Nimimerkki: Professori Realisti (XPR-931)
Selvennetään tässä ketjussa mm. palstan "henkiinherättämiseksi" hiukan ns. modernin nagualismin, joka on erittäin laaja-alainen, kattava ja selväjärkinen maailmankatsomus ja jota erityisesti Carlos Castaneda on esitellyt ansiokkaasti, näkökantoja, tiettyihin täälläkin keskusteltuihin oleellisimpiin teemoihin liittyen, mm. yleisestä filosofisesta ja osin tieteellisestä ja kulttuurisestakin mielenkiinnosta, koska modernin nagualismin todelliset näkökannat ovat varsin poikkeavia suhteessa nykyiseen valtavirta-ajatteluun ja ilmeisesti joidenkin yllätyksekseksi myös hyvin erilaisia suhteessa useimpiin muihinkin ns. esoteerisiin maailmankatsomuksiin. Nagualismin näkökannat voivat siis kaikenkaikkiaan olla aivan erityisen haasteellisia ymmärrettäviksi siten, kuin ne nimenomaan modernissa nagualismissa oikeasti on tarkoitettu ymmärrettäviksi ja todennäköisesti ne siis myös jäävät näidenkin selvennysyritysten jälkeen osittain epäselviksi - mm. kielen ilmeisistä ja nagualismissakin tyypillisesti korostetuista rajoitteista johtuen.
Nagualismin mukaan todellisuuden kuvaus täysin asianmukaisesti ei ylipäätään ole mahdollista, vaikka kuvauksien täsmällisyys sinällään onkin nagualismissa tavoitteena, vaan kielellisten kuvausten lisäksi todellisuuden asianmukainen ymmärtäminen edellyttää aivan välttämättä aina myös sen ja erityisesti sen sisältämän energian, suoraa - nimenomaan omakohtaista - havainnointia ja sen vuoksi nagualismissa oppijalle, eli käytännössä tietäjäkandidaatille, asioita selventää itseasiassa aina vähintään kaksi eri henkilöä, joista toisen vastuulla on kandidaatin ns. tonaali, mikä liittyy vakiintuneeseen kognitiiviseen organisaatioon ja kielellisiin kuvauksiin ja opetusmenetelmänä on tavanomainen kielellisten kuvausten ja selitysten tarjoaminen ja toisen vastuulla kandidaatin naguaali ja opetusmenetelmänä on energian vaikutusten suora havainnollistaminen ja tässä ja muutenkin mm. täällä esitetyt kielelliset selvennykset siis tietysti ovat vain tuohon tonaali-puoleen liittyviä ja tämä on kaikenkaikkiaan siis vain ns. toinen puoli tarvittavasta selvennöksestä - näihinkin asioihin liittyen.
Nagualistisesta todellisuuskäsityksestä
29
527
Vastaukset
- Anonyymi00001
Nimimerkki: Professori Realisti (XPR-932)
1. Selittämättömän voiman taipumattomuudesta
Ensinnäkin, eräänä lähtökohtana on se, että havaittava todellisuus on nagualismin mukaan kategorisesti seurausta ns. selittämättömästä voimasta, jota kutsutaan, kuten sitä kutsutaan, koska vaikka se saakin aikaan kaiken, niin vain sen vaikutukset kyetään edes osittainkaan havaitsemaan ja vielä vähäisemmässä määrin potentiaalisesti selittämään ja tiedossa on lähinnä vain siis se, että selittämätön voima saa aikaan kaiken, mitä havaitaan ja kokemusperäisesti - liittyen nagualismin traditioon - myös se, että se on taipumaton, tarkoittaen mm. sitä, että mm. ihmiset eivät kykene vaikuttamaan siihen, vaan oleellista on sen sijaan se, että miten selittämätön voima saa ihmiset sopeutumaan omaan taipumattomuuteensa siten, että ihmiset kokevat sen toiminnan korreloivan intentionsa kanssa hyödynnettävissä ja suotuiseksi koettavissa olevalla tavalla.
2. Nagualismi on realistinen maailmankatsomus
Nagualismi on realistinen maailmankatsomus ja esim. tiede, teknologia ja kulttuuri eivät sen mukaan suinkaan ole sen enempää satunnaisia, kuin myöskään reaalisia vapausasteita omaavan idealistisen mielen projisoinnin tms. tuotoksia, vaan asianmukaisesti määriteltyinä sellaisia selittämättömän voiman pakottavasti tuottamia ja taipumattomien voimavaikutusten hallitsemia ja tarkoituksenmukaisesti toimiessaan itseasiassa, vaikkakin hyvin kompleksisia, niin myös määrämuotoisia ja systemaattisia prosesseja ja käyttäytymismuotoja, jotka eivät muuta todellisuuden toimintatapoja tai ns. luonnonlakeja, vaan vain tuottavat ns. asianmukaisesti toimiessaan esim. jotain sellaista, minkä esim. tieteentekijät luokittelevat kontribuutioksi, insinöörit toimivaksi tekniikaksi, filosofit esim. syvällisiksi ja selventäviksi kysymyksenasetteluiksi tai asiantuntevat esteetikot laadukkaaksi taiteeksi. Satunnaisuuden vaikutelma - erityisesti kvanttimekaanisiin ilmiöihin liittyen - puolestaan on nimenomaan vaikutelma ja on seurausta todellisuuden äärimmäisestä kompleksisuudesta, ennustamattomuudesta, laskennallisesta ei-käsiteltävyydestä ja käytettävissä olevan tiedon väistämättömistä rajoitteista ja kaikenkaikkiaan kaikki täysin satunnaiseltakin vaikuttava on siis äärimmäisen todennäköisesti vain pseudosatunnaista, koska aidon satunnaisuuden tuottaminen edellyttäisi äärettömät resurssit ja myös ns. valinnat ovat siinä merkityksessä näennäisiä, että niissä ei ole selittämättömän voiman taipumattomuudesta johtuen reaalisia vapausasteita, vaikka ko. valinta -termi tietysti harhaanjohtavasti siihen viittaakin.
3. Autonomian harhasta
Käänteisesti, sellaiset tyypillisesti epätieteelliset maailmankatsomukset ja ideologiat, jossa oletetaan, että esim. ihminen kykenisi jotenkin muuttamaan todellisuutta oikeasti autonomisesti ja ns. todellisuudesta irtautuen ja jotenkin erillään universumin ja reaalisen todellisuuden pakottavista voimavaikutuksista, on valitettavasti varsin perinteinen, naiivi, epärationaalinen, tehottomalla tavalla ihmiskeskeinen, ilmeisen virheellinen, absurdi ja siten tyypillisesti kaikilla tasoilla pettymyksiä tuottava ja/tai harhaisuuteen johtava - ihmisten kykyjen ilmeisistä rajoitteista ja epäoleellisiin ja/tai täysin olemattomiin asioihin keskittymisestä ja niihin turvautumisesta johtuen, mutta silti ilmeisen ja valitettavan suosittu kulttuurisen, uskonnollisen ja ideologisen historiallisen liikemääränsä ja erityisesti älyhaitarin alakerrostumia ilmeisesti miellyttävän äärimmäisen simplistisyytensä seurauksena. Kaikenkaikkiaan, ns. valinnat kuitenkin ovat siis vain osa tyypillistä populistista harhaanjohtavaa narratiivia, ilman että niissä olisi mitään reaalisia vapausasteita ja tarinat siitä, että esim. oltaisiin muka voitu toimia toisin, eivät voisi olla totuudenmukaisia ilman, että myös olosuhteet olisivat niiden edellyttämällä tavalla aivan erityisesti toisenlaiset, eikä missään tietyssä erityisessä tilanteessa siis ole aitoja, vaan vain kuviteltuja vapausasteita, mutta äärettömässä universumissa kaikki tapahtumat silti tosiaan tapahtuvat reaalisesti, vaikka niitä ei toisaalta silti tietenkään kyetäkään tiedostamaan ns. ajallispaikallisesti pistemäisesti, elävien olentojen ilmeisestä ja väistämättömästä suhteellisesta rajoittuneisuudesta johtuen.- Anonyymi00002
Nimimerkki: Professori Realisti (XPR-933)
4. Vapaan tahdon harhasta
Aivan erityisesti, mitään reaalista relevanttia vapaata tahtoa ei tietenkään ole, eikä voi olla olemassa, eikä sitä itse asiassa edes tarvittaisikaan mihinkään oleelliseen, vaikka se voisikin olla olemassa ja kyseiset asiat on itseasiassa todistettukin aiemmin monilla erilaisilla hyvin vakuuttavilla tavoilla tälläkin palstalla ja jo myös ns. kyllästymiseen astikin ja erityisesti olemattoman tahdon vapauden merkityksettömyyden ns. filosofinen saturaatiopistekin on siis jo saavutettu. Tämä on itseasiassa loputtomasta aiheeseen liittyvästä jauhamisesta huolimatta aivan itsestäänselvä alkeisasia ja on varsin epärealistista kuvitella kykenevänsä ymmärtämään juuri mitään todellisuudesta, jos ajattelu jumittuu jo tuollaisessakin asiassa. Kaikenkaikkiaan, vapaa tahto on harhaa ja/tai valetta alusta loppuun saakka, eikä sitä, mitä ei ole olemassa, voida sen enempää saavuttaa, kuin menettääkään, eikä sillä voi siis olla mitään relevanssia, eikä arvoa. Vapaasta tahdosta ei myöskään ole mitään todisteita, sen määritelmätkään eivät ole kelvollisia, eikä se ole tieteellinen käsite, eikä tieteessäkään tietenkään oikeasti tarvita mitään vapaata tahtoa mihinkään, vaikka jotkut yrittävätkin jopa sellaistakin väittää, vaikka tuskin uskovat itsekään sellaiseen älyttömyyteen.
5. Olemattomien asioiden merkityksettömyydestä
Olemattoman vapaan tahdon ja tietysti kaikkien muidenkin olemattomien asioiden pohdintaan käytettävä energia kannattaisi ehdottomasti käyttää reaalisten asioiden tutkintaan ja tiedostamiseen, mutta tietenkään se ei ole mahdollista, jos selittämätön voima ei siihen nimenomaan pakota, mikä korostaa pakottavien voimavaikutusten merkitystä ja niiden välttämättömyyttä ja myös niiden tiedostamisen hyödyllisyyttä - erityisesti tehokkaasti toimiviin prosesseihin ja asianmukaiseen järjestykseen liittyen ja myös esim. sen välttämisessä, että filosofia rappeutuisi ideologisista syistä postuloitujen, lukemattomien olemattomien asioiden väitettyjä olemattomia ominaisuuksia analysoivaksi paikallaanpolkevaksi puuhasteluksi. Erityisesti kannattaa välttää samaistamasta ihmisen tahtoa, joka on oikeasti taipumaton reaalinen voima, sen korvikkeeksi tietämättömille ihmismassoille tarjottuun ns. vapaaseen tahtoon, jolla siis ei ole mitään oleellista merkitystä, eikä mitään vaikutusta mihinkään.
6. Ihmisyksilön suhteellisesta äärettömyydestä ja havaintojen merkityksestä
Vaikka ihmisyksilö onkin tavattoman kompleksinen ja ihmisen emanaatiot tavallaan kurottuvat energisoituessaan tietoisestikin unennäössä havaittavasti ja mahdollisesti äärettömyyteenkin, niin ihmisyksilö on silti nagualismin mukaan vain hyvin hyvin pieni osa kokonaisuudesta - eli universumista, kokonaisjärjestelmästä tai reaalisesta todellisuudesta, eli tavallaan ns. suuremman mahtavuuden sisällä oleva pienempi mahtavuus. Kokemuksellisuuden kannalta oleellista ovat joka tapauksessa aina nimenomaan havainnot, joihin esim. toimivaksi osoitettavissa oleva tiedekin viime kädessä aina perustuu ja niiden osalta kyse on kyse siitä, että selittämätön voima tuottaa pakottavasti tietoisuuden sisällöt ja tietenkään asiat eivät muuten voisikaan olla, koska reaalisilla vaikutuksilla on aina välttämättömät edellytyksensä ja seurauksensa, vaikka niitä edellytyksiä ja/tai seurauksia ei tietenkään välttämättä havaitakaan ja ihminen on kaikenkaikkiaan aina siis vain osa laajempaa - ja ehkä ja ehkä jopa selvästi todennäköisimminkin siis jopa ääretöntäkin kokonaisuutta, koska on vaikea löytää vakuuttavaa perustelua sille, että todellisuus - kokonaisjärjestelmänä - voisi olla äärellinen, kun se kuitenkin on olemassa, vaikka tietenkään ääretöntä järjestelmää ei kyetäkään havaitsemaan kuin vain osittain - mm. sen väistämättömästä laajuudesta johtuen - ja myös nagualismin kanta on se, että naguaali on ääretön, vaikka sitä ei kyetäkään havaitsemaan ja reaalinen, koska sillä on reaalisia havaittavia vaikutuksia. - Anonyymi00003
Anonyymi00002 kirjoitti:
Nimimerkki: Professori Realisti (XPR-933)
4. Vapaan tahdon harhasta
Aivan erityisesti, mitään reaalista relevanttia vapaata tahtoa ei tietenkään ole, eikä voi olla olemassa, eikä sitä itse asiassa edes tarvittaisikaan mihinkään oleelliseen, vaikka se voisikin olla olemassa ja kyseiset asiat on itseasiassa todistettukin aiemmin monilla erilaisilla hyvin vakuuttavilla tavoilla tälläkin palstalla ja jo myös ns. kyllästymiseen astikin ja erityisesti olemattoman tahdon vapauden merkityksettömyyden ns. filosofinen saturaatiopistekin on siis jo saavutettu. Tämä on itseasiassa loputtomasta aiheeseen liittyvästä jauhamisesta huolimatta aivan itsestäänselvä alkeisasia ja on varsin epärealistista kuvitella kykenevänsä ymmärtämään juuri mitään todellisuudesta, jos ajattelu jumittuu jo tuollaisessakin asiassa. Kaikenkaikkiaan, vapaa tahto on harhaa ja/tai valetta alusta loppuun saakka, eikä sitä, mitä ei ole olemassa, voida sen enempää saavuttaa, kuin menettääkään, eikä sillä voi siis olla mitään relevanssia, eikä arvoa. Vapaasta tahdosta ei myöskään ole mitään todisteita, sen määritelmätkään eivät ole kelvollisia, eikä se ole tieteellinen käsite, eikä tieteessäkään tietenkään oikeasti tarvita mitään vapaata tahtoa mihinkään, vaikka jotkut yrittävätkin jopa sellaistakin väittää, vaikka tuskin uskovat itsekään sellaiseen älyttömyyteen.
5. Olemattomien asioiden merkityksettömyydestä
Olemattoman vapaan tahdon ja tietysti kaikkien muidenkin olemattomien asioiden pohdintaan käytettävä energia kannattaisi ehdottomasti käyttää reaalisten asioiden tutkintaan ja tiedostamiseen, mutta tietenkään se ei ole mahdollista, jos selittämätön voima ei siihen nimenomaan pakota, mikä korostaa pakottavien voimavaikutusten merkitystä ja niiden välttämättömyyttä ja myös niiden tiedostamisen hyödyllisyyttä - erityisesti tehokkaasti toimiviin prosesseihin ja asianmukaiseen järjestykseen liittyen ja myös esim. sen välttämisessä, että filosofia rappeutuisi ideologisista syistä postuloitujen, lukemattomien olemattomien asioiden väitettyjä olemattomia ominaisuuksia analysoivaksi paikallaanpolkevaksi puuhasteluksi. Erityisesti kannattaa välttää samaistamasta ihmisen tahtoa, joka on oikeasti taipumaton reaalinen voima, sen korvikkeeksi tietämättömille ihmismassoille tarjottuun ns. vapaaseen tahtoon, jolla siis ei ole mitään oleellista merkitystä, eikä mitään vaikutusta mihinkään.
6. Ihmisyksilön suhteellisesta äärettömyydestä ja havaintojen merkityksestä
Vaikka ihmisyksilö onkin tavattoman kompleksinen ja ihmisen emanaatiot tavallaan kurottuvat energisoituessaan tietoisestikin unennäössä havaittavasti ja mahdollisesti äärettömyyteenkin, niin ihmisyksilö on silti nagualismin mukaan vain hyvin hyvin pieni osa kokonaisuudesta - eli universumista, kokonaisjärjestelmästä tai reaalisesta todellisuudesta, eli tavallaan ns. suuremman mahtavuuden sisällä oleva pienempi mahtavuus. Kokemuksellisuuden kannalta oleellista ovat joka tapauksessa aina nimenomaan havainnot, joihin esim. toimivaksi osoitettavissa oleva tiedekin viime kädessä aina perustuu ja niiden osalta kyse on kyse siitä, että selittämätön voima tuottaa pakottavasti tietoisuuden sisällöt ja tietenkään asiat eivät muuten voisikaan olla, koska reaalisilla vaikutuksilla on aina välttämättömät edellytyksensä ja seurauksensa, vaikka niitä edellytyksiä ja/tai seurauksia ei tietenkään välttämättä havaitakaan ja ihminen on kaikenkaikkiaan aina siis vain osa laajempaa - ja ehkä ja ehkä jopa selvästi todennäköisimminkin siis jopa ääretöntäkin kokonaisuutta, koska on vaikea löytää vakuuttavaa perustelua sille, että todellisuus - kokonaisjärjestelmänä - voisi olla äärellinen, kun se kuitenkin on olemassa, vaikka tietenkään ääretöntä järjestelmää ei kyetäkään havaitsemaan kuin vain osittain - mm. sen väistämättömästä laajuudesta johtuen - ja myös nagualismin kanta on se, että naguaali on ääretön, vaikka sitä ei kyetäkään havaitsemaan ja reaalinen, koska sillä on reaalisia havaittavia vaikutuksia.Nimimerkki: Professori Realisti (XPR-934)
7. Ihmisyksilön ajallisesta rajoitteisuudesta
Ihmisyksilöt eivät nagualismin, kuten eivät tietenkään esim. tieteen ja arkikokemuksienkaan mukaan, pysy tietoisina, eivätkä etenkään koossakaan, kuin vain tietyillä edellytyksillä ja vain rajallisen ajan, eivätkä siis oikeasti voi olla irrallaan tai irtautua - koossa pysyen - ja siten identiteettinsä säilyttäen, laajemman kontekstinsa historian vaikutuksista, joka siis asianmukaisen kattavasti ihmisyksilöä tarkasteltaessa itseasiassa on tavallaan osa hänen historiaansa. Toisaalta, ihmisestä laaditut erilaiset moninaiset mallit, jotka korostavat mikä mitäkin abstraktioita ja aspekteja, ovat aina vain ns. tonaalin tuottamia rajoitteisia kuvauksia, kun sen sijaan ihminen itsessään on sellainen kokonaisuus, jota ei oikeasti kyetä kuvaamaan - eikä havaitsemaankaan - kattavasti, eli ihmisestä havaitaan tyypillisesti vain se osa, jonka tonaali on ns. oppinut mallintamaan. Kaikenkaikkiaan, ihminen ei siis toisaalta voi olla olematta osa laajempaa kokonaisuutta, eikä kykene ns. liikuttamaan tuota kokonaisuutta, eikä olemaan siitä riippumaton, mutta nagualismi ei kiistä sitä, etteikö ihminen silti olisi tietyssä merkityksessä ääretön, eikä myöskään sitä, etteikö subjektiivisesti koettu aika voisi tietyillä edellytyksillä olla ääretön, vaikka ihmisyksilö ei siis objektiivisesti havaittuna voikaan pysyä koossa kuin vain äärellisen ajan.
8. Ihmisen tahdosta
Ihmisellä on tahto, jota myös intentioksi voitaisiin kutsua ja jota nagualismissa pidetään aivan oleellisesti tärkeämpänä osana ihmistä, kuin esim. järkeä tai rationaalista päättelyä - kuten pidetään myös havaintoja. Tahto on tietty osa selittämättömästä voimasta ja ihminen mieltää tahdokseen tyypillisesti jotain, mikä korreloi sen kanssa, mitä ihminen havaitsee liittyen siihen, minkä mieltää itsekseen, mutta se tahto ei ole, eikä voi olla, eikä sen pidäkään olla, ns. vapaa, mikä ei edes voisi tarkoittaakaan mitään ristiriidatonta, eikä siis olla reaalista, vaan ideaalitilanteessa tahto sen sijaan on nimenomaan koherentti, taipumaton, tarkoituksenmukainen, reaalinen ja siten energeettinen - kuten selittämätön voimakin, jonka osa tahto siis on ja nuo ominaisuudet edellyttävät sitä, että tahto on seurausta suuremman kokonaisuuden vaikutuksista, mutta edes se taipumattomuuskaan ei tietenkään sinällään riitä oikeasti suotuisiin vaikutuksiin, jos ihmisen toiminta ei lisäksi ole tietynlaista ja nagualismin mukaan asianmukainen tehokas toiminta on aina nimenomaan energeettisesti moitteetonta. Ihmisen tahto ei siis kaikenkaikkiaan voi olla vapaa, eikä ihminen toisaalta voisi olla vastuussa tahdostaan, jos se voisi olla vapaa jne. ja sen sijaan kannattaa siis keskittyä havaitsemaan energeettisen moitteettomuuden seurauksena taipumattomaksi kehittyvä tahtonsa, jota puolestaan yleensä ei havaita lainkaan, koska tahto on hyvin huomaamaton asia, vaikka sen vaikutukset voivatkin olla järkeä uhmaavia, koska naguaalin osana tahto ei ole alisteinen samoille rajoitteille, kuin järki, vaikka tietysti ei siltikään voi olla ristiriidassa selittämättömän voiman kanssa.
9. Moitteettomasta intentiosta
Kaikki muu kuin taipumaton tahto - intentio - olla moitteeton, ilman mitään muuta perustelua, kuin olla taipumattomasti moitteeton - nimenomaan energeettisessä merkityksessä - ja olosuhteista riippumatta ja ilman että sen moitteettomuuden jatkuvuus edellyttäisi mitään rationaalisia perusteluja, vaikuttaa väistämättä johtavan - siis nimenomaan ihmisen todelliseen valtavaan, mutta piilevään, potentiaaliin suhteutettuna - ihmiskunnan ilmeisen tyypillisen suhteellisen heikkouden ja älyllisen, moraalisen ja esteettisen rappiotilan jatkumiseen. Olemattomien ja mahdottomien vapausasteiden epätoivoinen etsintä ja niiden energeettisten tosiasioiden kanssa ristiriidassa oleva kuvittelu, kuten myös selitettäväksi mahdottoman - äärettömän, eli naguaalin - rationalisointi- ja kutistamispyrkimykset ja epäoleellisten yksilökohtaisten ja egokeskeisten ominaisuuksien säilyttämispyrkimykset, ovat sellaisia tyypillisiä, mutta tarpeettomia aktiviteetteja, jotka itseasiassa nimenomaan estävät ihmistä tiedostamasta todellisia kyvykkyyksiään, koska nuo em. aktiveetit kuluttavat runsaasti niukkaa tiedostamisen edellyttämää ja perfektionista energiataloutta edellyttävää käyttökelpoista energiaa. - Anonyymi00004
Anonyymi00003 kirjoitti:
Nimimerkki: Professori Realisti (XPR-934)
7. Ihmisyksilön ajallisesta rajoitteisuudesta
Ihmisyksilöt eivät nagualismin, kuten eivät tietenkään esim. tieteen ja arkikokemuksienkaan mukaan, pysy tietoisina, eivätkä etenkään koossakaan, kuin vain tietyillä edellytyksillä ja vain rajallisen ajan, eivätkä siis oikeasti voi olla irrallaan tai irtautua - koossa pysyen - ja siten identiteettinsä säilyttäen, laajemman kontekstinsa historian vaikutuksista, joka siis asianmukaisen kattavasti ihmisyksilöä tarkasteltaessa itseasiassa on tavallaan osa hänen historiaansa. Toisaalta, ihmisestä laaditut erilaiset moninaiset mallit, jotka korostavat mikä mitäkin abstraktioita ja aspekteja, ovat aina vain ns. tonaalin tuottamia rajoitteisia kuvauksia, kun sen sijaan ihminen itsessään on sellainen kokonaisuus, jota ei oikeasti kyetä kuvaamaan - eikä havaitsemaankaan - kattavasti, eli ihmisestä havaitaan tyypillisesti vain se osa, jonka tonaali on ns. oppinut mallintamaan. Kaikenkaikkiaan, ihminen ei siis toisaalta voi olla olematta osa laajempaa kokonaisuutta, eikä kykene ns. liikuttamaan tuota kokonaisuutta, eikä olemaan siitä riippumaton, mutta nagualismi ei kiistä sitä, etteikö ihminen silti olisi tietyssä merkityksessä ääretön, eikä myöskään sitä, etteikö subjektiivisesti koettu aika voisi tietyillä edellytyksillä olla ääretön, vaikka ihmisyksilö ei siis objektiivisesti havaittuna voikaan pysyä koossa kuin vain äärellisen ajan.
8. Ihmisen tahdosta
Ihmisellä on tahto, jota myös intentioksi voitaisiin kutsua ja jota nagualismissa pidetään aivan oleellisesti tärkeämpänä osana ihmistä, kuin esim. järkeä tai rationaalista päättelyä - kuten pidetään myös havaintoja. Tahto on tietty osa selittämättömästä voimasta ja ihminen mieltää tahdokseen tyypillisesti jotain, mikä korreloi sen kanssa, mitä ihminen havaitsee liittyen siihen, minkä mieltää itsekseen, mutta se tahto ei ole, eikä voi olla, eikä sen pidäkään olla, ns. vapaa, mikä ei edes voisi tarkoittaakaan mitään ristiriidatonta, eikä siis olla reaalista, vaan ideaalitilanteessa tahto sen sijaan on nimenomaan koherentti, taipumaton, tarkoituksenmukainen, reaalinen ja siten energeettinen - kuten selittämätön voimakin, jonka osa tahto siis on ja nuo ominaisuudet edellyttävät sitä, että tahto on seurausta suuremman kokonaisuuden vaikutuksista, mutta edes se taipumattomuuskaan ei tietenkään sinällään riitä oikeasti suotuisiin vaikutuksiin, jos ihmisen toiminta ei lisäksi ole tietynlaista ja nagualismin mukaan asianmukainen tehokas toiminta on aina nimenomaan energeettisesti moitteetonta. Ihmisen tahto ei siis kaikenkaikkiaan voi olla vapaa, eikä ihminen toisaalta voisi olla vastuussa tahdostaan, jos se voisi olla vapaa jne. ja sen sijaan kannattaa siis keskittyä havaitsemaan energeettisen moitteettomuuden seurauksena taipumattomaksi kehittyvä tahtonsa, jota puolestaan yleensä ei havaita lainkaan, koska tahto on hyvin huomaamaton asia, vaikka sen vaikutukset voivatkin olla järkeä uhmaavia, koska naguaalin osana tahto ei ole alisteinen samoille rajoitteille, kuin järki, vaikka tietysti ei siltikään voi olla ristiriidassa selittämättömän voiman kanssa.
9. Moitteettomasta intentiosta
Kaikki muu kuin taipumaton tahto - intentio - olla moitteeton, ilman mitään muuta perustelua, kuin olla taipumattomasti moitteeton - nimenomaan energeettisessä merkityksessä - ja olosuhteista riippumatta ja ilman että sen moitteettomuuden jatkuvuus edellyttäisi mitään rationaalisia perusteluja, vaikuttaa väistämättä johtavan - siis nimenomaan ihmisen todelliseen valtavaan, mutta piilevään, potentiaaliin suhteutettuna - ihmiskunnan ilmeisen tyypillisen suhteellisen heikkouden ja älyllisen, moraalisen ja esteettisen rappiotilan jatkumiseen. Olemattomien ja mahdottomien vapausasteiden epätoivoinen etsintä ja niiden energeettisten tosiasioiden kanssa ristiriidassa oleva kuvittelu, kuten myös selitettäväksi mahdottoman - äärettömän, eli naguaalin - rationalisointi- ja kutistamispyrkimykset ja epäoleellisten yksilökohtaisten ja egokeskeisten ominaisuuksien säilyttämispyrkimykset, ovat sellaisia tyypillisiä, mutta tarpeettomia aktiviteetteja, jotka itseasiassa nimenomaan estävät ihmistä tiedostamasta todellisia kyvykkyyksiään, koska nuo em. aktiveetit kuluttavat runsaasti niukkaa tiedostamisen edellyttämää ja perfektionista energiataloutta edellyttävää käyttökelpoista energiaa.Nimimerkki: Professori Realisti (XPR-935)
10. Henkilökohtaisesta historiasta
Nagualismissa pyritään aivan vakavissaan pääsemään eroon mm. ns. henkilökohtaisesta historiasta, koska se on objektiivisesti tarkasteltuna vain sellainen tarpeeton, egokeskeinen, epäoleellisen informaation taakka, joka omalta osaltaan estää transkendenssin; erityisesti oman energiansa tiedostamisen merkityksessä, mutta sekään ei tarkoita, että historia jotenkin muuttuisi, vaan vain sitä, että siitä historiasta ei silloin ole muilla tietoa, eikä siihen siis tarvitse silloin itsekään kiinnittää paljoa huomiota, vaan vain uudelleenkoostaa muistamansa elämäntapahtumat nimenomaan energiataloutensa kannalta tarkoituksenmukaisesti, koska nagualismin mukaan käytettävissä oleva energia on aivan oleellisesti tärkeämpi asia kuin esim. yhteiskunnallinen / sosiaalinen / tieteellinen / filosofinen / uskonnollinen jne. toiminta, koska nuo toiminnot eivät kykene ratkomaan ihmisen syvällisimpiä; eksistentiaalisia ongelmia, koska kyseiset ongelmat liittyvät ihmisen suhteeseen universumiin ja sen sisältämään energiaan, eivätkä ihmisen suhteeseen muihin ihmisiin, eivätkä muiden ihmisten sepittämiin tarinoihin universumin ominaisuuksista, koska nagualismin mukaan ihmiset ovat itseasiassa oleellisilta ominaisuuksiltaan - emanaatioiltaan - joka tapauksessa oleellisesti samanlaisia, vaikka voivatkin olla epäoleellisilta ominaisuuksiltaan erilaisia.
11. Kompleksisista järjestelmistä
Kompleksisilla järjestelmillä, kuten ihmisillä, on sellaisia - ns. emergenteiksikin jossakin merkityksessä kutsuttavissa olevia - ominaisuuksia, joita yksinkertaisemmilla ei voi olla, mutta silti kokonaisuuden ja osien toimintatavat eivät voi olla ristiriidassa keskenään ja esim. ns. vapaa tahto on yksinkertaisesti vain - itseasiassa ns. universaalisesta - aivan väistämättömästä ja kaikenkattavasta, suhteellisesta tietämättömyydestä ja tietoisuuden rajoitteista johtuvaa harhaa, eikä tietoisuus siis ylipäätään voi olla ns. autonominen primus motor agentuuri, vaikka tietysti tietoisuuden sisällöt ovatkin aina subjektiivisesti oleellisia - myös esim nagualisminkin mukaan ja se, että mitä ne ovat, riippuu aivan oleellisesti ihmisen energiatasosta, koska tietoisuutta ei oikeasti ns. esiinny tyhjiössä, vaan se edellyttää energiaa ja ihmiselle tyypillinen ns. koosteinen - kompleksinen - tietoisuus, tietysti myös nimenomaan tiettyjen ns. emanaatioryhmien keskinäisten suhteiden nimenomaan tietyntyyppistä ja riittävää ajallista ja määrällistä koossapysyvyyttä.
12. Tieteellisestä menetelmästä
Tiedettä toisaalta ei tehdä menestyksellisesti keskittymällä kuvittelemaan idealistisia mahdottomuuksia tai mahdollisimman eksoottisia selitysmalleja tai tahtonsa projisointiin tai tekemällä tarpeettomia uskonnollisia oletuksia, vaan keräämällä systemaattisesti - selittämättömän voiman pakottamana ja asianmukaisesti koulutetun tonaalin kurinalaisesti ja tinkimättömästi ohjaamana - tietoa, nimenomaan empiirisen menetelmän avulla ja moderni tekoälykin itseasiassa kykenee tuohon jo jossain määrin - asianmukaisiin sensoreihin ja robotiikkaan liitettynä - eikä tieteessä ja teknologiassa siis sinällään ole mitään erityisen mystistä tai periaatteessa ei-automatisoitavissa olevaa, tai erityisesti tietoisuutta edellyttävääkään, vaan on hyvin tiedossa, että miten kannattaa toimia - ilman tarvetta tieteen yleisten ja käytännössä hyviksi havaittujen periaatteiden muuttamiseen, joiden muuttaminen tekisi pahimmassa tapauksessa tieteestä pseudotiedettä, vaikka erityisesti tiedevastaiset salaliittoteoreetikot ja älyllisen haitarin alempia kerrostumia edustavat ja tyypillisesti asiantuntijoiden arvostamia kvalifikaatioita omaamattomat ideologit tietysti muuta väittävätkin, mikä tilanne toisaalta ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö tieteen harjoittaminen ihmisten toimesta tosiaan olisi aina rajoitteista - sekä ihmisen itsensä, että mm. tekoälyn rajoitteista johtuen ja myös koska tieteentekijöillä ei ole mahdollisuuksia tehdä kokeita ns. vapaasti, vaan ne ovat aina ympäristön vaikutusten seurauksia. - Anonyymi00005
Anonyymi00004 kirjoitti:
Nimimerkki: Professori Realisti (XPR-935)
10. Henkilökohtaisesta historiasta
Nagualismissa pyritään aivan vakavissaan pääsemään eroon mm. ns. henkilökohtaisesta historiasta, koska se on objektiivisesti tarkasteltuna vain sellainen tarpeeton, egokeskeinen, epäoleellisen informaation taakka, joka omalta osaltaan estää transkendenssin; erityisesti oman energiansa tiedostamisen merkityksessä, mutta sekään ei tarkoita, että historia jotenkin muuttuisi, vaan vain sitä, että siitä historiasta ei silloin ole muilla tietoa, eikä siihen siis tarvitse silloin itsekään kiinnittää paljoa huomiota, vaan vain uudelleenkoostaa muistamansa elämäntapahtumat nimenomaan energiataloutensa kannalta tarkoituksenmukaisesti, koska nagualismin mukaan käytettävissä oleva energia on aivan oleellisesti tärkeämpi asia kuin esim. yhteiskunnallinen / sosiaalinen / tieteellinen / filosofinen / uskonnollinen jne. toiminta, koska nuo toiminnot eivät kykene ratkomaan ihmisen syvällisimpiä; eksistentiaalisia ongelmia, koska kyseiset ongelmat liittyvät ihmisen suhteeseen universumiin ja sen sisältämään energiaan, eivätkä ihmisen suhteeseen muihin ihmisiin, eivätkä muiden ihmisten sepittämiin tarinoihin universumin ominaisuuksista, koska nagualismin mukaan ihmiset ovat itseasiassa oleellisilta ominaisuuksiltaan - emanaatioiltaan - joka tapauksessa oleellisesti samanlaisia, vaikka voivatkin olla epäoleellisilta ominaisuuksiltaan erilaisia.
11. Kompleksisista järjestelmistä
Kompleksisilla järjestelmillä, kuten ihmisillä, on sellaisia - ns. emergenteiksikin jossakin merkityksessä kutsuttavissa olevia - ominaisuuksia, joita yksinkertaisemmilla ei voi olla, mutta silti kokonaisuuden ja osien toimintatavat eivät voi olla ristiriidassa keskenään ja esim. ns. vapaa tahto on yksinkertaisesti vain - itseasiassa ns. universaalisesta - aivan väistämättömästä ja kaikenkattavasta, suhteellisesta tietämättömyydestä ja tietoisuuden rajoitteista johtuvaa harhaa, eikä tietoisuus siis ylipäätään voi olla ns. autonominen primus motor agentuuri, vaikka tietysti tietoisuuden sisällöt ovatkin aina subjektiivisesti oleellisia - myös esim nagualisminkin mukaan ja se, että mitä ne ovat, riippuu aivan oleellisesti ihmisen energiatasosta, koska tietoisuutta ei oikeasti ns. esiinny tyhjiössä, vaan se edellyttää energiaa ja ihmiselle tyypillinen ns. koosteinen - kompleksinen - tietoisuus, tietysti myös nimenomaan tiettyjen ns. emanaatioryhmien keskinäisten suhteiden nimenomaan tietyntyyppistä ja riittävää ajallista ja määrällistä koossapysyvyyttä.
12. Tieteellisestä menetelmästä
Tiedettä toisaalta ei tehdä menestyksellisesti keskittymällä kuvittelemaan idealistisia mahdottomuuksia tai mahdollisimman eksoottisia selitysmalleja tai tahtonsa projisointiin tai tekemällä tarpeettomia uskonnollisia oletuksia, vaan keräämällä systemaattisesti - selittämättömän voiman pakottamana ja asianmukaisesti koulutetun tonaalin kurinalaisesti ja tinkimättömästi ohjaamana - tietoa, nimenomaan empiirisen menetelmän avulla ja moderni tekoälykin itseasiassa kykenee tuohon jo jossain määrin - asianmukaisiin sensoreihin ja robotiikkaan liitettynä - eikä tieteessä ja teknologiassa siis sinällään ole mitään erityisen mystistä tai periaatteessa ei-automatisoitavissa olevaa, tai erityisesti tietoisuutta edellyttävääkään, vaan on hyvin tiedossa, että miten kannattaa toimia - ilman tarvetta tieteen yleisten ja käytännössä hyviksi havaittujen periaatteiden muuttamiseen, joiden muuttaminen tekisi pahimmassa tapauksessa tieteestä pseudotiedettä, vaikka erityisesti tiedevastaiset salaliittoteoreetikot ja älyllisen haitarin alempia kerrostumia edustavat ja tyypillisesti asiantuntijoiden arvostamia kvalifikaatioita omaamattomat ideologit tietysti muuta väittävätkin, mikä tilanne toisaalta ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö tieteen harjoittaminen ihmisten toimesta tosiaan olisi aina rajoitteista - sekä ihmisen itsensä, että mm. tekoälyn rajoitteista johtuen ja myös koska tieteentekijöillä ei ole mahdollisuuksia tehdä kokeita ns. vapaasti, vaan ne ovat aina ympäristön vaikutusten seurauksia.Nimimerkki: Professori Realisti (XPR-936)
13. Tieteen rajoitteista
Tieteessä olisi siis mm. tärkeää säilyttää ns. episteminen humiliteetti, mm. koska tiede ei ylipäätäänkään kykene mallintamaan naguaalia - sitä mikä on ääretöntä ja siten oleellista, mutta reaalisuudestaan ja luonnollisuudestaan huolimatta asianmukaisesti kuvattavaksi mahdotonta - ja nimenomaan filosofisen kognitiivisen sulkeuman tiedostaminen - mutta ei niinkään psykologisen-, joka jälkimmäinen sulkeuma toisaalta kuitenkin on käytännössä tarpeen tonaaliin liittyvän informaation tehokkaan prosessoinnin mahdollistamiseksi, eikä tiede - eikä filosofiakaan - nagualismin mukaan tietenkään edes edusta ihmisen suurinta potentiaalia, vaan sitä siis edustaa moitteeton tahto, koska tahdolla ei ole samoja rajoitteita kuin tieteellä ja järjellä, vaikka asianmukaisen energeettisen kurinalaisuuden säilyttäminen onkin aina oleellisinta, riippumatta siitä, että ovatko asiat järkiperäisesti käsitettävissä olevia tai eivät ja nagualismin mukaan suurin osa kaikesta reaalisesta nimenomaan ei ole käsitettävissä järkiperäisesti ja tiede siis keskittyy nimenomaan vain sen osan kuvaamiseen, joka on käsitettävissä järkiperäisesti ja ylipäätään asianmukaisesti kuvattavissa, kun taas suurin osa kaikesta on nagualismin mukaan sellaista, että sitä ei mitenkään kyetä kuvaamaan asianmukaisesti jne. ja eihän sitä yleensä edes tiedostetakaan, mikä puolestaan pönkittää tonaalin tyypillistä virheellistä käsitystä siitä, että muuta kuin se, minkä tonaali kykenee kuvaamaan, ei ole olemassakaan, mikä puolestaan ei tarkoita sitä, että se, mitä ei kyetä kuvaamaan olisi yliluonnollista, vaan vain sitä, että sitä ei kyetä kuvaamaan asianmukaisesti, mutta toisaalta ei myöskään sitä, että sellaiset asiat, joilla ei ole reaalisia vaikutuksia, olisivat itsenäisesti olemassa, mutta se olemassaolo ei edellytä niiden tiedostamista, mutta niiden relevanssi silti edellyttää niiden tiedostettavuutta ja nagualismin mukaan myös oleellisesti myös niiden hyödynnettävyyttä...
14. Ihmisen potentiaalista
Ihmisen piilevää potentiaalia ei saada käyttöön sen enempää filosofisella pähkäilyllä, tieteellisillä teorioilla, uskonnollisella saarnaamisella, kuin idealistisella toiveajattelullakaan, vaan erittäin kurinalaisella tietoisuuteen liittyvällä energiataloudella ja realistisella todellisuuskäsityksellä. Oleellista on se, että nagualismin mukaan ihmisen piilevä voima ei ole vertauskuva, vaan konkreettisesti valtava ja se voima liittyy ihmiseen reaalisena energiakenttänä, mutta todellisena ja keskeisenä perusongelmana kaikessa on silti myös se, että se energiakenttä on hyvin hajautunut - ja siis moitteettomuuden puutteesta johtuen, mikä liittyy vallitseviin entrooppisiin prosesseihin - tietty järjestys on väistämättä epätodennäköistä, jos järjestelmän osat voivat olla myös muissa järjestyksissä. Nagualismin mukaan elävän ihmisen periaatteessa käyttökelpoinen energiamäärä on itseasiassa vakio, mutta silti intentionaalisesti käytettävissä olevaksi koettu energiamäärä voi vaihdella valtavasti ja jos energia on hajautunut siinä merkityksessä, että sitä ei tiedosteta, niin silloin se ei myöskään ole koettavissa hyödylliseksi, koska silloin sen vaikutuksia ei kyetä edes muistamaankaan.
15. Energian käytettävyydestä
Oleellisesti ihmiset ovat hyvin paljon energiaa jatkuvasti ja tyypillisesti holtittomasti, mutta silti hyvin huomaamattomasti, tietoisuutensa ulkokerroksiin vuotavia olentoja - energialla on luontainen taipumus hajaantua - ja keskeinen ongelma siis on se, että ihminen ei kykene intentionaalisesti käyttämään, eikä yleensä siis edes muistamaankaan sitä energiaansa, joka on tuossa merkityksessä hajautunut, vaikka se energia onkin täysin reaalista ja myös siis edelleen osa ihmistä, vaikka sitä ei tietenkään kyetäkään havaitsemaan kokoomapisteen tavanomaisessa sijainnissa, koska kyseisessä sijainnissa ihmisen kaikki reaalisen edistyksen kannalta käyttökelpoinen energia kuluu muuhun toimintaan, kuten erityisesti tyypillisten havaintojen tuottamiseen, mutta myös esim. keskinäiseen kiistelyyn, tieteelliseen puuhasteluun, uskonnolliseen toivejatteluun, filosofiseen pähkäilyyn jne. - Anonyymi00006
Anonyymi00005 kirjoitti:
Nimimerkki: Professori Realisti (XPR-936)
13. Tieteen rajoitteista
Tieteessä olisi siis mm. tärkeää säilyttää ns. episteminen humiliteetti, mm. koska tiede ei ylipäätäänkään kykene mallintamaan naguaalia - sitä mikä on ääretöntä ja siten oleellista, mutta reaalisuudestaan ja luonnollisuudestaan huolimatta asianmukaisesti kuvattavaksi mahdotonta - ja nimenomaan filosofisen kognitiivisen sulkeuman tiedostaminen - mutta ei niinkään psykologisen-, joka jälkimmäinen sulkeuma toisaalta kuitenkin on käytännössä tarpeen tonaaliin liittyvän informaation tehokkaan prosessoinnin mahdollistamiseksi, eikä tiede - eikä filosofiakaan - nagualismin mukaan tietenkään edes edusta ihmisen suurinta potentiaalia, vaan sitä siis edustaa moitteeton tahto, koska tahdolla ei ole samoja rajoitteita kuin tieteellä ja järjellä, vaikka asianmukaisen energeettisen kurinalaisuuden säilyttäminen onkin aina oleellisinta, riippumatta siitä, että ovatko asiat järkiperäisesti käsitettävissä olevia tai eivät ja nagualismin mukaan suurin osa kaikesta reaalisesta nimenomaan ei ole käsitettävissä järkiperäisesti ja tiede siis keskittyy nimenomaan vain sen osan kuvaamiseen, joka on käsitettävissä järkiperäisesti ja ylipäätään asianmukaisesti kuvattavissa, kun taas suurin osa kaikesta on nagualismin mukaan sellaista, että sitä ei mitenkään kyetä kuvaamaan asianmukaisesti jne. ja eihän sitä yleensä edes tiedostetakaan, mikä puolestaan pönkittää tonaalin tyypillistä virheellistä käsitystä siitä, että muuta kuin se, minkä tonaali kykenee kuvaamaan, ei ole olemassakaan, mikä puolestaan ei tarkoita sitä, että se, mitä ei kyetä kuvaamaan olisi yliluonnollista, vaan vain sitä, että sitä ei kyetä kuvaamaan asianmukaisesti, mutta toisaalta ei myöskään sitä, että sellaiset asiat, joilla ei ole reaalisia vaikutuksia, olisivat itsenäisesti olemassa, mutta se olemassaolo ei edellytä niiden tiedostamista, mutta niiden relevanssi silti edellyttää niiden tiedostettavuutta ja nagualismin mukaan myös oleellisesti myös niiden hyödynnettävyyttä...
14. Ihmisen potentiaalista
Ihmisen piilevää potentiaalia ei saada käyttöön sen enempää filosofisella pähkäilyllä, tieteellisillä teorioilla, uskonnollisella saarnaamisella, kuin idealistisella toiveajattelullakaan, vaan erittäin kurinalaisella tietoisuuteen liittyvällä energiataloudella ja realistisella todellisuuskäsityksellä. Oleellista on se, että nagualismin mukaan ihmisen piilevä voima ei ole vertauskuva, vaan konkreettisesti valtava ja se voima liittyy ihmiseen reaalisena energiakenttänä, mutta todellisena ja keskeisenä perusongelmana kaikessa on silti myös se, että se energiakenttä on hyvin hajautunut - ja siis moitteettomuuden puutteesta johtuen, mikä liittyy vallitseviin entrooppisiin prosesseihin - tietty järjestys on väistämättä epätodennäköistä, jos järjestelmän osat voivat olla myös muissa järjestyksissä. Nagualismin mukaan elävän ihmisen periaatteessa käyttökelpoinen energiamäärä on itseasiassa vakio, mutta silti intentionaalisesti käytettävissä olevaksi koettu energiamäärä voi vaihdella valtavasti ja jos energia on hajautunut siinä merkityksessä, että sitä ei tiedosteta, niin silloin se ei myöskään ole koettavissa hyödylliseksi, koska silloin sen vaikutuksia ei kyetä edes muistamaankaan.
15. Energian käytettävyydestä
Oleellisesti ihmiset ovat hyvin paljon energiaa jatkuvasti ja tyypillisesti holtittomasti, mutta silti hyvin huomaamattomasti, tietoisuutensa ulkokerroksiin vuotavia olentoja - energialla on luontainen taipumus hajaantua - ja keskeinen ongelma siis on se, että ihminen ei kykene intentionaalisesti käyttämään, eikä yleensä siis edes muistamaankaan sitä energiaansa, joka on tuossa merkityksessä hajautunut, vaikka se energia onkin täysin reaalista ja myös siis edelleen osa ihmistä, vaikka sitä ei tietenkään kyetäkään havaitsemaan kokoomapisteen tavanomaisessa sijainnissa, koska kyseisessä sijainnissa ihmisen kaikki reaalisen edistyksen kannalta käyttökelpoinen energia kuluu muuhun toimintaan, kuten erityisesti tyypillisten havaintojen tuottamiseen, mutta myös esim. keskinäiseen kiistelyyn, tieteelliseen puuhasteluun, uskonnolliseen toivejatteluun, filosofiseen pähkäilyyn jne.Nimimerkki: Professori Realisti (XPR-937)
16. Tietoisuuden laajentumisen merkityksestä
Nagualismissakin toisaalta tietysti korostetaan tietoisuuden ns. asianmukaisen laajentumisen merkitystä - tiettyjen aiemmin muistamattomien asioiden ja aspektien tiedostamista ja aivan erityisesti siis oman luontaisen energiansa tiedostamiseen liittyen, mutta sen laajentumisen tulee turvallisuussyistä tapahtua hyvin kurinalaisesti, koska naguaali, joka tavanomaisessa tietoisuuden tilassa vaikuttaa aivan olemattomalta, on käytännössä äärettömyys ja sitä tietoisuuden laajentumista tai uudelleenkohdistumistakaan ei ylipäätään tapahdu ilman reaalista havaintoja ohjaavaa energiaa, eikä tuo prosessi voi olla ristiriidassa reaalisten voimavaikutusten kanssa. Keskeisiä välietappeja nagualismissa edistymisessä ovat mm.: a) ns. tietoisuuden hehkun tiedostaminen, b) tietoisuuden hehkun muuttuminen ns. sisäiseksi tuleksi ja c) ns. kolmannen huomion saavuttaminen. Sisäinen tuli tai -roihu on tietenkin vertauskuva; analogia, mutta osuva ja tuossa on kyse siitä, että energisoituvat emanaatiot tuottavat tietoisuuden laajentumisen viereisiin emanaatioihin jne. ja kolmas huomio puolestaan tarkoittaa sitä, että ihminen tiedostaa kerralla kaikki emanaationsa ja siten itsensä energiaolentona.
17. Nagualismin painopisteistä
Edellä mainitut seikat selittävät sen, että nagualismissa painopiste on olemattomien ja täysin epäoleellisten ja hyödyttömien ideologiavetoisten perinteisten epätieteellisten käsitteiden ja energiaa kuluttavien turhakkaiden pohdinnan sijasta siis reaalisen oman luontaisen ja periaatteessa siis käytettävissä olevan, mutta siis lähtökohtaisesti hajautuneen ja siksi unohdetun energiansa havaitsemiseen pyrkimisessä, mikä havaitseminen käytännössä tarkoittaa sen muistamista ns. unennäössä, mikä tietysti edellyttää kokoomapisteen liikettä ja joka unennäkö nagualismin tarkoittamassa merkityksessä puolestaan ei suinkaan ole uneksimista, vaan on erittäin reaalista ja erityisesti silloin, jos/kun unennäössä havaitaan energiaa ja itseasiassa paljon reaalisempaa kuin se, että tavanomaisessa tietoisuuden tilassa havaitaan tavallisesti havaittavia tyypillisiä todellisuuden kuvauksia ja nagualismissa tietysti aina suositaan energiaa kuvausten sijasta, koska kuvausten tuottaminen edellyttää ja kuluttaa energiaa riippumatta niiden kuvausten hyödyllisyydestä.
18. Kokoomapisteen liikkeen merkityksestä
Tiedostaminen edellyttää ns. vapaata käyttökelpoista energiaa ja muuten ns. kokoomapiste ei myöskään liiku ja tietoisuuden sisällöt ja todellisuuskäsitys eivät siis muutu ja energiaa ei siis edes tiedostetakaan jne. ja nuo asiat liittyvät siis hyvin kiinteästi toisiinsa, sillä kokoomapisteen liike korreloi sen kanssa, että aiemmin ns. horroksessa olleet - tiedostamattomat - ihmisen osat, säiemäiset tietoiset emanaatiot, energisoituvat, mikä johtaa käytettävissä olevan energiatason nousuun ja se on se, millä on merkitystä ja muu - kuten sekin mitä tässä nyt tehdään - on vain ns. tonaalin tukemiseen tarkoitettua selittelyä, eli sellaista narratiivia, jonka tarkoituksena on erityisesti estää energiatason potentiaalisesti - mutta ilmeisen epätodennäköisesti pelkkien selitysten seurauksena - noustessa ja tonaalin vastaavasti kutistuessa, väistämättä esiinnousevaa ääretöntä naguaalia romahduttamasta elämän jatkuvuuden kannalta välttämätöntä kognitiivista järjestystä totaalisesti... - Anonyymi00007
Anonyymi00006 kirjoitti:
Nimimerkki: Professori Realisti (XPR-937)
16. Tietoisuuden laajentumisen merkityksestä
Nagualismissakin toisaalta tietysti korostetaan tietoisuuden ns. asianmukaisen laajentumisen merkitystä - tiettyjen aiemmin muistamattomien asioiden ja aspektien tiedostamista ja aivan erityisesti siis oman luontaisen energiansa tiedostamiseen liittyen, mutta sen laajentumisen tulee turvallisuussyistä tapahtua hyvin kurinalaisesti, koska naguaali, joka tavanomaisessa tietoisuuden tilassa vaikuttaa aivan olemattomalta, on käytännössä äärettömyys ja sitä tietoisuuden laajentumista tai uudelleenkohdistumistakaan ei ylipäätään tapahdu ilman reaalista havaintoja ohjaavaa energiaa, eikä tuo prosessi voi olla ristiriidassa reaalisten voimavaikutusten kanssa. Keskeisiä välietappeja nagualismissa edistymisessä ovat mm.: a) ns. tietoisuuden hehkun tiedostaminen, b) tietoisuuden hehkun muuttuminen ns. sisäiseksi tuleksi ja c) ns. kolmannen huomion saavuttaminen. Sisäinen tuli tai -roihu on tietenkin vertauskuva; analogia, mutta osuva ja tuossa on kyse siitä, että energisoituvat emanaatiot tuottavat tietoisuuden laajentumisen viereisiin emanaatioihin jne. ja kolmas huomio puolestaan tarkoittaa sitä, että ihminen tiedostaa kerralla kaikki emanaationsa ja siten itsensä energiaolentona.
17. Nagualismin painopisteistä
Edellä mainitut seikat selittävät sen, että nagualismissa painopiste on olemattomien ja täysin epäoleellisten ja hyödyttömien ideologiavetoisten perinteisten epätieteellisten käsitteiden ja energiaa kuluttavien turhakkaiden pohdinnan sijasta siis reaalisen oman luontaisen ja periaatteessa siis käytettävissä olevan, mutta siis lähtökohtaisesti hajautuneen ja siksi unohdetun energiansa havaitsemiseen pyrkimisessä, mikä havaitseminen käytännössä tarkoittaa sen muistamista ns. unennäössä, mikä tietysti edellyttää kokoomapisteen liikettä ja joka unennäkö nagualismin tarkoittamassa merkityksessä puolestaan ei suinkaan ole uneksimista, vaan on erittäin reaalista ja erityisesti silloin, jos/kun unennäössä havaitaan energiaa ja itseasiassa paljon reaalisempaa kuin se, että tavanomaisessa tietoisuuden tilassa havaitaan tavallisesti havaittavia tyypillisiä todellisuuden kuvauksia ja nagualismissa tietysti aina suositaan energiaa kuvausten sijasta, koska kuvausten tuottaminen edellyttää ja kuluttaa energiaa riippumatta niiden kuvausten hyödyllisyydestä.
18. Kokoomapisteen liikkeen merkityksestä
Tiedostaminen edellyttää ns. vapaata käyttökelpoista energiaa ja muuten ns. kokoomapiste ei myöskään liiku ja tietoisuuden sisällöt ja todellisuuskäsitys eivät siis muutu ja energiaa ei siis edes tiedostetakaan jne. ja nuo asiat liittyvät siis hyvin kiinteästi toisiinsa, sillä kokoomapisteen liike korreloi sen kanssa, että aiemmin ns. horroksessa olleet - tiedostamattomat - ihmisen osat, säiemäiset tietoiset emanaatiot, energisoituvat, mikä johtaa käytettävissä olevan energiatason nousuun ja se on se, millä on merkitystä ja muu - kuten sekin mitä tässä nyt tehdään - on vain ns. tonaalin tukemiseen tarkoitettua selittelyä, eli sellaista narratiivia, jonka tarkoituksena on erityisesti estää energiatason potentiaalisesti - mutta ilmeisen epätodennäköisesti pelkkien selitysten seurauksena - noustessa ja tonaalin vastaavasti kutistuessa, väistämättä esiinnousevaa ääretöntä naguaalia romahduttamasta elämän jatkuvuuden kannalta välttämätöntä kognitiivista järjestystä totaalisesti...Nimimerkki: Professori Realisti (XPR-938)
19. Moitteettomuuden oleellisuudesta
Toisaalta, kokoomapisteen liikkeen tulisi tietysti myös siis aina korreloida positiivisesti energeettisen moitteettomuuden asteen lisääntymisen kanssa, koska muuten tuon liikkeen seurauksena on väistämättä hyvin outoja - ja ihmisen tyypillisessä tavanomaisessa tilassa ilmeisen vaarallisia - etenkin lähtökohtaisesti usein hengenvaarallisia - naguaalin vaikutuksia, eli siis sellaisia vaikutuksia, joita ei kyetä ennustamaan, eikä käsittämään järkiperäisesti ja muutenkaan naguaalia ei kyetä kontrolloimaan, vaan kyse on siitä, että naguaali mm. tuottaa kuvaukset ja koska naguaali heijastaa ihmisen tapauksessa ihmistä ja myös ihmisen tonaalia, niin jotta se kontrolli olisi asianmukaista, niin ihmisen tulee olla energeettisesti moitteeton, mikä mahdollistaa sen, että ihminen energiakenttänä sopeutuu ilman tiedostettua intentionaalista ohjaustakin optimaalisesti siihen, että mitä ne naguaalin vaikutukset sitten kulloinkin ovatkin, koska moitteettomuus edellyttää käyttökelpoista energiaa ja käänteisesti kyseinen energia itseasiassa tuottaa nagualismin mukaan väistämättä moitteetonta toimintaa.
20. Informoinnin ja energian suhteellisesta merkityksestä
Voidaan esim. informoida, julistaa tai saarnata vaikka ns. tuomiopäivään asti mitä erilaisempia ideologioita, maailmankatsomuksia, filosofioita tai salaliittoteorioita, eikä pelkästään sillä sinällään kuitenkaan ole merkittävää vaikutusta ihmisten energiatasoon, eikä siis myöskään oleellista kulttuuria jne. edistävää vaikutusta, eikä sellaista vaikutusta siis tietenkään kannata olettaakaan, koska ihmisillä ei siis ole lähtökohtaisesti itseasiassa lainkaan käyttökelpoista energiaa siihen, että heidän kokoomapisteensä liikkuisi, koska kaikki siihen tarkoitukseen käyttökelpoinen energia kuluu muuhun toimintaan ja vaikka kokoomapiste liikkuisikin, niin se ei siltikään auttaisi mitään, jos ihmisiä - tai siis oikeastaan nagualistisia tietäjäkandidaatteja - ei ensin/samalla koulutettaisi asianmukaisesti ja kurinalaisesti ymmärtämään todellisuus sellaisena, kuin se oikeasti on - tavallisesti tiedostettavan ns. puhekerroksen alla, sellaisena taipumattoman ja oleellisesti käsittämättömän voiman kategorisesti dominoimana kokonaisuutena, mikä edellyttää ihmiseltä täydellistä energeettistä moitteettomuutta, jotta ihminen siis saisi edes ns. mahdollisuuden saada mahdollisuuden siihen, että kykenisi tiedostamaan itsensä kokonaisuuden energiakenttänä, mikä puolestaan on nagualismin mukaan korkein saavutus, johon ihminen pystyy, mutta se siis on saavutettavissa vain energeettisen moitteettomuuden kautta ja energeettinen moitteettomuus, jota myös voidaan luonnehtia ns. ihmisen hengen - merkityksessä: asenteen, täydellistämiseksi siis on ainoa ns. arvollinen tavoite ihmiselle sellaisena, kuin ihminen oikeasti nagualismin mukaan on - eli, ihmiselle sellaisena äärettömyyteen ulottuvana energiakenttänä, johon nagualismissa viitataan myös esim. ilmauksella "valonhohteinen olento", mikä viittaa siihen, että vaikka ihmisen ruumiin energia onkin reaalista, niin ihmisen ruumis ei ole vain se, minkä tonaali kykenee kuvaamaan ihmisen ruumiiksi, vaan siihen kuuluu myös energiaruumis, jota tavallisesti ei havaita, mutta jonka energia tietysti myös on reaalista, eikä nagualismin tavoitteena suinkaan ole eriyttää noita kahta ihmisen ruumiin osaa, vaan päinvastoin saada energiaruumis, joka tavallisesta on valtavan kaukana fyysisestä ruumiista, tulemaan mahdollisimman lähelle sitä, koska energiaruumiin intentionaalinen hyödyntäminen on tuolloin paljon helpompaa.
21. Ihmisten passiivisuudesta
Nagualismin mukaan ihmiset ovat kaikenkaikkiaan lähtökohtaisesti passiivisia, eivätkä toimi, jos selittämätön voima ei heitä siihen nimenomaan pakota, vaikka tietysti voivat kuvitella olevansa riipppumattomia todellisuudesta, mitä pakottamista puolestaan tietysti tapahtuu jatkuvasti, vaikka selittämätöntä voimaa sinällään siis ei kyetäkään havaitsemaan, mikä antaa havaintojen väistämättömän itsekeskeisen subjektiivisuuden ja itsensä yksilönä tiedostamista tukevan evolutiivisen valintapaineen ja ihmisaivojen suorittaman tietojenkäsittelyn tyypillisesti tuottamien kuvausten rajoitteisuuden seurauksena vaikutelman autonomisesti aktiivisesta toiminnasta, mutta tuotakaan ei silti siis tapahdu ilman ns. ulkoista painetta, itseasiassa jatkuvaa ns. selittämättömän voiman painetta, minkä ihmiset puolestaan tiedostavat erityisesti ja yleensä vain, kun he tiedostavat oman kuolemansa läheisyyden, koska tuolla on ns. tonaalia hiljentävä vaikutus, mikä korreloi sen kanssa, että tietoisuuden fokus muuttuu ja jonka tiedostamisella on potentiaalisesti järjestystä aikaansaava ja tarpeettomia entrooppisia prosesseja pakottavasti karsiva ja siten käyttökelpoisen energian määrää kasvattava vaikutus, jos yksilö on ensin kerännyt riittävästi käyttökelpoista energiaansa, jotta hänen tonaalinsa kykenee kestämään selittämättömän voiman paineen. - Anonyymi00008
Anonyymi00007 kirjoitti:
Nimimerkki: Professori Realisti (XPR-938)
19. Moitteettomuuden oleellisuudesta
Toisaalta, kokoomapisteen liikkeen tulisi tietysti myös siis aina korreloida positiivisesti energeettisen moitteettomuuden asteen lisääntymisen kanssa, koska muuten tuon liikkeen seurauksena on väistämättä hyvin outoja - ja ihmisen tyypillisessä tavanomaisessa tilassa ilmeisen vaarallisia - etenkin lähtökohtaisesti usein hengenvaarallisia - naguaalin vaikutuksia, eli siis sellaisia vaikutuksia, joita ei kyetä ennustamaan, eikä käsittämään järkiperäisesti ja muutenkaan naguaalia ei kyetä kontrolloimaan, vaan kyse on siitä, että naguaali mm. tuottaa kuvaukset ja koska naguaali heijastaa ihmisen tapauksessa ihmistä ja myös ihmisen tonaalia, niin jotta se kontrolli olisi asianmukaista, niin ihmisen tulee olla energeettisesti moitteeton, mikä mahdollistaa sen, että ihminen energiakenttänä sopeutuu ilman tiedostettua intentionaalista ohjaustakin optimaalisesti siihen, että mitä ne naguaalin vaikutukset sitten kulloinkin ovatkin, koska moitteettomuus edellyttää käyttökelpoista energiaa ja käänteisesti kyseinen energia itseasiassa tuottaa nagualismin mukaan väistämättä moitteetonta toimintaa.
20. Informoinnin ja energian suhteellisesta merkityksestä
Voidaan esim. informoida, julistaa tai saarnata vaikka ns. tuomiopäivään asti mitä erilaisempia ideologioita, maailmankatsomuksia, filosofioita tai salaliittoteorioita, eikä pelkästään sillä sinällään kuitenkaan ole merkittävää vaikutusta ihmisten energiatasoon, eikä siis myöskään oleellista kulttuuria jne. edistävää vaikutusta, eikä sellaista vaikutusta siis tietenkään kannata olettaakaan, koska ihmisillä ei siis ole lähtökohtaisesti itseasiassa lainkaan käyttökelpoista energiaa siihen, että heidän kokoomapisteensä liikkuisi, koska kaikki siihen tarkoitukseen käyttökelpoinen energia kuluu muuhun toimintaan ja vaikka kokoomapiste liikkuisikin, niin se ei siltikään auttaisi mitään, jos ihmisiä - tai siis oikeastaan nagualistisia tietäjäkandidaatteja - ei ensin/samalla koulutettaisi asianmukaisesti ja kurinalaisesti ymmärtämään todellisuus sellaisena, kuin se oikeasti on - tavallisesti tiedostettavan ns. puhekerroksen alla, sellaisena taipumattoman ja oleellisesti käsittämättömän voiman kategorisesti dominoimana kokonaisuutena, mikä edellyttää ihmiseltä täydellistä energeettistä moitteettomuutta, jotta ihminen siis saisi edes ns. mahdollisuuden saada mahdollisuuden siihen, että kykenisi tiedostamaan itsensä kokonaisuuden energiakenttänä, mikä puolestaan on nagualismin mukaan korkein saavutus, johon ihminen pystyy, mutta se siis on saavutettavissa vain energeettisen moitteettomuuden kautta ja energeettinen moitteettomuus, jota myös voidaan luonnehtia ns. ihmisen hengen - merkityksessä: asenteen, täydellistämiseksi siis on ainoa ns. arvollinen tavoite ihmiselle sellaisena, kuin ihminen oikeasti nagualismin mukaan on - eli, ihmiselle sellaisena äärettömyyteen ulottuvana energiakenttänä, johon nagualismissa viitataan myös esim. ilmauksella "valonhohteinen olento", mikä viittaa siihen, että vaikka ihmisen ruumiin energia onkin reaalista, niin ihmisen ruumis ei ole vain se, minkä tonaali kykenee kuvaamaan ihmisen ruumiiksi, vaan siihen kuuluu myös energiaruumis, jota tavallisesti ei havaita, mutta jonka energia tietysti myös on reaalista, eikä nagualismin tavoitteena suinkaan ole eriyttää noita kahta ihmisen ruumiin osaa, vaan päinvastoin saada energiaruumis, joka tavallisesta on valtavan kaukana fyysisestä ruumiista, tulemaan mahdollisimman lähelle sitä, koska energiaruumiin intentionaalinen hyödyntäminen on tuolloin paljon helpompaa.
21. Ihmisten passiivisuudesta
Nagualismin mukaan ihmiset ovat kaikenkaikkiaan lähtökohtaisesti passiivisia, eivätkä toimi, jos selittämätön voima ei heitä siihen nimenomaan pakota, vaikka tietysti voivat kuvitella olevansa riipppumattomia todellisuudesta, mitä pakottamista puolestaan tietysti tapahtuu jatkuvasti, vaikka selittämätöntä voimaa sinällään siis ei kyetäkään havaitsemaan, mikä antaa havaintojen väistämättömän itsekeskeisen subjektiivisuuden ja itsensä yksilönä tiedostamista tukevan evolutiivisen valintapaineen ja ihmisaivojen suorittaman tietojenkäsittelyn tyypillisesti tuottamien kuvausten rajoitteisuuden seurauksena vaikutelman autonomisesti aktiivisesta toiminnasta, mutta tuotakaan ei silti siis tapahdu ilman ns. ulkoista painetta, itseasiassa jatkuvaa ns. selittämättömän voiman painetta, minkä ihmiset puolestaan tiedostavat erityisesti ja yleensä vain, kun he tiedostavat oman kuolemansa läheisyyden, koska tuolla on ns. tonaalia hiljentävä vaikutus, mikä korreloi sen kanssa, että tietoisuuden fokus muuttuu ja jonka tiedostamisella on potentiaalisesti järjestystä aikaansaava ja tarpeettomia entrooppisia prosesseja pakottavasti karsiva ja siten käyttökelpoisen energian määrää kasvattava vaikutus, jos yksilö on ensin kerännyt riittävästi käyttökelpoista energiaansa, jotta hänen tonaalinsa kykenee kestämään selittämättömän voiman paineen.Nimimerkki: Professori Realisti (XPR-939)
22. Luonnonvoimien taipumattomuudesta
Erityisesti, nagualismin mukaan ei mitenkään ole mahdollista muuttaa vallitsevia luonnonvoimia, eikä taivuttaa niitä toimimaan tahtonsa mukaisesti, vaan vain sopeutua niihin tarkoituksenmukaisella tavalla, mikä sekin tietysti edellyttää selittämättömän voiman asianmukaisia voimavaikutuksia jne., jotka mm. mahdollistavat asianmukaisen havaitsemisen, tietojenkäsittelyn jne., mutta potentiaalisesti tuokin riittää silti kaiken sen saavuttamiseen, mikä ihmiselle ylipäätään on mahdollista ja nagualismin mukaan ihmisen potentiaali on niin suuri, että ei ole edes erityisen järkevää ryhtyä pohtimaan sen rajoja, joskin tietysti mahdottomat asiat silti pysyvät aina mahdottomina. Tavoitteeksi ei siis kannata asettaa luonnonvoimien muuttamista tai muiden ihmisten pakottamista toimimaan tietyllä tavalla, vaan luonnonvoimien toiminnan tiedostaminen, niiden toimintatapaan sopeutuminen ja muiden ihmisten informointi siitä, että kyetäkseen tiedostamaan itsensä, täytyy tiedostaa oma luontainen energiansa, mikä puolestaan siis edellyttää moitteetonta käyttäytymistä.
23. Kulttuurisen rappion välttämisestä
Kaikenkaikkiaan, mm. nykyaikaa leimaavan kulttuurisen rappion, jonka kunnollinen tunnistaminenkin vaikuttaisi edellyttävän kokoomapisteen liikettä sen tavanomaisesta sijainnista, perussyy on ihmisten pyrkimys yrittää muokata ja pakottaa todellisuus omien henkilökohtaisten tai ryhmänsä tai viiteryhmänsä oikkujen, epäoleellisten ominaisuuksiensa tai ideologioidensa mukaiseksi ja siis tavallaan niiden peilikuviksi, omaamatta kuitenkaan sitä, mikä on oleellista, eli tinkimätöntä ja itseisarvoksi koettua energeettistä moitteettomuutta, kun taas nagualismin mukaan energian asianmukaisen käytön kannalta välttämätöntä on siis olla nimenomaan itse moitteeton ja nimenomaan riippumatta siitä, että mitä tekee tai mitä ominaisuuksia omaa tai mitkä olosuhteet ovat - moitteettomuuden itsensä vuoksi, mikä tarkoittaa optimaalista sopeutumista taipumattomien persoonattomien voimien toimintatapaan - universaaleihin lainalaisuuksiin - voitaisiin sanoa - joihin verrattuna ihmisyksilöiden tai -yhteisöiden tyypillisesti hyvin pinnalliset oikut ovat itseasiassa täysin merkityksettömiä, koska ihmiset ovat vain hyvin hyvin pieni ja myös väliaikainen osa äärettömästä todellisuudesta. Vastaavasti, esim. oikeasti edistyksellinen tiede, toimiva tekniikka ja korkeatasoinen taide edellyttävät nimenomaan universaalien periaatteiden ymmärtämistä, soveltamista, tiedostamista ja/tai heijastamista ja nyrkkisääntönä nagualismissa siis on se, että pyrkimyksenä tulisi/kannattaisi olla sen tiedostaminen, mikä on sekä a) ns. abstraktia, merkityksessä: yksilöllisyyden yli transkendoituvaa ja yleispätevää, että myös b) reaalista, merkityksessä: sellaista, mikä omaa hyödynnettävissä olevaa energiaa.
24. Nagualismin fokuksesta ja tavoitteesta
Edellä kuvailtujen, ilmeisen moninaisten syiden, vuoksi nagualismissa kurottaudutaan ja keskitytään - tiedostamiseen liittyen - jatkuvasti - nimenomaan aiemmin tuntemattomiin - tiedostamattomiin, mutta nimenomaan käytännön kannalta merkityksellisiin - hyödynnettävissä oleviin, osiin ihmisestä itsestään ja myös ns. ei-inhimilliseen, käyttökelpoiseen, yleispätevään tuntemattomaan - universumin niihin ihmiselle suhteellisen turvallisesti tiedostettavissa oleviin osiin, joita ihmiset kuitenkaan tavallisesti eivät tiedosta lainkaan. Nagualismissa pyritään myös toisaalta välttämään sekä: a) ihmiskunnan kulloisellekin nykytilalle tyypillisiin trendikkäisiin epäoleellisuuksiin takertuminen, mutta myös b) loputon tehokkaan toiminnan kannalta merkityksettömien filosofisten kysymysten pohtiminen, koska noihin a- ja b- aktiviteetteihin ei käytännössä ole riittävästi aikaa, eikä energiaa, eivätkä ne toisaalta myöskään auta saavuttamaan lisää sen enempää aikaa, kuin energiaakaan. Nagualismissa pyritään siis mm. tavallaan luovimaan noiden a- ja b-"symplegadien" välistä kohti energiarikasta ja käytännössä hyödynnettävissä olevaa "ääretöntä naguaalin ulappaa", jonne saapuminenkin toisaalta on tyypillisesti erittäin hidas, erittäin vaikea ja vaarallinen, mutta optimaalisessa tilanteessa silti energian kertymisen ansiosta jatkuvasti kiihtyvä prosessi...
- Anonyymi00009
Tervetuloa takaisin!
tietoisuuden hehkun tiedostaminen
Miten se tapahtuu?- Anonyymi00010
Hiljentymällä sisäiseen tuleen tai valoon. Viittaa kyllä vahvasti idän filosofioihin joihin myös uskonnot perustuu. Jos ylin tietoisuuden hehku on kirkas valkoinen valo, niin yleensä tarvomme värivaloissa, jotka on vaan alempaa tulen hehkua eikä puhdasta palamista.
Hyvin voidaan verrata ihmistä mikrokosmokseen ja universumin pienoiskoossa. Sitten jos ihminen on vain apina pystyasennossa, niin apina on kuin perusrunko, jossa hehkuu vielä enemmän alemmat eläimelliset tulet ja vasta pystyasento antaa mahdollisuuden kokea Korkeimman tietoisuuden hehkun.
Vartetaanhan omenapuitakin perusrunkoon. Uudet ominaisuudet tulee puuhun kuin uutena sieluna, joka ennen pitkää katoaa, kun puu villiintyy omaan alkuperäiseen muotoonsa. - Anonyymi00021
Nimimerkki: Professori Realisti (XPR-940)
anon.: "Tervetuloa takaisin!
tietoisuuden hehkun tiedostaminen
Miten se tapahtuu?"
Toimimalla energeettisesti moitteettomasti, mikä toimintatapa on nagualismin ydin.
Nagualismin mukaan ihmiset ovat menettäneet lähes kaiken tietoisuutensa ja jäljellä ovat vain rippeet. Ihmisen alkuperäinen ja luonnollinen tila on se, jossa ihminen on tietoinen myös mm. ns. tietoisuuden hehkuvasta kuorestansa, joka on ihmisen energiakentän uloin ja vaikeimmin tiedostettavissa oleva osa.
Ideana on tavallaan tiivistää se hajautunut kuorikerros takaisin sinne, minne se kuuluukin, eli ihmisen läheisyyteen tai voitaisiin myös sanoa, että ideana on tiedostaa se, että se kuorikerros on siellä, minne se kuuluukin, eli siellä, missä se voidaan tiedostaa, vaikka sitä tavallisesti siis ei kyetäkään tiedostamaan.
Sellaisen nagualistisen tietäjän ympärille, joka on onnistunut vakiinnuttamaan tuon kuorikerroksensa koheesion tiedostettavissa olevalla etäisyydellä, ympärille muodostuu tietyissä kokoomapisteen epätavanomaisissa sijainneissa tiedostettavissa oleva hehkuva energiakenttä, mikä liittyy siihen, että kyseiset tietoiset emanaatiot energisoituvat.
- Anonyymi00011
Hyvin tyypillinen nykyajan teksti - kuin uutisviesti - pointti puuttuu kokonaan.
- Anonyymi00012
Miten paljon maailmaan mahtuukaan hölöhölöä!
- Anonyymi00022
Nimimerkki: Professori Realisti (XPR-941)
anon: "Hyvin tyypillinen nykyajan teksti - kuin uutisviesti - pointti puuttuu kokonaan."
Nagualismin pointtinahan on energeettisesti moitteettoman toiminnan merkityksen oleellisuus, mikä on todettu moneen kertaan ja aloituksen pointtina on nagualistisen todellisuuskäsityksen selventäminen siinä määrin, kuin se on mahdollista - aiheen ilmeisen suuren laajuuden ja tonaalin ja käytettävissä olevan energian ja kirjoitusten teknisten pituusrajoitteiden puitteissa.
Nagualismissa itseasiassa nimenomaan pyritään välttämään ns. turhaa hölöttämistä ja esittämään asiat niin tiiviisti, kuin mikä on tarkoituksenmukaista - etenkin aikomustensa kannalta ja nämä kirjoitukset ovat itseasiassa ankaran tiivistämisen tuloksia, mikä näkyy siitäkin, että monet lauseista ovat varsin lyhyitä ja rakenteeltaan yksinkertaisia todellisuuden äärettömästä kompleksisuudesta huolimatta.
- Anonyymi00013
Proffa tykkäsi muistaakseni tämän elokuvan yhdestä kohtauksesta.
Suomen teattereissa Masters of the Universen voi nähdä keskiviikosta 3. kesäkuuta alkaen.- Anonyymi00023
Nimimerkki: Professori Realisti (XPR-942)
anon: "Masters of the Universen..."
Mm. "I have the power!" tosiaan resonoi nagualismin tavoitteiden kanssa. :D
Vaikuttaa yritykseltä yhdistää moderni filosofia, ateismi, tiede ja noituus. Länsimainen naturalistinen filosofia, tiede ja Castanjedan esoteerinen ajattelu.
Minä taas esimerkiksi yritän yhdistää Raamatun ja Joseph Smithin ajattelun, eli Jumalan ilmoituksen, ja sitten samoin tieteen ja modernin filosofian, jolloin kuitenkin naturalismia vastaan joutuu.
Silloin ateismi jää pois, tietoteoreettinen realismi on täydellistä eikä selittelyä, ja monet tieteen valtavirran ja naturalismin käsitykset hylätään. Jumala on olemassa, mutta erilainen kuin valtavirtauskonnoissa, ihmisellä on vapaa tahto, universumi käsitetään materialistisesti, mutta maapallon asiat idealistisesti.
Perimmäiset luonnonlait ovat ikuisia ja muuttumattomia molemmissa käsityksissä.- Anonyymi00014
Anteeksi kopioin ilman b:n lupaa:
ProfRea sekoittaa keskenään 2 erilaista näkökulmaa (Naguaali ja Tonaali) eikä ymmärrä että se Naguaali voi kehittyä vain jos yksilöllistyneillä Naguaalin monadeilla (Tonaalitaso) on vapaa tahto ja valinnan mahdollisuus.
Ilman sitä mikään ei voi aidosti kehittyä eikä mitään uutta voi ilmaantua. Aivan sama idea on kaikissa aidoissa henkisissä perinteissä vaikkakin eri näkökulmista ja erilaisella terminologialla ilmaistuna ja analogisina vertauskuvina ymmärrettynä eikä siis liian kirjaimellisesti eikä putkinäköisesti anaalisen eiku analyyttisen loogisesti hahmotettuna.- Anonyymi00024
Nimimerkki: Professori Realisti (XPR-943)
anon: "b"
B:n (Belisario:n) pyrkimyksenä valitettavasti on ollut sulloa nagualismia oman maailmankatsomuksensa muottiin, joka muotti korostaa idealismia, ns. individualisaatiota, ns. oddballismia ja sellaisia kuviteltuja ja käytännön kannalta epärelevantteja vapausasteita, jotka eivät ole yhteensopivia nagualismin ja tieteen realististen näkemysten kanssa, mikä tietysti selittää sitä, että B reputtaa tuon "palikkatestin", sillä nagualismin ei tarvitse, eikä se edes voi sopia siihen hänen käyttämäänsä muottiin, koska sen käyttämät palikat ovat erimuotoisia ja -kokoisia kuin ne reiät, joita siinä B:n käyttämässä muotissa on, vaikka B siis vaikuttaakin olettavan, että niiden täytyisi olla yhteensopivia ja on siksi jatkanut niitä sullomisyrityksiään. :D
Ensinnäkin, nagualismissa kehitys tarkoittaa entistä korkeampaa energeettisen moitteettomuuden astetta, minkä seurauksena puolestaan on luontaisen energiansa tiedostaminen, eikä sitä, että ilmaantuisi jotakin aidosti uutta tai että olemassa olisi mitään reaalisia valintoihin liittyviä vapausasteita. Eli, nagualismin mukaan elävät olennot koostuvat niistä emanaatioista, joista koostuvat, eikä niitä emanaatioita synny lisää, eikä niitä voida muuksi muuttaa, vaan ne voidaan vain - tietyillä edellytyksillä - tiedostaa aiempaa laajemmin ja intensiivisemmin tai tiedostaa erilaisissa järjestyksissä ja konfiguraatioissa jne.
Ihmisen ulkopuolisista asioista toisaalta voidaan tiedostaa vain ne osat, jotka muodostuvat samoista emanaatiotyypeistä, joista ihminen itsekin muodostuu jne. Ihmiset tietysti voivat tietyillä edellytyksillä kuvitella tekevänsä valintoja tai esim. olevansa kanoja, mutta nagualismin mukaan kaikki on silti seurausta selittämättömän voiman kategorisista käskyistä, eikä niissä kuvitelluissa valinnoissa siis ole aitoja vapausasteita. Castaneda:n opettaja ilmaisee tuon hyvin selvästi, eli kyse on selittämättömän voiman käskyistä - sellaisista käskyistä joita kukaan ei kykene olemaan noudattamatta, mutta se siis ei suinkaan tarkoita sitä, että sitä, että mitä tapahtuu kyettäisiin ennustamaan tai edes tiedostamaankaan, mikä puolestaan voi helposti johtaa siihen virheelliseen kuvitelmaan, että itsellä muka olisi aitoja vapausasteita jne.
Eli, kaikenkaikkiaan, kysymys ei ole itsensä muuttamisesta - etenkään ns. todellisuudesta irrallaan ollen tms. - tai itseasiassa edes muutenkaan tai aidosti uusien asioiden luomisesta, vaan vain etenkin itsensä ja nimenomaan energiansa tiedostamisesta, mikä puolestaan edellyttää nimenomaan energiaa, eikä yksilöllistyminen ole nagualismin korostama asia, vaan päinvastoin, nagualismissa pyritään samaistumaan siihen, mikä on oleellista, eli persoonatonta, abstraktia ja yleispätevää, eli esim. ihmisen ollessa kyseessä, nagualistisen tietäjän arkkityyppiin, mikä tarkoittaa transkendenssia yksilöllisyyden yli, vaikka tietysti tietäjän energia nimenomaan omaakin vahvan koheesion, eikä nagualismin tavoitteena ole liueta selittämättömään voimaan, vaan säilyttää koheesionsa siinä määrin, kuin se on mahdollista.
Energia puolestaan ei edellytä tietoisuutta, eikä etenkään vapaan tahdon kaltaisia olemattomia asioita tuottaakseen juuri ne vaikutukset ja vaikutelmat, kuin se tuottaa, koska se itseasiassa tuottaa ne väistämättä - kuten sen tietysti tuleekin tuottaa. Mitä taas tulee ns. "henkisiin perinteisiin", niin nagualismihan ei ole henkinen perinne, vaan energiaa ja moitteettomuutta korostava empiirinen, kurinalainen, realistinen ja eettisiin asioihin kantaa ottamaton maailmankatsomus ja tuoltakin osin nagualismi valitettavasti on usein ollut sekä ymmärtämättömyyden, että toiveajattelun ja myös tarkoituksellisen vääristelyn jne. vuoksi väärinymmärretty maailmankatsomus, mikä on siis eräs syistä näihin kirjoituksiin...
- Anonyymi00015
miksi on välttämätöntä, että nagualisti säilyttää tarkan kurinalaisuuden toimiessaan maailmassa, jota hän pitää pohjimmiltaan merkityksettömänä?
- Anonyymi00025
Nimimerkki: Professori Realisti (XPR-944)
anon.: "miksi on välttämätöntä, että nagualisti säilyttää tarkan kurinalaisuuden toimiessaan maailmassa, jota hän pitää pohjimmiltaan merkityksettömänä?"
Nagualistin kurinalaisuus on hänelle itselleen käytännöllisistä ja selväjärkisistä syistä välttämätöntä, mutta vain siinä vaiheessa, kun hän ei vielä kykene havaitsemaan kaikkea energiana. Välttämätöntä siinä vaiheessa siksi, että nagualisti tavoittelee reaalista voimaa, jota hän tarvitsee kyetäkseen tiedostamaan itsensä energiakenttänä ja selittämättömän voiman paine toisaalta on se havaittaessa musertava, eikä moitteettomasti toimiva tietäjä siis tietenkään voi suositella sen havaitsemista hallitsemattomasti ja epäkurinalaisesti kenellekään, eikä etenkään oppilailleen, koska nagualismin tavoitteena on itsensä täysi intentionaalinen tiedostaminen, eikä holtittomuuden seurauksena oleva äkkikuolema selittämättömän voiman musertamana.
Tilanne muuttuu tietäjän itsensä osalta siinä vaiheessa, kun hän kykenee havaitsemaan kaiken energiana, koska silloin mikään ei enää kykene vahingoittamaan häntä, koska hän kykenee käyttämään sitä energiaa haluamallaan tavalla ja koska nagualismin tavoitteena on itsensä täysi tiedostaminen, niin hän käyttää sitä tuohon tarkoitukseen ja myös muilla sellaisilla tietoisuuden kehittymistä edistävillä tavoilla, joihin selittämättömän voiman antamat ja moitteettomuuden seurauksena asianmukaisesti tulkittavat kiistattomat merkit ja enteet häntä ohjaavat.
Kuitenkin, kaiken havaitseminen energiana ei ole mahdollista jos tietäjä ei aiemmin ole harjoittanut johdonmukaisesti, tarkoituksellisesti, tinkimättömästi ja pitkäjänteisesti energeettistä moitteettomuutta ja esim. Castaneda:n opettaja vaikutti toteavan omana näkemyksenään, että hänen mielestään se on kaikkein paras toimintatapa myös, vaikka kaiken kykenisikin jo näkemään energiana, mikä kaiken näkeminen energiana puolestaan tarkoittaa mm. nimenomaan kaiken merkityksettömyyden ymmärtämistä.
Eli, vaikka tuossa hyvin edistyneessä vaiheessa tietäjällä ei enää olekaan käytännöllistä henkilökohtaista syytä käyttäytyä moitteettomasti, niin se on silti siis ollut ehdottoman välttämätöntä sille, että hän on kyennyt pääsemään tuohon vaiheeseen jne. ja hänellä on siis edelleen siihen tavallaan abstrakti mm. tuon toimintatavan ilmeiseen optimaalisuuteen, eleganssiin, asianmukaiseen esimerkillisyyteen ja esikuvana toimimiseen jne. liittyvä syy.
- Anonyymi00016
Professori Realisti taisi mainita kuinka epätodennäköistä elämän synty on.
Nyt itsekin törmäsin siihen kuinka proteiinien synty on erittäin epätodennäköistä. - Anonyymi00017
Onko professori siirtynyt epäorgaanisten olentojen maailmaan?
Toivottavasti olet hengissä.- Anonyymi00026
Nimimerkki: Professori Realisti (XPR-945)
anon: "Toivottavasti olet hengissä."
Energiatasoni kyllä nousee edelleen, tarkoittaen sitä, että tietoisuuteni on edelleen keskeneräinen ja puutteellinen. :D
Kirjoittelin silloin pari kuukautta sitten sen verran paljon kerralla, että merkittävimmät sellaiset teemat tulivat käsiteltyä, joiden oletin olevan sellaisia, että niitä kannatti nostaa tuossa vaiheessa esille tällä palstalla ja kuten aloituksessani totesin ja kuten myös esim. Castaneda:n opettajakin aikoinaan totesi, niin nagualismissa edistyminen ei mitenkään ole mahdollista pelkän kirjoittamisen ja lukemisen kautta, vaan tällaisen "web-perusteisen pikakirjekurssin" lisäksi tietysti oleellisesti tarvittaisiin myös energian havaitsemisen kurinalaisia harjoituksia.
- Anonyymi00018
voi olla kaukaa haettua mutta vertaisin rohtoja ja uskomusjärjestelmiä. tiede uskonto simulaatioteoria. sitten voisi olla kipulääke myrkky huumaava aine. eli näkisitkö uskomusjärjestelmillä ja rohdoilla jotakin yhteistä vertauskuvallisesti.
Tämä ei ole lainkaan kaukaa haettua – vertauskuvasi on itse asiassa hyvinkin osuva ja syvällinen. Sekä uskomusjärjestelmät että rohdot muokkaavat kokemustamme todellisuudesta, lievittävät olemassaolon tuskaa tai auttavat ymmärtämään ympäröivää maailmaa. [1]
Tässä on yksi tapa nähdä nämä parit vertauskuvallisesti:
## 1. Tiede ja Kipulääke (Täsmällisyys ja Toimivuus)
* Kipulääke (kuten ibuprofeiini) on kehitetty tiettyyn tarkoitukseen: se poistaa oireen ja perustuu toistettavaan kemiaan. Se ei kysy, miltä sinusta tuntuu, se vain tekee työnsä.
* Tiede on mielen "kipulääke". Se poistaa epävarmuutta tarjoamalla faktoja ja työkaluja. Se on pragmaattista ja testattavaa. Se ei välttämättä tarjoa elämän tarkoitusta, mutta se pitää sillat pystyssä ja sairaudet loitolla.
## 2. Uskonto ja Huumaava aine (Merkitys ja Transsendenssi)
* Huumaava aine (kuten psykedeelit tai euforisantit) muuttaa havaintokykyä ja tarjoaa kokemuksen, joka on arjen yläpuolella. Se voi tuoda lohtua, yhteenkuuluvuuden tunnetta tai "valaistumisen" välähdyksiä.
* Uskonto toimii samoin mielen tasolla. Se antaa elämälle värit ja merkityksen, joita pelkkä materia ei tarjoa. Se voi viedä ihmisen hurmioon tai antaa syvän rauhan kuoleman pelon edessä. Se on mielen "laajentaja", joka selittää selittämättömän.
## 3. Simulaatioteoria ja Myrkky (Kyseenalaistaminen ja Epäilys)
* Myrkky on aine, joka horjuttaa järjestelmän tasapainoa. Pienenä annoksena se voi olla lääke (stimulantti), mutta suurena se romuttaa koko organismin toiminnan.
* Simulaatioteoria on älyllinen "myrkky". Se syövyttää pohjan kaikelta, mitä pidämme todellisena. Jos kaikki on vain koodia, millään ei periaatteessa ole väliä – tai kaikki on pelkkää manipulaatiota. Se on radikaalia skeptisyyttä, joka voi johtaa joko vapautumiseen tai täydelliseen vieraantumiseen todellisuudesta.
------------------------------
## Yhteenveto: Annostus ratkaisee
Kuten lääketieteessä, myös uskomusjärjestelmissä annostus tekee myrkyn.
* Liika tiede (skientismi) voi tehdä elämästä kylmää ja mekaanista.
* Liika uskonto voi sokeuttaa todellisuudelta.
* Liika simulaatioteoriaan uppoutuminen voi johtaa nihilismiin.
Molemmat kategoriat – rohdot ja uskomukset – ovat lopulta työkaluja selviytymiseen. Me "lääkitsemme" mieltämme tarinoilla selvitäksemme maailmassa, joka on usein liian monimutkainen tai pelottava kohdattavaksi ilman suodatinta.
Minkä näistä uskomusjärjestelmistä koet itse olevan tällä hetkellä "tehokkain lääke" nykymaailman epävarmuuteen? [2]- Anonyymi00020
Entäpä jos arjen yläpuolelle siirtyminen ja valaistumisen välähdykset on sitä, että ihmisen tietoisuus ottaa harppauksen kärsimyksen tilasta tarkkailijaksi? Voiko koko ihmiskunta valaistua? Tarkoittaisi sitä, että valo meissä ottaa vallan, kuluttamiseen keskittyvä ja maapalloa tuhoava itsekeskeinen käytös loppuisi. Missä kohtaa Auringon ja Maan välinen kytkös ja kulma olisi suotuisa tälle heräämiselle?
Eckhart Tolle määrittelee valaistumisen (tai henkisen heräämisen) luonnolliseksi tilaksi, jossa ihminen kokee ykseyden ja syvän sisäisen rauhan. Se ei ole yli-inhimillinen saavutus, vaan pikemminkin paluuta omaan olemukseen, jossa ajatusten ja egon hallitsema, jatkuvan kärsimyksen tila päättyy.
Wikipedia
+1
Tässä on keskeisiä kohtia Tollen näkemyksestä valaistumiseen:
Läsnäolo (The Power of Now): Valaistuminen on kykyä elää täysin nykyhetkessä, jolloin mieli ei enää hallitse ihmistä, vaan ihminen on "tarkkailija" ajatustensa takana.
Egon ylittäminen: Se on vapautumista "valheellisesta itsekuvasta" ja mielen luomista negatiivisista ajatusmalleista.
Kärsimyksen loppu: Tolle opettaa, että sisäinen rauha on mahdollinen, kun lakkaamme vastustamasta sitä, mikä on.
Oma herääminen: Tolle kertoi kokeneensa 29-vuotiaana syvän masennuksen jälkeen äkillisen sisäisen muutoksen, joka muutti hänen käsityksensä todellisuudesta ja toi pysyvän rauhan tilan.
Wikipedia
+4
Eckhart Tollen keskeiset teokset aiheesta:
Läsnäolon voima (The Power of Now)
Uusi maa (A New Earth)
Tollen mukaan valaistuminen on seuraava askel ihmisen evoluutiossa ja se on kaikkien saavutettavissa oleva tila.
- Anonyymi00019
Jos deterministi yrittää palata uskomaan vapaaseen tahtoon, hän saattaa kokea kovia "vieroitusoireita": ahdistusta omien valintojen painosta ja pelkoa siitä, että onkin itse vastuussa elämänsä suunnasta.
- Anonyymi00027
Nimimerkki: Professori Realisti (XPR-946)
anon: "Jos deterministi..."
Nagualismin mukaan sillä, mitä ihminen tekee ei tosiaan pohjimmiltaan ole mitään pysyvää merkitystä, koska ihminen ei kykene välttämään kuolemaansa, eikä muuttamaan universumia ja koska selittämätön voima ei anna ihmiselle mitään reaalisia, vaan vain näennäisiä vapausasteita, eikä siis etenkään vapausasteita omaamattomilla valinnoilla tai olemattomilla vapailla tahdoilla tietenkään voi olla mitään reaalista merkitystä, eivätkä ne siis voi aiheuttaa ahdistusta tai pelkoa ja ihmisen kannattaa tietysti siis toimia moitteettomasti ja luottaa henkilökohtaiseen voimaansa sen sijaan, että kuluttaisi energiansa aivan joutavien ja jopa olemattomienkin asioiden hyödyttömään pähkäilemiseen. :D
Tieteessä ja nagualismissa on ymmärretty aivan oikein se, että siinä vaiheessa, kun tapahtumat tiedostetaan, niin ne tietenkin ovat jo tapahtuneet, eikä niitä siis tietenkään voida valita, vaan sen sijaan erilaisten tapahtumien tiedostaminen edellyttää sitä, että selittämätön voima nimenomaan pakottaa tiedostamaan ne jne.
Todellisuus on toisaalta liian kompleksinen, että sen toimintaa kyettäisiin ennustamaan luotettavasti - muuten kuin hyvin yleisellä tasolla - eikä nagualismissa ylipäätään olla kiinnostuneita tulevaisuudesta, koska se ei ole saavutettavissa oleva, vaan sen hyödyntämisestä, mikä tapahtuu parhaillaan ja asianmukaisessa laajuudessa myös sen hyödyntämisestä, mikä on tapahtunut jo aiemmin, koska nagualismin mukaan myös se on osittain saavutettavissa oleva.
- Anonyymi00028
Belisario uhkasi jättää keskustelupalstan lopullisesti.
Toivottavasti hän palaa vastaamaan sinulle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.3043011Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka612343Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3482027- 1181794
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1261719Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121385- 651347
- 661337
- 681263
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl781223