Miksi ihmiset kuuntelevat niin monenlaista ja suurestikin toisistaan eroavaa musiikkia, vaikka klassinen musiikki on ylivoimaisesti taidokkain ja kunnianhimoisin musiikinlaji?
Jokainen meistä on siitä huolimatta vakuuttunut juuri itsensä suosiman musiikkityylin paremmuudesta muihin musiikkityyleihin nähden, edustakoot se mitä musiikkityyliä tahansa.
Mutta musiikillinen ymmärryskin riippuu paljolti musiikillisen vastaanottokyvyn kehitysasteesta ja kapasiteetista, ja siitä mitä musiikin kuuntelulta odottaa, mitä sen syvälliseltä vaikutukselta itselleen lupaa ja mitä musiikkia kuunnellessa lopulta kokee, kuten Mozart kirjan kirjottaja totesi.
Tämäkin voi vaihdella älyllishenkisen suoritus-ja vastaanottokyvyn edellytyksistä riippuen ikäkausittain, sekä riippua varsin paljon myös kuuntelutavoista, millä tavalla ja metodilla musiikkia syventyy kuuntelemaan, joko passiivisesti taikka aktiivisesti.
Edellä mainitussa olin itse parhaimmillani teini-iässä.
Musiikillinen ymmärryskin voi riippua myös kuuntelemaansa musiikkia kohtaan tuntemastaan intohimon ja rakkauden määrästä.
Olennaisinta musiikin kuuntelussa on samaistumisasteen voimakkuusluokka, keskittymiskyky ja kyky tavallaan heittäytyä koko mielikuvituksen voimalla, sekä kaikin sielunvoimin sävelteoksen käsittämän fysikaalisesti ääniaaltoina ilmassa kulkevan soivan ilmiön sisimpään metafyysiseen ytimeen, ja sen objektiivista totuudellisuutta huokuvaan syvimpään olemukseen tiedoitsemisen puhtaana subjektina.
Jotkut ihmiset voivat kuunnella musiikkia pelkästään viihteenä ja soivana äänikulissina taikka olla musiikin suhteen kaikkiruokaisia ja kuunnella ja soittaa hyvin monentyyppistä musiikkia.
Eri musiikillisten tyylisuuntien suosiminen myös jonkun genreen sisällä voi olla varsin yleistä ja myös kausiluonteistakin.
Joskus on tullut tarve etsiä musiikillista hengenravintoa vielä nuoruusajan jälkeenkin objektiivista klassismia edustavista wieniläisklassikoista, joiden kuunteleminen lukioaikana tarjosi suurimmat elämykset ja eheyttävimmät kokemukset niiden sisältämän musiikillisen sielunmaiseman syövereihin uppouduttuani.
Niiden tuottaman katharsiksen jälkeen innosta hehkuen ja täynnä uutta elämänvoimaa tunsin olevan onneni kukkuloilla.
Esim. yo tutkintoa varten suoritetun ulkoa opetteluun perustuvan tuntikausien päivittäisen oppikirjojen pänttäämisen aiheuttama henkinen pahoinvointi kääntyi henkiseksi ja täydeksi hyvänolon tunteeksi jopa Haydnin syvästi sydämellistä ja autuaallista säveltaidetta nauttiessani.
Siten saatoin suorittaa sielullisesti puhdistautuneena oppikirjan ulkoa opettelusession jälleen uudelleen ja puhdistautua sen jälkeen sielullisesti jälleen kerran Haydnin hyvää tekevän säveltaiteen siivin.
Mutta jostain syystä vankkumaton ja itselleni läheiseksi kokemani suomalaisen säveltaiteen kannatukseni sen musiikin tyylilajista ja tyylisuuntauksesta paljon riippuen on muodostunut jonkinlaiseksi missioksi ja suorastaan tärkeäksi elämäntehtäväksi, tai vähintäänkin suureksi intohimoksi, kuten joillakin suomen urheilusankareiden edesottamusten seuraaminen töllöstä ja heidän kannustamisensa henkeen ja vereen asti.
Onkin totta että altavastaajaa ja muita kilpakumppaneita heikompaa kannustaa paljon mieluummin kuin itsestään selvää voittajasuosikkia.
Osittain ehkä siksi sympatiani ovat pienen ja köyhän maan unohdettujen säveltäjien puolella ikään kuin halutessani omalla tavallani osoittaa heihin täysin uskoen ja harrastuneisuuden pohjalta heidän musiikkiinsa laadukkuuteen vannoen, että kyllä suomi musiikissa pärjää vähän isommillekin maille 1900 luvulla.
Tämä edellä sanottu seikka sai aikaan sen, että olin innoissani löytäessäni minulle entuudestaan tuntemattomia uusia suomalaissäveltäjiä, joiden nimiä etsin mm. Tammen musiikkitietosanakirjasta.
Omasta takaa löytämälläni ja aivan spontaanisti kehittämälläni kuuntelutekniikalla sain suomalaisten ja mm. jälkimadetojalaisten säveltäjien musiikista henkistä mielihyvää ja nautintoa, jota en kyennyt vastaavalla tekniikalla tavoittamaan jostain syystä monien tämän aikakauden muun maalaisten säveltäjien musiikista.
Tämä johtui todennäköisesti ainakin osittain tämän suomimusiikin romanttisesta ominaislaadustakin, ja jota harvemmin enää muualla maailmassa esim. Tuukkasen aikana harrastettiin.
Mutta tästä huolimatta on silti mielestäni joltinenkin ihme ja mysteeri, jollei sittenkin vain täysin subjektiivinen mieltymys ja kokemus, että juuri suomalainen musiikki minun suosimine säveltäjineen tuottaa tietynlaisen kohottavan tunne elämyksen viime vuosisadan säveltäjistä muun maalaisten säveltäjien sijasta jopa jälkiromanttinen ja suuri Richard Strauss mukaan lukien.
Jokainen meistä on siitä huolimatta vakuuttunut juuri itsensä suosiman musiikkityylin paremmuudesta muihin musiikkityyleihin nähden, edustakoot se mitä musiikkityyliä tahansa.
Mutta musiikillinen ymmärryskin riippuu paljolti musiikillisen vastaanottokyvyn kehitysasteesta ja kapasiteetista, ja siitä mitä musiikin kuuntelulta odottaa, mitä sen syvälliseltä vaikutukselta itselleen lupaa ja mitä musiikkia kuunnellessa lopulta kokee, kuten Mozart kirjan kirjottaja totesi.
Tämäkin voi vaihdella älyllishenkisen suoritus-ja vastaanottokyvyn edellytyksistä riippuen ikäkausittain, sekä riippua varsin paljon myös kuuntelutavoista, millä tavalla ja metodilla musiikkia syventyy kuuntelemaan, joko passiivisesti taikka aktiivisesti.
Edellä mainitussa olin itse parhaimmillani teini-iässä.
Musiikillinen ymmärryskin voi riippua myös kuuntelemaansa musiikkia kohtaan tuntemastaan intohimon ja rakkauden määrästä.
Olennaisinta musiikin kuuntelussa on samaistumisasteen voimakkuusluokka, keskittymiskyky ja kyky tavallaan heittäytyä koko mielikuvituksen voimalla, sekä kaikin sielunvoimin sävelteoksen käsittämän fysikaalisesti ääniaaltoina ilmassa kulkevan soivan ilmiön sisimpään metafyysiseen ytimeen, ja sen objektiivista totuudellisuutta huokuvaan syvimpään olemukseen tiedoitsemisen puhtaana subjektina.
Jotkut ihmiset voivat kuunnella musiikkia pelkästään viihteenä ja soivana äänikulissina taikka olla musiikin suhteen kaikkiruokaisia ja kuunnella ja soittaa hyvin monentyyppistä musiikkia.
Eri musiikillisten tyylisuuntien suosiminen myös jonkun genreen sisällä voi olla varsin yleistä ja myös kausiluonteistakin.
Joskus on tullut tarve etsiä musiikillista hengenravintoa vielä nuoruusajan jälkeenkin objektiivista klassismia edustavista wieniläisklassikoista, joiden kuunteleminen lukioaikana tarjosi suurimmat elämykset ja eheyttävimmät kokemukset niiden sisältämän musiikillisen sielunmaiseman syövereihin uppouduttuani.
Niiden tuottaman katharsiksen jälkeen innosta hehkuen ja täynnä uutta elämänvoimaa tunsin olevan onneni kukkuloilla.
Esim. yo tutkintoa varten suoritetun ulkoa opetteluun perustuvan tuntikausien päivittäisen oppikirjojen pänttäämisen aiheuttama henkinen pahoinvointi kääntyi henkiseksi ja täydeksi hyvänolon tunteeksi jopa Haydnin syvästi sydämellistä ja autuaallista säveltaidetta nauttiessani.
Siten saatoin suorittaa sielullisesti puhdistautuneena oppikirjan ulkoa opettelusession jälleen uudelleen ja puhdistautua sen jälkeen sielullisesti jälleen kerran Haydnin hyvää tekevän säveltaiteen siivin.
Mutta jostain syystä vankkumaton ja itselleni läheiseksi kokemani suomalaisen säveltaiteen kannatukseni sen musiikin tyylilajista ja tyylisuuntauksesta paljon riippuen on muodostunut jonkinlaiseksi missioksi ja suorastaan tärkeäksi elämäntehtäväksi, tai vähintäänkin suureksi intohimoksi, kuten joillakin suomen urheilusankareiden edesottamusten seuraaminen töllöstä ja heidän kannustamisensa henkeen ja vereen asti.
Onkin totta että altavastaajaa ja muita kilpakumppaneita heikompaa kannustaa paljon mieluummin kuin itsestään selvää voittajasuosikkia.
Osittain ehkä siksi sympatiani ovat pienen ja köyhän maan unohdettujen säveltäjien puolella ikään kuin halutessani omalla tavallani osoittaa heihin täysin uskoen ja harrastuneisuuden pohjalta heidän musiikkiinsa laadukkuuteen vannoen, että kyllä suomi musiikissa pärjää vähän isommillekin maille 1900 luvulla.
Tämä edellä sanottu seikka sai aikaan sen, että olin innoissani löytäessäni minulle entuudestaan tuntemattomia uusia suomalaissäveltäjiä, joiden nimiä etsin mm. Tammen musiikkitietosanakirjasta.
Omasta takaa löytämälläni ja aivan spontaanisti kehittämälläni kuuntelutekniikalla sain suomalaisten ja mm. jälkimadetojalaisten säveltäjien musiikista henkistä mielihyvää ja nautintoa, jota en kyennyt vastaavalla tekniikalla tavoittamaan jostain syystä monien tämän aikakauden muun maalaisten säveltäjien musiikista.
Tämä johtui todennäköisesti ainakin osittain tämän suomimusiikin romanttisesta ominaislaadustakin, ja jota harvemmin enää muualla maailmassa esim. Tuukkasen aikana harrastettiin.
Mutta tästä huolimatta on silti mielestäni joltinenkin ihme ja mysteeri, jollei sittenkin vain täysin subjektiivinen mieltymys ja kokemus, että juuri suomalainen musiikki minun suosimine säveltäjineen tuottaa tietynlaisen kohottavan tunne elämyksen viime vuosisadan säveltäjistä muun maalaisten säveltäjien sijasta jopa jälkiromanttinen ja suuri Richard Strauss mukaan lukien.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.