Onko itsenäisyyspäivä kyläilypäivä vai onko parempi valita joku muu päivä?
Onko itsenäisyyspäivä kyläilypäivä?
8
194
Vastaukset
Mikä ettei. Nykyään muutenkin liian vähän kyläillään.
- Anonyymi
Juu, ei vaan enää nykyään harrasteta kyläilyä.
Jos menet kylään, niin tulee vaivautunut olo, anteeksi, että tulin kylään ja minusta on nyt teille vaivaa ja vien kallista aikaanne.
Nuoruudessa oli ihan normaalia ja tapana kyläillä,
Ei mennyt paria viikkoa, ettei joku käynyt tai sitten käyty kylässä.
Eikä silloin soiteltu ja kyselty, että sopiiko tulla kylään.
Silloin oli kahvipöydässä useampaa sorttia tarjolla ja kaikki itse leivottua.
Oli pulaa, kahvikakkua, suolaista piirakkaa ja pikkukakkuja,
Kun oli kaikkea maisanut, niin todettiin, että nyt pitää santsata eli ottaa lisää ja kahvia kaadettiin ainakin 3 kuppia.
Nykyään, jos jossain kahvit keitetään, niin tarjolla on yleensä ostopullapala tai pikkukakkuja paketista, kaikki kaupasta ostettua.
Toisaalta, onhan ihmisillä nykyään paljon kiireempää, työt vievät paljon aikaa ja vapaa-ajalla ollaan netissä.
Nuoruudessa ei ollut mitään nettiä ja lankapuhelimella soitettiin.
Silloin olikin aikaa kyläillä ja sosiaalinen media oli kyläily, ei netti. Anonyymi kirjoitti:
Juu, ei vaan enää nykyään harrasteta kyläilyä.
Jos menet kylään, niin tulee vaivautunut olo, anteeksi, että tulin kylään ja minusta on nyt teille vaivaa ja vien kallista aikaanne.
Nuoruudessa oli ihan normaalia ja tapana kyläillä,
Ei mennyt paria viikkoa, ettei joku käynyt tai sitten käyty kylässä.
Eikä silloin soiteltu ja kyselty, että sopiiko tulla kylään.
Silloin oli kahvipöydässä useampaa sorttia tarjolla ja kaikki itse leivottua.
Oli pulaa, kahvikakkua, suolaista piirakkaa ja pikkukakkuja,
Kun oli kaikkea maisanut, niin todettiin, että nyt pitää santsata eli ottaa lisää ja kahvia kaadettiin ainakin 3 kuppia.
Nykyään, jos jossain kahvit keitetään, niin tarjolla on yleensä ostopullapala tai pikkukakkuja paketista, kaikki kaupasta ostettua.
Toisaalta, onhan ihmisillä nykyään paljon kiireempää, työt vievät paljon aikaa ja vapaa-ajalla ollaan netissä.
Nuoruudessa ei ollut mitään nettiä ja lankapuhelimella soitettiin.
Silloin olikin aikaa kyläillä ja sosiaalinen media oli kyläily, ei netti.Those were the days. Nykyään tosiaan parempi sopia kyläilyt ennakkoon, vaikka parhaat bileetkin syntyy yleensä extempore.
- Anonyymi
Kyllä sitä aikaisemmin visiteerattiin itsenäisyyspäivänä tuttujen kodeissa, useammassakin. No niin jatketaan taas matkaa seuraavaan kyläilykohteeseen.
Itsenäisyyspäivä on kyräilypäivä.
Maamme eliitti esiintyy telkkarissa parhaimpiinsa pukeutuneena.
Kotikatsomossa rahvas kyräilee kättelyä ja antaa tuomionsa. Siinä saa puvut ja puolisot kyytiä.Voihan se ollakin, kunhan ystävien kanssa on etukäteen sovittu kyläilystä.
Itse en pidä yllätysvieraista (tykkääkö kukaan?).- Anonyymi
Itsenäisyyspäivä on hyvä kutsua itsenäisyyspäivän juhliin. Pukeutua hyvin, syödä kauniisti katettu ateria ja seurata linnan juhlia.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721157
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84803
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?39584Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296548Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t218512- 50504
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45492