Valtuusto hylkäsi 2025 talousarviokäsittelyssä Karppisen Annen esityksen monitoimikaivurin hankinnasta. Ja aivan aiheesta. Nyt Pöyliö esittää uudelleen tällä kertaa lautakunnalle samaa asiaa. Ihme juttu. Pöyliö maanrakennusmiehenä pitäisi tasan tarkkaan tietää, että sille ei ole oikeaa ja perusteltua tarvetta.
Käykääpä katsomassa Sodankylässä miten väylien ja ojien kunnossapito hoidetaan. Kunnalla ei ole ruohonleikkureiden ja trimmereiden lisäksi mitään kalustoa ja nämäkin vain siksi, ettei kesätyöntekijöiden tarvi niitä tullessaan kotoa tuoda.
Konekeskus on tehokkuudella aivan omaa luokkaansa mitä tulee vähien verovarojen hävittämiseen. Viimeksi tämän näin omin silmin viime perjantaina kun kaupungin scania auraili Jatulin katua kahtaalle vailla mitään syytä. Lunta oli satanut viimeksi vajaa viikkoa aiemmin 17.1.. Käsittämätöntä hommaa ja viitsiiki vielä kokoukseen tuommoisia viraapeliukkona tuoda.
Pöyliö esittää uudelleen monitoimikaivurin hankintaa
31
899
Vastaukset
- Anonyymi00002
Ei Pöyliö vaan Saarijärven Eero,tästähän oli tarjouspyyntö Hilmassa jo viime vuoden puolella eikä pöyliö ole silloin ollut teknisellä puolella vaan Tilaliikelaitoksessa.Ei pidä huudella asioita täällä jos ei tiedä.
- Anonyymi00005
Saarijärven typerää, perusteetonta vaatimusta; rattorihalli ja rattorin uusiminen. Onhan tuosta ollut puhetta. Teknisen johtajan rekrytöijät HUOM!!!!
Pöyliö, ja moni muu tietävät että paikalliset koneyrittäjät; Kelloniemi, Peltoniemi, Lahtela jne. jne. pystyvät palvelemaan laadukkaammin ja edullisemmin kunnankin rattoritarpeita. Parhaana kesänaikana kunnan kuskit lomailee ja rattorit rokulissa, kun tosiammattilaiset yksityissektorilta tekevät tarvittaessa pitkääkin päivää. Kokonaisuuden kannalta kunnankassalle kevyempää. - Anonyymi00012
Anonyymi00005 kirjoitti:
Saarijärven typerää, perusteetonta vaatimusta; rattorihalli ja rattorin uusiminen. Onhan tuosta ollut puhetta. Teknisen johtajan rekrytöijät HUOM!!!!
Pöyliö, ja moni muu tietävät että paikalliset koneyrittäjät; Kelloniemi, Peltoniemi, Lahtela jne. jne. pystyvät palvelemaan laadukkaammin ja edullisemmin kunnankin rattoritarpeita. Parhaana kesänaikana kunnan kuskit lomailee ja rattorit rokulissa, kun tosiammattilaiset yksityissektorilta tekevät tarvittaessa pitkääkin päivää. Kokonaisuuden kannalta kunnankassalle kevyempää.Mitä onko Kemijärvellä urakoitsijat löytäneet ammattitaitoisia tosiammattilaisia😂
Milloin ja missä voi käydä katsomassa näiden huippujen tekemisiä?
Tähän asti näytöt ovat olleet hyvin laihoja.
Kunnan koneet tekee hyvää jälkeä josta saa urakoitsija ottaa opiksi. - Anonyymi00023
Anonyymi00012 kirjoitti:
Mitä onko Kemijärvellä urakoitsijat löytäneet ammattitaitoisia tosiammattilaisia😂
Milloin ja missä voi käydä katsomassa näiden huippujen tekemisiä?
Tähän asti näytöt ovat olleet hyvin laihoja.
Kunnan koneet tekee hyvää jälkeä josta saa urakoitsija ottaa opiksi.Nyt niissä on osaavat kuskit.
- Anonyymi00032
Anonyymi00005 kirjoitti:
Saarijärven typerää, perusteetonta vaatimusta; rattorihalli ja rattorin uusiminen. Onhan tuosta ollut puhetta. Teknisen johtajan rekrytöijät HUOM!!!!
Pöyliö, ja moni muu tietävät että paikalliset koneyrittäjät; Kelloniemi, Peltoniemi, Lahtela jne. jne. pystyvät palvelemaan laadukkaammin ja edullisemmin kunnankin rattoritarpeita. Parhaana kesänaikana kunnan kuskit lomailee ja rattorit rokulissa, kun tosiammattilaiset yksityissektorilta tekevät tarvittaessa pitkääkin päivää. Kokonaisuuden kannalta kunnankassalle kevyempää.Taitamaton toimitusjohtaja ei saa näitä(kään) hommia kunnan kassalle kevyemmäksi. Oma henkilökohtainen etuhan on tietyllä taholla aina päätösten takan.
- Anonyymi00004
ostakaa yhteinen kondoomi ja käytön jälkee seuraavalle pestynä säästyy
- Anonyymi00006
Tietomiehet hoi! Miten tuota pitäisi tulkita? Kuka esittää ja mitä?
https://kemijarvi.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=20261628-8- Anonyymi00009
Eero tuon on valmistellut, jotta tulisi valituksi Tekniseksi johtajaksi. Tämä on veronkiertoakin kierompaa peliä...
- Anonyymi00010
Tämä on vanhan kopiointia pitää yllä kaupungin omaa kalustoa ja konekaluston
henkilökohtaista kuljettajaa. Noin pitkällä rahoitusajalla esittäjillä on oma leipä ojassa. Edelleen esitän Sami Ämmälää hölmöilyn korjaajaksi. - Anonyymi00025
Anonyymi00010 kirjoitti:
Tämä on vanhan kopiointia pitää yllä kaupungin omaa kalustoa ja konekaluston
henkilökohtaista kuljettajaa. Noin pitkällä rahoitusajalla esittäjillä on oma leipä ojassa. Edelleen esitän Sami Ämmälää hölmöilyn korjaajaksi.Joo kyllä me urakoitsijat tarvitaan tämä kaupungin traktorien työt! Talvi pitkä ja kylmä, pitäähän meidänkin elää.
- Anonyymi00007
Näin se vain menee. Me veronmaksajat tämän kaikki maksamme. Kaupungin omistavan kaluston ylläpito maksaa maltaita. Myös niiden nykyiset kuljettajat eivät ole sopineet tehtäväänsä entisessä teknisessä organisaatiossakaan. Nyt kun teknisen osaston uusi johtaja valitaan niin johtajan ensimmäinen tehtävä on lakkauttaa koneosasto ja ostaa vastaavat palvelut paikallisilta. Niin tähän lopuksi Sami Ämmälän pestiin tämä kuuluu.
- Anonyymi00014
No heillä kuskilla ei ollut Karjala miellessäin.
Johtuuko se siitä ettei ollut sopivia?
- Anonyymi00011
Kovia väitteitä ilman mitään faktaa...
- Anonyymi00013
Suuremmissakin kunnissa käytetään yrittäjävetoisia
Traktoripalveluita sujuvasti aurauksiin, kunnossapitoon jne.
Traktorin osto kunnalle on suurta typeryyttä ja tietoista tuhlausta. - Anonyymi00015
mitkä näytöt tällä ämmälällä on siihen virkaan sit? vuosi savukosken kunnan palveluksessa niin sekö on ?? eipä taida kuntapuolelta olla muuta kokemusta,vai onko se että ollut opettajana maansiirto kursseilla rovaniemellä.
- Anonyymi00016
Kyllä ne ammattilaiset yleensä tulee yksityiseltä puolelta, oppineet laittamaan asiat tapahtumaan eikä ajamaan omaa etuaan.
- Anonyymi00022
Anonyymi00016 kirjoitti:
Kyllä ne ammattilaiset yleensä tulee yksityiseltä puolelta, oppineet laittamaan asiat tapahtumaan eikä ajamaan omaa etuaan.
Konekuskin erikoistaidot eivät tule politikoimalla, eikä omien etujen ajamisella, siihen synnytään.
Monesti kunnalliset työt eivät ole urakkatöitä, esim korjaustyöt, kaapeleiden vesijohtojen ja viemareiden täyteisessä kaivannoissa. Vaatii konekuskilta luottamusta ja taitoa, koska siellä pienessä syvässä kaivannossa on vielä korjaushenkilökuntakin työssä.
- Anonyymi00017
Tämänkin oston päättää lautakunta, katsotaan tukevatko kaupungin yrittäjiä, luvattu on puheissa.
- Anonyymi00019
Ei Kaupunki ole velvollinen pitämään yrittäjää hengissä. Jos ei a osaaminen riitä niin konkkaan semmoiset yrityspahaset.
- Anonyymi00018
Ei käy yksiin perustelut hankinnasta realismin kanssa. Viimeiset 20 vuotta aurauspalteet on levitetty kaupungin kalustolla. Nyt ensimmäistä kertaa urakoitsijan kalustolla. Hyvä niin mutta miksi polttaa rahaa kaupungin kalustoon. Kun tekee sopimukset urakoitsijan kanssa niin se kyllä hankkii lisää koneita tarpeeseen ja niille on käyttöä klo 16 jälkeenkin ja viikonloppuina.
- Anonyymi00020
Miten yritysten käyttö? Hoitavat moitteetta hommat oli pyhä tai arki. Ei taida virkahenkilöt tajuta tässä kylässä mitään. Voiko saada uudet virkahenkilöt joka osastolle. Kiitos.
- Anonyymi00021
Kaupungin yhtenä arvona on yrittäjämyönteisyys, miten se tässä toteutuu?
- Anonyymi00024
Ei kaupunki hoida Jatulinkadun aurauksia eikä lumihommia.
- Anonyymi00027
Sitä suuremmalla syyllä ihmetyttää mitä kaupungin auto sielä kahtaalleen rälläs 23.1?
- Anonyymi00030
Anonyymi00027 kirjoitti:
Sitä suuremmalla syyllä ihmetyttää mitä kaupungin auto sielä kahtaalleen rälläs 23.1?
Tänään siellä oli töissä palteenkaataja, mahotonta meininkiä.
- Anonyymi00026
Tupakalla ja piIIullululullaa mieli pysyy virkeänä.
- Anonyymi00028
Tässä päätöksessä testataankin persujen ja ykyjen rummuttama yrityksien veto- ja pitovoima!
- Anonyymi00029
Nyt nähdään kaupungin yrittäjäyhteistö.
- Anonyymi00031
Jep!
Mielenkiintoista! - Anonyymi00033
Kyllähän se on niin, että kaupunki ei tue paikallisia yrittäjiä! Uimahallin tarjouspyyntöönkin vaadittiin yrittäjältä huikea liikevaihto. Ykskään paikallinen ei voinut tarjota palveluitaan vaan jälleen kulkee muut kuin paikalliset yrittäjät remontoimassa hallia. Ei EP osaa pilkkoa tarjouspyyntöjä, mutta yksi ehdokas johtajaksi kertoi, että tulee pilkkoa, jotta saadaan paikallisille yrittäjille hommia. Kateus vie kalatkin vedestä. Toivottavasti tämä pilkkova johtaja saa paikan.
- Anonyymi00034
Osaavia? Pikku ojan naveroa kaivetaan monta päivää
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka912551- 671475
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww861467EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje131208- 81943
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi16930Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta110830Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe39828- 54793
- 30726