Turismi on bisneksen paras ja tuottavin muoto

Hei!

Tulin vaan kertomaan, että minun mielestäni turismi on parasta kansaninvälistä vientiä ja liiketoimintaa, joka ei edellyttä valtavia tutkimus- ja kehitysinvestointeja, ei vaadi kovinkaan korkeita koulutuspanoksia. Ainoastaan infrainvestointeja, hyviä liikennelentoyhteyksiä sekä tehokasta markkinointia. Myöskään palvelualoilla työvoimakustannukset eivät ole korkeita vaan turistien palvelutyö soveltuu hyvin esimerkiksi opiskelijoille sekä maahanmuuttajille. Edellytys on lähinnä hyvä kielitaito!

Suhteessa käytettyyn pääomaan, turistit tuovat suuret summat rahaa tullessaan ja ovat myös hövelejä lomillaan käyttämään rahaa.

Toki tietysti tämäkin ala vaatii, että perusasiat ovat kunnossa. Ei kilpailulla turismialalla pärjää puolivillaisilla ratkaisuilla vaan laadun on oltava ensiluokkaista ja palvelujen sujuvia, jotta asiaks tietää ja tuntee saavansa vastinetta rahoilleen ja samalla suosittelee matkakohdetta tutuilleen ja lähipiirilleen, jotka ovat niitä uusia ja tulevia asiakkaita..

No mutta ei mulla nyt muuta...kunhan halusin vaan tulla kertomaan, että ei sen bisneksen välttämättä tarvitse olla huipputeknistä ja kallista kappaletavaravalmistusta tai pelien koodaamista. Kyllä sitä rahaa voi maahan virrata helpommallakinn tavalla
10157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Sopiiki vaa kummastella, miks yks kv. lentokenttä on just Lappeenrannassa, jossa ei muuta oo tarjolla ku Lörtsyjä ja venäläisiä. -sivu

Äänestä
  • Se on siinä, että aluetta ei ole osattu markkinoida, eikä toisaalta rakentaa turisteiden toiveita ja tarpeita ajatellen siten, että syntyisi samanlaista turismibisnestä kuin jonnekin Fuengirolaan. Sanoisin, että suomalaisten mielikivituksettomuutta nähdä sitä, minkälainen helmi tämä maa on

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Se on siinä, että aluetta ei ole osattu markkinoida, eikä toisaalta rakentaa turisteiden toiveita ja tarpeita ajatellen siten, että syntyisi samanlaista turismibisnestä kuin jonnekin Fuengirolaan. Sanoisin, että suomalaisten mielikivituksettomuutta nähdä sitä, minkälainen helmi tämä maa on

    Suomen vaihteleva sää aiheuttaa omat haasteensa. Hiukan on nyt selittelemistä turisteille, jos on myynyt niille tälle viikolle moottorikelkkasafarin ja pilkkikalastusta Saimaalle.

    Äänestä

  • Ja eikös lörtsyt ole Savonlinnan juttu. Lappeenrannsssa on auki olevat lihapiirakat joiden väliin survotaan munaa. Jos on yksi muna piirakassa niin se on atomi, mutta jos survotaan toinen munakin niin sitten se on vety. Tai stten niiden munien välissä on vähän lihapiirakkaa eli välilihaa. Ja lörtsykin on piirakka, mutta siellä on omenahilloa kuin omenapiirakassa, mutta sinne ei saa survoa munaa. Markkinoi tuota nyt sitten turisteille.

    Äänestä

No hei hei!

Muuten hyvä. Mutta nää suomalaiset kaupungit on niin kovin siivottu kaikesta vanhasta. Ei turisteja kiinnosta mikään ddr arkkitehtuuri. Sitä on saatavissa heillä paljon lähempää. Ja varmasti balttia vetää neuvostoarkkitehtuurissa pidemmän korren. Kun taas idyllisiä kaupunkejä löytyy taas ruotsin puolelta ja linnoja. No on meillä suomessakin pari linnaa, mutta tosss paikkakuntani sivuilla just keskusteltiin. Niin olihan sekin siivottu sisältä. Ja meidän kirkkokin, siellä oli lasimaalaukset ja seinä frescot. No sekin piti siivota, nyt valkonen.

Jos suomee haluaa nostaa, niin ois kannattanu kehitellä olemassa olevia elinkeinoja. Noita start uppeja ei tuu koskaan oleen niin paljoo, että ne kaikki työllistää. Ei se ihan niin mee, että käydään koulut ja sitten bling hehkulamppu syttyy päässä. Vaan useemminkin idea tulee siinä työtä tehdessä.

Äänestä

Eikös turismiin ole uponnut valtion tukia. Maran tj. kävi itkemässä korona-aikaan.

Äänestä

Jotenkin maalaisjärjellä tuntuisi, että koodaaminen ja siitä syntyvien tuotteiden myyminen olis huomattavasti ekologisempi bisnes. Siis jos vaan osaamista ja markkinoita riittää.

Ei tarvita uusia lentokenttiä tai lisäraiteita tyhjän pantiksi.

-keinovaginamies-

Äänestä

Keski-ajalla rotat ja kirput levittivät ruttoa yli rajojen. Nykyaikana on turistit.

Äänestä
  • Juu, ja nyt vasta on herätty turismin ongelmiin. Gran ganariallakin on alettu vastustaan turisteja ja ympäri espanjaa ja italiaa. Pitäs varmaan olla vähän samantapanen kun takavuosina oli rottasota. Ja tehokkaasti se saikin rotat häviään.

    Äänestä

  • JeroP kirjoitti:

    Juu, ja nyt vasta on herätty turismin ongelmiin. Gran ganariallakin on alettu vastustaan turisteja ja ympäri espanjaa ja italiaa. Pitäs varmaan olla vähän samantapanen kun takavuosina oli rottasota. Ja tehokkaasti se saikin rotat häviään.

    Kun synnyin 40-luvun puolivälissä, maailmassa oli ihmisiä 2 miljardia ja risat, nyt 8 miljardia ja risat.

    Pelkästään se jo nostaisi turistien määrän moninkertaiseksi, mutta kohonnut elintaso edelleen moninkertaiseksi. Eivät turistit enää mahdu suosituille paikoille edes seisomaan. -exKynis.mi

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hei!

Tulin vaan kertomaan, että minun mielestäni turismi on parasta kansaninvälistä vientiä ja liiketoimintaa, joka ei edellyttä valtavia tutkimus- ja kehitysinvestointeja, ei vaadi kovinkaan korkeita koulutuspanoksia. Ainoastaan infrainvestointeja, hyviä liikennelentoyhteyksiä sekä tehokasta markkinointia. Myöskään palvelualoilla työvoimakustannukset eivät ole korkeita vaan turistien palvelutyö soveltuu hyvin esimerkiksi opiskelijoille sekä maahanmuuttajille. Edellytys on lähinnä hyvä kielitaito!

Suhteessa käytettyyn pääomaan, turistit tuovat suuret summat rahaa tullessaan ja ovat myös hövelejä lomillaan käyttämään rahaa.

Toki tietysti tämäkin ala vaatii, että perusasiat ovat kunnossa. Ei kilpailulla turismialalla pärjää puolivillaisilla ratkaisuilla vaan laadun on oltava ensiluokkaista ja palvelujen sujuvia, jotta asiaks tietää ja tuntee saavansa vastinetta rahoilleen ja samalla suosittelee matkakohdetta tutuilleen ja lähipiirilleen, jotka ovat niitä uusia ja tulevia asiakkaita..

No mutta ei mulla nyt muuta...kunhan halusin vaan tulla kertomaan, että ei sen bisneksen välttämättä tarvitse olla huipputeknistä ja kallista kappaletavaravalmistusta tai pelien koodaamista. Kyllä sitä rahaa voi maahan virrata helpommallakinn tavalla

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu