Eilisessä valtuuston kokouksessa tivattiin lisää tietoa pumppuvoimaloista. Tänään sitä oli saatavilla useammasta suusta. Pääpuhujana oli Hannele Pokka. Hyviä olivat myös Kari Kivelä, Mira Niemelä ja se lohimies voimalarakennelmien puristuksesta.
Kuva on lohduton. Meitä lappilaisia painetaan alas. Maakunnan tehtävä on tuottaa energiaa. Erityisen alisteinen alue on itäinen osa Lappi Inaria myöten. Meitä on vajaat 29 000 ihmistä, mikä on vähäinen vastus, kun isot herrat voimayhtiöissä ja hallinnossa jyräävät.
Tämän Pro Kemijärven järkkäämän tilaisuuden olisi pitänyt olla pakollinen valtuutetuille ja muille hallintoihmisille.
Toki se striimataan jälkijättöisesti. On syytä katsoa se vaikka syrjäsilmällä.
Havaitsin yleisössä vain 1 hallitushenkilön. Hänkin poistui vähin äänin Pokan puheenvuoron jälkeen. Kaupunginjohtaja istui koko ohjelman ja kahvittelun ajan.
Mutta missä olivat molemmat kokoomuslaiset, kommunistit ja kristilliset? Biologin ainakin toivoisi katsovan ja kuuntelevan esitykset jo opetustarkoituksiin. Ja päättäjänäkin.
Keskustan päättäjien on hyvä myös katsoa youtube, kun se näkyville tulee. Yhteismetsäläisten pitäisi niin ikään avata silmönsä.
Talossa ei ollut ilmeisesti osaamista tuubailuun. Vai mikä olikaan syy, ettei suorana voitu striimata.
PS Kaupunki olisi voinut tarjota kahvit.
Missä olivat ne 10 pumppurakentajaa?
10
443
Vastaukset
- Anonyymi00001
Kyllä,puhut asiaa. Nyt sitä tietoa olisi tullut, mutta puoltajat haluavat vai yhtiöiden tuottamaa puolueellista tietoa.
- Anonyymi00002
Kun kävelen Särkikankaalla Pelkosenniemen tietä näen yhtiön nimen jäähallin kyljessä. Muistan siitä, että yhtiö tekee hyväntekeväisyystyötä.
- Anonyymi00005
Anonyymi00002 kirjoitti:
Kun kävelen Särkikankaalla Pelkosenniemen tietä näen yhtiön nimen jäähallin kyljessä. Muistan siitä, että yhtiö tekee hyväntekeväisyystyötä.
Farisealaisuutta se tuki jäähallille on.
- Anonyymi00006
Anonyymi00002 kirjoitti:
Kun kävelen Särkikankaalla Pelkosenniemen tietä näen yhtiön nimen jäähallin kyljessä. Muistan siitä, että yhtiö tekee hyväntekeväisyystyötä.
Älä kävele!
- Anonyymi00003
Ei ole edelleenkään kymmentä pumppuvoimarakentajaa valtuustossa. Toki yhdestä en ole aivan varma.
Yhtiöt ei periksi anna, niille on rakennettu pajatso. Eikä tunnu valtiovaltakaan antavan periksi. Suap siinä sitten vastustaa. - Anonyymi00004
En vielä tänäänkään ole toipunut eilisestä kokouksesta, jossa eräs kokoomuslainen valtuutettu vähätteli Lehtolan töllejä, joiden vuoksi ei voi nyt rakentaa pumppuvoimalaa. Hän käytti tölli-nimitystä. Mautonta vähättelyä!
Kuuntelin toistamiseen. Missä on harkinta puolueessa, josta on usein korostettu mielipiteen ilmaisun vapautta ja arvostusta. Tätäkö se on? Nukahtiko Homeros?
Oliko se frustraatio ja mistä se sai käyttövoimansa?- Anonyymi00007
Anteeksipyynnön paikka! Töllin tytöt saattavat kääntää selkänsä. Saa sitä palveluja muualtakin kuin vähättelijöiltä noin niin ku ylimalkaan.
- Anonyymi00008
töllin työillä tiukat pimpat
- Anonyymi00009
Kemijärven valtuustossa on kuuluutettu moneen eri kertaan kuinka biosellutehdas tukee paikkakunnalle.
EI TULLUT!
Nyt valtuustossa ja mediassa kuuluutetaan kuinka Pumppuvoimaloita ei tule.
MUTTA TULEE !
Valtionyhtiö Kemijoki Oy saa Suomen valtion päättäjiltä voimatalouden kannalta kannattavan ratkaisun.- Anonyymi00010
https://www.facebook.com/100080395790841/posts/tuulivoimasta-on-tulossa-valtiolle-jopa-722-miljoonan-euron-lasku-kirjoittaa-tek/884510190905499/
Näin ne tekee hyväntekeväisyystyötä ja kansa maksaa.
https://www.kemijoki.fi/artikkelit/kymmenien-miljoonien-menetykset-vesivoiman-ohijuoksutuksissa/?fbclid=IwY2xjawPxNTRleHRuA2FlbQIxMABicmlkETAxZHBlM2p4V0toRnJsUkhvc3J0YwZhcHBfaWQQMjIyMDM5MTc4ODIwMDg5MgABHgz-OStMmPVMx5m4RLchSrm00Hrd79PFSbhq82JckmUmWdi-Fa7e7_Si595z_aem_bQSOaRToUaE8yuZTIYi1Og
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka932566Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww911506- 671485
EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje131218- 81953
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi17942Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe39848Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta112841- 54793
- 30726