Raakaöljy halpaa, ei vaikutusta bensiinin hintaan

Vuoden 2024 raakaöljyn keskihinta oli 80 dollaria barelli, nyt hinta liikkuu vain 60 dollarin molemmin puolin. Raakaöljyn hinnasta on pudonnut jo 25 %.

Raaka-aineet halpenevat, ja saadaan Joululahjaksi 2 euron litrahinta?!
Suomessa taitaa olla jo polttoaineissa hintakartelli, asiasta olisi jo syytä tehdä poliittinen kysymys. Ei kai Suomessa korruptiota ole, eihän?

Tapaninpäiväksi lupailtu 2 euron hintaa ja pientä pakkasta.
10152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Onko Venäjän valtiontalous romahtamassa kun raakaöljyn hinta on alhaalla.

Teppolin pumpun pensahintaan vaikuttaa myös jalostaminen sekä duunarien palkat sekä kuljetuskustannukset sekä sun muut monet eri tekijät. Öljy on alkutuote eikä sillä ole mitään arvoa ellei sitä jatkojalosteta. Pensa on ympäristömyrkky luonnossa.

Äänestä
  • On vähitellen romahtamassa, sillä ovat joutuneet jo myymään kultavarantojaan.

    Äänestä

  • Suuri romahdus on tapahtumut ihan lähellämme, maassa nimeltä Suomi.
    17 miljardia lisävelkaa vuodessa on ennätyksellinen luku, jos samalla olisi leikattu 10 miljardia.
    Mistä tällainen yhtäkkinen 27 miljardin vuotuinen vaje olisi Suomeen tullut?
    Mitä, missä, milloin.

    1Äänestä

  • buddy-love kirjoitti:

    On vähitellen romahtamassa, sillä ovat joutuneet jo myymään kultavarantojaan.

    Vittuperse kusipään pédofiili venäjäpakotteiden kiljuja homolestapaskapekan talous on on romahtanut enemmän.

    Äänestä

Voi olla, että ne ovat sopineet raakaöljyn toimitushinnoista ennalta ja polttoaineen hinta voi siksi laskea vasta kun tämänhetkiseen hintaan nähden kalliista sopimuksista päästään eroon.

Äänestä
  • Usalainen öljy överin hintaista?

    Äänestä

Öljyn futuurit odotusarvossa 55 dollaria, öljy halpenee halpenemistaan.

Äänestä

Tapa osaamaton persupaska itsesi

Äänestä

Voiko persuorpopurraa idiootimpaa umpijunttia ollakaan?

Äänestä

Kuole umpihuora persujuntti kuole. Tapa paskaläjä itsesi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Vuoden 2024 raakaöljyn keskihinta oli 80 dollaria barelli, nyt hinta liikkuu vain 60 dollarin molemmin puolin. Raakaöljyn hinnasta on pudonnut jo 25 %.

Raaka-aineet halpenevat, ja saadaan Joululahjaksi 2 euron litrahinta?!
Suomessa taitaa olla jo polttoaineissa hintakartelli, asiasta olisi jo syytä tehdä poliittinen kysymys. Ei kai Suomessa korruptiota ole, eihän?

Tapaninpäiväksi lupailtu 2 euron hintaa ja pientä pakkasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu