Jehova vetäytyi

Anonyymi-ap

Ihmettelen miksi Jehova oli kauan sitten paljonkin ihmisten kanssa tekemisissä ja puhui suoraan ihmisille tai lähetti edes enkelin asioimaan, mutta kun aikaa kului niin Jehova alkoi vetäytymään taka-alalle ja hiljeni lopulta kokonaan.

Toki Jehova antoi raamatun ihmisille jonka kautta puhuu nykyisin ja nyt sitten tietenkin Jehovan järjestö Jehovan todistajat.

Uskon että samalla Jehova antoi enemmän oikein kunnolla toimintavaltaa Saatanalle jotta Saatana saa nyt rauhassa toteuttaa sitä mitä alunperin halusikin ainakin joksikin aikaa ennen kuin kaikki tulee loppumaan.

11

277

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Tarkoittanet, että tuo saatana kirjoittaa nyt nimimerkillä vartiotorni

    • Anonyymi00002

      "Toki Jehova antoi raamatun ihmisille jonka kautta puhuu nykyisin ja nyt sitten tietenkin Jehovan järjestö Jehovan todistajat."

      JT uskonnossa Jehovan näkymättömyys selitetään juuri siihen vedoten, että Raamattu ja järjestö riittävät. Siksi esim. henkilahjoja saati ihmeitä ei nykyään enää ole.

      • Anonyymi00004

        >>Siksi esim. henkilahjoja saati ihmeitä ei nykyään enää ole.<<
        Muissa Amerikan kastaja- herätysliikkeissä näitä on sitten kuulemma edelleen yllinkyllin.
        Sama Jumala/Jehova on heillä kuitenkin?


      • Anonyymi00005
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        >>Siksi esim. henkilahjoja saati ihmeitä ei nykyään enää ole.<<
        Muissa Amerikan kastaja- herätysliikkeissä näitä on sitten kuulemma edelleen yllinkyllin.
        Sama Jumala/Jehova on heillä kuitenkin?

        Tuskin niitä montakaan on, eli sama (olematon) jumala siellä taitaa jakaa siunauksia. Näissä asioissa nähtävästi on niin, että tilaaja saa mitä haluaa. Jos tavoittelee henkilahjoja, kuten joissakin suuntauksissa, niitä myös saa. Jos ei tavoittele, kuten JT:t, niitä ei väkisin tungeta.

        Tähän liittyen tulee mieleen, että tässä on muuten eräs, tietenkin vain yksi monista, asia jossa JT:t ohittavat täysin suoran Raamatun ohjeen Uuden testamentin puolella.

        1. Kor. 14:1 Pyrkikää rakkauteen, mutta tavoitelkaa myös henkilahjoja, ennen kaikkea profetoimisen lahjaa.

        1. Kor. 14:39 Veljet, tavoitelkaa siis profetoimisen lahjaa älkääkä estäkö kielillä puhumista.

        Enpä ole kuullut, että kukaan JT tavoittelisi profetoimisen lahjaa, ja kielillä puhumista taatusti yritetään estää, jos jollakulla tällainen tapa puskee päälle. Nämä siis vaikka asiasta on "henkeytettynä kirjoittaneen" Paavalin suorat ohjeet.

        No tämä tietenkin selitetään JT-uskonnossa niin, että henkilahjat liittyivät 1. vuosisadan tilanteeseen ja apostoleihin. Nyt kun Raamattu on saatu valmiiksi ja järjestökin toiminnassa, niin tuollaiseen ei enää ole tarvetta. Näin sujuvasti Raamatusta voidaan selittää pois epämieluisat kohdat, joten on periaatteessa sama mitä siellä lukee tai ei lue, asia voidaan aina vääntää niin kuin järjestö haluaa.


    • Anonyymi00003

      Jumala-käsityksen muutos. Alkujaan ihmisten luomat jumalat kuvastivat suoraan ihmiskuntaa, niin kuin alhaalla, niin myös ylhäällä.
      Vähitellen käsitystä muutettiin. Jumalasta tuli jotain käsin koskematonta ja kaukaista, joka tarvitsi välittäjiä ihmisten kanssa toimimiseen.
      Samalla jumala siirrettiin turvaan epäilijöiltä ja kyseenalaistajilta.

      • Anonyymi00006

        Myös raamatun jumalakuva on muuttunut. Alkukertomuksissa hän oli ihmismäinen hahmo joka käyskenteli paratiisissa ja jonka kanssa saattoi jopa painia. Myöhemmissä kertomuksissa hän on kaukana taivaassa ja toimii vain etänä. Uudessa testamentissa taas tullaan vähän takaisinpäin, kun jumala oli taas ihmishahmossa läsnä Jeesuksessa. JT:t tosin eivät pidä häntä jumalana, mutta kylläkin jumalan kaltaisena ja joka näki Jeesuksen, ikään kuin näki jumalan.


      • Anonyymi00008
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        Myös raamatun jumalakuva on muuttunut. Alkukertomuksissa hän oli ihmismäinen hahmo joka käyskenteli paratiisissa ja jonka kanssa saattoi jopa painia. Myöhemmissä kertomuksissa hän on kaukana taivaassa ja toimii vain etänä. Uudessa testamentissa taas tullaan vähän takaisinpäin, kun jumala oli taas ihmishahmossa läsnä Jeesuksessa. JT:t tosin eivät pidä häntä jumalana, mutta kylläkin jumalan kaltaisena ja joka näki Jeesuksen, ikään kuin näki jumalan.

        Aikoinaan temppelissä oli Jumalan patsaskin, mutta tuhon jälkeen patsas jäi pois.


    • Anonyymi00007

      Anonyymi00005 2026-01-01 13:14:06

      "Enpä ole kuullut, että kukaan JT tavoittelisi profetoimisen lahjaa"

      -Se olisi kiellettyä itsenäisyyttä jt:ltä. Hänen tulee totella, ahertaa ja tilittää rahat.
      Profetoimisen on hoitanut vartiotorniseura. Herätkää nro 23 v. 1968 esitti, että heillä oli ylitsepursuavat todisteet maailmanlopusta v. 1975. Juuri noilla sanoilla.

      Nykyään maailmanloppu on jatkuvanluonteisesti pian tulossa, sen kuulemma näkee maailman tapahtumista.
      Mutta se tulee ymmärtää, eli ostaa vartiotorni ja antaa rahat.

      • Anonyymi00009

        Valtakunnansalilla sanottiin, että vanhat vartiotornit on jo aika hävittää pois


    • jehova vetäytyy kuin esinahka, kun oikea toiminta alkaa. Ja laskee samalla Peräilmaa isolla äänellä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      126
      1077
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      147
      1043
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      63
      778
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      49
      567
    5. 42
      529
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      511
    7. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      483
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      22
      437
    9. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      13
      421
    10. Selviytyjät kisaajat kismittävät - Erityisesti yksi saa tylytystä: "Miksi hän änkee joka ohjelmaan?"

      Uusi Selviytyjät Suomi kausi starttaa - ja ohjelman kisaajat eivät saa pelkästään kiitosta somessa. Myös täällä Suomi24
      Tv-sarjat
      9
      393
    Aihe