Elämäsi tarkoitusta...

Minulla on ollut lapsesta asti voimakas tarve auttaa ja puolustaa heikompia. Olen aina viihtynyt iäkkäiden parissa ja opiskelen nyt hoitajaksi. Eläimet ovat myös lähellä sydäntäni, ja haaveilin eläinsuojelu-työstä, mutta olen liian herkkä sellaiseen. Tai herkkä ja herkkä enemmän pelkään että en pystyisi hillitsemään itseäni kun kohtaisin ihmisiä jotka laiminlyövät eläinten hoidon. Minun elämäni tarkoitus on auttaa vanhuksia ja ihmisiä jotka eivät pysty itse huolehtimaan itsestään. En koe olevani mikään laupias samarialainen, vaan saan aidon ilon ja hyvän mielen kun voin auttaa toisia. Elämäntarkoitus ainakin minun mielestäni on tehdä juuri sellaista työtä joka on lähellä sydäntäsi. Täytyy myös tehdä omasta elämästään sellainen että siinä on hyvä olla, täytyy ponnistella jotta unelmat toteutuvat.

täydellinen maailma, täydellinen yhteiskunta..." Hm. Edellä on tullut paljon kannanottoja noihin asioihin ja hyvä niin. Vastauksissa ei kuitenkaan esitellä niinkään elämän tarkoitusta tai täydellistä sitä tai tätä sinänsä, vaan omia arvostuksia, toiveita, asenteita jne. Vastaukset kertovatkin oikeastaan enemmän vastaajasta itsestään kuin puheena olevasta asiasta, mikä sekään ei ole huono asia.

Tarkoitukset, täydellisyydet jne. kuuluvat siis arvojen piiriin ja kun arvot ovat selvästi subjektiivisia, niin silloin puheena olevat asiatkin ovat subjektiivisia. Tuo on seikka, joka mielestäni olisi hyvä ottaa huomioon. Kun siis kysytään elämän tarkoitusta ja esitetään kuvauksia täydellisistä asioista, tulisi samalla huomioida, kenen elämän päämäärästä ja kenen täydellisestä maailmasta on kulloinkin kysymys.
Voihan olla niin, että esim. terroristille elämän tarkoitus on tuhoaminen ja täydellinen maailma on puolestaan sellainen, jossa tuollainen toiminta onnistuu.

Elämän tarkoitus, samoin kuin täydellinen maailmakin (ja miksei myös niiden vastakohdat) ovat siis ihmisen arvostuksen tuotteita. Ihmisen ulkopuolelta niitä ei löydy. Siellä ei ole sen enempää tarkoituksellisuutta kuin tarkoituksettomuuttakaan. Sama pätee täydellisyyden ja epätäydellisyyden suhteen.

Kaksi näkökantaa: luonnollinen tai yliluonnollinen. Jälkimmäinen on tietysti helpompi, mutta siinäkin liian suuria ongelmia. Jos elämän tarkoitus on yliluonnollinen vaikka kristinuskon tapaan, niin tarkoitus on kai rakastaa lähimmäistä niinkuin itseään ja Jumalaa yli kaiken. Tästä pitäisi sitten kummuta se kaikki mielekkyys elämään. Hirveänä ongelmana pidän sitten sitä, että jos Jumala on kerran olemassa, niin miksi täällä pilalle menneellä pallolla sitten pitää kärvistellä, jos kaikki kerran aikanaan loppuu. Ihminen on Raamatun mukaan syntinen, eikä silloin pysty toteuttamaan tuota yllämainuttua perustaa elämälle, joten elämällä ei ole merkitystä.
Puhtaasti luonnontieteelliseltä kannalta elämän merkitys on aika tyly. Elä jatkaaksesi lajiasi ja täyttääksesi oma ekolokerosi, että systeemi pysyy pystyssä. Olen aina ihmetellyt, että mistä ateistit hakevat perustan moraalille. Kuvittelisin itseni, siis jos elämäni perusta oli puhtaasti luonnontieteelline, aika raadolliseski. Tällöin oma etuni olisi aina etusijalla. En todellakaan haaskaisi elämääni ylitöissä tulevan hyvän perässä, vaan ottaisin sen minkä haluan heti (keinoja kaihtamatta, vahvin selviytyy, luonnonlaki).
Ehkä teksti selvittikin asian minun osaltani: voihan sitä elämään keksiä jotain tarkoituksia ja sisältöä, mutta turhaa kaikki. Itse en elämääni lopettaisi, ei tämä niin turhaa ole. Tosin äkkiä pitää löytää jotain kestävämpää jotta jaksaisi. Mutta onko tässä maailmassa mitään kestävää???

on elää elämänsä niinkuin parhaaksi näkee.