Hessu palautti lämmön ja veden 2020 luvulle

Anonyymi-ap

Hessu otti kyseenalaisen kunnian julistamalla kyselytunnilla hänen valtakaudellaan lämmön ja veden siirtyneen 1980 -luvulta 2020 -luvulle. Asia pitää osittain paikkansakin. Henkilöstöhallinto oli vielä puolenkymmentä vuotta sitten hyvinkin alkukantaista, mutta 80 -luku on sentään liioittelua ja sanoisin, että yhtiön henkilöstöpolitiikka on viime vuosiin saakka ollut sieltä sodan jälkeisestä suomesta siis 40-50 -lukujen vaihteessa. Silloin työyhteisön ongelmat, kuten kiusaamiset ja vainoamiset ja natsismi olivat hyvin pitkälle samoja mielenterveysongelmista johtuvia, mutta lähtökohtaisesti poikkesi siten, että syy oli paljolti sodan rikkomissa ihmisissä ja sieltä juontuvista traumoista. Teknisesti yhtiö on ollut 2020 -luvulla jo silloin kun nykyinen lämpölaitos on valmistunut.

18

255

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      UUSI

      Ei löydy villoja vaikka kaikki pengotaan!

    • Anonyymi
      UUSI

      Hallitus (hallitukset) ovat olleet tietysti tietoisia käyttöpäällikön ja toimitusjohtajan tekosista, mutta hienotunteisuussyistä niihin puututtiin vasta kun niiden piilossapitäminen kävi mahdottomaksi.

    • Anonyymi
      UUSI

      Näinhän se on kaupungin taloushallinnossakin, kaikki tietää tämän organisaatiossa. Onneksi kyläläiset on saatu pidettyä umpiossa.

    • Anonyymi
      UUSI

      Tarkottiko Nivala sitä että yhtiössä on siirrytty nykyaikaan ? Nyt ostetaan älyttömän kallista rankaa poltettavaksi. Mistätä lie ostettu ? Hyötysuhde menny huonoksi. Ei ihme. Taitaapa yhtiö enskerran olemassaolonsa aikana tehnyt tappion v. 2024 tilinpäätöksessä. Pitäskö toimitusjohtajalle ja hallituksen puheenjohtajalle maksaa mellevä tulospalkkio ?

      • Anonyymi
        UUSI

        Pihalla ko lumi-ukko!


      • Anonyymi
        UUSI

        Eiköhän kalliit rangat ostettu aholan ollessa johtaja


    • Anonyymi
      UUSI

      Kovin ontui pj:n selitys tappiosta. Kyllä lauha talvi pitäis näkyä polttoaineen menekissäkin. Sitten taas kerran päästään siihen monta kertaa esitettyyn kysymykseen. Onko toimitusjohtaja pätevä alkuunkaan jos varastoon ostetaan ylimääräistä puuta puolella miljoonalla mätänemään ja menettämään lämpöarvoa???

    • Anonyymi
      UUSI

      Ohjelmistopäivityksiä ja tilitoimiston vaihtoa tehdään kesken tilikautta ja samalla riskeerataan aika paljon, mutta samalla tehdään miljoonan tappio perustelemalla että tase kyllä kestää. Ei oikein kuulosta 2020 -luvun yritysjohtamiselta. Jäähalli Oy.n tase ei taida moista kestää.

      • Anonyymi
        UUSI

        Yleensä tällaisten tappioden jälkheen vaihetaan yhtiön johto. Toimitusjohatja sekä hallitus. Kuis nyt ? Entinen hallitus ja toim.johtaja jatkavat niin kuin mitään ei ois tapahtunut. Missä on kaupunkin omistajaohjaus ? Haloo kaupunkinjohtaja !


    • Anonyymi
      UUSI

      Palaan otsikkoon: Hessu palautti lämmön valtuustoon.
      Ihan kuumottaa!

    • Anonyymi
      UUSI

      "Siviilipuolella" tuomoisiin vajaan miljoonan euron tappioihin aika harvoin ajaudutaan, koska tulosta seurataan useammin kuin kerran vuodessa ja toisekseen hallituksissa istuu yleensä yrityksen suurimmat omistajat eikä huutoäänestyksellä valitut juntit. Lisäksi toimitusjohtaja lähtee ilman irtisanomisaikaa jos tilanne sitä vaatii.

    • Anonyymi
      UUSI

      Heikki saa aikaan vain kaaosta.
      Pieni mies, heikko itsetuntoa ja valtava käsitys omasta osaamisesta. Huono yhdistelmä.

      • Anonyymi
        UUSI

        Eletään haasteellisia aikoja ja pahempaakin voi olla tulossa. Itsensä esiin nostamisen sijasta pitää toimia yhteisen edun hyväksi. Ei jatkoon.


      • Anonyymi
        UUSI

        Kaaosta on saaneet aikaan aiemmat toimijat, jopa uhkasakkojen verran.
        Pakkohan tuohon kaaokseen oli jonkun puuttua.
        Kysymys herää miksi ei aiemmin ollut ongelmiin puututtu?
        Keitä silloin oli yhtiön hallituksessa?....Niinpä niin!


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaaosta on saaneet aikaan aiemmat toimijat, jopa uhkasakkojen verran.
        Pakkohan tuohon kaaokseen oli jonkun puuttua.
        Kysymys herää miksi ei aiemmin ollut ongelmiin puututtu?
        Keitä silloin oli yhtiön hallituksessa?....Niinpä niin!

        Heikkiä on vaikea korvata Kaukolämmön pomotehtäviin pelkin poliittisin keinoin.
        Heikin liike- elämän kokemus on kertynyt kansainvälisen biosellutehtaan johtajuudesta ja muista vastaavista tehtävistä.
        Kemijärveltä ei yksinkertaisesti löydy henkilöä korvaamaan Heikkiä nykytilanteessa.
        Hän osaa tasapainottaa suuremmatkin liiketappiot, kuin Kaukolämmön liiketoiminnan vajaan miljoonan vuosivajeen.


    • Anonyymi
      UUSI

      Nykyinen hallitus ja omistaja ei halua antaa YKYlle ja persuille periksi. Pöyliön ja Aholan hallitukseen tulo taannuttaisi yhtiön takaisin 80 -luvulle.

      • Anonyymi
        UUSI

        Ei tämä menneisyyden Hessu ole mikään takuu uudistumiselle.


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tämä menneisyyden Hessu ole mikään takuu uudistumiselle.

        Heikin koulutus ja valmius vaativiin liike-elämän taloudellisiin haasteisiin on näillä seuduilla vertaansa vailla. Kaukolämmön hallituksen puheenjohtajuus on näin hyvin luontevaa.
        Juuri tämän vuoksi hänet valittiin yksimielisesti MYÖS ! kaupunginhallituksenpuheenjohtajaksi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      139
      2763
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      269
      2370
    3. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      26
      1446
    4. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      115
      1112
    5. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      98
      1085
    6. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

      Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
      Kaste
      204
      1033
    7. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      13
      972
    8. Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla

      Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La
      Lieksa
      57
      871
    9. Mistä juttelit viimeisen kerran

      Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.
      Ikävä
      62
      834
    10. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      282
      820
    Aihe