Poromiehet hox töihin siitä

Anonyymi-ap

Vasemmisto väittää tämän olevan hyvinvointivaltion purkamista vaikka todellisuus on päinvastaine



Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra arvostelee toimeentulotuen nykytilannetta.

Hänen mukaansa sosiaaliturvan viimesijainen turva on menettänyt tarkoituksensa ja karannut käsistä, sillä siitä on tullut monille pääasiallinen tulonlähde.

Learn more
Riikka Purran mukaan ongelma kytkeytyy yhä enemmän maahanmuuttoon.

– Vieraskielisten osuus tuensaajista on jo lähes 30 prosenttia. Esimerkiksi arabiankielisistä 54 prosenttia saa tukea, kun suomen- ja ruotsinkielisten osuus on vain 3,7 prosenttia. Helsingissä yksinasuva saa tukea noin 1300 euroa, yksinhuoltaja 2 000 euroa, kaksilapsinen perhe 3000 euroa ja nelilapsinen 4000 euroa. Suurissa perheissä summa nousee lähes 5000 euroon, Purra kirjoittaa X:ssä ja Maaseudun tulevaisuudessa julkaistussa kolumnissa.

Lisäksi maksetaan vesi, sähkö, vakuutus ja usein vuokravakuus. Ministeri huomauttaa hyvinvointialueiden maksavan lisäksi täydentävää tukea: esimerkiksi 800 euroa irtaimistoon, 300 euroa polkupyörään, 250 euroa urheiluvälineisiin, 400 euroa vaunuihin, 80 euroa huvipuistorannekkeeseen. Helsingissä nuoret saavat 550 euroa harrastusmenoihin.

– Tuki on veroton etuus eikä kannusta töihin. Jos perhe saa 4000 euroa ilman ansiotuloja, kiinnostus töihin totta kai vähenee. Harva lähtee yövuoroihin siivoamaan, jos saman rahan saa tekemättä mitään. Jokainen ansaittu euro vähentää tukea heti suojaosan jälkeen, jolloin työnteosta ei juuri jää käteen, Riikka Purra sanoo.

Hän sanoo, että Suomessa on jo 100 000 ulkomaalaista työtöntä, joista osa kotoutumiskoulutuksessa. Työttömyyden kasvu tulee puoliksi maahanmuutosta.

– Maahan tulee erityisesti opiskelijoiden perheenjäseniä, jotka edellisen hallituksen hullujen päätösten vuoksi pääsevät suoraan sosiaaliturvalle – vaikka heidän piti elättää itsensä. Järjestelmää ei ole tarkoitettu tällaiseen, eikä mikään raha riitä moiseen avokätisyyteen, Riikka Purra ihmettelee.

Eduskunnassa käsitellään parhaillaan tuen uudistusta. Jatkossa saajan on haettava ensisijaisia etuuksia, kuten työttömyyskorvausta, muuten tuki leikkaantuu puoleen.

– Vasemmisto väittää tämän olevan ”hyvinvointivaltion purkamista”, vaikka todellisuus on päinvastainen. Muissa Pohjoismaissa ehdot ovat tiukemmat ja tuen taso matalampi, erityisesti maahanmuuttajille. THL arvioi, että Ruotsin tasolla ja säännöillä saajia olisi Suomessa puolet nykyisestä, Purra sanoo.

Ruotsi on siirtymässä malliin, jossa maahanmuuttajat saavat vain puolet tuesta.

– Tanskassa tämä on arkea – lisäksi edellytyksenä on yhdeksän vuoden asuminen, ja pienempää tukea saadakseen on tehtävä työtä 37 tuntia viikossa, Riikka Purra toteaa.

Poimintoja videosisällöistämme
Perustuslakivaliokunta on todennut, ettei toimeentulotuki ole perustuslain takaama vähimmäisturva, vaan se ylläpitää sosiaalisesti hyväksyttävää elintasoa. Purran mukaan tukea voidaan ja sitä pitää rajata. Muut Pohjoismaat ovat jo tehneet tämän, eli Suomi tulee jälkijunassa.

– Perussuomalaisten mielestä hyvinvointijärjestelmä voidaan pelastaa vain rajaamalla sosiaaliturva Suomen kansalaisille. Se vaatii perustuslain muutoksen. Jotain voimme tehdä kuitenkin heti ensi kaudella: rajataan tuki niille, jotka ovat asuneet Suomessa vähintään 10 vuotta, Riikka Purra sanoo.

Toimeentulotuki on pakko korjata

Toimeentulotuki eli sosiaalijärjestelmän viimesijainen turva on menettänyt tarkoituksensa ja karannut käsistä. Siitä on tullut monille pääasiallinen tulonlähde.

Ongelma kytkeytyy yhä enemmän maahanmuuttoon. Vieraskielisten osuus tuensaajista…

8

284

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      hahhahah hehhehe

    • Anonyymi

      Jortikkaa vipuvarteen ☝️

    • Anonyymi

      Menkää töihin siitä!

      • Anonyymi

        En mene, ei ole lainkaan työhaluja. Olen 47v työtön mies.


    • Anonyymi

      Ei he nyt jouda töihin, koska he ovat etto-päiviä viettämässä.
      Sitten heillä on somalien kanssa ihmisoikeuspäivä ja aiheena TÖTTÖÖRÖ ZSÄDÄM TRUMP!


      Minulla Hololla on omat henkilökohtaiset IHMISOIKEUS asiat, koska OLEN LOUKANNUT FACEBOOKILAISTEN KUNNIOITA.

      • Anonyymi

        Lisään tähän selvennyksen vuoksi, ettei minua Holoa aleta syyttelemään ihmisoikeus rikoksista ja syrjinnöistä.
        Kunnianloukkaus rikoksena tarkoittaa myös sitä, että hän joka on syyllistynyt kunnianloukkaukseen on vienyt heiltä ihmisoikeudet joiden kunnioita hän on loukannut.
        He edustavat ihmisryhmiä jotka koostuvat facebookin käyttäjistä, työkavereista, yrittäjistä, puolue tovereista, kuntalaista/kaupunkilaista sekä alueella asuvista ihmistä.

        Inarin kunta on iso kunta, mutta Inarin kunnassa on myös paljon erillaisia asukkaita, koska MATKAILIJAT asuvat myös tilapäisesti Inarin kunnassa. Eli kun IHMISOIKEUS ASIOITA aletaan käsittelemään Inarin kunnassa tai jossain muussakaan kunnassa tai kaupungissa niin pitää ottaa HUOMIOON myös kaikki matkailijat jotka käyvät Inarin kunnassa asumassa.

        Jos aletaan maalittamaan ja väittämään, että minä Holo olen loukannut kunnioita sillä, että minä en ole ymmärtänyt tai tiennyt, että he joiden kunnioita olen loukannut ovat olleet hoitamassa KAIKKIEN MUIDEN INARIN KUNNASSA ASUVIEN IHMISOIKEUKSIA, mutta EIVÄT MINUN HOLON, koska heidän mielestä minulle EI KUULU IHMISOIKEUDET EDES SYNTYMÄ OIKEUKSINA VAAN HE PÄÄTTÄVÄT KEILLÄ ON OIKEUS ELÄMÄÄN!

        Asioistahan ei voinut sopia, koska 8 ihmistä voi edustaa suuria ihmisryhmiä koska kunnanjohtaja edustaa kuntalaisia myös, mutta KUNNIAA saaneet edustaa myös kunnanjohtajan sekä aika useiden maiden johtajien IHMISOIKEUKSIA.
        Kyllä heillä töitä riittää, mutta tämä on IHMISOIKEUS, että TERVEYSPALVELUT ALETAAN AJAS EIKÄ HALUTA EDES YMMÄRTÄÄ, että IVALON TERVEYSKESKUKSEN RAKENNUS ON NIIN VANHA, että olis pitänyt ensin RAKENTAA UUSI TERVEYSKESKUS ENNEN, kuin ALETAAN KAIKKEA MUUTA RAKENTAMAAN.

        Nyt meillä on Inarin kunnassa tilanne jossa MATKAILU YRITTÄJÄT alkavat syyttämään KUNTAA SEKÄ LAPHAA HEIDÄN ASUKKAIDEN PALVELUIDEN HEIKENTÄMISESTÄ ja me jotka EI OLLA HEIDÄN ASUKKAITA JOUDUTAAN MAKSAMAAN!

        Onneksi ei koske minua, koska minä olen YKSIN OMA IHMISRYHMÄ. Vaikka yks sano minulle, että : Minäkin voisin kuulua sinun IHMISRYHMÄÄN.
        Minä sanoin hänelle, että : Sinähän olet vähän niin,kuin PERHEEN JÄSEN joka hoitaa minun kanssa MEIDÄN PERHEEN ASIOITA!

        Se on YKSITYISASIA JA SALAISUUS, että kuka minun uusi PERHEEN JÄSEN ON! Minä vain sanoin hänelle, että : Minä olen kyllä muuttamassa pois täältä, koska se on AINUT JÄRKEVÄ IHMISOIKEUS RATKAISU!

        En minä uudelle perheen jäsenelle viitsinyt sanoa, että : Kyllä minä voin sinunkin ihmisoikeus asiat hoitaa myös kuntoon, mutta Holojen kanssa meillä taitaa olla täällä ERIMIELISYYTTÄ näissä IHMISOIKEUS ASIOISSA!

        Sillä Holojen alueella osataan sentään hoitaa ELÄINTEN OIKEUKSIA joten MINÄ EN HEIDÄN ALUEEN IHMISOIKEUKSIIN PUUTU!


    • Anonyymi

      Ei poromiehillä ole työhaluja

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1310
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      901
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      726
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      129
      674
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      473
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      470
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      457
    12. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      448
    14. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    15. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      443
    16. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      438
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      437
    18. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      83
      434
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe