Kumpi parempi; Raptori vs pääkköset

Melkein mahdotonta sanua mut sanoisin raptori.
molemmat kasarina tulla putkahti musamarkkinoille. Raptorin oi beibi ja pääkkösten eläinrääkkäystä.

Moe oli raptorin esikoislevy jossa esim kappaleet oi beibi, Debi gibson, armeija ja Esko A.

Seuraava raptorin levy tuli noin vuoden päästä joka nimeltään vaikeamminlähestyttävä ja tulivat tänne sotkemaan meidän ajopuuteorian jolta nousee esiin karvanoppaelvis, SKAH(ime mun sitä) ja tehtaan kvanttimezurit sekä tyyris tyllerö.

Teksteistä mainittakoon että eipä jufo nyt kovin kummoisia tekstejä uransa aikana raptotissa rustannut. Liekkö ees oikeasti sitä mieltä mitä esim laulaa armeija-laulussa.

SKAH ime mun sitä biisin teksti myös ei oikein rationaalinen.

Pääkköset osui hyvin joijenkin hermoon = kappaleet eläinrääkkäuystä ja pitkätukat hirteen. Jälkimmäinen etenkin ymmärrettiin väärin. Se oli sen ajan kappale hieman ummehtuneessa takapajulassa joten ei kaikki olleet iloisia biisin olemassaolosta. Silti niin monet otti sen hyvin vasttaan. Eläinrääkkäystä kertoo siitä jossa asiat otetaan vastaan liiallisella pilkunviilaamisella. Pitkätukat hirteen puolestaan kertoo siitä kuinka yhteiskunnassa tietyt konservatiivit ajatteli pitkätukista kielteisesti ja upealla tavalla pääkköset kätki viestin mustaan ja ironiseen yliampuvaan huumoriin.

Molemmat viihdyttävää musaa kuunnella aina. Ei kyllästy. Tarjospa raptori joskus maukkaita rytmejäkin = esim kappaleet skah ime mun sitä ja tyyris tyllerö. Viimeksimainitussa aika koukeroisiakin kuvioita.

kokonaisuus ei täydellinen mutta kuten sanoin, viihdyttäviä molemmat.

Räppimusa tuohon aikaan otettihin Suamessa vastaan sekä hyvin että huonosti.
2137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Nii no riippuu miten näitä lähtee vertaa Raptorilla on yleisesti ottaen enemmän hyviä biisejä mutta ovat myös pitempää olleet aktiivisia. Pääkköset taas oli sen vuoden aktiivisia ja siinäpä se.

Moe ei ollut esikoislevy. Esikoislevy oli Kohella oi Pluto jossa oli vaan muutama kappale.

Äänestä
  • Moe oli esikoisstudiolevy. Kohella pluto tais olla esikois-single levy vai onko maxi-single esikoinen? Vai oonko väärässä vieläkin?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Melkein mahdotonta sanua mut sanoisin raptori.
molemmat kasarina tulla putkahti musamarkkinoille. Raptorin oi beibi ja pääkkösten eläinrääkkäystä.

Moe oli raptorin esikoislevy jossa esim kappaleet oi beibi, Debi gibson, armeija ja Esko A.

Seuraava raptorin levy tuli noin vuoden päästä joka nimeltään vaikeamminlähestyttävä ja tulivat tänne sotkemaan meidän ajopuuteorian jolta nousee esiin karvanoppaelvis, SKAH(ime mun sitä) ja tehtaan kvanttimezurit sekä tyyris tyllerö.

Teksteistä mainittakoon että eipä jufo nyt kovin kummoisia tekstejä uransa aikana raptotissa rustannut. Liekkö ees oikeasti sitä mieltä mitä esim laulaa armeija-laulussa.

SKAH ime mun sitä biisin teksti myös ei oikein rationaalinen.

Pääkköset osui hyvin joijenkin hermoon = kappaleet eläinrääkkäuystä ja pitkätukat hirteen. Jälkimmäinen etenkin ymmärrettiin väärin. Se oli sen ajan kappale hieman ummehtuneessa takapajulassa joten ei kaikki olleet iloisia biisin olemassaolosta. Silti niin monet otti sen hyvin vasttaan. Eläinrääkkäystä kertoo siitä jossa asiat otetaan vastaan liiallisella pilkunviilaamisella. Pitkätukat hirteen puolestaan kertoo siitä kuinka yhteiskunnassa tietyt konservatiivit ajatteli pitkätukista kielteisesti ja upealla tavalla pääkköset kätki viestin mustaan ja ironiseen yliampuvaan huumoriin.

Molemmat viihdyttävää musaa kuunnella aina. Ei kyllästy. Tarjospa raptori joskus maukkaita rytmejäkin = esim kappaleet skah ime mun sitä ja tyyris tyllerö. Viimeksimainitussa aika koukeroisiakin kuvioita.

kokonaisuus ei täydellinen mutta kuten sanoin, viihdyttäviä molemmat.

Räppimusa tuohon aikaan otettihin Suamessa vastaan sekä hyvin että huonosti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu