Viime päivinä on iso määrä Feynman videoita laitettu YouTubeen.
Katselin hetken yhtä Gravitystä. Se ei vedä esineitä alaspäin vaan sisäänpäin, inward. Niinpä tuli mieleen että massa ikään kuin absorpoi sisäänsä tai piiriinsä muita esineitä. Feynman mainitsee myös kuun. Miksi kuu ei tipu maan päälle? Itse ajattelen sen täytyy kuulua maapallon massan yhdeksi osaksi. Se kuuluu samaan massa systeemiin maapallon kanssa.
Jos massa systeemiä tahdotaan tutkia vaikka se äärimmäisen nano kokoista niin voidaan tehdä assosiaatioita koko aurinkokunnan olevan massa systeemi suurennetussa koossa. Niinpä nanokokoinen massa systeemi muistuttaa rakenteeltaan aurinkokuntaa.
Se on reikäinen ja väljä. Sen sisässä on tyhjää tilaa. Se on joustava. Enempää en nyt pohdi, mutta tämä on mielenkiintoinen aihe kaiken perusfysiikan soveltamisen kannalta massa systeemeihin.
Uusia Feynman videoita YouTubessa
4
176
Vastaukset 4
- Anonyymi00001
Kaikki vetävät voimat ovat huuhaata!
Temppuja tekevä avaruus on keisari alasti!
Totuus on liikaa kaikille fyysikoille ja kosmologeille!
Kolmiulotteiset "alkuräjähdykset" ovat edelleen käynnissä.
On helpompi uskotella itselleen ja toisille että se olisi muka avaruus joka jotenkin jotenkin laajenee!
. - Anonyymi00002
Edustaako Aika järjestystä ja entropiaa heikentävää voimaa?
Aika kulkee yhteen suuntaan ja siten se on tulppa kahden eri lokeron eli eilisen ja huomisen välissä. Eiliseen ei ole paluuta. - Anonyymi00003
Quantum Leap. Kuva joka koulussa annetaan fysiikan perusteella maailmasta on vanhentunut. Könttimekaniikkaa ei selitetä tarpeeksi paitsi joissakin YouTube videoissa.
https://youtu.be/xPyOGFng6uA?si=jGBgNvXNFkGShp__
Olemme nyt tässä kokoonpanossa mutta tuo kokoonpano voisi muuttua toiseksi ilman välitiloja. Maapallo voisi olla Venus ja Venus maapallo. Joka toinen sekunti. Ihmeellisiä asioita atomi tasolla tapahtuu. - Anonyymi00004
Valo ei ole hiukkanen eikä Aalto vaan todennäköisyys .....
Se voisi olla matemaattinen kaava, sana. Mutta sekään ei selitä kaikkea. Kun elektroni tippuu alemmalle tasolle on fotoni. Se ei synny, vaan se on tietyn aallonpituuden omaavana. Raamatun MINÄ OLEN saa uuden merkityksen.
https://youtu.be/aPGmhCzQbTs?si=LhNyuvC9mK1wA89K
Feynman kertoo että valo ei ole Aalto eikä hiukkanen.
Miten on Raamatun fundamentaliisuuden kanssa asia. Fysiikka kertoo saman asian mutta kumpikaan ei voi päästä perimmäisen totuuden tuntemukseen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1221098
- 651013
Carunan hinnat
Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun93793- 77743
- 42681
Kunnan päätie ja sen lähialueet
Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la37655- 67614
Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit
ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka22582Toimittajat ulkomailta saapuivat eilen vaskiviikoille
Toimittajat lähtivät tutustumaan Lieksan yöelämään ja kultturitarjontaan. Kaikki yllättyivät kuinka aktiivista ja innoka28576Mitä luulet
Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?37498