Banaaniteoria

Jos universumi olisi syntynyt synnyttämättä ei maapallolla olisi banaaneja. Jos universumi on syntynyt synnyttämällä niin silloin banaanit käy järkeen.

Banaani on suojakuoressa oleva ruoka jolla ei ole muuta tehtävää maapallolla kuin ruokkia biologisia elikoita. Mikään kasvi ei ala tuottamaan minkään evoluution seurauksena ruokaa eläimille. Banaani on tarkoituksellinen joten universumi on synnytetty eli ohjelmoitu.
7238
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Enpä tiedä Sun teoriasta.

Mutta oletko kuullut että puu saattaa olla universumissa harvinaisempaa kuin timantti.

Koska on löydetty isoja timanttiplaneettoja.

Äänestä

Mutta mahtuuko bansku Ray Comfortin suuhun?

Äänestä
  • Villibanaani mahtuisi, mutta mahtaisiko Ray haluta syleskellä siemeniä.

    Äänestä

Nykyinen banaani on ihmisen jalostama aluperin siemeniä sisältävistä banaanilajeista, kuten edellä jo varsin epäsuorasti todettiinkin. 😉

Äänestä

Luonnossa näkyy älykäs suunnittelu muuallakin kuin siinä, että banaani sopii hyvin käteen ja on hyvää ravintoa. Esikerkiksi pitkäkaulaisilla vesilinnuilla kaula on juuri niin pitkä, että se yletyy päähän asti. Vesilinnuilla myös jalat ovat yhtä kaukana toisistaan. Selvä merkki suunnittelusta.

Tosin suunnittelija on tainnut välillä olla vähän tuiskeessa, kuten kirahvin kaulahermoa suunnitellessaan. Neljä metriä aortan ympäri kiertävää hermoa, kun vajaa kymmeneosa olisi suoralla vedolla riittänyt.
Myös ihmisen selkärangan suunnittelussa on pieni fiba. Kuten joku lujuuslaskemista osannut selitti, että se on kuin pystyyn nostettu riippusilta. Nelijalkaiselle oksistossa liikkuvalle eläimelle erinomainen rakenteeltaan, mutta ei Homo erectuksen jälkeläisille.

Mutta sattuuhan sitä tekijälle.

1Äänestä

Kannattaa unohtaa se älykäs suunnittelu - sehän on naurun asia!

1Äänestä
  • Ainakaan aloittajan argumenteilla ei pääsisi läpi edes esikoulun testeistä. 😁

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Jos universumi olisi syntynyt synnyttämättä ei maapallolla olisi banaaneja. Jos universumi on syntynyt synnyttämällä niin silloin banaanit käy järkeen.

Banaani on suojakuoressa oleva ruoka jolla ei ole muuta tehtävää maapallolla kuin ruokkia biologisia elikoita. Mikään kasvi ei ala tuottamaan minkään evoluution seurauksena ruokaa eläimille. Banaani on tarkoituksellinen joten universumi on synnytetty eli ohjelmoitu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu