Erääseen vempeleeseen oli laitettu samaan säiiöön automaattivaihteisto- ja hydrauliöljyä sekaisin ja siitähän tietenkin seurasi se, että öljyseos alkoi vaahdota ja pyrki täyttökorkista ulos.
Sylinterikään ei juuri liikkunut, mutta onneksi kuitenkin sen verran, että saimme haketta siirrettyä varastoon.
Pitää jossain vaiheessa vaihtaa siihen toimivat öljyt ja sitten pistää korkkiin ohjelappu siitä mitä sinne kuuluu laittaa.
(Korean sota liittyy siihen, että silloin amerikkalaisilla ei ollut öljystandardeja ja eri valmistajien öljyt vaahtosivat sekoitettuina, vaikka ne olivat samaan tarkoitukseen. Tuon jälkeen tuli vaatimus, että samaan tarkoitukseen käytettävien öljyjen pitää toimia vaikka seoksessa olisi useiden valmistajien öljyjä)
((mutta automaattivaihteistoöljy ja hydrauliöljy ovat tietenkin edelleen eri tarkoituksiin))
Ilmoitan kohdanneeni Koreansodanaikaisen teknisen ongelman
10
227
Vastaukset
On vaarallista käyttää tuollaisia vanhoja vempeleitä. Ne ovat arvaamattomia.
Eihän sitä tiedä, missä vaiheessa ne "sanoo sopimuksen irti"? Onko siellä tarvittavat turvatoimet paikallaan, ettei mitään ikävää satu?
Öljyjen kanssa sählääminen ei voi olla kovin järkevää. Varovasti nyt vaan.
Oliko tämä projekti tarpeelliseen käyttöön, vai pelkkä kokeilu?Liittyy hakelämmitykseen ja siksi välttämätön.
Vaaroja täällä on jatkuvasti, mutta yleensä säilyn kuitenkin ehjänä.
(tosin tunti sitten pudotin erään osan koivelleni ja nyt on polven kohdalla pieni kolhu)
((myös kaikki sormet ovat tallella pitkällisestä näpertelystä huolimatta ja silmätkin ovat ihan ehjät))buddy-love kirjoitti:
Liittyy hakelämmitykseen ja siksi välttämätön.
Vaaroja täällä on jatkuvasti, mutta yleensä säilyn kuitenkin ehjänä.
(tosin tunti sitten pudotin erään osan koivelleni ja nyt on polven kohdalla pieni kolhu)
((myös kaikki sormet ovat tallella pitkällisestä näpertelystä huolimatta ja silmätkin ovat ihan ehjät))Lämmitys on tietenkin tärkeä asia, mutta miksi sen pitää olla noin vaarallista? Olet viisas ja kokenut tekijä. Voisitko kehitellä sinne vaihtoehtoisen lämmitysjärjestelmän?
Kaiken ei aina tarvitse olla vaarallista, eikä elämää tarvitsisi viettää "veitsen terällä".
Olisko näissä projekteissa mahdollista käyttää suojaavia laseja ja hanskoja?
(ihan vaan kaverin puolesta kyselen)
Tsemppiä sinne lämmityspuuhiin.
- Anonyymi00001
Ettei mene liian helpoksi, on tehty hydrauliöljyjäkin montaa eri laatua.
Monasti puhutaan lämpöön liittyvistä ominaisuuksista. Jokaiseen nesteen tuottamaan paineeseen laitettava paineistuksessa ne omat nesteensä.
AV Jaa, mä oon luullu ettei öljyjä saa sekottaa ollenkaan. Muustan kun tohon ooppeliinkin etsin castrolia vaikka mistä. Kun siitä öljykello vuoti ja tarvi täydennystä. Jokasella autovalmistajalla oli myös suosituksensa.
Mutta korea sodasta on jo aikaa. Meillä oli täällä suuret Sotkan tehtaat ja korean konjuktuuri vaikutti Sotkankin toimintaan.- Anonyymi00002
Tuo sekoituksien välttäminen on hyvä nyrkkisääntö. Etenkin nyt, kun näyttää siltä, että moottorinvalmistajat räätälöivät öljyt omiin malleihinsa voiteluöljyvalmistajien tuella. Itse pidän sääntönä, että vain sitä öljyä moottoriin, mitä tehdas on alkuperäisöljynä käyttänyt.
Kerran meinasi öljynsuodatin pudota kun jalka löystyi pakkasessa. Kiristyksen jälkeen piti lisätä kymmenen litraa uutta tavaraa, mutta eihän nollaöljyjä puhumattakaan merkkikohtaisesta öljystä joka paikasta saa. Kunhan nyt jotain sen korvaavaa sain taksilla haettua ja ostettua.
Ajoin sitten sellaiselle merkkikorjaamolle, josta tätä 0W 20 öljyä luvattiin ja vaihdettiin tietenkin kaikki neljäkymmentä litraa ja suodatin.
Ennen aikaan telinnostajan pumppuja käytettiin kuorma-autoissa pienten hydraulijärjestelmien moottorien pyörittämiseen.
Hydrauliöljy vaan ei tahtonut kunnon pakkasilla kulkea pieniläpimittaisissa putkissa pitkiä matkoja.
Ratkaisu asiaan löytyi polttoainesäiliön sisällöstä.
Kiskottiin hydrauliöljysäiliöstä (noin 5 litraa) puolet sisällöstä pois ja talvilaatudieseliä saman verran tilalle. Järjestelmää piti tietenkin lämmittää pakokaasulla jotta sai sekoituksen kiertämään mutta tätä varten oli pressut ja letkut pohjoisessa (ja Siperiassa) mukana!
Avot, ja kaikki toimi taas.
Aloittajan öljynvaihto-operaatio on viisas ratkaisu. Automaattiöljyssä on muistaakseni peseviä lisäaineita ja ne aiheittavat hydrauliöljyn "kuivumista" ja kovettavat joitakin tiivistekumilaatuja. Ja siis myös toivotun toiminnan hidastumista. Hytinnostopumppukin saattaa lakata toimimasta automaattiöljyllä. Oireet samat kuin aloituksen kuvauksessa.
Vaahtoamiselle voi olla muitakin syitä, mutta fiksuna ihmisenä osaat niitä etsiä ja paikantaa itsekin vaikka verkkohaun avulla.
Mies 65 Anonyymi00002 kirjoitti:

Mies 65Oho, hyvin tunnet raskaan kaluston. Alkoi ihan harmittaa, kun annoin sen kuorma auton kortin pois kun täytin 50. Ois tarvinnu ton neurologin lausunnon. Mutta toisaalta missä sitä isoo autoo pitäs. Tontille ei mahdu ja tossa kadulla se "häiritsee".
- Anonyymi00003
Juuri tämän takia olen ulkoistanut kaikkien muiden öljyjen, paitsi oliivi- ja kookosöljyn käytön ammattilaisille. Minulla ei ole hajuakaan mitä erilaiset öljyt tekevät eikä kiinnostusta ottaa selvää, joten maksan minua fiksumkille siitä että he hoitavat laitteiden öljyämiswt silloin, kun siihen on rarvetta.
Toivottavasti siellä on öljykaaos jo selvinnyt ja jatkossa sujuu ilman kommelluksia. Mitä ikinä teetkään 😊
Aletheias Osuvasti sanottu tossa ylempänä: öljykaaos ja niitähän meillä riittää. Itekään en silleen öljyistä itessään oo kiinnostunu. Ainoostaan että sitä on tarpeeks ja tarpeellisen usein vaihtaa. Paitsi kuplassa piti laittaa myös ilman putsariin. Muistaakseni kuplaan suositeltiin shellin öljyjä.
Öljykaaoksesta puheen ollen, muistaako kukaan nilsiän öljysheikkiä. Ja mitä öljyä se oikein jalosti. Karpohan siitä teki monta juttu. Halusin mennä itekin katsomaan. Mutta kun ei ollu korttia eikä mitään nettiä mistä ois aikatauluja nähny, että mikä bussi sinnekin oos menny?- Anonyymi00004
Likaista peliä nuo öljyhommat.
- Sheena
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?861809Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,171121Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.981116Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79982- 92846
Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot152844Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51764Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs54761Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv52691- 53684