Onko sellainen, kenellä on varallisuutta yllinkyllin?
Entäs hyvin lahjakas ja monipuoleinen taiteilija?
Elämänsä rakkauden löytänyt?
Erittäin älykäs ihmispolo?
Jonkilainen muu, mikä?
Itse pidän rikkaana ihmistä, jolla on hitunen kaikkea, mutta ennen kaikkea haluaa olla avuksi, mikäli mahdollista.
Tunnen yhden ja kaikki kunnioittavat ja arvostavat häntä. Se on todellista rikkautta. Itsekin olen rikas, kun hän on ystäväni. Ja ei, en käytä häntä hyväkseni. Auttaminen on ihan tasapuolista, eikä todellakaan ole mistään rahojen lainaamisesta kyse. Enää. Aikoinaan lainasin melko paljon. Toki ilman korkoa.
Hän taas on avittanut minua hädässä. Ihan pyyteettömästi.
>Simiti<
Millainen on rikas ihminen?
42
465
Vastaukset
- Anonyymi00001
Tuntuu että jo se on luksusta ettei tuntisi oloaan onnettomaksi. Kaikki lähtee liikkeelle ihmisen mentaalisesta tilasta. Sen on oltava kunnossa jotta elämä voi kukoistaa. Elämisen pitäisi olla menestymistä eikä nykyisen kaltaista nippanappa pärjäämistä. Onko mikään ihme että päätin olla lisääntymättä tällaiseen maailmaan?
Valtioiden tasolla pitäisi olla hidasta, mutta vakaata kehitystä kohti parempaa. Todellisuus on sitä että se on parhaimmillaan kehitystä, taantumista, kehitystä ja taantumista. Kuin itseään toistava sykli. Taantuminen on korostunut tällä vuosikymmenellä. Miten tässä näin kävi?- Anonyymi00002
Elintason kasvu vähentää lisääntymistä väestötasolla. Ei laske vaan vähentää.
🦄 - Anonyymi00003
Anonyymi00002 kirjoitti:
Elintason kasvu vähentää lisääntymistä väestötasolla. Ei laske vaan vähentää.
🦄Anteeksi: ei lisää vaan vähentää.
Nyt simiti ei ainakaan usko, että join äsken teetä. 🤭
🦄 - Anonyymi00006
Anonyymi00003 kirjoitti:
Anteeksi: ei lisää vaan vähentää.
Nyt simiti ei ainakaan usko, että join äsken teetä. 🤭
🦄Kyllä minä ne "yrttiteet" tiedän. Ei siinä. Sekavana aikana poltin kukkaakin.
>Simiti< - Anonyymi00008
Anonyymi00006 kirjoitti:
Kyllä minä ne "yrttiteet" tiedän. Ei siinä. Sekavana aikana poltin kukkaakin.
>Simiti<No tunnustan. Katsoin hetken elokuvaa. Siis fiktiota! 😮 Koskinen: Pudotuspeli. Keskittyminen herpaantui, koska olen väsynyt.
Mutta pitkästyin.
Tee oli ihan normaalia mustaa teetä. Mies sen kyllä minulle uutti ja toi vielä sohvalle asti (😍) mutta teetä se oli!
🦄 - Anonyymi00015
Anonyymi00008 kirjoitti:
No tunnustan. Katsoin hetken elokuvaa. Siis fiktiota! 😮 Koskinen: Pudotuspeli. Keskittyminen herpaantui, koska olen väsynyt.
Mutta pitkästyin.
Tee oli ihan normaalia mustaa teetä. Mies sen kyllä minulle uutti ja toi vielä sohvalle asti (😍) mutta teetä se oli!
🦄Tuosta tykkäsin kun sanot uutti. Kemian prosessinhoitajana pidän siitä ettei puhuta keittämisestä.
Vielä kun kahvinkeittämistä sanottaisiin kahvinuuttamiseksi ja lopetettaisiin viivan hokeminen. Sitä nyt vain ei sanota viiva!
Kolme viiva neljä on väärin. Kolmesta neljään on oikein. Pikkuasia, mutta ärsytää, kun kansa ei osaa edes äidinkieltään. Vad fittan sanoisi entinen suomenruotsalainen vaimoni.
Kerran Närpiössä pysähdyimme kahville. Kaikki puhuivat ruotsia. Tuli mun vuoro ja sanoin, että en kaffe och... Tommonen röödä pulla. Myyjä hieman hymyili ja sanoi ihan suomeksi ole hyvä.
Vaimokin hihitteli, että kyllä sä kehtaat. Miksi en kehtaisi. Timpalle ei vittuilla.
>Simiti< - Anonyymi00016
Anonyymi00015 kirjoitti:
Tuosta tykkäsin kun sanot uutti. Kemian prosessinhoitajana pidän siitä ettei puhuta keittämisestä.

>Simiti<Rikkaalla on vähintäöin 1000000 euroa tilillä ja asunto ja auto ja vaimo ja lapsia.
- Anonyymi00017
Anonyymi00015 kirjoitti:
Tuosta tykkäsin kun sanot uutti. Kemian prosessinhoitajana pidän siitä ettei puhuta keittämisestä.
Vielä kun kahvinkeittämistä sanottaisiin kahvinuuttamiseksi ja lopetettaisiin viivan hokeminen. Sitä nyt vain ei sanota viiva!
Kolme viiva neljä on väärin. Kolmesta neljään on oikein. Pikkuasia, mutta ärsytää, kun kansa ei osaa edes äidinkieltään. Vad fittan sanoisi entinen suomenruotsalainen vaimoni.
Kerran Närpiössä pysähdyimme kahville. Kaikki puhuivat ruotsia. Tuli mun vuoro ja sanoin, että en kaffe och... Tommonen röödä pulla. Myyjä hieman hymyili ja sanoi ihan suomeksi ole hyvä.
Vaimokin hihitteli, että kyllä sä kehtaat. Miksi en kehtaisi. Timpalle ei vittuilla.
>Simiti<Minua ei ärsytä. Minä vain tulkitsen lukeneisuuden tasoa.
Kielikellon mukaan viivan voi sanoa, jos luku on pitkä:
"Miten rajakohtailmaus luetaan ääneen?
Rajakohtaa osoittavat luvut voi lukea taivuttamatta tai taivuttaen. Pitkien lukusanojen yhteydessä on usein kätevintä ja selvintä jättää lukusanat taivuttamatta ja lukea myös ajatusviiva sanaksi viiva.
5–10 asukasta (luetaan viidestä kymmeneen asukasta tai viisi kymmenen asukasta)
Osallistujia on 2 500–3 500. (Luetaan kahdestatuhannestaviidestäsadasta kolmeentuhanteenviiteensataan tai kaksituhattaviisisataa kolmetuhattaviisisataa tai kaksituhattaviisisataa viiva kolmetuhattaviisisataa.)"
https://kielikello.fi/ajatusviiva/
Moni ei käytä välilyöntiä oikein. Rajakohdissa (esim. 3 - 4) käytetään välilyöntiä viivan ympärillä, jos raja ilmaistaan yhdysmerkillä. Jos se ilmaistaan ajatusviivalla, välilyöntiä ei käytetä merkin ympärillä (3–4).
Tästäkin on poikkeuksia.
🦄 - Anonyymi00022
Anonyymi00017 kirjoitti:
Minua ei ärsytä. Minä vain tulkitsen lukeneisuuden tasoa.
Kielikellon mukaan viivan voi sanoa, jos luku on pitkä:
"Miten rajakohtailmaus luetaan ääneen?
Rajakohtaa osoittavat luvut voi lukea taivuttamatta tai taivuttaen. Pitkien lukusanojen yhteydessä on usein kätevintä ja selvintä jättää lukusanat taivuttamatta ja lukea myös ajatusviiva sanaksi viiva.
5–10 asukasta (luetaan viidestä kymmeneen asukasta tai viisi kymmenen asukasta)
Osallistujia on 2 500–3 500. (Luetaan kahdestatuhannestaviidestäsadasta kolmeentuhanteenviiteensataan tai kaksituhattaviisisataa kolmetuhattaviisisataa tai kaksituhattaviisisataa viiva kolmetuhattaviisisataa.)"
https://kielikello.fi/ajatusviiva/
Moni ei käytä välilyöntiä oikein. Rajakohdissa (esim. 3 - 4) käytetään välilyöntiä viivan ympärillä, jos raja ilmaistaan yhdysmerkillä. Jos se ilmaistaan ajatusviivalla, välilyöntiä ei käytetä merkin ympärillä (3–4).
Tästäkin on poikkeuksia.
🦄Vihdoin joku esitti faktaa pelkän suivaantumisen sijaan.
>Simiti< - Anonyymi00024
Anonyymi00002 kirjoitti:
Elintason kasvu vähentää lisääntymistä väestötasolla. Ei laske vaan vähentää.
🦄Vahva veikkaus siitä että lopputulos ei tässä toimituksessa paljon nollasta heilahda :)
- Anonyymi00025
Anonyymi00022 kirjoitti:
Vihdoin joku esitti faktaa pelkän suivaantumisen sijaan.
>Simiti<Mitä mieltä olet tuosta Kielikellon ehdotuksesta, että 3 - 5 voitaisiin lukea ääneen myös "kolme viisi"? 🤔
En suivaannu tuosta mutta miedosti hämmennyn. 😶
Olisiko se "viiva" sitten kuitenkin parempi kuin ei mitään? Ja nyt en puhu cokiksesta.
🦄 - Anonyymi00035
Anonyymi00025 kirjoitti:
Mitä mieltä olet tuosta Kielikellon ehdotuksesta, että 3 - 5 voitaisiin lukea ääneen myös "kolme viisi"? 🤔
En suivaannu tuosta mutta miedosti hämmennyn. 😶
Olisiko se "viiva" sitten kuitenkin parempi kuin ei mitään? Ja nyt en puhu cokiksesta.
🦄Se vittu riiippuu tilanteesta ja asiayhteydestä vitun viivanhokija.
>Simiti< - Anonyymi00036
Anonyymi00025 kirjoitti:
Mitä mieltä olet tuosta Kielikellon ehdotuksesta, että 3 - 5 voitaisiin lukea ääneen myös "kolme viisi"? 🤔
En suivaannu tuosta mutta miedosti hämmennyn. 😶
Olisiko se "viiva" sitten kuitenkin parempi kuin ei mitään? Ja nyt en puhu cokiksesta.
🦄Sarvikuono vetää viiva persujen kanssa.
- Anonyymi00038
Anonyymi00035 kirjoitti:
Se vittu riiippuu tilanteesta ja asiayhteydestä vitun viivanhokija.
>Simiti<Senkin barbaari. Opettele käyttäytymään. ☝️
🦄
- Anonyymi00004
Ystävä.
- Anonyymi00005
Toi on hyvä, että hänen elämässään kaikki balansissa on rakkaita ja ystäviä se on rikkautta mulle.
- Anonyymi00007
Anonyymi00005 kirjoitti:
Toi on hyvä, että hänen elämässään kaikki balansissa on rakkaita ja ystäviä se on rikkautta mulle.
Miksi tuhoat toisilra ystäviä valehtelemalla heistä,onneks suurin osa tietää totuuden!
- Anonyymi00010
Anonyymi00007 kirjoitti:
Miksi tuhoat toisilra ystäviä valehtelemalla heistä,onneks suurin osa tietää totuuden!
Me nukkuun, tää ei varmaan sulle.
Rikas on sellainen, jolla on hyviä ystäviä ja reilusti rahaa yli perustarpeitten. Ei tarvitse olla miljonääri. Itse olin hetken rikas, kun sain 5 numeroisen summan perintönä ja oli elämän perusasiat muutenkin kunnossa. Niillä rahoilla maksoin velkani pois - ja sekin oli rikkautta, kun ei ollut ollenkaan velkaa.
- Anonyymi00012
Totta, että raha auttaa perustarpeisiin. Mutta itse rahasta en ole saanut mitään tyydytystä. Tai no nuorena opiskelijana oli silleen tyytyväinen, kun sai syötävää.
Se oli sitä aikaa, mutta kun aloitin työelämän ja sain säännöllisesti huomattavaa palkkaa, se selviönä menetti painoarvoaan.
Olen ikäväkseni huomannut, että nykyisten nuorten on entistä hankalampi päästä työelämään. Lisäksi oikeistolainen EK haluaa lähes 50 000 uutta työnhakijaa vuosittain. Oikeistohallitus luultavasti suostuu siihen, kun ovat historiaa katsoen mamuttaneet eniten.
Todellinen syy ei ole mikään työvoimapula, vaan työn ja palkkojen halpuuttaminen. Täytyy olla idiootti jos työttömänä tai työläisenä äänestää oikeistoa.
Toki jotkut hihhulit hokee jotain kuvitteellista kommunismia, kun lahkojohtajat täristen valehtelevat kaatumaseuroissa. Kapitalismi ei tunnusta mitään uskoa, tai uskonnottumuutta. Raha pääomalle on Jumala.
>Simiti<
- Anonyymi00009
Rikas ihminen on tunnetasolla tasapainoinen... Hyvä ihmis suhde ja onnellinen elämäänsä. Se maallinen ei ole onnellisuutta vaan tasapaino ja elämän hallinta. Tärkeintä on henkilö joka kulkee rinnalla ja tukee arkea. Rakkaus ja yhteen kuuluvuus on voimavara mitä ei voi rahalla ostaa... Se voittaa pankkitilin ja maallisen mammonan
- Anonyymi00011
Tämä Sinulle Rakkaani
- Anonyymi00014
Anonyymi00011 kirjoitti:
Tämä Sinulle Rakkaani
Tää oli mitä hain ,kiitos rakas..
- Anonyymi00013
Varmaan paikallaan sanoa, että olet rikas ihminen, jos sinulla on ystävä, joka avittanut sinua pyytteettömästi hädässä.
Pyytteettömyys on rakkautta. Voisit sanoa yhtä hyvin että olet rakas ihminen. Kun tiedämme, miten vähän pyytteetöntä rakkautta on olemassa, olet myös onnekas. - Anonyymi00018
Ihminen ainakin kuvittelee olevansa rikas ulkoistaessaan lisääntymisen.
Kaupungilla näkyy jo iltaisin vahvasti se mitä siitä seuraa.
Suomen ovat jo valloittaneet "iranilaiset kansalliskaarit", puolustusvoimat ovat myöhässä toimineen. Peli on jo menetetty.- Anonyymi00028
Vuh vuh trolli. Mitä muuta persujen viimeisä idiootti oljenkortta sun on täytynyt kiljua! Heitä pelle vielä mutkumarin. Hiton juntti. Persulaiset vain ovat keskimäärin tyhmempiä. Se on tilastollinen fakta.
Mummon perseessä asuvien vajakkien on turha ulista paskaansa ja työttömyyrtään. Menkää vitun pellepersut töihin.
>Simiti< - Anonyymi00032
Anonyymi00028 kirjoitti:
Vuh vuh trolli. Mitä muuta persujen viimeisä idiootti oljenkortta sun on täytynyt kiljua! Heitä pelle vielä mutkumarin. Hiton juntti. Persulaiset vain ovat keskimäärin tyhmempiä. Se on tilastollinen fakta.
Mummon perseessä asuvien vajakkien on turha ulista paskaansa ja työttömyyrtään. Menkää vitun pellepersut töihin.
>Simiti<60 % ukrainalaista on työttömänä, eikä se Suomen taloutta nosta jos 10 yariskuskia tappelee kuka saa viedä yhden pitsan tunnissa.
- Anonyymi00019
Minusta aloittaja kuulostaa rikkaalta. Juuri tuota se on ja tuon perusteella olen itsekin. Määrittelen oman tilani: minulla on kaikki mutta tiedän että monella joka olisi asemassani, ei olisi. Vaatimukset ovat niin erilaisia ja se mikä on kenellekin riittävästi. Toki raha antaa monessa (valinnan)vapautta, mutta ei sitä pursuamiseen asti tarvitse olla. On rikkautta tuntea tyytyväisyyttä kun on itse tehnyt rahaa saadakseen hyvät oltavat, tosin en tiedä miten hyvä olisi olla jos olisin perinyt.
On rikkautta saada olla haluamansa henkilön ystävä. On rikkautta jos on itse auttamishaluinen ja voi auttaa. Siitä tulee itselle yhtä paljon iloa kuin sille autettavalle. On rikkautta jos näkee hyvän ympärillään ja omassa elämässä, se rauhoittaa. On rikkautta olla vertaamatta itseään toiseen ihmiseen. Ilo tulee jos tuntee itsensä tulleen enemmäksi. On rikkautta omata tunne, että löytää arjessa myönteisiä asioita silloinkin kun jokin yksityiskohta ei ole mennyt nappiin. Sellaisen tunteen perii, sitä on vaikea itseensä kasvattaa. Minä olen sen perinyt. - Anonyymi00020
Rikas ihminen on varakas ja voidaan matemaattisestikin todeta.
Sitten rikas elämä on kait muutakin kuin monenlaista suorittamista.
Korvien välinen elämäkin voi olla rikasta, jos ihan Einstein, da Vinci, Platon, Phytagoras,
Kopernikus etc. etc. etc. olekaan.
Joku taas tekee mielettömästi havaintoja. Darwin, Attenborough, - Anonyymi00021
Ihan sitten jäi kesken, koska peukalo teki liikkeen, mitä ei voi enää koskaan perua.
Vilma - Anonyymi00023
Hän tietää kyllä ❤️
https://youtu.be/Ex0lB79d-Es?si=xCugiwMO7wAAV307- Anonyymi00026
Tosi kaunis kappale - ten points, eikun twelve points.
Vilma - Anonyymi00031
Kiitos Rakkaani❤️
Millainen on rikas ihminen?
- Mikäli puhutaan varakkaasta ihmisestä, hänellä on elämässään enemmän vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia.
Onko sellainen, kenellä on varallisuutta yllinkyllin?
- Rikkautta on monenlaista. Osalle rikkautta ovat omaiset ja läheiset, sekä hyvä tukijärjestelmä. Osa löytää uskonnosta ja seurakunnista rikkautta ja mielenrauhaa. Osalle taas taide ja luovuus ovat rikkautta.
Mikäli on yllinkyllin varallisuutta, se tilanne luo uusia huolia ja murheita, sekä paljon järjestelyjä.
Entäs hyvin lahjakas ja monipuoleinen taiteilija?
- Kyllä (ks ed. vastaukseni)
Elämänsä rakkauden löytänyt?
- Sopivan kumppanin löytäminen on rikkautta. Yhteiset tulevaisuuden suunnitelmat vain vahvistavat tätä sidettä.
Erittäin älykäs ihmispolo?
- Valitettavasti ei aina. Monet älyköt ovat introvertteja, masentuneisuuteen taipuvaisia ja erakoituvat omaan maailmaansa. Ei tietysti kaikki. On olemassa myös poikkeuksia (kuten aina).
Jonkilainen muu, mikä?
- Mielen taspaino, elämänilo, harrastukset, sisäinen rauha ja tyytyväisyys voivat rikastuttaa elämää monella tavoin.
Kiitos gallupista. 😊🌸- Anonyymi00029
Omistusasunto, lasitettu parveke, oma hevonen, käy kaukomatkalla vuosittain.
- Anonyymi00030
Rikas on sellainen, jolla on ainakin sydämen sivistystä, ystäviä ja yhteisöllisyyttä. Rahaakin tietty voi olla, mutta se ei ole se pääasia, eli vähemmilläkin rahoilla voi olla rikas.
- Sheena - Anonyymi00033
Jos on itse hankkinut omaisuuden Suomessa rehellisin keinoin, kuuluu ryhmään. Ei voi muuta sanoa.
Hyvää kevään jatkos. - Anonyymi00034
Rikkautta ei ole vain rahat ja omaisuus.
Rikkautta on myös vapaa-aika, mutta sitä ei pidetä yleensä rikkautena.
Suurin osa ihmisistä raataa suurimman osan elämästään työssä, muttei koskaan
kuitenkaan rikastu.
Osalla ihmisistä ei ole työtä, mutta vapaa-aikaa sitäkin enemmän.
Heille vapaa-aika ei ole rikkautta, jollei ole rahaa riittävästi maksaa laskuja, silloin ei myöskään voi nauttia vapaa-ajasta.
Rahalla voi ostaa tavaraa ja palveluita, muttei lisää aikaa, eikä vuosia elämään.
Yleensä rikas, jolla on enemmän rahaa, kuin mitä elämässään tarvitsee ja sadan/tuhannen elämän edestä rahaa, niin haluaa vain lisää rahaa. Semmonen, joka tietää kuka ja millainen on eikä esitä muuta, ymmärtää mitä tietää ja mitä osaa sekä tietää mitä "omistaa" ja on tuohon kaikkeen tyytyväinen.
Mielestäni rikas ihminen on sellainen, joka osaa arvostaa jokaista elinpäiväänsä.
Hän on vaikka kokenut niin paljon pahoja (ja hyviäkin) asioita toisten ihmisten toimesta ja selvinnyt niistä.
Hän on vahva, henkisesti vakaa ja hänellä on kyky muuttaa kokemansa voimakseen.
Katkeruus ei asu hänen sielussaan ja hän työstää vikakohtiaan ollakseen parempi lähimmäinen toisille.
Hän on kokemastaan johtuen avarakatseinen, ei tuomitse muita. Hän on sydämessään opetellut tyytymään.Juu, minäkin arvostan eniten henkistä ja sydämen rikkautta. Se on oikeastaan ainoa mitä oikeasti arvostan. Rahaa ja materiaa tarvin jotten kuole nälkään ja kylmään. Muuta arvoa niillä ei ole, käyttöarvo.
Toki kun maailma on rakennettu rahalle, niin sillä isolla määrällä rahaa pystyisi auttamaan muita. Toteuttamaan sydämen rikkautta helpommin. Kun ihmisotus on itse laatinut vaikean järjestelmän missä rahalla saa ilman ei.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain617530Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1242959- 1431793
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651669Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1171479Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1691429- 1311173
- 78869
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47812- 53764