Se on energiaa, jonka lähtöaineena on ihmisen mittakaavassa loppumaton tai lähes loppumaton energialähde. Ihmisen mittakaavassa kohtuullisella syklillä uutta energiantuotannon lähtöainetta tuottavat aurinko, tuuli, vesi, puu, sokeriruoko tai etanoli tahi metaani ja vastaava mikrobituotannon aikaansaama sekä osa kemiallisesti ja biologisesti uusiutuvista materiaaleista, kuten rajoitetusti vety. Turvetta, jonka uusiutumisväli on reilu 1000 vuotta, on rajatapaus, mutta sitä ei yleisesti katsota uusiutuvaksi. Hiili, öljy, maakaasu tai uraani eivät ole uusiutuvia energianlähteitä, koska niitä ei muodostu ihmisen mittakaavassa lisää, ja uraania ei tietenkään lainkaan.
0Äänestä
Anonyymi00003
Ihmisen elikaaren mitassa myös maalämpö osittain ja maan yleisesti tuottama lämpö on uusituvaa. Islannissa 90 % maan rakennuksista lämmitetään geotermisellä energialla, ja sillä tuotetaan myös noin 25 % maan sähköstä.
0Äänestä
Anonyymi00008
Uraani uusiutuu sähköksi.
0Äänestä
Anonyymi00009
Anonyymi00008 kirjoitti:
Uraani uusiutuu sähköksi.
Kerro siitä, miten uraania tuotetaan lisää.
Maapallon tunnetut taloudellisesti hyödynnettävät uraanivarannot ovat noin 4,7–5,5 miljoonaa tonnia. Historiallisesti ydinvoimalat ovat kuluttaneet noin 3 miljoonaa tonnia uraania vuodesta 1950-luvulta lähtien.
Jos tai kun uraanin hinta nousee, maapallon uraanivarannot voivat kasvaa jopa 17 miljoonaan tonniin. Meren uraani on niin vaikeasti hyödynnettävissä, että sitä ei voida laskea millään tavoin (vielä) mukaan. Uraanin osalta puhutaan kuitenkin loppumisesta sadan tai satojen vuosien kuluessa.
0Äänestä
Anonyymi00017
Anonyymi00009 kirjoitti:

Yhden ydinvoimalan polttoainesauvoissa on uraania kerrallaan muutama sata grammaa ja sauvoja vaihdetaan ehkä kerran vuodessa- tahtiin. Maailman uraanivarannoista on ydinvoimaloiden tarpeisiin otettu muutama promille. Nykyisellä voimaloiden uraaninkäytön tahdilla uraani maaperästä uhkaa ennättää puolittua pois ennen kuin siitä kolmannestakaan on otettu käyttöön.
0Äänestä
Anonyymi00019
Anonyymi00017 kirjoitti:
Yhden ydinvoimalan polttoainesauvoissa on uraania kerrallaan muutama sata grammaa ja sauvoja vaihdetaan ehkä kerran vuodessa- tahtiin. Maailman uraanivarannoista on ydinvoimaloiden tarpeisiin otettu muutama promille. Nykyisellä voimaloiden uraaninkäytön tahdilla uraani maaperästä uhkaa ennättää puolittua pois ennen kuin siitä kolmannestakaan on otettu käyttöön.
Uraania kuluu vuodessa 50 - 70 kt/a. Uraani on uusiutumaton, lisää ei sitä maapallolle tule.
0Äänestä
Anonyymi00024
Anonyymi00009 kirjoitti:
Kerro siitä, miten uraania tuotetaan lisää.
Maapallon tunnetut taloudellisesti hyödynnettävät uraanivarannot ovat noin 4,7–5,5 miljoonaa tonnia. Historiallisesti ydinvoimalat ovat kuluttaneet noin 3 miljoonaa tonnia uraania vuodesta 1950-luvulta lähtien.
Jos tai kun uraanin hinta nousee, maapallon uraanivarannot voivat kasvaa jopa 17 miljoonaan tonniin. Meren uraani on niin vaikeasti hyödynnettävissä, että sitä ei voida laskea millään tavoin (vielä) mukaan. Uraanin osalta puhutaan kuitenkin loppumisesta sadan tai satojen vuosien kuluessa.
Tuo nyt on täyttä lööperiä, että 5 miljoonan tonnin uraanivarannosta olisi jo 3 tonnia käytetty.
0Äänestä
Anonyymi00025

"Jos tai kun uraanin hinta nousee, maapallon uraanivarannot voivat kasvaa jopa 17 miljoonaan tonniin. Meren uraani on niin vaikeasti hyödynnettävissä, että sitä ei voida laskea millään tavoin (vielä) mukaan. Uraanin osalta puhutaan kuitenkin loppumisesta sadan tai satojen vuosien kuluessa."
Uraani ei tietenkään ole uusiutuva luonnonvara, kaikki muu on lapsukaisten haihattelua. 50-luvulta saakka uraani on kulutettu ja tullaan tietenkin kuluttamaan.
"Tuo nyt on täyttä lööperiä, että 5 miljoonan tonnin uraanivarannosta olisi jo 3 tonnia käytetty."
Lopeta sekoilu. Tunnetut varannot ovat eri asia kuin jo kulutettu osuus. Kokonaisvarannot vaihtelevat sen mukaisesti, paljonko taloudellisesti kannattava tuotantokustannus saa olla. Meressä uraania on runsaasti, mutta jos sen tuontantokustannus on 50-kertainen nykyiseen kannattavuuteen nähden, se uraani ei ole NYT saavutettavissa.
Uraania on nykytekniikalla ja nykytietämyksellä jäljellä 100 - 150 vuodeksi, ja sen jälkeen asia on käsitelty. Jos Trump kykenee ryöstämään sekä Grönlannin että Antarktiksen itselleen, hän voi louhia sieltä sadan vuoden tarpeet lisäksi.
0Äänestä
Anonyymi00036
Anonyymi00003 kirjoitti:
Ihmisen elikaaren mitassa myös maalämpö osittain ja maan yleisesti tuottama lämpö on uusituvaa. Islannissa 90 % maan rakennuksista lämmitetään geotermisellä energialla, ja sillä tuotetaan myös noin 25 % maan sähköstä.
Suomessa maalämpö on energiavarastoa, ei energian lähde. Lähde on käytännössä ainoastaan aurinko. Toki radioaktiivinen hajoaminen kalliossa tuottaa myös lämpöä, mutta niin vähän että kestää vähintäänkin useita satoja vuosia lämpökaivon käytön päättymisen jälkeen, että lämpö on uusiutunut ennalleen. Pääosin niissä vain puretaan kallioon varautunutta lämpöenergiaa. Kun maalämpöä kerätään maan pintakerroksesta tai vesistöstä, se uusiutuu auringon vaikutuksesta jokaisena kesänä. Samoin ilmalämpöpumpulla ilmasta otettu lämpöenergia. Islannissa tilanne on täysin erilainen kuin Suomessa.
0Äänestä
Anonyymi00037
Maakaasu on metaania, joten väitteesi siitä että metaani on uusiutuvaa ja maakaasu ei ole, on väitteenä absurdi. Siitä huolimatta että metaania voidaan tuottaa vaikka kasvijätteistä uusiutuvasti.
0Äänestä
Anonyymi00040
Anonyymi00037 kirjoitti:

Maakaasu eli luonnonkaasu, öljy ja hiili ovat uusiutumattomia energialähteitä. Lehmänpaska on uusiutuva.
0Äänestä
Anonyymi00042

Kauanko Venäjän Unkariin myymä maakaasu on maan alla kerennyt muodostua? Kuukauden vai pari?
0Äänestä
Anonyymi00002
Oleellisesti kaikki "uusiutuvat" ova peräisin auringosta ja ovat siten ydinenergiaa. Aurinkokaan ei kuitenkaan ole uusiutuva. Se on nyt noin elinkaarensa puolivälissä.
0Äänestä
Anonyymi00006
Tästä voi saivarrella ikuisuuden. Esimerkkinä geoterminen energia on uusiutuvaa energiaa, eikä se ole peräisin auringosta.
0Äänestä
Anonyymi00013
Anonyymi00006 kirjoitti:
Tästä voi saivarrella ikuisuuden. Esimerkkinä geoterminen energia on uusiutuvaa energiaa, eikä se ole peräisin auringosta.
Geoterminen enrgia ei ole uusiutuvaa. Mars on jo jäähtynyt elinkelvottomaksi.
0Äänestä
Anonyymi00021
Anonyymi00013 kirjoitti:
Geoterminen enrgia ei ole uusiutuvaa. Mars on jo jäähtynyt elinkelvottomaksi.
Kestääkö Maan jäähtyminen ytimeen saakka 50 vai sata vuotta?
0Äänestä
Anonyymi00004
Protonit ja neutronit ovat kolmen kvarkin rakennelmia. Niiden energiasisältö on noin miljardi kertainen siihen nähden, mitä vapautuu, kun yksi hiiliatomi ( C ) palaa hiilidioksidiksi ( CO2).
0Äänestä
Anonyymi00005
Aineen rakenteeseen sisältyy valtavasti energiaa. Auringossa vedystä syntyy heliumia. Tässä prosessissa vapautuu energia, jonka turvin täälllä eletään.
0Äänestä
Anonyymi00010
No nyt selvisi !
Koska energia on häviämätön, kaikki on uusiutuvaa energiaa, joskin taas, kun energiaa ei voi tehdä tyhjästä, kaikki energia on jo olemassa jossain muodossa, ja uusiutuvaa ei voi olla, eli tälleen kai, tai ehkä..
0Äänestä
Anonyymi00011
Joo, joo, mutta vihervassareilla on, ne tekee metaaniakin jos veronmaksajat vaan rahoittaa.
Se on luomulokiikkaa puhtaimmillaan.
0Äänestä
Anonyymi00012
Lankapalloheilurissa pallon energia vaihtelee liike-energiasta potentiaalienergiaan ja takaisin. Kun kitka unohdetaan, niin alaääriasennossa pallon energia on liike-energiana ja ylä-ääriasennossa potentiaalienergiana. Voidaan titysti sanoa, että pallon liike-energia on "uusiutuvaa" energiaa.
0Äänestä
Anonyymi00014
"Koska energia on häviämätön, kaikki on uusiutuvaa energiaa."
Selvä. Kannattaa sitten syöttää pelkkiä graniittikiviä voimalaitoksen pataan, kyllä ne kivet siellä palaa, kun tarpeeksi potkii. Tai odottaa.
0Äänestä
Anonyymi00015
Kivi on jo palamistuote. Kemian tasolla siitä ei enää irtoa energiaa. Mutta ydinreaktioiden tasolla kyllä irtoaa, varsinkin uraanista mm. Olkiluodossa.
0Äänestä
Anonyymi00016
Kuka polttamisesta on puhunut ?
Taitaa kiven energia olla atomisidoksissa, ei exotermisessä happisidoksissa.
0Äänestä
Anonyymi00018
Ei voi esittää sellaista kysymystä, etteikö saivartelu ala.
0Äänestä
Anonyymi00020
niinku nimikin sanoo, energiaa, mikä uusiutuu :)
0Äänestä
Anonyymi00023
"Koska energia on häviämätön, kaikki on uusiutuvaa energiaa."
Selvä. Kannattaa sitten syöttää pelkkiä graniittikiviä voimalaitoksen pataan, kyllä ne kivet siellä palaa, kun tarpeeksi potkii. Tai odottaa.
> Kivi on jo palamistuote. Kemian tasolla siitä ei enää irtoa energiaa.
Palaminen on kemiallinen reaktio, jossa palava aine reagoi hapen kanssa. Mikä on siis se alkuperäinen aine (alkuaineet, yhdisteet), joka on palanut lopputuotteeksi eli graniitiksi? Valaise lisää.
> Mutta ydinreaktioiden tasolla kyllä irtoaa, varsinkin uraanista.
Onko Olkiluodon padassa siis graniittiia, palamisen lopputuotetta?
> Kuka polttamisesta on puhunut ?
Voit toki yrittää tehdä graniitista uusiutuvaa energiaa heittämällä sitä tuulimyllyjen lapoihin tai aurinkokennojen paneeleihin. Tolleron väitehän kuului, että kaikki on uusiutuvaa energiaa, mitä ihmettä se sitten tarkoittaakaan...?!
> Taitaa kiven energia olla atomisidoksissa, ei exotermisessä happisidoksissa.
No yritä nyt osoittaa, paljonko graniitti sisältää energiaa ja varsinkin tolleron kuvaamaa uusiutuvaa energiaa. Totuushan on, että graniitti itsessään ei sisällä lainkaan sellaista energiaa, joka olisi uusiutuvaa ja ihmisille kiinnostavaa. Jos graniitti sisältäisikin energiaa vaikkapa lämmön muodossa, energian aluperä on silloin lähinnä auringossa.
Tollero voisi toki samalla väittää, että lumi tai klorofylli ovat parhaat energian lähteet.
0Äänestä
Anonyymi00026
Graniitista ja ylipäätään kivestä puheen ollen, sekin kaikki materiaali pn maapallolla kierrossa, syvällä kuuman magmakerroksen pinnalla kiveä sulaa kaiken aikaa samalla kun jostain päin palloa sulaa kohti pintaa ja jähmettyy eli kierto jatkuu. En puhu nyt varsinaisesta palamisesta koska em. sulamisoloissa ei liene happea palamiselle. Tästä toki pääsemme palomiesten väitteeseen että kaikki palaa kun vain lämpöä ja happea on riittävästi, kivikin, mutta puhuisin vain sulamisesta.
0Äänestä
Anonyymi00027
Anonyymi00026 kirjoitti:

...sulaa työntyy kohti pintaa...
0Äänestä
Anonyymi00028
Anonyymi00027 kirjoitti:
...sulaa työntyy kohti pintaa...
Voidaanko tästä siis päätellä, että energia on häviämätön ja kaikki on uusiutuvaa energiaa sekä kivi on jo palamistuote?
0Äänestä
Anonyymi00029
Anonyymi00028 kirjoitti:
Voidaanko tästä siis päätellä, että energia on häviämätön ja kaikki on uusiutuvaa energiaa sekä kivi on jo palamistuote?
Energia ei häviä, mutta voi muuttaa ilmenemismuotoaan.
Wiki: Graniitin tyypillinen kemiallinen koostumus on 70–77 % piidioksidia, 11–13 % alumiinioksidia, 3–5 % kaliumoksidia, 3–5 % natriumoksidia, 1 % kalkkia, 2–3 % rautaa, ja alle 1 % magnesiumia ja titaania.
0Äänestä
Anonyymi00030

Päättelet miten parhaaksi näet. Näkisin niin että ihmisen silmin maapallon pinnalta tai ainakin aika läheltä pintaa tarkastellen energiaa voi myös hävitä kun se kohoaa riittävän korkealle silmistämme. Esim. Kuuhun kai jäi kävijöiltä jotain romua, mm. se kuukulkija, eikö voida ajatella että siihen sisältyvä energia ja sen siellä paikan päällä liikkumiseen käyttämä energiakin on meidän vinkkelistämme hävinnyttä enrgiaa?
0Äänestä
Anonyymi00031
Anonyymi00028 kirjoitti:
Voidaanko tästä siis päätellä, että energia on häviämätön ja kaikki on uusiutuvaa energiaa sekä kivi on jo palamistuote?
No ei voi päätellä. Graniitti ei ole palamistuote eikä siinä ole ihmiselle mitään energiaa.
0Äänestä
Anonyymi00032
Anonyymi00031 kirjoitti:
No ei voi päätellä. Graniitti ei ole palamistuote eikä siinä ole ihmiselle mitään energiaa.
Kerropa sitten miten graniitti muodostui?
0Äänestä
Anonyymi00035
Anonyymi00032 kirjoitti:
Kerropa sitten miten graniitti muodostui?
Ei ainakaan palamalla eikä siinä ole energiaa.
0Äänestä
Anonyymi00038
Anonyymi00035 kirjoitti:
Ei ainakaan palamalla eikä siinä ole energiaa.
Jos pudotetaan kivi korkealta ja se osuu päähäsi, onko siinä energiaa vai eikö?
0Äänestä
Anonyymi00041
Anonyymi00038 kirjoitti:
Jos pudotetaan kivi korkealta ja se osuu päähäsi, onko siinä energiaa vai eikö?
Kysypä äidiltäsi. Hän pudotti sinut vauvana pöydältä päällesi kivilattialle - missä energia?
0Äänestä
Anonyymi00033
aina kun pietaiset on ekologisdta, kaasu kiertää se piety ilmakehän ja uusiutuu.
näinpllen kananmunia ja hrnekettoia paljon jotta poerejmällä maailman pelaSTAaa
0Äänestä
Anonyymi00034
nykyään: mitä pidempi mies on sitä tyhmempi on eli noin 150cm vauvoja synnyrttävien naisten on huolehdittacva ptkien tymien laiskottelecvien miesten elinnosta kokonaan.
0Äänestä
Anonyymi00039
Eli olet ainakin 250 cm mittainen....
0Äänestä
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Vastaukset 40
Vanhimmat
Se on energiaa, jonka lähtöaineena on ihmisen mittakaavassa loppumaton tai lähes loppumaton energialähde. Ihmisen mittakaavassa kohtuullisella syklillä uutta energiantuotannon lähtöainetta tuottavat aurinko, tuuli, vesi, puu, sokeriruoko tai etanoli tahi metaani ja vastaava mikrobituotannon aikaansaama sekä osa kemiallisesti ja biologisesti uusiutuvista materiaaleista, kuten rajoitetusti vety. Turvetta, jonka uusiutumisväli on reilu 1000 vuotta, on rajatapaus, mutta sitä ei yleisesti katsota uusiutuvaksi. Hiili, öljy, maakaasu tai uraani eivät ole uusiutuvia energianlähteitä, koska niitä ei muodostu ihmisen mittakaavassa lisää, ja uraania ei tietenkään lainkaan.
Ihmisen elikaaren mitassa myös maalämpö osittain ja maan yleisesti tuottama lämpö on uusituvaa. Islannissa 90 % maan rakennuksista lämmitetään geotermisellä energialla, ja sillä tuotetaan myös noin 25 % maan sähköstä.
Uraani uusiutuu sähköksi.
Kerro siitä, miten uraania tuotetaan lisää.
Maapallon tunnetut taloudellisesti hyödynnettävät uraanivarannot ovat noin 4,7–5,5 miljoonaa tonnia. Historiallisesti ydinvoimalat ovat kuluttaneet noin 3 miljoonaa tonnia uraania vuodesta 1950-luvulta lähtien.
Jos tai kun uraanin hinta nousee, maapallon uraanivarannot voivat kasvaa jopa 17 miljoonaan tonniin. Meren uraani on niin vaikeasti hyödynnettävissä, että sitä ei voida laskea millään tavoin (vielä) mukaan. Uraanin osalta puhutaan kuitenkin loppumisesta sadan tai satojen vuosien kuluessa.
Yhden ydinvoimalan polttoainesauvoissa on uraania kerrallaan muutama sata grammaa ja sauvoja vaihdetaan ehkä kerran vuodessa- tahtiin.
Maailman uraanivarannoista on ydinvoimaloiden tarpeisiin otettu muutama promille. Nykyisellä voimaloiden uraaninkäytön tahdilla uraani maaperästä uhkaa ennättää puolittua pois ennen kuin siitä kolmannestakaan on otettu käyttöön.
Uraania kuluu vuodessa 50 - 70 kt/a. Uraani on uusiutumaton, lisää ei sitä maapallolle tule.
Tuo nyt on täyttä lööperiä, että 5 miljoonan tonnin uraanivarannosta olisi jo 3 tonnia käytetty.
"Jos tai kun uraanin hinta nousee, maapallon uraanivarannot voivat kasvaa jopa 17 miljoonaan tonniin. Meren uraani on niin vaikeasti hyödynnettävissä, että sitä ei voida laskea millään tavoin (vielä) mukaan. Uraanin osalta puhutaan kuitenkin loppumisesta sadan tai satojen vuosien kuluessa."
Uraani ei tietenkään ole uusiutuva luonnonvara, kaikki muu on lapsukaisten haihattelua. 50-luvulta saakka uraani on kulutettu ja tullaan tietenkin kuluttamaan.
"Tuo nyt on täyttä lööperiä, että 5 miljoonan tonnin uraanivarannosta olisi jo 3 tonnia käytetty."
Lopeta sekoilu. Tunnetut varannot ovat eri asia kuin jo kulutettu osuus. Kokonaisvarannot vaihtelevat sen mukaisesti, paljonko taloudellisesti kannattava tuotantokustannus saa olla. Meressä uraania on runsaasti, mutta jos sen tuontantokustannus on 50-kertainen nykyiseen kannattavuuteen nähden, se uraani ei ole NYT saavutettavissa.
Uraania on nykytekniikalla ja nykytietämyksellä jäljellä 100 - 150 vuodeksi, ja sen jälkeen asia on käsitelty. Jos Trump kykenee ryöstämään sekä Grönlannin että Antarktiksen itselleen, hän voi louhia sieltä sadan vuoden tarpeet lisäksi.
Suomessa maalämpö on energiavarastoa, ei energian lähde. Lähde on käytännössä ainoastaan aurinko. Toki radioaktiivinen hajoaminen kalliossa tuottaa myös lämpöä, mutta niin vähän että kestää vähintäänkin useita satoja vuosia lämpökaivon käytön päättymisen jälkeen, että lämpö on uusiutunut ennalleen. Pääosin niissä vain puretaan kallioon varautunutta lämpöenergiaa. Kun maalämpöä kerätään maan pintakerroksesta tai vesistöstä, se uusiutuu auringon vaikutuksesta jokaisena kesänä. Samoin ilmalämpöpumpulla ilmasta otettu lämpöenergia.
Islannissa tilanne on täysin erilainen kuin Suomessa.
Maakaasu on metaania, joten väitteesi siitä että metaani on uusiutuvaa ja maakaasu ei ole, on väitteenä absurdi.
Siitä huolimatta että metaania voidaan tuottaa vaikka kasvijätteistä uusiutuvasti.
Maakaasu eli luonnonkaasu, öljy ja hiili ovat uusiutumattomia energialähteitä. Lehmänpaska on uusiutuva.
Kauanko Venäjän Unkariin myymä maakaasu on maan alla kerennyt muodostua? Kuukauden vai pari?
Oleellisesti kaikki "uusiutuvat" ova peräisin auringosta ja ovat siten ydinenergiaa. Aurinkokaan ei kuitenkaan ole uusiutuva. Se on nyt noin elinkaarensa puolivälissä.
Tästä voi saivarrella ikuisuuden. Esimerkkinä geoterminen energia on uusiutuvaa energiaa, eikä se ole peräisin auringosta.
Geoterminen enrgia ei ole uusiutuvaa. Mars on jo jäähtynyt elinkelvottomaksi.
Kestääkö Maan jäähtyminen ytimeen saakka 50 vai sata vuotta?
Protonit ja neutronit ovat kolmen kvarkin rakennelmia. Niiden energiasisältö on noin miljardi kertainen siihen nähden, mitä vapautuu, kun yksi hiiliatomi ( C ) palaa hiilidioksidiksi ( CO2).
Aineen rakenteeseen sisältyy valtavasti energiaa. Auringossa vedystä syntyy heliumia. Tässä prosessissa vapautuu energia, jonka turvin täälllä eletään.
No nyt selvisi !
Koska energia on häviämätön, kaikki on uusiutuvaa energiaa, joskin taas, kun energiaa ei voi tehdä tyhjästä, kaikki energia on jo olemassa jossain muodossa, ja uusiutuvaa ei voi olla, eli tälleen kai, tai ehkä..
Joo, joo, mutta vihervassareilla on, ne tekee metaaniakin jos veronmaksajat vaan rahoittaa.
Se on luomulokiikkaa puhtaimmillaan.
Lankapalloheilurissa pallon energia vaihtelee liike-energiasta potentiaalienergiaan ja takaisin. Kun kitka unohdetaan, niin alaääriasennossa pallon energia on liike-energiana ja ylä-ääriasennossa potentiaalienergiana. Voidaan titysti sanoa, että pallon liike-energia on "uusiutuvaa" energiaa.
"Koska energia on häviämätön, kaikki on uusiutuvaa energiaa."
Selvä. Kannattaa sitten syöttää pelkkiä graniittikiviä voimalaitoksen pataan, kyllä ne kivet siellä palaa, kun tarpeeksi potkii. Tai odottaa.
Kivi on jo palamistuote. Kemian tasolla siitä ei enää irtoa energiaa. Mutta ydinreaktioiden tasolla kyllä irtoaa, varsinkin uraanista mm. Olkiluodossa.
Kuka polttamisesta on puhunut ?
Taitaa kiven energia olla atomisidoksissa, ei exotermisessä happisidoksissa.
Ei voi esittää sellaista kysymystä, etteikö saivartelu ala.
niinku nimikin sanoo, energiaa, mikä uusiutuu :)
"Koska energia on häviämätön, kaikki on uusiutuvaa energiaa."
Selvä. Kannattaa sitten syöttää pelkkiä graniittikiviä voimalaitoksen pataan, kyllä ne kivet siellä palaa, kun tarpeeksi potkii. Tai odottaa.
> Kivi on jo palamistuote. Kemian tasolla siitä ei enää irtoa energiaa.
Palaminen on kemiallinen reaktio, jossa palava aine reagoi hapen kanssa. Mikä on siis se alkuperäinen aine (alkuaineet, yhdisteet), joka on palanut lopputuotteeksi eli graniitiksi? Valaise lisää.
> Mutta ydinreaktioiden tasolla kyllä irtoaa, varsinkin uraanista.
Onko Olkiluodon padassa siis graniittiia, palamisen lopputuotetta?
> Kuka polttamisesta on puhunut ?
Voit toki yrittää tehdä graniitista uusiutuvaa energiaa heittämällä sitä tuulimyllyjen lapoihin tai aurinkokennojen paneeleihin. Tolleron väitehän kuului, että kaikki on uusiutuvaa energiaa, mitä ihmettä se sitten tarkoittaakaan...?!
> Taitaa kiven energia olla atomisidoksissa, ei exotermisessä happisidoksissa.
No yritä nyt osoittaa, paljonko graniitti sisältää energiaa ja varsinkin tolleron kuvaamaa uusiutuvaa energiaa. Totuushan on, että graniitti itsessään ei sisällä lainkaan sellaista energiaa, joka olisi uusiutuvaa ja ihmisille kiinnostavaa. Jos graniitti sisältäisikin energiaa vaikkapa lämmön muodossa, energian aluperä on silloin lähinnä auringossa.
Tollero voisi toki samalla väittää, että lumi tai klorofylli ovat parhaat energian lähteet.
Graniitista ja ylipäätään kivestä puheen ollen, sekin kaikki materiaali pn maapallolla kierrossa, syvällä kuuman magmakerroksen pinnalla kiveä sulaa kaiken aikaa samalla kun jostain päin palloa sulaa kohti pintaa ja jähmettyy eli kierto jatkuu.
En puhu nyt varsinaisesta palamisesta koska em. sulamisoloissa ei liene happea palamiselle. Tästä toki pääsemme palomiesten väitteeseen että kaikki palaa kun vain lämpöä ja happea on riittävästi, kivikin, mutta puhuisin vain sulamisesta.
...sulaa työntyy kohti pintaa...
Voidaanko tästä siis päätellä, että energia on häviämätön ja kaikki on uusiutuvaa energiaa sekä kivi on jo palamistuote?
Energia ei häviä, mutta voi muuttaa ilmenemismuotoaan.
Wiki: Graniitin tyypillinen kemiallinen koostumus on 70–77 % piidioksidia, 11–13 % alumiinioksidia, 3–5 % kaliumoksidia, 3–5 % natriumoksidia, 1 % kalkkia, 2–3 % rautaa, ja alle 1 % magnesiumia ja titaania.
Päättelet miten parhaaksi näet.
Näkisin niin että ihmisen silmin maapallon pinnalta tai ainakin aika läheltä pintaa tarkastellen energiaa voi myös hävitä kun se kohoaa riittävän korkealle silmistämme. Esim. Kuuhun kai jäi kävijöiltä jotain romua, mm. se kuukulkija, eikö voida ajatella että siihen sisältyvä energia ja sen siellä paikan päällä liikkumiseen käyttämä energiakin on meidän vinkkelistämme hävinnyttä enrgiaa?