https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kalvialainen-meeri-istui-yli-tunnin-hyisessa-avannossa-hengenvaarallisia-juttuja/9291250
"Kälviällä Keski-Pohjanmaalla on tehty viikonloppuna ehkä uusi maailmaennätys.
Kälviäläinen lähihoitaja Meeri Koittola, 29, on ehkä uusi avannossa istumisen maailmanennätysnainen.
Koittola sinnitteli eilen sunnuntaina hyisessä Karhukorvenjärven vedessä uskomattomat 61 minuuttia ja 27 sekuntia.
Pakkasta oli 16 astetta ja kova tuuli antoi oman lisänsä haasteeseen.
Paikalla olijoiden mukaan avanto alkoi jo jäätyä Koittolan suorituksen aikana ja lopussa häntä ympäröi sentin paksuinen jääkerros."
No huh, huh mikä nainen, tulee kylmä jo pelkästä ajatuksesta.
Täytyy olla kyllä kuumaverinen, että tuollaiseen pystyy, eikä tuota tempausta
suositella kenenkään tekevän, on siinä senverran suuret riskit.
Tuossahan tulee niin iso kylmäshokki, että hengitys salpaantuu.
Kesällä kun on käynyt uimassa, niin vesi tuntuu kylmälle, vaikka olis +20 asteista.
Meikäläisellä kun sormet menee valkoisiksi jo alle 8 asteen lämpötilassa kesällä.
Kylmävesialtaassa uimahallissa olen kerran käynyt, eikä kauaa tarvinut olla, kun alko jalat jäykistymään, että pääsi sieltä ylös, mutta se ei ole mitään tuohon verrattuna, kun uimahallissa on lämmin ilma.
Meikäläinen ei vaan ymmärrä avantouimareita, jotka menee talvella avantoon, Meikäläistä ei sais avantoon mistään hinnasta, vesi ja pakkanen ei vaan sovi yhteen.
Lämpimässä saunassa tykkään talvella olla, mutten missään avannossa.
Huh huh, mikä nainen...
24
267
Vastaukset
Hulluutta, sanon minä. Tulee kylmä jo linkin kuvia katsellessa. hhrrrrr.... 🥶
No nyt on kummelia.
- Anonyymi00001
Piece of cake
Mä olen ollut kolme asteisessa merivedessä yli kaksi tuntia.
Ei tosin tuullut ja päällä oli sukelluspuku.
(hihitystä)Miten ratkaisevaa vedessä ja sukelluspuvun kanssa on pysyykö ihminen liikkeessä vai on melkein paikallaan? Koska eihän kovassa pakkasessakaan tule kylmä alun jälkeen, jos vaan pysyy liikkeessä.
- Anonyymi00008
Tuskin märkäpuku?
Taisi olla kuivan mallin kumi.
Laitetaanko sinne alle muuten paljon villasukkia, -housuja ja -paitoja?
-keinovaginamies- - Anonyymi00011
Anonyymi00008 kirjoitti:
Tuskin märkäpuku?
Taisi olla kuivan mallin kumi.
Laitetaanko sinne alle muuten paljon villasukkia, -housuja ja -paitoja?
-keinovaginamies-Mjoo
Paras mahdollinen kuivapuvun alle tuleva eristekerros on kallis (Fourth Element Halo 3D).
Ja sitten niitä lisälämmityksiä, jotka tulevat sähköisinä (infra).
Minulla ei ole Turkua vastaan mitään, sillä Turussa operoi huipputason sukellusvarusteiden ammattiosaaja, Ursuit.
Respektit tyypeille.
(hihitystä) - Anonyymi00012
Anonyymi00011 kirjoitti:
Mjoo
Paras mahdollinen kuivapuvun alle tuleva eristekerros on kallis (Fourth Element Halo 3D).
Ja sitten niitä lisälämmityksiä, jotka tulevat sähköisinä (infra).
Minulla ei ole Turkua vastaan mitään, sillä Turussa operoi huipputason sukellusvarusteiden ammattiosaaja, Ursuit.
Respektit tyypeille.
(hihitystä)”Kuivan mallin kumi”
Kun tuota FZ:aa tutkii, niin siinä näkyy kevlaria enemmän kuin silikoonia.
Katsokaas kun siihen ei sovi tulla vuotoja, jos ollaan kylmissä ja diipeissä.
Jos tulee, niin se on sitten menoa.
(reps) - Anonyymi00013
Anonyymi00012 kirjoitti:
”Kuivan mallin kumi”
Kun tuota FZ:aa tutkii, niin siinä näkyy kevlaria enemmän kuin silikoonia.
Katsokaas kun siihen ei sovi tulla vuotoja, jos ollaan kylmissä ja diipeissä.
Jos tulee, niin se on sitten menoa.
(reps)Roinan määrä
Jos kuvitellaan, että kaikissa näissä rojuissa yrittäisi kävellä vaikka viisi metriä laiturilla, niin ei onnistuisi.
Se on tyyliin päälle & plumps.
Sen jälkeen mikään ei paina mitään, paitsi koulutus.
(naurua) - Anonyymi00015
Anonyymi00013 kirjoitti:
Roinan määrä
Jos kuvitellaan, että kaikissa näissä rojuissa yrittäisi kävellä vaikka viisi metriä laiturilla, niin ei onnistuisi.
Se on tyyliin päälle & plumps.
Sen jälkeen mikään ei paina mitään, paitsi koulutus.
(naurua)Hylyt ja virta
Koska olemme vettä, niin vesi toisinaan yllättää. Pahinta mitä miljoonasta yksityiskohdasta voi mennä pieleen on käsityskyvyn katoaminen siitä oletko liikkeessä vai et.
On pilkkopimeää. Valokeilasi ei osu mihinkään. Kaikki meren moska leijuu samaan suuntaan kuin leijut itse.
Sitten törmäät johonkin jo kauan sitten uponneeseen.
Jos puku repeää, niin jäät sinne.
(hirn) - Anonyymi00016
Anonyymi00013 kirjoitti:
Roinan määrä
Jos kuvitellaan, että kaikissa näissä rojuissa yrittäisi kävellä vaikka viisi metriä laiturilla, niin ei onnistuisi.
Se on tyyliin päälle & plumps.
Sen jälkeen mikään ei paina mitään, paitsi koulutus.
(naurua)Kunnon varusteurheilua.
Olen joskus haaveillut, mutta tyytynyt ihan kesävesissä snorklailuun.
En tiennytkään että Ursuit on kotimainen toimija. Joskus hiplaillut ja haaveillut sellaisesta pelastuspuvusta kevättalven pilkkijäille, mutta kauppaan se on vielä jäänyt.
-keinovaginamies- - Anonyymi00017
Anonyymi00016 kirjoitti:
Kunnon varusteurheilua.
Olen joskus haaveillut, mutta tyytynyt ihan kesävesissä snorklailuun.
En tiennytkään että Ursuit on kotimainen toimija. Joskus hiplaillut ja haaveillut sellaisesta pelastuspuvusta kevättalven pilkkijäille, mutta kauppaan se on vielä jäänyt.
-keinovaginamies-Mjoo
Onhan noi pirun kalliita (Oma kuivis taisi olla jotain 2500€, koska sitä modattiin vähän sieltä sun täältä).
Pelastuspuvut ovat Ursuitin ykkösnyrkki. Dyykkihommat vain hulluille.
(naurua)
- Anonyymi00002
Tommosii naiset on eli tunne kylmii elikkä ei kylmyys vaikuta kylmään mitenkään mutta lämpö ja hellyys eli rakkaus saa kylmän sotaisaksi
- Anonyymi00003
Eli mitä kylmä kylmälle tekisi
- Anonyymi00004
Lähdetään kaikki ikävöijät avantoon jää(h)dyttelemään tunteitamme.
- Anonyymi00005
Läskinen emakko. Ihrakerros pitää kylmän loitolla.
- Anonyymi00007
Samasta syystä naiset ovat hyviä pitkien matkojen uimareita, kun on eristeet ja ponttoonit omasta takaa.
- Anonyymi00006
Huikea suoritus, vaikka meneekin jo tyhmänrohkean puolelle. Elimistölle tuollainen ei tee mitään hyvää, se asettaa melkoisen rasitteen ihmiskeholle. Jos hän siitä kuitenkin sai itselleen jotain mielihyvää, niin mikäs siinä.
Minua ei tuollaiseen suoritukseen saisi suostuteltua millään. Olen tälläkin hetkellä villasukat jalassa viltin alla. Pulahdus avantoon on kyllä ihan ok, jos pääsee heti saunaan, mutta en minä sinne avantoon kyllä oleilemaan jäisi.
Aletheias - Anonyymi00009
Tällaista ei tietenkään saisi sanoa, mutta kun enemmän tällaisena kuivan kesän oravan tyyppisenä hieman kadehdin luontaista lämmöneristyskykyä, niin menkööt nyt sitten.
Meerin posket näyttää hieman siltä, että hänellä on lahjoja lajiin :)
-keinovaginamies - - Anonyymi00010
Ei pysty ottaan edes kylmää suihkua, vaikka pesuhuoneessa on mukavan lämpöistä, kun puukiuasta on lämmitetty ja löylytetty ja sit on ovi raollaan, et pesuhuoneessa on mukavan lämpöstä peseytyä, niin ei vaan pysty kylmää suihkua ottamaan siis +10 asteen lämpöstä, joka meikäläiselle on kylmä.
Niin tuo nainen istuu avannossa, ulkona on -16 ja tuulee, miten se pystyy????? - Anonyymi00014
Eh. Taidan lämmittää saunan tästä hyvästä.
Olen ollut sekä hoikka, että lihava. Rasvaprosentti auttaa kummasti kylmää vastaan. Ja sitten jos on vielä harrastanut avantouintia, on runsaasti ruskeaa rasvaa.
- Anonyymi00018UUSI
No onneksi yhteiskunta ei joutunut taas maksumieheksi kuten esim. kävi tämän saunojaidiootin kanssa muutama vuosi sitten, montakohan miljoonaa tuonkin hoidot maksoi, ja vei vielä sairaalapaikan omaa syytään sairaalapaikan tarvitsevalta henkilöltä .
- Anonyymi00019UUSI
Käsittämätön aika!
Avannon kylmyyteen tottuu kyllä. Kun enemmän kävin, niin en osaa sanoa kauanko olisi ollut miellyttävää siellä liemiä, mutta useampi minuutti kuitenkin. Joku euforia siinä kai löi päälle.
xLiner - Anonyymi00020UUSI
Mjoo
Onneksi on vielä talvea hieman jäljellä, niin voi alkaa totutella itseään kylmän sietämiseen, koska kohtahan on jo kesä.
Löysin hyvän opetusvideon. Taatusti tehokas.
(naurua)
https://youtube.com/shorts/TDU1aJlMWNk?si=MujbydClbIOtRt6s
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien2493770- 583593
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I992962Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk552709Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve1252519Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro352102Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä1012041Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva441901Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.1161861Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli711219