Suivaannutko ikinä ja nolosti haukut kaikki?

Itse teen joskus niin varsinkin humaloituneena. Ystävät ja tuttavat ovat siinä määrin jo tottuneet, että tosissaan sanomanikin menee olankohautuksella.

Se on ihan jees, kunnes sanon jonkun kerran tosissaan jotain ja se ohitetaan olankohautuksella.

Mitään hirmu vakavaa ei ole vielä tapahtunut, mutta joskus minäkin kerron ihan asiaa. Itse olen toki saanut moisen aikaan. En voi uskottavuuteni laskusta syyttää ketään ulkopuolista.

>simiti<
61551
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 61

Vanhimmat

Kun ruuvi kiristää niin ruuvi kiristää. Ihmisellä on semmoisia hologrammin omaisia paineastimia joita pitkin se saattaa lennä pitkän aikaa tietämättään sanotaan näin hienosti 'väärästä risteyksestä' elämässä. Vaikutuksesta tai muuten. 30 vuotta vaikka jotain valintaa siinä on monta potentiaalia väiin kertynyt joita polkee kuin polkumiinoja eikä se tunnu omalta. Ne on kaikki kerralla paineistettuja. Se paine kasvaa loppua kohti se sibaitsee rintalastassa ylhäällä se piste. Kuristaa koko ajan enemmän ja enemmän. Siinä on kaksi tapaa menet reitin loppuun (sairautta, päämäärättömyyttä) tai korjaat sen 'lähtöpisteen' jotenkin.

Äänenkäyttöön vaikuttaa, iloisuuteen ja suruun. Miten muut sinut näkevät tai ovat näkemättä.

Äänestä
  • Vedin nuorena pahki johonkin ja toinen aivopuolisko lamautui pois pelistä. Mulla on aivot kehittynyt symmetrisesti erilailla kun se toinen on yrittänyt luoda itsensä toisen mallista. Normaalisti ne on epäsymmetrisesti kehittyneet.

    Ihan miten nuo kirjoitusvirheet haluaa nähdä.

    Näkee ja kokee erilailla.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Vedin nuorena pahki johonkin ja toinen aivopuolisko lamautui pois pelistä. Mulla on aivot kehittynyt symmetrisesti erilailla kun se toinen on yrittänyt luoda itsensä toisen mallista. Normaalisti ne on epäsymmetrisesti kehittyneet.

    Ihan miten nuo kirjoitusvirheet haluaa nähdä.

    Näkee ja kokee erilailla.

    Ylipäänsä kaikenlaista erilaisuutta synytyy freak accidenteista. Siksi niitä sanotasn freak accidenteiksi. Ainoa vain tunnistaa kiitä kun ohjekirjoissa hiremmin, mainita niitä. Kait se on sitä ikääntymistä. Huomaa vaan lemppaa kaikki mikä tuntuu raskaalta rälssätä ne pois vähät välittää enään.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Ulottuvuusmatkailua täällä. Paineet puristaa kimpassa erilailla siitä ne ulottuvuudet syntyy. Se on mekanismia. Ei kannata välittää niistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Ulottuvuusmatkailua täällä. Paineet puristaa kimpassa erilailla siitä ne ulottuvuudet syntyy. Se on mekanismia. Ei kannata välittää niistä.

    Painetilavuudet kuuluuarvomarkkinajärjestelmäänkaikki halpuutus johtuu niiden menettämisesti, siksi täällä alkaa kaikki 'aikajana' tieteet kehittyä ja niiden haivainnointi. Sci-fiä kun sen ymmärtää. Ne muutokset on niin laaja-alaisia ja luonnonlait kääntyy ympri että menee helposti ohi.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Suomessa pyöritellään kulmatieteitä ja barometreja sitä sanotaan kansantaloudeksi. Paljon laaja-alaisempi vaikuus kun tiedetään. Jos teet hyvää Suomessa sillä on viisinkertainen vaikutat maailmantaloiteen samantien. Itseään tiedostavalla päinvastaisella esimerkillä pääsee jo pitkälle. Kymmenettuhannet osaavat antaa anteeksi itselleenkin. Ei se täydellisyydelläkään toimi pelkästään.

    Pitkää linjaa vetää jonkun.

    Äänestä

Raivonhallintaa ja raittiutta kannattaa harrastaa.

Äänestä

Joskus vaan kaikki on p.skaa, paitsi kusi. Mutta osaan sanoa vauhdissakin, että nyt tulee mitä sylki suuhun tuo....

Koitan pysyä omissa oloissani kun oikein v.tuttaa. Mutta nykyään se on vaikea, jos ei pysty pistää puhelinta kiinni. 😬

Äänestä

Näin on käynyt itselle välillä, aika usein ihan syystäkin, mutta joskus pikkuasioiden takia. Tai pikemminkin nimenomaan pikkuasioista johtuen. Mun ja yritykseni talousahdinko olisi ollut "manageable" nelisen vuotta sitten, jos kummini olisivat maksaneet silloisen Accordin peltihommat ja pari sähkölaskua (yhteensä noin 600e) kelan 3kk totaalisen tyhjiön keskellä. Luottotiedot meni, kun piti luotolla ostaa ruokaa, kissanruokaa, maksaa laskut jne. ennen kun mun El Masterplan meni läpi pysyvänä ekalla yrittämällä.

Niin mitenkä h-vetissä mä olisin voinut ottaa heidän kanssaan puheeksi muuton ekaan omaan kämppään, jos hommat kaatui tuollaiseen, vain pari vuotta äidin hautajaisten jälkeen jotka sinänsä meni hyvässä yhteishengessä. Mutta ne oli ihan hitusen verran aiemmin rokote-vastakkainasettelua ja Venäjän tekemää de-natsifikaatiota ukrainassa.

Mutta jos välillä se sisäinen Alonso on nostanut päätään (aina pelkästään viesteillä ja emojeilla) niin en mä siitä erityisen ylpeä ole, ja tuskin hekään omasta käytöksestään sen jälkeen kun lätkäisin El Plan paperit pöytään ja kysyin että miksi katsastusmies, psykiatri, Kelan lääkäri, vakuutusyhtiö sun muut hirviöt ovat mun puolella mutta he eivät. Noh, antaa pölyn laskeutua jonkin aikaa.

1Äänestä

Kannattaa varoa minkä verran kiukuttelee ihmisille. Joku päivä he saavat tarpeekseen ja sitten jäät itseksesi jupisemaan. Keksisitkö jonkun paremman tavan purkaa negatiivisia tunteita?

Äänestä
  • Voi palstakamu. Mietippäs minut jupisemassa siellä muutahaiskeon päällä. 🤣

    >simiti<

    Äänestä

  • Noh joo. Ei nyt hirmu yleistä moinen ole. Joskus humaltoitenuuna tulee noita ylilyöntejä. Onneksi melko harvoin. >simiti<

    Äänestä

Minä ylilyön välillä täällä.
Haluan havahduttaa ja vavahdutta tätä pientä maailmaa, mikä tässäkin platformissa on.
Mikrokosmos.
Vilma

Äänestä

Alkoholi on siitä kiva aine että poistaa kaikki estot normaalisti helpoin tapa selvittää millainen ihminen todella on on juottaa tämä humalaan/känniin

Äänestä
  • Minun luonne ei muutu humalassa. Humala on suomalaisessa kulttuurissa tekosyy käyttäytyä huonosti.

    Äänestä

Ihan selvin päin joku ihminen saa minut provosoitumaan ja alan riidellä, änkyränä väitellä jostakin asiasta. Ja kun siitä menen kotiin, harmittaa ja hväettää ihan sikana. Miksi annoin itseni alentua moiseen, miksen pystynyt olemaan provosoinnin yläpuolella. Mutta eihän sille enää mitää voi muuta kun että seuravilla kerroilla vaan laskee enemmän kuin kymmeneen. Onneksi sattuu harvoin.

Äänestä

En suivaannu herkästi enkä ole koskaan haukkunut ketään, ainakaan jos puhutaan ystävistä ja tutuista. Tietyt tilanteet saattavat tosin saada minusta esiin raivoa, jota minussa ei muuten näy koskaan. Muutaman tuntemattoman olen siis haukkunut, mutta he ansaitsivat sen.

Yksi tällainen tapaus oli kun näin, miten kolme miestä satuttivat kissaa. Harvoin näen niin punaista kuin silloin enkä todellakaan pidätellyt sanojani. Olen muutaman kerran yllättänyt itseni sillä, miten raju ja räävitön osaan suustani olla, kun aidosti raivostun ja tuo oli yksi sellaisista hetkistä. En kadu yhtäkään sanaa.

Toinen vastaava tapaus oli, kun useampi mies ahdisteli ja uhkaili ystävääni piirittäen hänet keskelleen. Miten säälittäviä otuksia maa päällään kantaakaan, käydä nyt porukalla yhden naisen kimppuun.. Annoin tulla kaikki, mitä minusta löytyi, tönin miehet kauemmaksi ja onneksi nuo idiootit luovuttivat.

Aletheias

1Äänestä
  • Tätä oli taas aivan pakko peukuttaa.
    Nuo kakkos- ja kolmoskappaleen tarinat eivät tainneet olla aivan sellaista hermostumista mitä aloituksessa kyseltiin. Hyvä sinä! Luulen että maailma olisi parempi paikka, jos täällä olisi enemmän aletheiaksia :)

    -keinovaginamies-

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Tätä oli taas aivan pakko peukuttaa.
    Nuo kakkos- ja kolmoskappaleen tarinat eivät tainneet olla aivan sellaista hermostumista mitä aloituksessa kyseltiin. Hyvä sinä! Luulen että maailma olisi parempi paikka, jos täällä olisi enemmän aletheiaksia :)

    -keinovaginamies-

    Juu nuo tarinat eivät ihan ole sitä, mitä aloituksessa haettiin, mutta tuli mieleen kun ei minulla muita suivaantumistarinoita ole 😄 Olen rauhaa rakastava ihminen, mutta tietyt asiat tässä naailmassa osuu sellaiseen paikkaan, että siihen loppuu rauha ja rakkaus..

    Ja kiitos, olipa kivasti sanottu tio vika lause 🥰

    Aletheias

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Ole hyvä. Se on vaikutelma joka näistä sinun teksteistä tulee.
    Aletheias taitaa tarkoittaa jotain oikeuden puolustajaa tai jotain sinne päin?

    -keinovaginamies-

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Aletheia on kreikkalaisessa mytologiassa totuuden ja vilpittömyyden jumalatar eli on kytkös oikeudenmukaisuuteen, koska ilman totuutta ei voi olla oikeudenmukaisuutta. Oikeudenmukaisuudelle taisi olla kuitenkin oma jumala tai jumalatar 🤔

    Nimimerkki valikoitui, kun halusin sen kuvastavan jotain itselleni merkityksellistä 😊 Lueskelin tuolloin mytologiasta kaikenlaista, ja mielestäni mytologioissa esiintyy todella kauniita nimiä. Esim Dionysos, viinin jumalatar.

    Aletheias

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Ole hyvä. Se on vaikutelma joka näistä sinun teksteistä tulee.
    Aletheias taitaa tarkoittaa jotain oikeuden puolustajaa tai jotain sinne päin?

    -keinovaginamies-

    Se olikin näköjään:
    Totuuden ja vilpittömyyden jumalatar, Zeuksen tytär :))

    Ja sitten sinulla on joku kaksoissisar, jolta puuttuu jalat. Sen saa helpommin kiinni :)

    -keinovaginamies-

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Se olikin näköjään:
    Totuuden ja vilpittömyyden jumalatar, Zeuksen tytär :))

    Ja sitten sinulla on joku kaksoissisar, jolta puuttuu jalat. Sen saa helpommin kiinni :)

    -keinovaginamies-

    Olen perinyt vahvat Zeuksen geenit 😄

    Olet oikeassa, minulla on kaksoissisar, joka on hieman valheellinen ja petollinen tyyppi. Sitä sanonta, valheella on lyhyet jäljet ja todella jää yleensä herkästi kiinni 😁

    Mikähän myyttinen hahmo sinä tai muut palstalaiset olisitte...? 🤔 Siinäpä pohtimista täksi illaksi, kuka palstalaisista on Afrodite, kuka Thor 😅

    Aletheias

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Täytyy perehtyä vähän illemmalla noihin kreikan mytologian jumalhahmoihin, että löytyykö niistä vertaistani :))

    Mutta joo, tämä oma nimimerkkini on vähän käytäntölähtöisempi. Jonkun mielestä ehkä jopa brutaali :)))

    Mutta painotan, Rehellinen kuitenkin.

    -keinovaginamies-

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Kysyin tekoälyltä ja sain tulokseksi, että voisit olla Cernunnos. Älä kysy millä sanoilla hain tuota 😂

    Täytyy myöntää, että ensimmäisiä kertoja nimimerkkiisi törmätessä ajattelin, että mikä ihme tuo tuollainen nimimerkki on, mutta sinähän olet osoittautunut aivan erilaiseksi kuin mitä olisi voinut olettaa. Hyvällä tavalla siis 😊

    Aletheias

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    No nythän on kovaa kamaa.
    Kelttiläinen antikristuksen vertauskuvanakin käytetty hahmo - ja vanha.

    Jotain puhuttiin eläimellisyydestä, nuoruuden säilymisestä ja sarvesta.
    Täytyy myöntää että kyllä tuossa jotain viitteitä on oikeaan suuntaan ;)

    Totta kai kysyn, että mitä annoit tekoälylle tehtäväksi?

    Minulla on tapana hämätä ensivaikutelmalla huomattavasti alakanttiin. - Ei tule valituksi turhiin projekteihin :))

    -keinovaginamies-

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Tässä tiivistelmä mistä ehkä voi päätellä jotain aihioita, joita tekoälylle annoin. Tunnistatko itseäsi? 😄

    Cernunnoksen tunnistettavin piirre taiteessa on hänen tyyneytensä. Toisin kuin monet muut jumalat, jotka on kuvattu taistelussa tai liikkeessä, Cernunnos istuu lähes aina risti-istunnassa. Tämä asento viestii itsehillintää, meditaatiota ja vakautta. Hän ei provosoidu, koska hän on kaiken yläpuolella – hän on metsän keskus, jonka ympärillä muu maailma liikkuu. Kuvauksissa hänen ympärillään on usein sekä saaliseläimiä (hirviä) että petoja (susia). Se, että hän saa nämä vastakohdat elämään sopusoinnussa, kertoo hänen kyvystään hallita impulsseja ja luoda rauhaa ympärilleen.

    Hänen eroottisuutensa ei ole pinnallista tai hyökkäävää, vaan se on syvää, maadoittunutta ja "mehevää". Hirvensarvet putoavat ja kasvavat takaisin joka vuosi. Tämä symboloi jatkuvaa uusiutumista ja seksuaalista potentiaalia, joka on aina olemassa, mutta noudattaa luonnon omaa rytmiä. Se on eroottisuutta, joka on linjassa vuodenaikojen ja elämän suurten kiertokulkujen kanssa. Cernunnos yhdistetään usein metsän tuoksuun, multaan, sammaleeseen ja hämärään. Hänen eroottisuutensa on fyysistä ja aistillista; se on kosketusta, lämpöä ja villiä elinvoimaa, joka kumpuaa suoraan maasta.

    Cernunnos edustaa "Villin miehen" arkkityyppiä, joka eroaa "Soturin" arkkityypistä. Soturi tarvitsee vastustajan ja konfliktin. Villi mies (Cernunnos) on integroinut eläimellisen puolensa osaksi itseään. Hän ei pelkää omaa haluaan tai voimaansa, minkä vuoksi hänen ei tarvitse pullistella tai todistella mitään. Tämä tekee hänestä turvallisen, mutta silti äärimmäisen puoleensavetävän ja jännittävän

    Aletheias

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Kyllä tuosta jotain tarttumapintoja löytyy, ehkä jopa ammatillisia.

    Ainakin metsä, sammal ja multa välillä tuoksuu. Joo, ja hämärän kulkijahan minä olen.
    Tässä onkin ollut viime aikoina vähän identiteettiongelmia, kun menin pesemään pilkkihaalarin ja nyt se tuoksuu jollekin hajustetulle pyykkietikalle. !!

    Puoleensavetävyydestä ja jännittävyydestä en mene lausumaan mitään :) Nämähän ovat lukijan, kuulijan ja katsojan korvien välissä :))

    -keinovaginamies-

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Eli yksi hyvä ehdokas on saatu, mikä myyttinen hahmo voisit olla 😁

    Annat täällä palstalla sellaisen maltillisen kuvan, tai en ole ainakaan nähnyt, että olisit esim kovasti vetänyt herneitä nenään, niin kuvailin sinua järkeväksi ja maltilliseksi ja kun puheissasi on paljon sellaista "metsäistä" menoa, niin sieltä tulee tuo luontoyhteys ja kohdallasi on pakko ottaa mukaan myös tuo eroottinen puoli 😄 Tekoäly sitten tuumasi, että noilla piirteillä Cernunnos voisi kuvata sinua hyvin.

    Pyykkietikalta tuoksuva pilkkihaalari. Eikös se ole vain plussaa tuoksua hyvältä siellä jäälläkin? 😄 Itsekin olen joskus harkinnut pilkkihaalarin hankkimista, kun olen noiden kenttien ja kaukaloiden äärellä vuosien mittaan istua jöpöttänyt lukemattomia tunteja. Siinä ei meinaa mitkään toppavaatteet riittää 🥶

    Aletheias

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Pilkkihaalari on hyvä kylmiin olosuhteisiin, suosittelen. Joku talvi meinasin, että siihenhän voisi muuttaa asumaan :)) Nyt tosin harkinnassa on sellainen pilkkitelttakin. Alkaako se sarvipäänkin verenkierto heiketä :)))

    Pestynä kotoiset kuivahtaneen ahvenen liman, nuotiosavun, dieselin ja vienon kaksitahtiöljyn tuulahdukset ovat poissa :( Täytyy vähän aikaa muhittaa.

    Pidemmälle naiselle valikoimaa kyllä löytyy näissä varusteissa. Pienelle naiselle huonosti löytyy, jos ei halua lasten osastolla asioida. Muori on lyhyt ja isorintainen, niin ei koe lastenosastoakaan omakseen. Sitten on vielä värirajoitteinen :) No, saanpahan itsekseen istua järvellä.

    Ilmeisesti erästelevät naiset ovat ronskimpaa kokoluokkaa?

    -keinovaginamies-

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Ehkä se mukavuuden kaipuu, josta toisessa aloituksessa puhutaan, astuu mukaan asiaan kuin asiaan iän myötä ja pilkkiteltta toisi pientä lisämukavuutta kylmimpiin päiviin 🤗 Kuulostaa siis hyvältä hankinnalta 😄

    Melkoinen tuoksucocktail, mutta sopiva sinänsä "metsien miehelle". Kuivahtanut ahvenen lima.. 🫣😅 Eiköhän ne tuoksut ahkeralla käytöllä nopeasti palaudu 😊

    Monenlaiset erävarusteet on ymmärtääkseni enemmän sopivia miehelle kuin naiselle. Noin keskimäärin. Jos sattuu olemaan vieläpä pienikokoinen nainen, niin siinä tosiaan saattaa olla haastetta löytää sopivankokoisia varusteita ja vaatteita. Olen lukenut jostain eräryhmistä esim siitä, että pienikokoisten naisten on vaikea löytää selkään hyvin istuvaa rinkkaa. Erästelevien naisten kokoluokasta ei ole mitään tietoa, mutta itselle ainakin 173cm pituus asettaa joskus haasteita riittävän pitkäahkeisten housujen löytymiseen. Kaikilla meillä omat haastemme 😊

    Mutta pilkkihaalareita en ole vielä koskaan kokeillut niin ehkä pitää antaa niille mahdollisuus 😅

    Aletheias

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Niin se oli se muumioitumisketju, johon sulla oli vastalääkkeenä raudan kalistelu :)

    Ite saa kyllä vielä tällä ikää jättää raudan aivan rauhaan, autotallipuuhailua lukuun ottamatta. Ihan riittää nämä luomummat puuhastelut siihen että sarvi pysyy kovana :))

    Pilkkihaalari kaukalon laidalla on varmasti käytännöllinen ratkaisu, mutta miten käy muotitietoisuuden? Kaikkien habitukseen se ei istuisi.

    -keinovaginamies-

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Kyllä, raudan kalistelu tai sitä vastaava toiminta tukee monenlaisia kehontoimintoja 😊 Näin sinkkuna en silti ole ihan varma, onko vaikutukset lopulta positiivisia vai negatiivisia 😄

    Ei kaikkien tarvitse salilla käydä. Oleellisinta, että tekee jotain itselleen sopivaa ja mieluisaa, joka rasittaa kehoa sopivasti. Hikoilu ja hengästyminen tekee ihmiselle hyvää, ei sen niin välillä mikä sen hikoilun aiheuttaa 🤗

    Me keski-ikäiset naiset ei enää jakseta niin välittää, vaikka näytettäisiin perunasäkiltä siellä kaukalon laidalla 😅 Nythän kuulee paljon siitä, miten naiset kulkee makuupusseissa eli pitkissä paksuissa toppatakeissa ja se on hyvin yleinen näky tiettyjä lajeja harrastavien lasten vanhempien keskuudessa. Kun on joskus tehnyt sen virheen, että menee muoti edellä ja palelee monta tuntia, ei todellakaan enää välitä siitä miltä näyttää 😊

    Aletheias

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Hyvä se on ainakin yrittää pitää keho kaikilta osin kunnossa. Tiedä vaikka huomenna tulisi tarvetta vasemman jalan pikkuvarpaalle, vaikka tänään tuntuisi ettei mitään käyttöä :)
    Ja sattuneesta syystä tiedän, että myös omakiva sen pikkuvarpaan kanssa piristää elämää, kun se on kunnossa :))

    Mulla on varmaan omituinen maku (tai sitten valtava puutostila), mutta minusta ne pitkänmalliset ja aika istuvat pötkylätoppatakit näyttää hyvältä monen naisen päällä. Varsinkin kunhan naisella on vähänkin naisellista muotoa olemassa tuossa vyötärö-lanne -suhteessa. (Nopeasti voi takaa päin vilkaista:))

    -keinovaginamies-

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Itse asiassa katselin itsellenikin tuollaista parka-mallista toppatakkia joku syksy, mutta sellaisia ei kait ole miehille? En ainakaan törmännyt.

    Jokaisen meidän keho on ainutlaatuinen ja siitä kannattaa pitää parasta mahdollista huolta 😊 Osaan kyllä täysillä nauttia omasta kivastakin, mutta olisihan se kiva joskus vaikka työntää mies sohvalle, mennä syliin hajareisin, tuntea mies itseäni vasten ja.. tästä eteenpäin ei sovellu enää tänne palstalle 😁

    Minunkin mielelstäni ne pötkylätakit ovat kivan näköisiä, koska näyttävät niin lämpöisiltä 🤗 Mutta olen muotojen puolesta aina ajatellut, että tuollaiset möhkövaatteet nimenomaan peittää kaikki muodot. Ehkä miehen harjaantunut silmä näkee tämänkin jotenkin eri tavalla 😄

    Aletheias

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Itse asiassa katselin itsellenikin tuollaista parka-mallista toppatakkia joku syksy, mutta sellaisia ei kait ole miehille? En ainakaan törmännyt.

    -keinovaginamies-

    Kannattaa etsiä nettikaupoista, siellä olen nähnyt miehillekin pidempää mallia olevia takkeja (Zalando, Boozt,.). Tähän aikaan vuodesta saattaapi löytää vielä todella edullisestikin. Näyttää todellakin hyvältä miehenkin päällä sellainen pidempi malli 😊

    Aletheias

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Jokaisen meidän keho on ainutlaatuinen ja siitä kannattaa pitää parasta mahdollista huolta 😊 Osaan kyllä täysillä nauttia omasta kivastakin, mutta olisihan se kiva joskus vaikka työntää mies sohvalle, mennä syliin hajareisin, tuntea mies itseäni vasten ja.. tästä eteenpäin ei sovellu enää tänne palstalle 😁

    Minunkin mielelstäni ne pötkylätakit ovat kivan näköisiä, koska näyttävät niin lämpöisiltä 🤗 Mutta olen muotojen puolesta aina ajatellut, että tuollaiset möhkövaatteet nimenomaan peittää kaikki muodot. Ehkä miehen harjaantunut silmä näkee tämänkin jotenkin eri tavalla 😄

    Aletheias

    Oho Oho, nythän meinaa lähteä laukalle..... :)
    Hyvä se on jossain vaiheessa pidellä hevosiaan, ettei vaan käy niin jotta joltain menee yöunet....Esim. keinovaginamieheltä 😁

    -keinovaginamies-

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Oho Oho, nythän meinaa lähteä laukalle..... :)
    Hyvä se on jossain vaiheessa pidellä hevosiaan, ettei vaan käy niin jotta joltain menee yöunet....Esim. keinovaginamieheltä 😁

    -keinovaginamies-

    Olet oikeassa, kauheaa se olisi jos unet menisi. Tässä iässä pitäisi osata pitää näppäimistönsä paremmin kurissa, mutta syytän kevään tuloa 🫣

    Pitää siis kääntää ajatukset johonkin rauhoittavaan ja unettavaan. Vaikka osakkeiden kurssiheilahteluiden analysointi voisi olla hyvää unettavaa aivotyötä ennen unia 😄

    Aletheia

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Minä alan järjestellä pilkkejä viikonloppua varten.
    Ei se yhtä tylsää ole kuin raha-asioiden miettiminen, mutta tuleepahan muuta ajateltavaa ettei jää se sohva pyörimään mieleen :)))

    -keinovaginamies-

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Minä alan järjestellä pilkkejä viikonloppua varten.
    Ei se yhtä tylsää ole kuin raha-asioiden miettiminen, mutta tuleepahan muuta ajateltavaa ettei jää se sohva pyörimään mieleen :)))

    -keinovaginamies-

    Toivotaan, ettei jää huonekalut pyörimään mielessä ja että saat pilkit siistiin riviin. Tai pinoon, miten niitä nyt järjestelläänkään 😊

    Aletheias

    1Äänestä

En, kun suivaannun niin kohde ei tosiaankaan ole sattumanvarainen ja kännipäissäni olen sama ääliö kuin selvinpäinkin, ainoastaan puheliaampi :)

Äänestä

Ihan kaverin puolesta kysyin, hänellä oli kovin rystyset kuluneet kun ei sanomista uskoneet.

>simiti<

Äänestä

Tarvittaessa minulla on lehmän hermot ja kalan äänihuulet.
Enkä nyt arkisissakaan yhteyksissä ole mikään kuumakalle. Vähän enemmän sellainen "jäitä poltellessa"-tyyppi.

-keinovaginamies-

Äänestä

No nyt kun masennus ja ahdistus on ääneen todettu ja hyväksytty itsekin olevaksi, niin kyllä. Mun pinnani on ennätys lyhyt nyt kun kamppailen oman paskan oloni kanssa. En halua olla ilkeä mutta defenssit nousee pintaan tahdon tai en. Primitiivireaktio. Psyyke ja keho on taistelutilassa ja ei jaksa yhtään kuormaa ja vänkyttäjien mielenlaatua. Joten joo olen ilkeä kun väsyn toisen mussutuksiin. Eikä älyä olla hiljaa, vaikken kaioaa mitään mutinaa jos asiallisesti ei osaa ilmaista.

Äänestä
  • Sietikyky heikkenee, kun on ihan finaalissa ja täytyy saada happea myrkyn sijaan eli ymmärtämistä. Ei saarnoja ja vittuilua, eikä paapomista.

    Äänestä

  • Jasu2025 kirjoitti:

    Sietikyky heikkenee, kun on ihan finaalissa ja täytyy saada happea myrkyn sijaan eli ymmärtämistä. Ei saarnoja ja vittuilua, eikä paapomista.

    En hajoa, vaikkei joku ymmärtäisi tilannettani ja jatkaa turpansa aukomista, mutta mä vastaan samalla mittaa takaisin ihan sama miltä toisesta tuntuu. Eihän hänkään mieti mun fiiliksiäni turpaansa aukoessaan.

    Se lienee johtuu siitä, että x kokee mun perusluonteen ilkeänä eikä ymmärrä, etten ole ilkeä olen vain aivan helvetin väsynyt taistelemaan, suojautumaan aina jotain päällepäsmäriä vastaan. Kun tökkään takas, yritän tehdä rajani selviksi. Pysy siellä tai tulee turpiin niin sanotusti. En jaksa sinua jne.

    Äänestä

  • Jasu2025 kirjoitti:

    Sietikyky heikkenee, kun on ihan finaalissa ja täytyy saada happea myrkyn sijaan eli ymmärtämistä. Ei saarnoja ja vittuilua, eikä paapomista.

    Happi on myrkyllistä ja tuhoaa orgaanisia rakenteita.

    Äänestä

  • Kuinka monen hahmon avulla mister simiti, eli palstaäijä meinasit käydä keskustelua itsesi kanssa näistä mielen_terveysasioista?

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Kuinka monen hahmon avulla mister simiti, eli palstaäijä meinasit käydä keskustelua itsesi kanssa näistä mielen_terveysasioista?

    ihan niin monen kanssa kuin huvittaa, työnsarka kun on näköjään loputon :D
    terveisin multinikkimies

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Happi on myrkyllistä ja tuhoaa orgaanisia rakenteita.

    Mutta ilman happea kuolee. 😅

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Kuinka monen hahmon avulla mister simiti, eli palstaäijä meinasit käydä keskustelua itsesi kanssa näistä mielen_terveysasioista?

    Mä käyn keskustelee päähoitajan kanssa. Ei se mitään uutta mulle ole kertonut, mitä en olis tiennut ennen häntä. Mutta helpottaa purkaa päästä painetta pois. Vihaa muotoilla sanoiksi ja syyt sille, että osaa työstää sitten traumojaan. Muuten kuin muuttumalla piruksi itsekin. En halua muuttua piruksi. Vaikka omista rajoistani tulen pitämään kiinni loppu elämäni.

    Ja kyllä toi psyykenlääkekkin taitaa auttaa, ihan kun olisin pikkasen taas rennompi ja osaisin hetkittäin nauttia asioista.

    Ilonpilkahduksia tulee taas. Ne olikin poissa pitkään. Ei nyt vielä hurrata, mutta eiköhän suunta ole parempaan päin.

    Äänestä

No minä nostan käden Virheen merkiksi. Ei vaiskaan

Äänestä

Ei ole tapana riehaantua ja heittää kiukkuotkuraivareita. Turhaa energian haaskausta.

Asiansa saa sanottua parhaiten, kun on jäätävän rauhallinen, artikuloi lyhyesti ja ymmärrettävästi selkokielellä.
- "Menikö perille, vai pitääkö toistaa?" ☝️🤨❄️

Äänestä
  • Entä siinä kohtaa, kun selkeästi artikuloitu pyyntö, toive tai kielto ei mene perille vaan jatketaan samaa silä prustella, että jokainen saa olla sellainen kuin on? Toki saakin, mutta jos käytös oetaan loukkaavaksi tai rajoja ylittäväksi ja vieläpä verbaalisesti kerrotaan näin olevan, jos hienovaraisemmat vihjeet eivät tule huomatuksi tai tarkoituksella jätetään huomiotta.

    Kyllä minulla palaa käämi esimerkikis tilnateissa, joissa ollaan esim, jatkuvasti kysymässä ja lisätään kyselemistä vielä ennemmän, jos jo muutoinkin on esim. kiire tilanne työssä ja kysymykset eivät liity juuri siihen hetkeen. Toinen vastaava on , että tungetaan henkilökohtaiselle alueelle a.k.a. iholle kerta toisensa jälkeen vaikka olen jo ilmaissut ettei ole se ole okei kyseisen henkilön taholta. Se on suoranaista työrauhan rikkomista ja jätetään huomiotta, että vaikka esimerkiksi puolisolla ja seksikumppanilla on oikeus ja vapaus tulla lähelle niin halutessaan, ei sama koske jokaista tai etenkään jokaikistä kollegaa.

    Ei niin oleellista, mutta tulipa mieleen.

    Äänestä

Ai täällä? Vastaan samalla mitalla takaisin. Nytkin olisin vastannut, mutta kommentit oli poistettu, joten no can do. 😎

Äänestä

Kyllähän suiovaantuminen kertoo siitä, että rajoja on rikottu ja jätetty kuulematta ei useampaan otteeseen.

Humaltumista en harrasta, joten sen piikkiin yksikään haukkuminen ei ole mennyt vaan taasan tarkkaan silloin olen antanut huutia, jos perseillään ja käyttäydytään törpösti ja epähuomioivasti tai yritetään painostaa vaikka olisin jo kieltäytynyt useaan otteeseen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Itse teen joskus niin varsinkin humaloituneena. Ystävät ja tuttavat ovat siinä määrin jo tottuneet, että tosissaan sanomanikin menee olankohautuksella.

Se on ihan jees, kunnes sanon jonkun kerran tosissaan jotain ja se ohitetaan olankohautuksella.

Mitään hirmu vakavaa ei ole vielä tapahtunut, mutta joskus minäkin kerron ihan asiaa. Itse olen toki saanut moisen aikaan. En voi uskottavuuteni laskusta syyttää ketään ulkopuolista.

>simiti<

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu