
Nyt olin valmis muuttamaan kotoa pois, mutta sainkin muuttokiellon!
Ajattelin, että ainoa keino päästä irtautumaan kotoa, on löydettävä
mies ja mentävä naimisiin.
Olisi ehkä pakko unohtaa vanhanpiian rooli vähäksi aikaa! Seurata
virtaa.
Eihän se vaikeaa ollut. Satuin tapaamaan tansseissa pojan, jolla tuntui
olevan sama kaipuu päästä kotoa vapauteen. Päätimme auttaa toisiamme,
menisimme naimisiin, emme ottaisi mitään hääkuvia, jos ero tulisi pian.
Pääasia, että pääsimme ilman riitoja kotoa pois. Muutimme pois koko
kotikaupungista. Juorut alkoivat levitä, että meidän oli pakko mennä
naimisiin, koska minä olin kuulemma raskaana.
5 vuoden ja 2 viikon päästä esikoisemme syntyi Laitoimme paikallis-
lehteen ilmoituksen esikoisen syntymästä, että juoruakat voivat sormin
laskea, että on siitä varmaan kulunut 9 kuukautta kun naimisiin menivät.
Naimisiinmeno oli hyppy tuntemattomaan. Päättyi vasta 20 vuotta myö-
hemmin sopuisaan eroon.
Olen seurannut aina omaa sisäistä "neuvonantajaani", joka on ohjaillut
elämänpolullani. En ole arkaillut kokeilla uusia asioita. Ihminen pystyy
oppimaan ja tekemään enemmän kuin itse arvelee. En ole ikinä uskonut,
etten johonkin pysty, ennenkuin olen kokeillut.
Elämäni on ollut seikkailua, jota mielelläni muistelen, nyt kun vihdoinkin
saan olla vanha Vanhapiika. Vielä minulla on tavoitteena nähdä 100-vuotis-
päiväni. Olen kiinnostunut, mitä maailmassa tapahtuu näinä viimeisinä
vuosinani, esim. tekniikassa ja muuten maailmantilanteessa.
Mutta: Ken elää, se näkee!
- Anonyymi
Olen ajatellut että jos saisi elää uudelleen niin sitten vasta osaisin elää.
Vasta +80v tajusin useita vanhempieni ja äitini neuvoja, mm naisten hyväilystä ja sänky elämästä. Kaikki tosin on mennyt melko hyvin, mutta paremmin olisi voinut mennä .
R-tarina jatkuu.- Anonyymi
Joskus hievittää uudesti syntyä uskonto,
en haluaisi syntyä uudeleen,
jos luoja huolii menen paratiisiin,
ainaki menen norkoileen paratiisin portille,
jos huolii menen siitä sisään, - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joskus hievittää uudesti syntyä uskonto,
en haluaisi syntyä uudeleen,
jos luoja huolii menen paratiisiin,
ainaki menen norkoileen paratiisin portille,
jos huolii menen siitä sisään,Surullisessa Tapsan balladissa ontuva Eriksson pääsi taivaan portille asti, se oli hyvä saavutus konkkaajalta, niin lähelle niitä paremman väen juhlia.
- Anonyymi
Elämä on sarja kärsimyksiä.
- Anonyymi
Tiedätkö, mitä kärsiminen on? Se on sitä, kun siat pussaavat.
- Anonyymi
Niin mistä aloittaja haluaa keskistella.
Kohtalokkaasta järvestä, vai huonoista valinnoista elämän aikana?
Ihmisellä on neljä elämänvaihetta, eikä tarvii edes # peräpeiliin kurkistaa. jos elää vanhaksi asti#
On käyty kaikki läpi!
sieltä peilistä näkyy myös kädet, jos e naamaa.- Anonyymi
"Niin mistä aloittaja haluaa keskistella.
Kohtalokkaasta järvestä, vai huonoista valinnoista elämän aikana?"
-----------------------------------------------------------------------------------
aloittaja
Esim. valinnoista. Ihmisellähän on AINA kaksi vaihtoehtoa. Eihän
ne välttämättä tarvitse olla huonoja, mutta useimmiten kahdesta
valinnosta toinen on huonompi kuin joku toinen.
Oma elämäntarinani sai alkunsa kun piti tehdä aikuiselämän ratkaiseva
ensimmäinen valinta:
Jäädä kotiin rahoittamaan isän ryyppäämistä tai päästä kotoa pois
menemällä naimisiin ja jatkaa elämää sellaisella polulla, joka ei kuulunut
alkuperäissuunnitelmiin. Siihen maailman aikaan ei olisi tullut kysymyk-
seenkään kyseenalaistaa isän ryyppääminen. Riitaa ei saanut syntyä.
Seuraava suuri valinta oli jäädäkö kotiin lasta hoitamaan, vai viedäkö lapsi
tarhaan ja jatkaa itse työelämässä ennenkuin lapsi alkaa koulun.
7 vuotta kotona. Kuinka se aika vaikuttaa omiin työmahdollisuuksiin?
Jäin kotiin ja pikkuhiljaa aloin lukea öisin seuraavaa tutkintoa varten, var-
mistaakseni että saan töitä kun aika tulee.
Sillä tavalla elämässä on jatkuvasti ollut noita valinnon tekoja ja tietenkin
on yritettävä tehdä valintansa harkiten ja ainakin uskotella itselleen, että
valinta on tällä hetkellä paras kahdesta vaihtoehdosta.
Viimeisin suuri valintani oli maasta toiseen muutto 79- vuotiaana.
Siinä sai miettiä, kestääkö kunto sellaisen muutoksen, vai seuraako siitä
jotakin vakavampaa, esim. sairautta.
Taas kaksi vaihtoehtoa: sairastuminen tai kuolema. Hyvä, jos saa vaan
stressin takia sairastumisen ja siitä selviää, jos kuolee niin sitten on taas
pulma läheisillä, kimpalehautaus vai polttohautaus. Jos valitaan poltto-
hautaus, niin siinäkin on omat puolensa, minne se tuhka heitellään, vai
laitetaanko se purkkiin. Jos se on purkissa, niin se on hyvä, mutta jos se
heitellään tuuleen niin tuhka voi lentää puuhun, josta taas voi muodostaa
pari vaihtoehtoista kysymystä...
- Anonyymi
Jos parikymppinen ei tajunnut että ihmiset elävät 80- jopa 100 vuotisiksi,
on se 20 vuotias elänyt pussissa!
Ihmeellistä ei siis ole, ettei hän osaa elää ryhmässä kuten ryhmähenki vaatii .
Olisi aika opetella elämää samalla tasolla muiden kanssa.
Hakee, hakee, eikä löydy aloittajalle apua.
Hän vanhenee joka vuosia, mutta taju on kai kakskymppisen mielikuvissa.- Anonyymi
Silloin, kun nyt yli 80 oli "parikymppinen", ei taidettu tosiaan elää niin pitkiä ikiä kuin näinä päivinä. Ja kun tämän päivän nuorten isovanhemmat ovat nuorempaa luokkaa kuin yli 80, niiin miten hemmetin ihmeessä - tai missä - lapsi ja nuori oppisi tuntemaan yli-ikäisiä. Jotta pussinsa kullakin.
- Anonyymi
"Jos parikymppinen ei tajunnut että ihmiset elävät 80- jopa 100 vuotisiksi,
on se 20 vuotias elänyt pussissa!"
-------------------------------------------------------------------------------------------
Tuota mainitsemaasi "pussissa elämistä" sanottiin meidän kylällä
"tynnyrissä kasvamiseksi". Sinulla ei ehkä ole tietoa suomalaisista korpi-
kylistä 30-40-luvulla? Lähin naapuri muutaman kilometrin päässä. Metsä-
polkua käveltiin valtatielle (kärrytielle). Jos katsot tilastoja, niin ei niissä
siihen maailman aikaan ihmiset eläneet 100-vuotiaiksi.
"Ihmeellistä ei siis ole, ettei hän osaa elää ryhmässä kuten ryhmähenki vaatii .
Olisi aika opetella elämää samalla tasolla muiden kanssa."
-----------------------------------------------------------------------------------------------
Ja mistä olet tehnyt päätelmän, etten osaisi elää ryhmässä?
Jos ryhmähenkesi vaatii riitelyä, niin mieluummin pesen käteni ja pysyttelen
omissa oloissani. - Jos oma seura ei kelpaa, niin se on huonoa seuraa!
"Hakee, hakee, eikä löydy aloittajalle apua."
-----------------------------------------------------
Mitä apua luulet minun hakeneen? Olet vissiin vastannut väärään viestiin?
aloittaja
- Anonyymi
Alkaen 1969v yhteiselämämme on ollut, joskus varsin hyvin suunnitetua, ja muulloinki tavoitehakuista.
Yhteiset periaatteet, yhteiset mielenkiinnon kohteet Siinä aineksia.
Jotkut sukumme vanhukset olivat varoittavia esimerkkejä yksin ( vanhoina piikoina ) eläjistä.
Suunnittelimme elämäämme eri mittaisilla aikajänteillä ja hahmotimme eläkeikäisiä tavoitteitamme.
Aktiivi-iässä varauduimme taloudellisesi siihen, että "varhaiseläkeläisinä" meillä on mahdollisuus tyydyttää kohtuullisia mielitekojamme.
Sodassa haavoittnut isäni kipristeli työn syrjässä kiinni 6-kymppiseksi kunnes jäi sairaseläkkeelle 60-kymppisenä ja kitui hengiltä 62v ikäisenä.
Tämän vuoden kevättalveen saakka asiat ovat sujuneet hienosti mutta sitten iski vaimooni tiedossa ollut uhka joka muutti loppuvuosien suunnitellun elämäntavan.
Espanjassa, matkoilla, täysihoidoissa jne. kesti vuosikausia vaimoni piilevän sairauden pullahtamiseen saakka.
Pahus sentään, kun kaikki ei mene suunnitellun mukaan!- Anonyymi
Minäkin tein uutterasti töitä.
1956 aloitin kyläkaupassa ja työtä on jatkunut,
Puoliso kuoli kesken yhteisen matkamme, monta suunnitelmaa jäi suunnitelmaksi,
mutta kaiken minkä teimme, teimme yhdessä.
Lapsilla oma elämänsä.
Olen auttanut alkuun ja nyt ovat jo itsekin eläkeikäisiä., eläkkeelläkin.
Maailma on muuttunut kylmäksi, ei ole naapurirakkautta kaikissa yhteisöissä, sääli, sillä se olisi monelle eläkeläiselle suuri henkinen tukirakenne.
Ennen mentiin naapuriin kahville, milloin se ítsestä tuntui sopivalta, paitsi heinäntekoaikaan, silloin ei ollut aikaa päiväkahvitteluun.
Nyt ei kerrostaloissa tunneta naapuria!
Harva uskaltaa hädän tullen soittaa naapurin ovikelloa.
Maailma muuttui, meitä se pakottaa sopeutumaan, eikä mikään ole kuin ennen.
Elän ihan tyytyväisenä omiin saavutuksiini, teen mitä työtä tarjotaan, omien voimieni mukaan.
Henkisesti ihminen voi pysyä nuorten mukana, jos muisti toimii.
Tein Iltiksen naamatestin, 30 kuvaa piti muistaa, muistin 28 oikein.
Sanat tanssivat näppäimistöllä, yritän pysyä mukana, kun olisi niin monta kaunista sanaa tulossa ilmoille.
Hyvää Keskiviikkoa riittänee! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minäkin tein uutterasti töitä.
1956 aloitin kyläkaupassa ja työtä on jatkunut,
Puoliso kuoli kesken yhteisen matkamme, monta suunnitelmaa jäi suunnitelmaksi,
mutta kaiken minkä teimme, teimme yhdessä.
Lapsilla oma elämänsä.
Olen auttanut alkuun ja nyt ovat jo itsekin eläkeikäisiä., eläkkeelläkin.
Maailma on muuttunut kylmäksi, ei ole naapurirakkautta kaikissa yhteisöissä, sääli, sillä se olisi monelle eläkeläiselle suuri henkinen tukirakenne.
Ennen mentiin naapuriin kahville, milloin se ítsestä tuntui sopivalta, paitsi heinäntekoaikaan, silloin ei ollut aikaa päiväkahvitteluun.
Nyt ei kerrostaloissa tunneta naapuria!
Harva uskaltaa hädän tullen soittaa naapurin ovikelloa.
Maailma muuttui, meitä se pakottaa sopeutumaan, eikä mikään ole kuin ennen.
Elän ihan tyytyväisenä omiin saavutuksiini, teen mitä työtä tarjotaan, omien voimieni mukaan.
Henkisesti ihminen voi pysyä nuorten mukana, jos muisti toimii.
Tein Iltiksen naamatestin, 30 kuvaa piti muistaa, muistin 28 oikein.
Sanat tanssivat näppäimistöllä, yritän pysyä mukana, kun olisi niin monta kaunista sanaa tulossa ilmoille.
Hyvää Keskiviikkoa riittänee!Korjaan edelliseen.
Aloitin työelämäni kyläkaupassa 1954 harjoittelijana, ja alkoivat heti maksaa palkkaa! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minäkin tein uutterasti töitä.
1956 aloitin kyläkaupassa ja työtä on jatkunut,
Puoliso kuoli kesken yhteisen matkamme, monta suunnitelmaa jäi suunnitelmaksi,
mutta kaiken minkä teimme, teimme yhdessä.
Lapsilla oma elämänsä.
Olen auttanut alkuun ja nyt ovat jo itsekin eläkeikäisiä., eläkkeelläkin.
Maailma on muuttunut kylmäksi, ei ole naapurirakkautta kaikissa yhteisöissä, sääli, sillä se olisi monelle eläkeläiselle suuri henkinen tukirakenne.
Ennen mentiin naapuriin kahville, milloin se ítsestä tuntui sopivalta, paitsi heinäntekoaikaan, silloin ei ollut aikaa päiväkahvitteluun.
Nyt ei kerrostaloissa tunneta naapuria!
Harva uskaltaa hädän tullen soittaa naapurin ovikelloa.
Maailma muuttui, meitä se pakottaa sopeutumaan, eikä mikään ole kuin ennen.
Elän ihan tyytyväisenä omiin saavutuksiini, teen mitä työtä tarjotaan, omien voimieni mukaan.
Henkisesti ihminen voi pysyä nuorten mukana, jos muisti toimii.
Tein Iltiksen naamatestin, 30 kuvaa piti muistaa, muistin 28 oikein.
Sanat tanssivat näppäimistöllä, yritän pysyä mukana, kun olisi niin monta kaunista sanaa tulossa ilmoille.
Hyvää Keskiviikkoa riittänee!Kirjoitit kuin minun tarinan,
meillä sotaajan ihmisillä maalta muuttaneilla
on hyvin samanlainen elämäntarina ,
nykyään mua huolestuttaa noi huonot sota uutiset ,
ei voi ymmätää miksi ameriikkakin on yhtä tyhmä
kuin toi venäjän ukko,
eivoi ymmärtää noitten logiikkaa
miksi ne kumpikaan ei nojaudu rehellisen totuuden näkemiseen,
miksi heille on vääryys itsestään selvyys,
sitä ei kertakaikiaan voi ymmärtää !!!!!!!!!!
- Anonyymi
Yli kasikymppisenä tulee mieleen lapsuudesta isäukko. Oli vanha kaljupäinen laiha äijänkukelo. joka kuoli vähän yli viiskymppisenä.
Oma elämä on kulkenut asiasta toiseen. Kaikenlaista tapahtunut, mutta aina on selviydytty. Mutta vasta nyt tunnen olevani ihan "onnellinen". Kaikki on hyvin, mikään ei ole kesken, ei raha- eikä muitakaan huolia. Lapset ja heidän lapsensa ovat maailmalla ja selviytyvät siinä kuin meikäläinenkin, joka lähti maailmaan kirjaimellisesti tyhjätaskuna. Jäin miettimään tätä aloitusta pitkään ja niinhän se on että pakostakin katse alkaa siirtymään tuulilasista peruutuspeiliin ja ajatukset pyöriä siinä mitä on ollut; mitä on tulossa osaamme vain ennakoida ja sekään ei ole mitenkään varmaa: jos Lewyn kappaleet tai dementia, Alzheimers tai jne. eivät tyhjennä kasetteja kokonaan ennen viimeistä matkaa.
Olen yrittänyt dokumentoida vähän omaa elämääni ja jättää tarinani jälkipolville kirjoitettuna; ei mitään takeita että se edes kiinnostaa ketään, mutta omasta kokemuksestani tiedän, että olisin halunnut edellisistä sukupolvista ja heidän elämästään enemmän tietoa, mutta se tiedonhalu iski minuun vasta itse tultuani vanhaksi.
Haluan kuitenkin että historiani on minun itseni kirjoittamana, ei jonkun muun tulkinta elämästäni. Asiat muuttuvat hovissa, kuten joillakin on tapana sanoa.
Päinvastoin kuin monilla, minulla ei ole koskaanollut mitään yksityiskohtaista suunnitelmaa eikä tavoitteita, jotka olisivat olleet kiveen raapustettuja. Olen elänyt elämääni siten kuin minusta on tuntunut parhaalta, tehnyt päätöksiä ja valintoja jotka ovat kuljettaneet kauas, josku pitäneet paikalla; aina ottaen huomioon juuri sen hetkiset olosuhteet, päällä ja sydämellä.
En ole koskaan kokenut että elämäni olisi ollut erityisen haastavaa, vaikeaa tai puutteellista. Joskus on ollut ekonomisesti vaikeampia aikoja, joskus taas rahaa on ollut runsaamin; perusturva ja perustarpeet olen aina saanut katettua sillonkin kun olin yksin pienten lasteni kanssa vieraassa maassa. En kadu mitään, koska en voi tietää mitä seurauksia olisi ollut jos olisin tehnyt eriilaisia valintoja.- Anonyymi
Oletko koskaan kysynyt lapsiltasi, miten kokivat , muutot ja asumisen kolmella mantereella? aAikuinen paremmin selviää, lapsille rankkaa järtää tuttu koti, sukulaiset , koulu ja kaverit, jopa tuttu kieli.
Anonyymi kirjoitti:
Oletko koskaan kysynyt lapsiltasi, miten kokivat , muutot ja asumisen kolmella mantereella? aAikuinen paremmin selviää, lapsille rankkaa järtää tuttu koti, sukulaiset , koulu ja kaverit, jopa tuttu kieli.
Olemme keskustelleet asiasta montakin kertaa.
Poika koki nämä muutot mielenkiintoisina haasteina; tyttärelle jokainen muutto oli vaikea ja kipeä.
Kuitenkin ne oli tehtävä, monestakin syystä, joita lapset eivät vielä siinä iässä käsittäneet, mutta etenkin tämä viimeinen muutto USA:sta Ruotsiin oli päätös jonka tein lähes yksinomaan lasten takia.
- Anonyymi
Aika ihmeellisellä tavalla voin näin "tuloskirjasta" tarkastettuna
todeta, että kaikista elämän aikana tekemistäni töistä on ollut
minulle hyötyä.
Ja pikkuhiljaa olen elämäni aikana kuitenkin päässyt kiinni alku-
peräissuunnitelman toteuttamisessa. Aina ei pääse päämäärään
suoraa tietä, joskus on otettava kiertotie, jos päätiellä on esteitä.
aloittaja Missä vaiheessa teit alkuperäissuunitelman?
Minä olen aina ollut sellainen "kävelijä, polkua ei ole, tien teet mennessäsi" espanjalaisen runoilijan Antonio Machadon sanoin (vapaa käännös:" Caminante no hay camino, el camino se hace al andar".
Olen toki tehnyt suunnitelmia, minulla on ollut välimatkaetappeja ja tienhaaroja, jotkut suunnitelmistani ovat toteutuneet, jotkut ei, joskus syy on ollut minussa itsessä, joskus täysin minusta riippumatta.
Joskus on varmaan tapahtunut niinkin että oli hyvä valinta luopua suunnitelmastani, koska kun suljet yhden oven sinulle avautuu useita uusia.
Elämäni on ollut prosessi.- Anonyymi
Vai että prosessi? Minulla on ollut Elämä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vai että prosessi? Minulla on ollut Elämä.
Kaikilla on Elämä. Se vaan menee jokaisella eri tavalla, eri
prosessien kautta, vaikeuksien kautta. Ei se aina mene suoraan
kuin kiitoradalla. - Anonyymi
18-vuotiaana uskoin, että omin avuin pääsen päämäärääni.
Olin jo hyvällä alulla ja taloudellisesti omillani toimeentuleva.
Täysi-ikäisyyteen (21 v) oli vielä aikaa ja suunnitelmiin tuli äkkipysäys.
Koulutuksen suuntaus muuttui avioitumisen ja pakenemisen jälkeen.
Koulutus osoittautui täysosumaksi, takasi toimeentulon, mutta ei tyy-
dyttänyt muita tarpeita. Siihen tuli mahdollisuus myöhemmin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
18-vuotiaana uskoin, että omin avuin pääsen päämäärääni.
Olin jo hyvällä alulla ja taloudellisesti omillani toimeentuleva.
Täysi-ikäisyyteen (21 v) oli vielä aikaa ja suunnitelmiin tuli äkkipysäys.
Koulutuksen suuntaus muuttui avioitumisen ja pakenemisen jälkeen.
Koulutus osoittautui täysosumaksi, takasi toimeentulon, mutta ei tyy-
dyttänyt muita tarpeita. Siihen tuli mahdollisuus myöhemmin.tarpeesi olivat niin pakottavat ja läpikotaisen tunkevat, että niihin oli vaikea täysosua
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikilla on Elämä. Se vaan menee jokaisella eri tavalla, eri
prosessien kautta, vaikeuksien kautta. Ei se aina mene suoraan
kuin kiitoradalla.Niinhän se on. Kaikilla elämä on prosessi. Ei kiitorata ole hyväksi eikä mahdollistakaan monille, mutta ei sen tarvitse pohjamudissakaan ja kauheissa vastoinkäymisissä mennä.
- Anonyymi
Caminante ya estas ligado a camino. Solo la nieve virgen es una eleccion libre. Y entonces si tienes una barra de hierro en la mano.
Tietä käyden tien on vanki. Vapaa on vain umpihanki. Jos kädessä on rautakanki
Matti Ynkänen Kootut urnot - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Caminante ya estas ligado a camino. Solo la nieve virgen es una eleccion libre. Y entonces si tienes una barra de hierro en la mano.
Tietä käyden tien on vanki. Vapaa on vain umpihanki. Jos kädessä on rautakanki
Matti Ynkänen Kootut urnotKanki, tai sopivat eväät repussaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
tarpeesi olivat niin pakottavat ja läpikotaisen tunkevat, että niihin oli vaikea täysosua
Niinhän se oli. Huti tuli, mutta ei pysäyttänyt elämässä eteenpäin
pyrkimistä. Päämäärään pääsemistä vaan hidasti. Kaikesta oppii.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä aiot tehdä uudenvuoden aattona
Mitä olet suunnitellut tekeväsi uudenvuoden aattona ja aiotko ensi vuonna tehdä jotain muutoksia tai uudenvuoden lupauks1943869Marin sitä, Marin tätä, yhyy yhyy, persut jaksaa vollottaa
On nuo persut kyllä surkeaa porukkaa. Edelleen itkevät jonkun Marinin perään, vaikka itse ovat tuhonneet Suomen kansan t512752Väestönsiirtoa itään?
Ano "the Russo" Turtiainen sai poliittisen turvapaikan Venäjältä. Pian lähtee varmaan Nazima Nuzima ja Kiljusen väki per741310Muistattekos kuinka persujen Salainen Akentti kävi Putinin leirillä
Hakemassa jamesbondimaista vakoiluoppia paikan päällä Venäjällä? Siitä ei edes Suomea suojeleva viranomainen saanut puhu171256Ikävä sinua..
Kauan on aikaa kulunut ja asioita tapahtunut. Mutta sinä M-ies olet edelleen vain mielessäni. En tiedä loinko sinusta va101159Vuoden luetuimmat: Mikä on Pelle Miljoonan taiteilijaeläkkeen suuruus?
Pelle Miljoonan eläkkeen suuruus kiinnosti lukijoita tänä vuonna. Artikkeli on Suomi24 Viihteen luetuimpia juttuja v. 2020941- 46934
- 42856
Riikka Purra sanoo, että sietokykyni vittumaisiin ihmisiin alkaa olla lopussa.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/be8f784d-fa24-44d6-b59a-b9b83b629b28 Riikka Purra sanoo medialle suorat sanat vitt213822Kyllä oli tuas maukkaan näköinen herkkupöytä
Mehta Manin uudenvuoden vastaanottajaisissa: kaöjoo ja nakkia ainakin. Savukallookin tais olla ja sinkkua56690