Ihanko odotettiin että osuu johonkin kohteeseen vai mitä ihmettä??
MIKSI ilmavoimat ei ampunut pommilennokkeja alas??
Anonyymi-ap
64453
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 64
Vanhimmat
Lensivätkö kouvolan yli?
Siellä on sitten ihmiset olleet oikeassa vaarassa.
JOS IV alkaa hornetilla räiskimään umpimähkään. OMG
Viimeyönä Helsingin yllä oli kymmeniä droneja.
Siihen olisi tarvittu kopteria tai ilmatorjuntaa.
Hornetit lensi ohi sain kuvan kouvolan dronesta aika romu.
No ku niil ei ollu mitään pateja mukana tai tolleen.
Ei ollut saatu Zelenskyyltä lupaa ampua niitä?
30-luvun tykäriosaamisella ei tee enää mitään
Suomen ilmapuolustus on pelkkä huono vitsi.
sot sot it tykinjohtaja joka osu maalin ekalla isosaaressa. kertamassa oltiin
Suomi ei uskalla rauhanaikana lentää koneilla joissa on kovat piipussa. Asevoimien henkilökunnalla siksipaljon mielisairauksia ettei ole varma uskaltaako niille edes sota tilassa ammuksia antaa.
Heh Suomen uho ja tuho.
Tosipaikassa koko Helsinki olisi pommitettu ilman laukaustakaan.
Rajamäen rykmentti.😂
Koska odottivat, että jatkavat matkaansa Venäjälle, jotta Venäjä olisi torjunut ne ohjuksin, jolloin Nato olisi saanut syyn hyökätä Suomesta Venäjälle. Tämä oli Mainilan laukaukset versio kaksi, joka meni mönkään ja nyt on isoa virkamiestä selittelemässä TV;ssä vaikka mitä soopaa.
Mietityttää kyllä että mistä ne lennokit väitetysti Suomeen tuli?
Siis olisi pitänyt ohjelta Tuhkolmaan, ei olisi kyllä vaaraa ihmisille.
Pakkoruotsia ylä asteella ei pidä siosta yhtään kyllä että mistä ne homot tietäisikään
Ukrainasta Puolan ja Baltian kautta Suomenlahdelle, josta kääntyivät Venäjälle. Aina kaikki ei osu kohteeseen.
Vähän voi sitten osua pommitukset suomalaisiinkin.
Ja havainnot näiden maiden osalta kyseisistä Droneista on..?
Kyseinen on drone on joko komposiittia muovia tai lasikuitua, joko ammut alas sen ohjuksella tai lentokoneen konetykillä.
Hornetilla on hieman vaarallista ampua konetykillä moista ihan sama on ohjuksilla kun on lämpöjälki pieni, ihan sen takia niitä pääsee torjunnan läpi joka maassa johonka niitä tulee ei moiset tahdo näkyä edes tutkissa.
Bryssä tuli äärioikealta verokeitaista, Trumpin teekutsuliikkeen oligarkkihoveista, aseteollisuuden mogulien Ukrainan äärioikeistojohdon rahoittamisesta ja yllyttämisestä, laajentamaan sotaa pohjoiseen ja droneiskuna Suomeen.
Ukrainan äärioikeistolaisen korruptiojohdon rahoittaminen on loputtava viimeistään nyt.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19337269/suomen-valtion-rahat-kuuluvat-suomen-kansan-tarpeisiin
Mee takas venäjälle, putinisti.
Mihin meidän armeijalle syytämät rahat ovat menneet, onko tilanne sama kuin Ukrainassa jossa varat ovat kadonneet korruption syövereihin?
Päivän huomio!
Minne ne kaikki rahat meni?
Missä on Suomen ajankohtainen puolustus?
Tiedustelu?
JA NE TIEDUSTELUN TIEDOT PIDETÄÄN ITSELLÄ
EIKÄ JAELLA ENSISIJAISESTI MUILLE.
Miljarditolkulla on rahojamme syydetty Oligarkeille lisäksi elätämme ukrainahoroja vastikkeettomalla täysihoidossa.
Suomi- parka jolla on surkeimmat johtajat ikinä!Droonit lentelee rajojemme sisälle ja ilmapuolustus ei edes havaitse niitä!
Sinäkin voit painua takas venäjälle, gulag.
Kenen suomalaisen niskaan ne olisi pitänyt ampua, varsinkin kun et tiedä mistä droonista kyse?
Ihan mahdollinen Mainilan laukaus, niistä venäjällä kokemusta kaikkien naapurien kanssa.
Olisi käytetty kärvennintä. Droonista olisi jäänyt vain paha katku.
Niin niin että jos se näyttää Ukrainan pommidroonilta niin ei se varmaan sitten ole sellainen?
Mitä niitä alas ampumaan. Varmaankin Ukraina oli ilmoittanut Suomelle, että harhautuneet lennokit tulevat Suomen ilmatilaan. Ja Ukraina tietysti neutralisoi pommit ja sammutti lennokit laskeutumaan.
Vai neutralisoi pommit...
Ei ammuttu alas, kun ei ollut millä ampua eikä edes tiedetty missä drooni lensi.
Voi sisältää myrkkyä.
Kaikenlaisia höpöjuttuja asiantuntijalta.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19337338/75kg-on-oikeasti-suuri-rajahdemaara#comment-141560715
Todella vaarallista venäläistä rulettia oli olla ampumatta niitä alas. No kun ei osata niin ei osata eikä ole niitä oikeanlaisia "kyvykkyyksiä" tai "suorituskykyä" kuten nykyään sanotaan. Tulevista kalkkunoista taitaa olla vielä vähemmän apua tällaisissa tilanteissa.
No. Kaikki hengissä. Toisin asiat Ukrainassa ja Venäjällä.
Eivät tienneet kenen se on. Voihan teistäkuka tahansa mennä tuonne lennätteleen omaa droneaan. Ei noiden lennättämisessä mitään rikollista ole.Lentokenttien lähellä ainoastaan rajoituksia.
"Droneinfo - oppaasi miehittämättömän ilmailun pariin"
https://droneinfo.fi/fi
Kuinka läheltä Hki-Vantaan kenttää meni?
Maa kun joutuu sotaan niin taatusti tulee rajoituksia siviilien oikeuksiin lennätellä koneitaan.
Itse myös ihmettelen miksi ei ammuttu. Olisihan sen ampumisen voinut suorittaa asutuskeskuksen ulkopuolella. Laskeutumispaikkaa ei voi tietää jos jäädään odottelemaan. Nyt kävi tuuri, ensi kerralla ehkä ei.
Laki kieltää ampumasta laillisia harrastevälineitä. Ei ilmavoimat ammu edes miehitettyjäkään koneita alas rauhanaikana Kyllä lupa alasampumisiin tulee valtion johdolta. Virohan ainakin uhos että on muka luvan antanut.
No kun oli urkkojen lennokki, ei niitä sovi ampua alas, kun ovat eu:n avustuksilla hankittuja.
Jos meren päältä tulee voi rajalla ampua alas
Outo juttu jos ei ollut räjähteitä siinä ollenkaan? Vieläpä tuolla tavalla nätisti laskeutui pellolle.
Jos siinä wi ollut räjähteitä, täytyy kyseessä olla harhautus jostain muusta asiasta... Helsingin valopallot?
Narkkari Zele toi ilmeisesti ison lastin huumeita suomeen varmaan monta kertaa tuon 75 kg
Kone pudottanut huumeet matkan varrella sovittuun paikkaan.
Stupidoko oli tilannut?
Mitä tapahtuu, kun ammut räjähdelastia?
SANOINKO JOTAIN UKROIHIN LUOTTAMISESTA!
Ne on lähetetty aiheuttamaan räjähdystuhoa.
Kouvolalaiset ovat olleet hengenvaarassa. Olisi voinut tulla pahaa jälkeä.
Niitä on hyvä tarkkailla ja tutkia kun ne lentävät. Kyllä ne alas tulevat aikanaan ampumattakin. Säästyy ammuksia.
Viranomaisilla jännää tiedottamista, onko räjähtänyt vai. Ihan maallikko tietää, ettei dronesta olisi kuin kappaleet jäljellä räjähtäessä ja lisäksi koko kouvolanseutu olisi kyllä kuullut.
Huonoja drooneja, kun eivät räjähtäneet. Lensivät koko matkan ja tipahtivat vain pellolle.
Suomen viranomaiset eivät pääse irti tuosta slaavilaisesta mentaliteetistaan ja tyylistään, kun jotain tapahtuu.
Salailua, hiukan asioiden vääristelyä, vähättelyä, vähäpuheisuutta, jne.
Eiköhän ala toimimaan ripeämmin jonkun ajan kuluttua. Tuo tämänpäiväinen on vasta alkua.
Ukraina saisi olla räiskimättä niitä droonejaan suomeen.
Olivat sunnuntaivapailla.
Tämä touhu ei hyvää lupaa.Ala-arvoista touhua ollaan suuna päänä äänessä rauhanoloissa, mutta kun oligarkkien ja ryssien sota siirtyy maamme rajojen sisäpuolelle niin Suomen armeijalle yksi erooni vaan tuli maahamme kuin taivaasta tiputettua.
Ukrainan oligarkkien tyyli kiittää miljvardeistamme heille ja vihjeenä, että miljardeja tarvitaan lisää ja lisää.
Kohtahan Stubbelo onkin jo Oligarkkilandiassa tai ex- sirkuspelle Zele kutsutaan ylenpalttisen valtiovierailujuhlallisuuksin maahamme Stubbelon hyysättäväksi.
Kiinnitin huomion kanssa, että oltiin sunnuntaivapaalla osa viranomaisista, kyllä pitää paljon tapahtua ennenkuin viranomaiset ottavat tosissaan. Toivottovasti tämä herätti byrograatit unesta. Sanon kyllä, ettei Suomi ole lainkaan ajan hermolla.
Stubb on jo karkumatkalla ulkomailla ja lähettelee viestejä kansliansa kautta. Orpokin olisi jo lähtenyt, mutta EK-mafian miehet kävi sitomassa sen pääministerin virka-asunnon penkkiin kiinni joten oli pakko tiedotusvälineille jotain piipittää.
Parempi, että räjähdelasti posahtaa metsässä, kun lennokki putoaa akun tyhjenyessä.
Oliko niissä räjähteitä.
Katsokaappa vähän karttaa.
Viranomaiset ovat varmaan katsoneet kanssa karttaa ja dronen reittiä ja jos se ei uhkaa yhtäkään asutuskeskusta niin miksi ottaa riksi että alasampuessa dronen suunta muuttuu ja osuukin jonnekkin ei toivottuun paikkaan.
Dronen polttoainemäärä lasketaan aika tarkasti joten ei se drone olisi ikuisuuksia lennellyt vaan niiden lentomatka laskennallisesti päättyi sinne minne ne nyt putosi.
Jos koko reitin matkalla ja polttoaineen loppumisen takia putomispaikan väilille ei satu mitään arvokasta niin miksi ampua?
Liian kesy lentäjä
Rahalla ei saa kaikkea. Esimerkiksi juuri tilatut, noin 80 miljoonaa euroa kappale maksavat F-35 -hävittäjät ovat täysin kädettömiä droonien suhteen. Samoin on Hornetit.
Ilmasta-ilmaan-ohjus maksaa ehkä 450.000e kappale. Jos sillä tiputtaa 100.000e maksavan pitkän matkan dronen, niin dronen lähettäjä voittaa joka kerta.
Jos taas vähintään 2 -2,5 kertaa dronea noepampi hävittäjä ampuuu tykillään dronen ja 50kg trotyyliä räjähtää, niin koska hävittäjä ampuu vain eteenpäin, hävittäjä lentää suoraan räjähdyksestä syntyneessä sirpalepilveen ja saattaa tippua sirpaleiden osumista.
Armeijan "asiantuntija" pistivät poliitikot tilaamaan 10 miljardin hävittäjät jotka olivat tosi hyviä 2010-luvun strategiaan ja sodankäyntiin. Koneet tulevat meille 2030-luvulla. Aina ei voi voittaa.