Elämä peruutuspeilistä katsottuna

Alotus on ehkä liian raskas laaja lähes ysikymppisen muisteloille,


--- yllätyksekseni olen huomannu,
olen unohtanu meneisyydestä enemmän kuin olisin ikinä kuvitellut aikasemmin,

nyt lokeoin elämäni kolmeen lohkoon,

ensimmäinen vaihe
sisältää 0 - 20 vuotiaan elämän,
se oli elämin ihaninta aikaa,
lapsuus, nuoruus terveys koulut, työelämään oppimista,

toinen vaihe
19 - 73 vuotiaaksi sisältää avioelämän lapsiperheineen ,
myötä ja vastoinkäymisineen ,
se aika oli työntäyteistä monipuolista kaiken mahdolisen kokemista ihmisen elämässä,
iloineen murheineen , elämän rakentamista, matkoineen, ym.

kolmas vaihe
73 - 87 vuotta puolison kuoltua yksin selviämistä ,
vanhuutta , sairautta, uupumusta,
nyt lähempänä ysikymmppiä menneisyyden unohtamista,
--- jostain syystä en halua muistella varsinkaan toista vaihetta elämässäni, se oli ehkä elämäni kipeintä aika kautta,
vaikka sisältää myös paljon hyviä ihania aikojaki,
-- ehkä elämäni vaakakupissa hyvä ja paha on tasoissa.

elämä todellisuudessa ei ole ruusuilla tanssimista
vaan selviytymistä vaikeistaki ajoista.

kai olen tullu vanhaksi kun päivät muuttuu oman ittensä ympärillä pyörimiseksi
oma itte työllistää vanhuksen ihan täysi päiväisesti
että selviää vielä omin avuin arjen vaatimuksista itse ,
toistaiseksi,,,

heimen pelottaa tämä vanhuksen vääjämätön muuttuminen avuttomaksi,

elämä on eletty
nyky yhteuskuntamme on sekasi,
se huolestuttaa
kuinka me vanhukset selviämme hautaan asti kunnialla
avuttomina , uupuneina muistisairaina yksin,

ehkä teillä terveemmillä vanhuksilla on enemmän kerrottavaa menneisyyden ihanuudesta,
mä en nyt jaksa tälläkertaa enemmän kehua meneisyyttä,
vaikka kehuttavaaki kyllä olisi yllin kyllin ja enemmäki.

meneisyydestäni saisi maailman paksuimma romaanin
jos muistaisi ja jaksais kaiken kertoa,

jonkin verran olen kirjoittanu pöytälaatikkoon runoja menneisyyteni
elämästäni omista tunteista kokemusksista haaveista näkemyksistä,
siis läpi koko elämästäni ruojen muodossa,
niistä saisi ihan oikean kirjan
jos jaksaisi koota yhteen kirjaksi,

mielenkiinnolla odotan teidän toisten ihania ketomuksia menneisyydestänne.

mukavia hetkiä muisteloittenne parissa,
tv, yx vaan !

sori , kirj. virheet,,,,,

Olen vasta päälle 70, käsittämätön vuosiluku, en enää yritäkään ymmärtää. Myös peilikuvani on omituinen. En käsitä tuota naamaa. Muistutanko ketään sukulaistani? Jopa mummuni oli nätimpi? Ehkä tulen äidin täteihin? Ihan vieras naama.

Jos aloittaja on jo yli 80v, on henkinen kapasiteetti hienossa kunnossa yhä, onnea vaan. Eihän sitä varmasti näissä bileissä voi koskaan tietää, kuka mitäkin kirjoittelee.

En ole vielä 80, sorry, aloitus vain oli niin mukaansatempaava.
Olen seurannut virtaa siinä määrin, että ihmisen kuuluu kouluttautua, perustaa perhe, hankkia asunto ja riittävä elintaso lapsille ja itselle. Olla kaikinpuolin yhteiskunnan kunnon jäsen kuten vanhempanikin. Olisi voineet jäädä saamatta monesta hyväksyttävästäkin syystä, joten niitä, joille ei ole onnistunut saavuttaa, en ketään mistään syytä. Mutta kohdallani ovat onnistuneet, Pidän sitä siunauksena.
Avioero vaikutti sotkevasti, vaihtoehtoa ei ollut, joten en voinut valita toisin. Myös se että kotipaikalla oli kova työttömyys ja jouduin muuttaa kauaksi työn perään, on muuttanut jopa luonnettani.
Olen usein tarvinnut toisten apua ja sitä antanut. Mutta voimat ovat riittäneet niin että uskon että olen antanut paljon enemmän kuin saanut.
En ole voittaja enkä selviytyjä. On ollut tuuria/mäihää/onnea ja sitä siunausta. Ei ole ollut suuria vastoinkäymisiä, on ollut helppo porskuttaa. Kun näen mitä joku toinen on joutunut kestämään, kauhistun, koen että olisin murtunut, ei tiedä kun kokemusta niistä ei ole.

Olen ajatellut että jos saisi elää uudelleen niin sitten vasta osaisin elää.
Vasta +80v tajusin useita vanhempieni ja äitini neuvoja, mm naisten hyväilystä ja sänky elämästä. Kaikki tosin on mennyt melko hyvin, mutta paremmin olisi voinut mennä .
R-tarina jatkuu.