+5C keskilämpötilaan ja hyötyjiä on Suomi, Ruotsi, Norja, Viro ja Kanada.
Hyötyjiä tai mahdollisia hyötyjiä on lisäksi Latvia, Liettua, Puola, Tanska, Venäjä, Kiina, Argentiina, Uusi Seelanti, Japani, Islanti.
Noin 15 maata hyötyy tai mahdollisesti hyötyy jos maapallon keskilämpötila nousee 5 asteella.
Suomelle esimerkiksi konkreettisia hyötyjä:
- Lämmitysenergian tarve koko Suomessa merkittävästi, jäähdytykseen tarvittavan energian määrä tähän nähden marginaalinen. Miljardisäästöt
- Suomesta tulee aito matkailumaa, kun Alppien hiihtokeskukset sulkevat ovensa ja Lappi, jossa vielä tuollakin keskilämpötilan nousulla on varma talvi, mahdollisesti vieläpä vielä runsaslumisempi kuin nykyisin. Moni-Miljarditulot.
- Jäänmurtotarve poistuu lähes täysin, samoin jääluokkavaatimukset, satojen miljoonien säästöt.
- Ammattitaitoisen työvoiman houkuttelevuuden kasvu. Miellyttävä ilmasto, mahdollistaa Etelä-Euroopan ja Keski-Euroopan huippuammattilaisten hakeutumisen työhän Suomeen.
- Huippuammattilaisten mukana tulee siirtymään myös merkittävä määrä tuotantoa Suomeen, miljarditulot.
Mitä jos Suomi kuuluu 5 suurimman hyötyjän joukkoon.
31
324
Vastaukset
- Anonyymi
Silloin suomesta tulee tietenkin nettomaksaja: Muiden ongelmat pitää kustantaa!
- Anonyymi
Kukas nyt meidän velat maksaisi ? miksi pitäisi toisten ongelmia sitten maksella ?
- Anonyymi
Suomen ilmaston lämpeneminen on toivottava asia😃👍
- Anonyymi
Jos omaan napaan tuijottamisesta saisi Nobelin, tällä se irtoaisi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos omaan napaan tuijottamisesta saisi Nobelin, tällä se irtoaisi.
No joo, mutta hiljainen hyväksyntä sille, että Suomi hyötyy, olisi ehkä ihan paikallaan
Lisäksi ei ole ollenkaan varmaa, etteikö koko maapallokin hyötyisi pitkällä aikavälillä.
Suhteellisen nopea ilmaston muutos saattaisi olla se tekijä joka kääntäisi väestöräjähdyksen hiljalleen vähenevälle uralla. Juu, paljon inhimillistä kärsimystä, mutta toisaalta, väestöräjähdyksen jatkumisen mahdollistaminenkaan ei vähennä kärsimyksiä, saattaa niitä nettona lisätäkin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No joo, mutta hiljainen hyväksyntä sille, että Suomi hyötyy, olisi ehkä ihan paikallaan
Lisäksi ei ole ollenkaan varmaa, etteikö koko maapallokin hyötyisi pitkällä aikavälillä.
Suhteellisen nopea ilmaston muutos saattaisi olla se tekijä joka kääntäisi väestöräjähdyksen hiljalleen vähenevälle uralla. Juu, paljon inhimillistä kärsimystä, mutta toisaalta, väestöräjähdyksen jatkumisen mahdollistaminenkaan ei vähennä kärsimyksiä, saattaa niitä nettona lisätäkin."olisi ehkä ihan paikallaan"
Miksi?
"joka kääntäisi väestöräjähdyksen hiljalleen"
Tutustu maapallon väestöennusteisiin.
"Juu, paljon inhimillistä kärsimystä, "
Tuosta olet varma, mutta et siitä, että väestöräjähdys lisää kärsimyksiä?
Eli olet vapaaehtoinen? Hyvä, jos koet itsesi tarpeelliseksi. Vai onko tuo kärsimys ok kunhan vain sinä et palelisi? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"olisi ehkä ihan paikallaan"
Miksi?
"joka kääntäisi väestöräjähdyksen hiljalleen"
Tutustu maapallon väestöennusteisiin.
"Juu, paljon inhimillistä kärsimystä, "
Tuosta olet varma, mutta et siitä, että väestöräjähdys lisää kärsimyksiä?
Eli olet vapaaehtoinen? Hyvä, jos koet itsesi tarpeelliseksi. Vai onko tuo kärsimys ok kunhan vain sinä et palelisi?no siksi tietenkin, että suomi on yleensä ollut se luokan kiltti oppilas. nyt olisi mahdollisuus olla tuhma omaksi eduksi, eikä siitä jäisi edes kiinni. oikeasti suomessa pitäisi olla strategia miten ilmaston lämpenemisestä pääsee hyötymään, nimittäin ilmaston lämpenemisen jarruttamisesta ei saa muuta kuin kustannuksia aikaiseksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
no siksi tietenkin, että suomi on yleensä ollut se luokan kiltti oppilas. nyt olisi mahdollisuus olla tuhma omaksi eduksi, eikä siitä jäisi edes kiinni. oikeasti suomessa pitäisi olla strategia miten ilmaston lämpenemisestä pääsee hyötymään, nimittäin ilmaston lämpenemisen jarruttamisesta ei saa muuta kuin kustannuksia aikaiseksi.
Oletko koskaan miettinyt, miksi tällä missiollasi et ole saanut muuta aikaiseksi kuin säälinsekaista hymähtelyä?
- Anonyymi
Helsingin lämmitystarveluvuista laskettu lämpeneminen on 1 C verran naljännesvuosisadassa. Se alentaa lämmitysenergian kulutusta noin 5 %. Lämmityslasku on kuitenkin noussut rajusti, kun pitää siirtyä pois halvasta mustasta hiilestä kalliimpiin vaihtoehtoihin.
- Anonyymi
Maakaasu ja kivihiili on mennyttä.
Kuluttajan tilanetta "säästö" ei paranna, energialaskuun tulee uusi TEHOMAKSU!
Tehomaksu lisää kuluttajan sähkölaskua ja kaukolämmössä sama tilanne.
Ainoastaa Palvelinkeskukuksia kohdellaan veroparatiisi helpotuksialla, alempi vero tai veron palautus????
- Anonyymi
Ilmatopakolaisuus kohdistuu "voittajavaltioihin". Persutkin joutuu raivaamaan tilaa ylimääräisille patjoille, koska Suomeenkin tulee kymmeniä miljoonia tupruttelulla kutsuttuja vieraita. Vähän niin kuin inkkarit tekivät savumerkkejä, tekevät persut samaa polkiessaa dieseleidensä pakoputkista mustia savupilviä.
- Anonyymi
Ilmaston lämpeneminen on huono tekosyy rajojen aukaisemiselle pakoloisille. Kyllä ne ovat tulleet Kelan houkuttamina. Ilmainen ylläpito ja raha on hyvä houkutin
- Anonyymi
KUUNTELE TÄNÄÄN MOT YLELTÄ, NIIN YMMÄRRÄT MITEN MAAHANMUUTTAJIA SUOMEEN HOUKUTELLAAN
"Kaikki tiedämme, että Suomi on maailman onnellisuusraportin mukaan maailman onnellisin maa. Joten ei tarvitse olla huolissaan työmahdollisuuksista.”
Suomessa et tarvitse erikseen säästöjä elämiseen tai asumiseen, vaan ne hoituvat osa-aikatyön tuloilla.”
– Töitä saa, jos ei ole tarvetta kommunikoida. Jos opiskelija tekee fyysistä työtä, jossa ei tarvitse keskustella suomeksi, niin silloin voi saada töitä ilman englantia tai suomea, ulkomaalaisille kerrotaan" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilmaston lämpeneminen on huono tekosyy rajojen aukaisemiselle pakoloisille. Kyllä ne ovat tulleet Kelan houkuttamina. Ilmainen ylläpito ja raha on hyvä houkutin
Eivät pakolaiset kysy onko rajat auki. Ne tulevat sinne missä on elämisen mahdollisuudet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eivät pakolaiset kysy onko rajat auki. Ne tulevat sinne missä on elämisen mahdollisuudet.
Ja missä loisimisesta maksetaa
Töitä Suomessa ei ole edes suomalaisille
Leipäjonollakin on omat rajansa, mitä pystytään antamaan
Ja ulkomaanlainat ovat koko ajan tiekemmassa ja korot nousevat - Anonyymi
Varmasti muutoliike kohdistuu voittajavaltioihin, niin se on ollut aina. Osa tähänastisista voittajavaltioista on kuitenkin rajoittanut maahanmuuttoa aivan onnistuneesti.
Esimerkiksi Australia, on haluttu muuttokohde, mutta siitä huolimatta sinne muuttaminen on varsin rajoitettua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varmasti muutoliike kohdistuu voittajavaltioihin, niin se on ollut aina. Osa tähänastisista voittajavaltioista on kuitenkin rajoittanut maahanmuuttoa aivan onnistuneesti.
Esimerkiksi Australia, on haluttu muuttokohde, mutta siitä huolimatta sinne muuttaminen on varsin rajoitettua.Ei siinä kysytä rajoituksista, kun laajat ihmismassat lähtevät liikkeelle asuinkelvottomiksi muuttuneilta alueilta. Silloin kyse on elämästä ja kuolemasta, ja valkoinen persu on hätää kärsimässä, koska ei sopeutunut ajoissa ja pyrkinyt estämään ilmastonmuutosta.
Ahneella on paskainen loppu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei siinä kysytä rajoituksista, kun laajat ihmismassat lähtevät liikkeelle asuinkelvottomiksi muuttuneilta alueilta. Silloin kyse on elämästä ja kuolemasta, ja valkoinen persu on hätää kärsimässä, koska ei sopeutunut ajoissa ja pyrkinyt estämään ilmastonmuutosta.
Ahneella on paskainen loppu."valkoinen persu on hätää kärsimässä, koska ei sopeutunut ajoissa ja pyrkinyt estämään ilmastonmuutosta"
Eli taas syy löytyy valkoisesta heteromiehestä. Muuthan ihmiset eivät saastuta ja tuhoa luontoa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei siinä kysytä rajoituksista, kun laajat ihmismassat lähtevät liikkeelle asuinkelvottomiksi muuttuneilta alueilta. Silloin kyse on elämästä ja kuolemasta, ja valkoinen persu on hätää kärsimässä, koska ei sopeutunut ajoissa ja pyrkinyt estämään ilmastonmuutosta.
Ahneella on paskainen loppu.Valkoisten heteroiden syy
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei siinä kysytä rajoituksista, kun laajat ihmismassat lähtevät liikkeelle asuinkelvottomiksi muuttuneilta alueilta. Silloin kyse on elämästä ja kuolemasta, ja valkoinen persu on hätää kärsimässä, koska ei sopeutunut ajoissa ja pyrkinyt estämään ilmastonmuutosta.
Ahneella on paskainen loppu.Ei ole ollut tähänkään asti. Suomi ei ole ollut ahne, olisiko nyt hyvä tilaisuus, kaiken lisäksi ilman omaa syytä.
- Anonyymi
Säästöä tulee mutta jätit mainitsematta vihreille kiusallisen asian: päästöt vähenee dramaattisesti kun ei tarvitse lämmittää niin paljon.
- Anonyymi
Joo, voittajavaltioiden päästöt pienenevät, se on selvä. Tai no, tietty mikäli Suomen talouskasvu lähtisi laukalle, kuten todennäköistä siinä tilanteessa olisi, niin ehkä päästöt täällä ei nyt absoluuttilsesti vähenisi, mutta per capita kuitekin.
Suomesta tulisi äkkiä 10 miljoonan asukkaan maa, aivan sellaisella toivotulla maahanmuuttoprofiililla. Aikaisemmin oli mukava työskennellä Californiassa, Monacossa tai Pariisissa, sitten osa näistä löytäisi Suomen ja samalla nelinkertaistaisi suomen BKT:n
- Anonyymi
Ihan filosofiselta kannalta, olisi kiinnostavaa kuulla, miten ilmastonmuutoksen etenemisen oletataan vaikuttavan meneillään olevaan väestöräjähdykseen.
Suurimmat häviäjät ovat kuitenkin niitä maita, jossa väestön kasvu on voimakkainta.
Väestöräjähdys lienee kuitenkin ilmastomuutoksen lähes vaiettu pääsyy, vai olenko ihan väärässä?- Anonyymi
Olet ihan oikeassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet ihan oikeassa.
Vajaa puoli tuntia jaksoit odottaa, ennen kuin peukutit oman viestisi. Millä ihmeellä sait ajan kulumaan? Pro-tip: kantsii odottaa jopa seuraavaan päivään - ja sanoa jotakin muutakin.
- Anonyymi
Lappi kylmenee 🥶
"Lapissa keskilämpötila oli tavanomaista kylmempi, pääosin 2-3 astetta vertailukauden 1991-2020 keskiarvon alapuolella."- Anonyymi
Kelaa ylös ja katso, mikä on palstan aihe. Emme ole sääpalstalla.
Aloituskin on mielikuvituksellista sontaa. 5 asteen keskimääräinen nousu romahduttaisi maailmantalouden ja silloin ei olisi kenelläkään kivaa. Täyttä idiotismia tämäkin aloitus, mutta muuta ei enää S24 ilmastopalstalta juuri löydykään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kelaa ylös ja katso, mikä on palstan aihe. Emme ole sääpalstalla.
Aloituskin on mielikuvituksellista sontaa. 5 asteen keskimääräinen nousu romahduttaisi maailmantalouden ja silloin ei olisi kenelläkään kivaa. Täyttä idiotismia tämäkin aloitus, mutta muuta ei enää S24 ilmastopalstalta juuri löydykään.Suunta on selvä . Lappi kylmenee🥶
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kelaa ylös ja katso, mikä on palstan aihe. Emme ole sääpalstalla.
Aloituskin on mielikuvituksellista sontaa. 5 asteen keskimääräinen nousu romahduttaisi maailmantalouden ja silloin ei olisi kenelläkään kivaa. Täyttä idiotismia tämäkin aloitus, mutta muuta ei enää S24 ilmastopalstalta juuri löydykään.Maailmantalouden romahtamisessa tai romahtamattomuudessa, vihreät ilmasto fundamentalistit, eivät ehkä ole kaikkein asiantuntevimpia tahoja antamaan tuota arviota.
Lisäksi jos voittajavaltioita on tosiaan vain kourallinen, niin eiköhän ne kuitenkin ole niitä talouksia, jotka kasvavat muiden kärvistellessä.
- Anonyymi
INTIASSA HYÖDYTÄÄN NYKYILMASTOSTA🌞
"Intiassa sopivan kostea sää nosti talvikauden kylvöt ennätyslukemiin
Kesannolla olevia alueita on viljelyyn sään suosiollisuuden vuoksi. Ilmassa on riittävästi kosteutta viljelyalan lisäämiseen.
Monsuunikauden runsaat sateet ovat lisänneet maan kosteutta. Myös vesivarastot ovat täyttyneet. Hyvä vesitilanteen vuoksi viljelijät ovat voineet lisätä viljelypinta-alaa"
Yle - Anonyymi
Koska täällä on ihan veen kylmä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien2133259- 582756
Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk172409Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I192396- 2442367
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes2602085Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve621855Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä841820Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva401802Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro161769