Psykologinen defenssi trauman jlk

Anonyymi-ap

Vaikka olisi kuinka lääkäri niin on voinut kokea jtn , esimerkiksi amseksuaalista väkivaltaa ja hyväksikäyttöä. Silloin voi defenssinomaisesti hakeutua esimerkiksi työhön, josssa tapaa seksuaaliväkivallan uhreja. Vaikka itsellä olisi traumojen, monenlaista. Ei välttämättä, jsks. Yleensä ihmisillä kun tuppaa juuri olemaan tarve näyttää, esimerkiksi facebookin kuvilla että kaikki on tosi hyvin. Totuus kuitenkin on hyvin usein toinen.

7

364

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Ei se tarkoita välttämättä, että kärsisi traumasta lääketieteellisessä mielessä.

      Kokemusasiantuntijalla voi olla hyvinkin syvää ymmärrystä ja osaamista.

    • Anonyymi00002

      Vaikka kärsiikin niin ri tarvitse hävetä.. etenkin lääketieteen ihmiset menevät ns. shokkiin, jos jokin tulee esille tai on nähtävissä jotenkin päällepäin, että on voinut olla jtn kokemusperäistä. nehän on yleisiä asioita, ei tarvitse hävetä , eikä tarvitse altistaa itseään jatkuvasti traumaattisille asioille uudelleen...se nimittäin voi olla niin että vahingossakin puuhailee jsks liikaa, niinkin moni työnarkomaani tekee. armollisuutta itselleen.

    • Anonyymi00003

      🤓Yym.

    • Anonyymi00004

      ok.

    • Anonyymi00005

      toksisen stressin ja kuormittumisen ehkäisemiseksi on hyvä aika ajoin tarkastella työnkuvaa, työtahtia ja hakea tarvittaessa tukea omaan jaksamiseen. Moni lääkäri tekee työtä yli voimavarojensa, kuten moni hoitajakon. perfektionismi on pahe , sekin on , että pitää aina osua oikeaan. ihmissuhdetyössä ja kuormittavissa kohtaamisissa Lepo ja Hermoloma on tärkeitä ja muun , Oman hyvinvoinnin vaaliminen.

    • Anonyymi00006

      🤓: toivottavasti nyt Juhannuksena on tullut nautittua.

    • Anonyymi00007

      🤓: yym. kliinisessä mielessä tärkeää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      1907
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1310
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      101
      1057
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      102
      918
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      904
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      66
      761
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      652
    8. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      69
      522
    9. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      13
      518
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      78
      501
    Aihe