Siinä siis kysymys...
Mikä on elämän tarkoitus?
miettijä
281584
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Onko elämällä perimmäistä tarkoitusta? Kyllä on tai ei ole, molemmat aivan yhtä vaikeasti uskottavia ja vielä vaikeammin todistettavia. :P
Voithan sinä kysyä mikä on loputtoman lukusarjan viimeinen luku, joka on ihan yhtä älytön kysymys. Mutta jos asian ymmärtää toisella tavalla, että vastaa kysymykseen elämän tarkoituksesta erittäin henkilökohtaisesti ja vahvan egoistisesti. Tällöin kysymys saakin tärkeimmän muotonsa...
Osoitteesta www.helsinki.fi/agora/vara/elaman_tarkoitus/ettiede.html
löytynee pureskeltavaa.
Eräs fiksu oli sitä mieltä, ettei ole kovinkaan järkevää pohtia elämän tarkoitusta vaan että pitäisi keskittyä elämään.
Oleellisempaa on yrittää löytää ne asiat joitten avulla elämästä tulee kullekin mielekäs.
...ja siinä sivussa kuoleman välttäminen viimeiseen asti. Näkökulmia lienee asiaan tuhottomasti. Riippuu siitä missä roikkuu :)
onko tuttu lausahadus. Miten se sopii yhteen "kuoleman välttäminen viimeiseen asti" elämänkatsomuksen kanssa, jos kunnia asetetaan elämän edelle? Eli ollaan valmiita kuolemaan kunnian puolesta?
Siinä se, mikä tekee elämisestä elämisen arvoista kumoaa itsensä. Se ei ole loogista, vaan lähinnä uskonnollista, jossa palvonnan kohde on keinotekoisesti rajattu yhteiskunta. Hehheh.
Olen samaa mieltä Humanistin kanssa ja olen itse todistanut väitteen itselleni. Kysymys "mikä on elämän tarkoitus" lopettaa elämän tarkoituksen, koska ihminen kyseenalaistaa elämänsä. Se on masokismia. Se on sitä kun laitetaan omat ja toisten elämänsisällöt sorkittaviksi ja punnittaviksi ja luovutaan niiden funktiosta omassa elämässä. Siksi elämän tarkoitusta ei ole olemassakaan silloin kun elämää ei elä. Ratkaisu kysymykseen on se, että elämän tarkoitus on se mitä kukin valitsee, mitä kukin tekee ja mitä kukin tarvitsee. Elämän tarkoitus toteutuu silloin kun ihminen hyväksyy elämänsä sisällön. Itsemurha liittyy tähän siten, että se perustuu juuri elämän sisällön kyseenalaistamiseen vaikka se pitäisi hyväksyä.
Voiko kenenkään elemän tarkoitus olla sadistinen massamurhaaja, kiero pedofiili jne. Ei ihmisen omat mieliteot voi määrittää elämän tarkoitusta. Muilla eläimillä kuin ihmisillä asia voi olla niin, mutta ilmeisesti muilla eläimillä on myös sisäänrakennettu systeemi, joka ajaa kumminkin lajin, jopa ympäröivien lajien etua. Väittäisin että "korkeampi älykkyys" voi kumota ihmisten kohdalla mahdollisen vastaavan sisäisen säätelyn. Tämä on tilanne jossa elämän mielekkyys määritellään oman nautinnon kautta. Väittäisin siis että on kovinkin mielekästä pohti elämän takoitusta. Missä kehyksessä elämän tarkoitusta sitten pohditaan (yksilötasolla, lajitasolla, maa, maanosa, maailma, maailmankaikkeus) onkin hankalampi. Pitääkö oman elämämme tarkoitusta pohtiessa ottaa huomioon vain paras kaveri, perhe, kaikki muut ihmiset, kaikki muut lajit jne. Se on ainakin varmaa, että tällä hetkellä mitään konsensusta asiasta ei ole. Erinäiset alkaidat ja muut jallajallat osoittavat hyvin, mihin tietty osapopulaatio Homo sapiensista vetää elämän tarkoituksen pohtimisen rajat.
missä sanotaan että elämän sisältö pitäisi hyväksyä?
Oletko ajatellut että jollekin itsemurhaajalle elämän sisältö voi olla nimenomaan se päätyminen itsemurhaan.
Eikö jokainen ihminen elä vaikka elämä ei sopisikaan tiettyyn muottiin elämisen arvoisesta elämästä?
Joku filosofihan voi saada rutkasti nautintoa miettiessään mikä on elämän tarkoitus, kenties hänestä ei ole muuhun kuin pohtimaan, kenties hän pelkää tyttöjä;)
Ja jos joku nyt poistaa tämän mielipiteeni haluan tietää miksi! Käsittääkseni meillä ihmisillä on vielä oikeus omaan mielipiteeseen vaikka se poikkeaisikin niinsanotusta valtavirrasta.
Itsemurha ei ole elämän sisältöä, koska se tuhoaa elämän. Toinen peruste on se, että tuska ja suru eivät voi olla elämän sisältöä, koska niillä on jokin tekijä, joka lopetti aikaisemman ilon ja innon elämästä.
Kysymys elämän tarkoituksesta - kysymys itsemurhasta. Absoluuttinen vastakohtapari. Tiedoksi.
elämään mahtuu myös kuuluu siihen vaikkei se miellyttäisikään kaikkia. Jotkut kuolevat tauteihin, jotkut sodassa, jotkut murhataan ja jotkut murhaavat itsensä. Se tekijä joka lopettaa jonkun ilon ja innon elämästä kuuluu myös elämään ystäväiseni, elämä on sellaista eikä sitä muuta jonkun idealistinen käsitys elämän tarkoituksesta. Utopiat ovat paikkoja ihmisen päässä, eivät tosielämässä.
Kuinka eroaa kuolema sodassa itsemurhasta?
Aate, pakko, kunnia, asioita joiden nimissä ihmisiä uhrataan ja suorastaan murhataan, joiden nimissä ihmiset uhrautuvat ja kuolevat, ja silti nekin kuuluvat osana elämään ja sitä kautta "elämän tarkoitukseen", halusit tai et.
Itsemurha tehdään, koska tunnetaan, ettei ole vaihtoehtoa; tuskassa eläminen ei ole vaihtoehto. Sota on huono esimerkki kunniakuolemasta. Ota mieluummin harakirilentäjä, joka lentää koneensa vihollisen laivaa päin. Tämä tehdään positiivisen hyödyn nimissä, eli että elämä yleisellä tasolla onnistuu paremmin jos tekee harakirin. Tämä on ristiriidassa oman elämän tarkoituksen kanssa; tai oikeastaan tulkitsen japanilaiset toisen maailmansodan harakirilentäjät niin, että he antavat ylimmän moraalisen lahjan; oman elämänsä toisten puolesta; epäitsekäs positiivinen hyöty itsemurhasta; ylimmäinen kuuliaisuuden osoitus omalle keinotekoisesti rajatulle yhteisölle, joka perustuu oletetun ulkoa tulevan uhkan torjumiselle; lentäjällä ei ole muuta vaihtoehtoa puolustaa yhteisönsä hyvinvointia. Itsemurhaa ei tarvita silloin kun ihminen uskoo itselleen tärkeisiin asioihin, omansa tai yhteisönsä hyvinvointiin; Eksistentialistinen ihanne.
aivoissasi on reikä?
Elät ihanteissa, kuvitelmissa siitä mikä on oikein/väärin.
Maailma on juuri se mitä tapahtuu, ei se mitä haluaisit tapahtuvan tai pidät oikeana.
Itsemurhalentäjät tuskin haluavat omasta tahdostaan lentää alusta päin, mieluummin he kasvattaisivat riisiä ja eläisivät rauhassa. Oma tahto on korvattu kuvitelmalla jossa oma kuolema hyödyttää muita.
Kyllä sinusta vielä filosofi kasvaa kunhan unohdat unelmat ja keskityt olennaiseen.
Enemmän realismia.
Realismi on subjektiivinen asia. Olet ilmeisesti pintaliitokulttuurimme uhri materialististesi ja konkreettissidonnaistesi ajatusten perusteella. Kysymys elämän tarkoituksesta on sinulla pelkkä vallitsevan todellisuuden mukailukysymys, etkä ymmärrä sitä kysymystä, että mitä jos et olisikaan suomalainen, palkkatyöläinen, sosiaalisesti hyväksytty, vaatetettu, hyvin syönyt ja turvallisessa asunnossa elävä ihminen, niin mihin elämäsi sitten perustuisi. Ajatuksesi ovat todella yksinkertaisia. Olix tääl sit fiksumpia keskustelemassa täst aiheest, koska mä kyllästyihin tohon tyyppiin?
aina elämään, kuvitelmat kuvitelmiin. Koeta nyt ymmärtää ettet pääse ihanteilla totuuden ytimeen joka on ympärilläsi.
nyt kun olet paasannut siitä mitä elämä sinun mielestäsi on käytännössä, niin vastaappas siihen elämän tarkoitus kysymykseen!
Pelle selittää täällä asioita täysin nollapohjalta. Koeta edes päästä ensin sisälle johkin yliopistoon ennen kun alat kertomaan muille miten asiat on!
En usko että sitä pystyy kukaan käsittämään koska elämä on kompleksi joka ulottuu kauemmas kuin mikä on meidän havaintopiirimme.
Elämän lopputulos on sen tarkoitus. Me olemme prosessissa jossain... keskivaiheilla... elämän kannalta syntyneet juuri äsken ja kuolemme seuraavassa hetkessä ja elämä jatkaa meidän kohtalostamme riippumatta eteenpäin.
Lisäksi meidän valintamme mitä ilmeisimmin vaikuttavat kuitenkin elämän tarkoitukseen. Me muokkaamme maailmaa koska olemme ilmeisesti vapaita tahtoja. Keksimämme elämän tarkoitukset palvelevat suurta tarkoitusta mutta on kuitenkin meidän pienuuttamme pitää oman älyllisen mielen tuotettamme absoluuttisena elämän tarkoituksena.
Tällä tarkoitan sitä että Dinosaurukset tai Antiikin Roomalaiset eivät olleet tarpeeksi hyviä elämän tarkoituksen kannalta vaikka niillä olikin aikoinaan hyppysissään jotain jotka tekivät niistä aikansa ehdottomia hallitsijoita. Elämän tarkoitus oli hetken heillä? Ja sitten se otettiin pois koska dinosaurukset tai roomalaiset eivät enää soveltuneet.
Mielestäni ihmiselle hyvä elämän tarkoitus on pyrkiä elämään Jumalallisesti; tai jos ei tiedä mikä sellaista on niin etsiä vilpittömästi sitä mikä on Jumalaista. Inhimillisyyden tiedämme johtavan katastrofiin - niin kauan kuin inhimillisyys on itsekkyyttä, omaan napaan tuijottelua ja silkkaa välinpitämättömyyttä mistään. Noilla ominaisuuksilla ihminen on Dinosaurus (liikaa aseita ja panssaria, liian vähän aivoja pysäyttämään meteoriittia) tai parhaimmillaankin Roomalainen (sivistynyt, hyvään periaatteessa pyrkivä mutta turhamainen ja itseriittoisuuteensa tukehtuva). Inhimillyys ei kelpaa - tarvitaan Jumalaisuutta. En tosin uskalla alkaa määrittelemään Jumalaisuuden todellisia ominaisuuksia sen paremmin kuin että Jumalaisuus luo kestäviä asioita, perimmäisiä totuuksia noudattelevia asioita.
Elämä itsessään on tavallaan Jumalaista; se on noussut elottomasta ja jatkaa taivallustaan kehittyen (tai ainakin luullen kehittyvänsä?) aina kohti korkeampaa rakennetta. Aluksi ei ollut mitään. Seuraavaksi elämä syntyi strukturaalisena ja latenttina hahmona, kollektiivinen alitajunta, suuremman hermoverkon suoma vaisto, korkeampi tajunta ja lopulta tietoisuus. Elämä on tehnyt valtavan henkisen loikan. Elämän tarkoitus... en tiedä, en usko että pystyn tarkasti tietämään... muuta kuin että se on.
Niin, helppo kysymys - niin yksinkertainen vastaus: - Jatkua! (kiertokulku)
Paitsi jos tarkoitit mikä on IHMISEN TARKOITUS/MERKITYS tässä olemassaolon valtavassa kirjossa, se onkin sitten jo paljon vaikeampi kysymys... Kukin vastatkoon omasta elämästään ja sen tarkoituksesta tai tarkoituksettomuudesta. Sitä mieltä minä olen. Ja tuollaisia - vaikka niitä joskus onkin niin mukava ajankuluksi mietiskellä - on aika turha kuitenkaan liian kovasti pohtia, sillä kysymys on aivan liian iso meidän mielellemme. "ANTAA HEVOSEN MUREHTIA, SILLÄ ON ISOMPI PÄÄ" Vaikkakin ihminenhän se on ainut olento, jolle tällainen kysymys edes juolahtaa mieleen... Eläimet eivät luontaisesti kyseenalaista olemassaoloaan.
Se puoli minussa, joka yhä sinnikkäästi (ja lapsenomaisesti) uskoo ja luottaa elämän jatkumiseen kuolemasta huolimattakin (mitään uskontoa siihen sekoittamatta), sekä se, joka uskoo myös siihen, että ihmisellä on suurempikin rooli luomakunnassa, uskoo myös, että ihmisen tarkoitus on kehittyä ja oppia; oppia elämään ihmisiksi, hyväksymään ja kunnioittamaan erilaisuutta (erilaisia elämänmuotoja), rakastamaan toisiaan ja elämää ympärillään. Tämä puoli minusta uskoo ihmisellä olevan tarkoituksensa, joka ei ehkä koskaan täysin avaudu meille, sillä myös maailmankaikkeus näyttäisi muuttuvan ja kehittyvän ihmisen rinnalla - siksi myös ihmisen tarkoitus varmastikin muuttuu sen myötä.
Mitä on tarkoitus? Jos ensin ajattelisimme mitä on tarkoitus ja merkitys, voitaisiin päätellä, onko elämällä tarkoitusta. Onko elämämme osa jotain suurempaa? Mitätön elämämme on yksi pieni välttämätön linkki, jonkin suurenmman asian toteutumiselle. Tästä suuremmasta ja kuvittelemastamme, josta emme tiedä, tahtoisimme päästä tietämään.
Kuten tuli jo selville, tarkoitus tarkoittaa merkitystä, välttämättömyyttä. Jokin asia vaatii toteutuakseen jotakin. Ehkä elämäkin on välttämättömyys johonkin.
Elämästä itsestään emme tiedä paljon mitään, vaikka paljon teidämmekin. Järjettömät luonnonlait sanelevat elämäämme. En kuitenkaan näkisi, että kettujen tarkoitus olisi pitää kaniini kanta kurissa, vaan ajatukseni luonnosta on, että asiat vaan sopusointuvat keskenään.
Voisimmeko uskoa elämän itsessään olevan tarkoitus? Melko itsekeskeistä ajattelua. Voisiko mietiskely itsessään olla tarkoitus? Jokin johtaa johonkin. Tehossa ja hyödyssä mittaammme lähes kaiken, luonto vain pakottaa siihen, mutta mikä on tarkoitus? Arvojaan kannatta miettiä. Onko jotain jota varten teet jotakin? Onko se jokin tekemisen päätepiste? Onko päätepiste muiden miellyttäminen/hyväksyntä/arvostus? Onko se mielehyvän tunne? Kristinusko on helppo ratkaisu, se antaa valmiit vastaukset.
Eikös se ole se, että elää mahdollisimman hyvin ja oikeudenmukaisesti itseään ja lähimmäisiään kohtaan.
aivan sama kuin joku kysyisi uskotko sinä jumalaan ja vastaat uskon! etkä kuitenkaan tiedä mitä kysyjä ymmärtää jumalalla ja kysyjä ei tiedä miten sinä ymmärrät jumalan!
mutta hymyilette toisillenne kuin olisitte samalla aaltopituudella!
eli kenen elämän tarkoituksesta on kysymys ja elämän tarkoituksesta kenelle?
elämäntarkoituksen kysyminen perusmuodossaan on kuin esittäisi väärin rakennetun laskutehtävän ratkottavaksi!
että meillä on useita päämäriä, ei välttämättä yksi päämäärä.
Tämä on mielestäni kuitenkin vain aspekti ero esitettyyn kysymykseen.
Relatiivisessa mielessä relatiiviset päämäärät.
Esim. syön tänään lounaan, jotta tulen kylläiseksi. Ajan polkupyörällä tänään kouluun, jotta saan liikuntaa ja pääsen perille.
Relatiivisessa mielessä absoluuttiset päämäärät.
Esim. työ, terveys, perhe, harrastukset etc. toisin sanoen hyvä, onnellinen kenties tasapainoinen elämä, joihin nähden relatiiviset päämäärät ovat enemmän tai vähemmän välineitä.
Absoluuttisessa mielessä absoluuttinen pääämäärä.
Kaikkien päämäärien äiti. Jätän auki.
Itse en oikeen osaa uskoo elämän tarkotukseen, ku tulin täs yhtenä kertana ajatelleeks, et onx se niitten ihmisten elämän tarkotus vaa käydä maapallolla jotka kuolee heti synnyttyään eivätkä oo ehtineet tehdä vielä mitään!?
tarkoitus.
tarkoituksensa.
elämän lopullinen tarkoitus on kuolema, se on osa kiertokulkua. Yksittäisen ihmisen merkitys on siinä kyllä kovin pieni
mikä on työkalun tarkoitus?
Käyttämättömällä vasarallakaan tuskin on merkitystä edes sille itselleen.