Joku postaili tänne eilen paljon ohjevideoita ihmissuhteista.
Minulle on jäänyt totaaliseksi mysteeriksi, miksi näissä videoissa usein suunnataan neuvot erikseen miehille ja naisille. 😄
En ole elämässäni tavannut yhtäkään hyvää ihmissuhdevinkkiä, joka ei koskisi sekä naisia että miehiä. 😃
En silti väitä, että pitäisin kaikkia eilen näkemiäni neuvoja hyvinä. Osa oli huonoja ja osa jopa haitallisia. Mutta se on eri aihe.
🦄
Minulle on jäänyt totaaliseksi mysteeriksi, miksi näissä videoissa usein suunnataan neuvot erikseen miehille ja naisille. 😄
En ole elämässäni tavannut yhtäkään hyvää ihmissuhdevinkkiä, joka ei koskisi sekä naisia että miehiä. 😃
En silti väitä, että pitäisin kaikkia eilen näkemiäni neuvoja hyvinä. Osa oli huonoja ja osa jopa haitallisia. Mutta se on eri aihe.
🦄
Vastaukset 27
Vanhimmat
Oletan tuon sukupuolittamisen johtuvan yksinkertaisesti siitä, että noita jakelevat kuvittelevat sukupuolten olevan keskenään täysin erilaiset. Tämä luonnollisesti ei pidä paikkaansa ja ainakin jokainen loogisesti ajatteleva tietää ja ymmärtää sen. En tietenkään väitä, etteivätkö nuo voi olla noita neuvoja jakelevien henkilökohtainen kokemus ihmissuhteista, mutta heillä ei jostain syystä riitä ajattelukyky huomaamaan noiden omien kokemustensa ainoaa yhteistä nimittäjää, eli itseään ja sitä myöten myöskään tuon ainoan yhteisen nimittäjän suurta vaikutusta noiden kokemusten syntymiseen. He eivät ymmärränäkökulman vaikutusta mielikuvaan, vaan kuvittelevat kaikkien kokevan kaiken täysin samalla tavalla.
Voi olla noin, mutta miksi kukaan ajattelisi sukupuolten olevan täysin erilaiset? Eihän havaintodata tue sitä.
🦄
Ehkä heidän havaintodatansa tukee tuollaista. Se tietysti kertoo otannan suppeudesta ja siitä, että sekin otanta on rajusti suodatettu, luultavasti havainnoijan omien mieltymysten mukaisesti. Juuri tuota otannan rajua suodattumista nämä yksilöt eivät mitä ilmeisimmin itse tiedosta. Eli siis sitä, että kun toistaa samoja valintoja, on turhaa odottaa erilaista lopputulosta. Jotenkin osa ihmisistä onnistuu aina valitsemaan keskenään liki samanlaisia kumppaneita ja tarjokkaita ja ovat sitten "ihmeissään" kun kaikki kokemuksensa ovat ihan samanlaisia. Sitten he kuvittelevat, että kaikki naiset (tai kaikki miehet) ovat sitä ja tätä, vaikka todellisuudessa se on heidän omien valintojensa seurausta.
Tämä on totta, mutta unohdit yhden seikan:
Tyypillisesti tuollaiset ihmiset syyttävät vastakkaista sukupuolta näiden huonoista ihmissuhdetaidoista. 🤭
🦄
Minun nähdäkseni tuo kaikenlainen syyttely kuuluu tuohon samaan pakettiin. Kun ei näe omaa vaikutustaan lopputulokseen, täytyy syy kaikkeen löytää aina muualta.
No, se on sitä niin kutsuttua elämän koulua. Lohdullista on, että tilanteet jatkuvat samanlaisina niin kauan, ja vain niin kauan, kunnes tekee jonkin muutoksen.
Joskus täytyy vaihtaa ympäristöään, joskus täytyy muuttaa itseään, että sopii paremmin ympäristöön.
Voi tehdä jomman kumman. Aina ei ole mahdollista tehdä molempia.
🦄
"Voi olla noin, mutta miksi kukaan ajattelisi sukupuolten olevan täysin erilaiset? Eihän havaintodata tue sitä.🦄"
Erilaisuus ja täysi erilaisuus ovat kaksi eri asiaa. Ennen uskottiin, että erilaisuus on suuri. Nykyisen tutkimuksen mukaan samanlaisuus on osoittautunut koko tutkimuksen ajan suuremmaksi, mutta edelleen säilyy BIOLOGINEN ero, joka ei poistu.
Ideologisista syistä feministit liioittelevat tarpeen mukaan milloin erilaisuutta, milloin samanlaisuutta.
Maailmassa on niin hemmetisti kaavamaisia ihmisiä, siksi. Hyvin on menny heillä aivopesu perille sukupuolituksin.
Pöljä hevonen.
Totta. Aivan samoja neuvoja voi antaa miehille ja naisille siitä huolimatta että sekä biologisesti että kulttuurisesti naisilta ja miehiltä odotetaan vähän eri asioita. Mutta on silti poliittisesti korrektia antaa samanlaisia neuvoja. Se on sitten toinen juttu, onko neuvoista mitään hyötyä tai onko niistä edes tarkoitus olla mitään hyötyä, mutta se nyt on sivuseikka. Koska on tärkeämpää antaa oikeanlaisia neuvoja.
"biologisesti että kulttuurisesti naisilta ja miehiltä odotetaan vähän eri asioita"
Pariutumisen kannalta noilla ei oikeastaan ole mitään merkitystä. Ympäriinsä paneskelua tavoiteltaessa taas noilla voi ajatella olevan merkitystä.
Antaisitko esimerkin neuvosta, joka ei ole poliittisesti korrekti mutta on toimiva.
🦄
Millaisia neuvoja ympäriinsä paneskelua tavoitteleville naisille on sitten tapana antaa? Ja miten nämä eroavat jos tavoite vaihdetaankin paneskelusta pariutumiseen?
Lieneekö siihen touhuun muka, tarvetta jaella jotain neuvoja? Pariutumiseen taas ohjeet ovat miehille ja naisille täysin samat. Sekä mies kuin nainenkin kun tarvitsee siihen pariutumiskumppanin löytämisernnkorkeintaan muutaman aidosti sopivan tarjokkaan. Paneskelua tavoiteltaessa taas voi esittää mitä ikinä haluaakaan sen hetken ajan.
"Millaisia neuvoja ympäriinsä paneskelua tavoitteleville naisille on sitten tapana antaa? Ja miten nämä eroavat jos tavoite vaihdetaankin paneskelusta pariutumiseen?"
En tiedä, koska tuollainen on aika kaukana omasta kokemusmaailmastani. En näe mitään syytä, miksi tuollaiselle henkilölle annettu neuvo ei olisi hyödyllinen sekä miehille että naisille.
Vastaisitko kysymykseeni selkeämmin ja siten, että tuot selvästi esille:
- mikä kyseinen neuvo on
- miksi se on poliittisesti epäkorrekti
- miksi se koskee vain toista sukupuolta mutta ei toista ja
- miksi se ei toimi.
Kiitos.
🦄
"muutaman aidosti sopivan tarjokkaan."
No niin. Helppo homma. Ainakin teoriassa. Sitten vaan valitsee niistä "tarjokkaista" kaikkein sopivimman.
Jos nyt jotain pikku haasteita käytännön toteutukseen hakemalla haluaa hakea, niin hiukan kaipaisi tarkennuksia se ohjeistus, että mistä ja miten näitä tarjokkaita oli tarkoitus löytää.
Kukaan ei ole sanonut sen olevan helppoa. Vaan vielä vaikeampaa on yrittää pärjätä sellaisen kanssa, jolle esität jotakuta muuta koko loppuikäsi. Esittäminen ("biologisten kulttuuristen odotusten täyttäminen") toimii vai ympäriinsä paneskelussa.
Lisään, että jos kaipaa helppoa elämää, niin kannattaa pysyä erossa kaikenlaisista ihmissuhteista. Niihin liittyy aina omia hankaluuksiaan.
"Vastaisitko kysymykseeni selkeämmin "
Minä en ole nyt jaksanut selvittää millaisista ohjeista täsmälleen edes on näin 2020-luvulla kysymys. Mutta pidän omituisena, jos maailma on muuttunut niin paljon, ettei enää sukupuolella ole mitään väliä. Voin tietty olla väärässäkin.
Totta. Eipä niitä ihmissuhdeneuvoja tarvittaisi, jos ihmissuhteet olisivat lähtökohtaisesti helppoja.
No ei ne nyt erityisen vaikeitakaan ole. Tai mihin sitä nyt sitten vertaa. Jostain juuri tarttui sellainen viisaus, että jos tekee vaikeita asioita, niin elämä on helppoa ja jos tekee helppoja asioita niin elämä on vaikeaa.
Riippuu ihan täysin ihmissuhteesta, että onko helppoa vai vaikeaa. Tästä pääsemmekin heti kieppinä takaison, että kun on kyse ihmissuhteesta, jossa sen vastapuolen saa ihan itse valita (kuten nyt vaikka parisuhde), niin nuo "biologises ja kulttuuriset odotukset" ovat täysin epäolennaisia. Tuollaisia pohtimalla, niihin mukautumalla ja esittämällä saa aikaiseksi vain niitä vaikeita ihmissuhteita. Noita kannattaa pohtia vain jos haluaa paljon jatkuvasti vaihtuvia ja satunnaisia suhteita.
"Riippuu ihan täysin ihmissuhteesta, että onko helppoa vai vaikeaa. "
No tätä myös tarkoitin. Kun oma parisuhde ihmissuhteista on sellainen, että itse on a) osallisena ja b) ollut valitsemassa sitä toista osapuolta, ja jos se siitä huolimatta on erityisen vaikeaa, niin ei siitä oikein voi ketään muutakaan syyttää. Yksi vaikea parisuhde jotenkuten voi mennä sen piikkiin, että on epäsuotuisista seikoista johtuen onnistunut valitsemaan huonosti, mutta kaksi tai useampi tarkoittaa että vaikeudet tai huonot valinnat johtuu mitä ilmeisimmin ihan itsestä ja sille asialle ei kukaan sitten mitään voi.
Juurikin tuota taisin tuolla jo ylempänä ketjussa korostaa. Henkilö itse on se ainoa niitä omia parisuhteitaan tmv. yhdistävä tekijä. On silkkaa sokeutta tai typeryyttä selittää, että naiset sitä tai miehet tätä, kun se yhdistävä tekijä on minä itse. Vika löytyy itsestä, ei vastapuolesta. Ei sillä, voivat ne vastapuoletkin olla "viallisia", mutta itse ne vialliset aina valitsee.
jokainen eversti ei kykene auttamaan jotain vihaisiakin tyttöjäkin,... on tairolAJIA vähän... jos pystyy tekemään vihaisistakin tytöistä iloisempia...
vanhuuden perussairaushan on aina viisauden puute.
viisaus ja älykkyys-pilleri mummoille ja papoille. Tabletti-pilleri
Naiset pelaavat Easy-modella. Sitten kun joku sukupuolidysforinen koittaa elää miehenä, vetää ittensä hirteen kun on niin vaikeaa.