Yleistä, että vaihdetaan yhdestä ammatista toiseen.
Mielenkiintoisia olisivat olleet tutkimukset, joissa tutkitaan kuinka ammattivaihdos onnistuu todellisuudessa.
Valtion virallinen kanta, että melkein jokaisen pitäisi vaihtaa alansa.
Syntyykö tukos kun tekee yhtä työtä liian pitkään?
Kukaan tahdo täydellistä ammattitaitoa työssä.
Ehkä ihmiset kehittyvät nopeammin kuin työpaikkoja vapautuu.
Joku voi pitää saman työpaikan koko elämän, huomataan.
Samaan aikaan huomaa hyvin, että yhteiskunnasta puuttuu monipuolisia työpaikkoja, että yhteiskunta on jotenkin yksipuolinen kokonaisuudessaan, karu, yksijumalainen, suvaitsematon, taipumaton. Ei ole vain olemassa työpaikkoja jokaista humaanista elämän osa-aluetta varten. Ihmiset elävät ilman. Se mitä ihminen täydellisyydessään, niin rikasta skaalaa varten ei ole olemassa rikkaita palveluita. Valtio maksaa vain välttämättömän. Syntyy ajatus, että koko ihmiskunta on vain täpärästi elossa ja voi loppua koska tahansa. Ei ole varaa hienouksiin.
Peruskysymys on, että kuinka ammattitaidoton osaa ymmärtää vierasta alaa?
Hän olisi korkeasti sivistynyt, mutta vain omassa yhdessä, kahdessa ammatissa.
Miksi sellainen osaa tehdä vieraiden ammattien töitä erinomaisesti?
Koska kun tekee vieraita töitä ammattitaidottomana, niitä tekee pelkästään huonosti.
Onko ammattien vaihtaminen helpompi hanttihommissa ja vaikeampi taidoista jalostuneessa ammattissa?
Kun rikas käskee köyhää vaihtamaan alaa, se tarkoittaa fyysisiä töitä tekevissä duunari ammatissa.
Ammattien vaihtaminen kyseenalaista
3
<50
Vastaukset
- AnonyymiUUSI
Ex- kansanedustajat eivät osaa tai halua vaihtaa alaa.
- AnonyymiUUSI
ammattikoulutuksen tutkinnot ovat suoraviivaisia. Niistä valmistutaan suoraan ammattiin. Moni niin tekeekin. Ammatissa pysytään eläkkelle asti. Firmaa ja työnantajia toki vaihdellaan. Korkeakoulututkinnot sen sijaan ovat enempikin suuntaa antavia tuntkintoja. Siinä on iso tarjolla valikoima ammatteja ja suuntia valittavana. Kauppatieteiden maisteri on tutkinto mutta ei vielä ollenkaan ammatti. Hakeudut alalle joka kiinnostaa ja johon tutkintosi ja muut osaamiset antavat eväitä, Toki lisäksi tarvitaan alasta riippuen pätevyydet ja sertifikaatit. Itse voi tehdä päätöksen vaihtataakovälillä ammattia ja uraa. Ammatinvaihdos monasti tarkoittaa että ura alkaa monastikin ihan alusta. Huippupomoksi harvemmin mennään jos vaihtelee anmattiansa usein. Suurin osa ei haluakaan olla iso iso pomo.
Kenraaliksi etenee vain pysymällä upseerinuralla ja hyvällä tuurilla ja hyvillä suhteilla ja näytöillä pätevyydestä. Harvasta upseerista tulee kuitenkaan kenraali, Jäät majuriksi evp. - AnonyymiUUSI
Jos on sattunut vaikka teininä tekemään väärän valinnan ja valinnutkin ammatin jossa on huono palkka. Myöhemmin sitten vaihtaa ammattia ja pyrkii pois matalapalkka-alalta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.703831Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j883209Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1032483Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.151679Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m741475- 981354
Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä501296- 551093
Huippu, kaupunki ostaa hotellin
Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä561050Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?11031