Intuitio, sääteleekö se toimintamme?

Anonyymi-ap

Sisäiset elämykset, koetut kokemukset, alitajunta. Siitä syntyy intuitio, niiden pohjalta. Intuitiivisia oivallukset saamme, mm. Miten pitäisi tehdä, joskus jopa menneen pohjalta, miten ennen on toimittu, ennen tehty
Intuitio on luonnollinen osa kehossamme ja mielestämme. Teemme ysein valinnan alitajuisesti, alitajuntasi ja intuitio kulkee käsi kädessä . Se minkä tunteen olemme jostain jsks saaneet, se vaikuttaa myös intuitiivisella tavalla toimintaamme ja ennakkokäsityksiimme. Alitajunnan voima. Lapsuuden vaikea kokemus voi esimerkiksi muodostua haasteeksi jossain muussa tilanteessa. Pelot ynnä muu negatiivisuus jää alitajuntaan ja intuitiivinen reagointi voi esiintyä vahvana sen pohjalta. Kätketyt tunteet ikäänkuin seuraavat joka varjona perässä, vaikka reaalimaailma olisi toinen. Ihminen taistelee usein tätä vastaan. Taas, alitajunnan voima. Ditä vastaan voi taistella, varjolle , varjoajatuksille ei pidä antaa liikaa valtaa, pitää pyrkiä kohtamaan pelkonsa ja muuttamaan reaktiotapojansa. Aina se ei ole helppoa. Esim. Agorafobia. Käärmepelko. Korkean paikan pelko jne. Ihmisillä on eriasteisia oelkojakin, jotka ovat syntyneet sisäistettyjrn kokemusten , intuitiivisten pohjalta. Alitajunnan voima, kolmanteen kertaan. Alitajuntaa on tutkittu paljon. Kollektiivinen alitajunta ja henkilökohtainen alitajunta. Eri uskomuksissa on yhtenäistäviä tekijöitä kollektiivisen alitajunnan suhteen. Samantyyppinen lapsuus, sama vakaumus esim. Samantyyppinen kasvatus , kokemukset. Monilla siis on jooa alitajunnassaan samantyyppistä kokemuksellista kenttää. Silloin jopa pelot voivat heijastua samantyylisinä. Intuitio ja sisäinen alitajunta vaikuttaa siten moniin asioihin. Niin pelkoihin, ihmissuhteisiin kuin vanhemmuuteen.

12

396

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Selittääkö vahva intuitio myös etiäiset?

      • Anonyymi00002

        Jokaisella se oma Usko. En usko etiäisiin. Joku uskoo kyllä.


    • Anonyymi00003

      Sanon aina kun teen tärkeitä päätöksiä että nykyn yhden yön ja päätän sitten.
      Olen luopunut hyviltä vaikkuttaneista diileistä nukuttuani yön ja toisia olen sopinut yöunien jälkeen.

      Ainahan voi naureskella mutta jopa tiede on sitä mieltä että aivot jäsentävät tietoa yöllä ja aivot huomaa yöllä asioita joita päivällä informatioähkyn aikana ei ehkä huomaa.
      Eli tuo alitajunta ei ole mikään yliluonnollinen asia.

      Nuorempana näin enneunia jotka myös toteutuivat, kyse ei ollut sellisia tulkinnanvaraisia unia vaan näin asiat kuten ne toteutuivat, valitettavasti en enään vuosikymmeniin ole nähnyt enneunia.
      Mutta mitä enneunet ovat, onko ne myös niitä hienovaraisten asioiden jäsentelyä yöllä ja se esiintyy unena, onko kaikki ennustamiseen tarvittavat merkit olleet päivällä näkyvissä?

      Etiäinen voi tulla minulle esim autolla ajaessa, ajelen usein pientä ylinopeutta mutta aina silloin tällöin tulee etiäinen että ajelempa rajoitusten mukaan ja kas poliisit tutkan kanssa.
      Viimeisin ylinopeussakko n. 30v sitten.

    • Anonyymi00004

      Ok. Mikä on etiäinen, en tiedä?

    • Anonyymi00005

      Minulle etiäinen on ajatus, joka juolahtaa mieleen aivan puskista ja sitten ko. asia tapahtuu esim. illalla jostain syystä päässä alkoi soimaan Black Sabbathin Iron Man. Sitten keskellä yllä herään ja luin uutisen, että Ozzy oli kuollut. Kerran sanoin ääneen kaikkien kuullen, että voitan arpajaiset ja voitin arpajaiset. Sitten on jokin ennakkoaavistus tulevasta esim. aamusta lähtien oli vahva fiilis, että jotain ikävää tapahtuu. Jäin auton alle (onneksi ei käynyt pahasti vaikka tein komean ilmalennon asfalttiin).

    • Anonyymi00006

      Lisään tähän, että minullakin oli nuorempana kaikenlaisia kokemusia, mutta ne eivät olleet etiäisiä. Ne olivat unia, jossa olin aina siinä tilassa, jossa nukuin, mutta siellä oli muitakin. En halua tänne kirjoittaa sen enempää. Spiritismiin en ikinä ottaisi osaan näiden kokemuksien takia.

    • Anonyymi00007

      Tosin vuodenvaihteessa tapahtui jotain, joka taisi avata kanavia. Pieniä, kummallisia juttuja tapahtui.

      • Anonyymi00008

        Minkälaista juttua tapahtui, haluatko kertoa?


      • Anonyymi00011
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        Minkälaista juttua tapahtui, haluatko kertoa?

        En.


      • Anonyymi00012
        Anonyymi00011 kirjoitti:

        En.

        Ei se haittaa.


    • Anonyymi00009

      Teksti kulkee oikeaan suuntaan mutta kompastuu toistoon ja käsitteiden löyhyyteen. Katsotaan mitä siinä on hyvää ja missä se lipsuu.

      Ydinajatus on kunnossa: suuri osa ihmisen toiminnasta on automaattista, ei tietoisesti harkittua, ja menneet kokemukset muovaavat nykyisiä reaktioita tavalla jota emme itse aina havaitse. Tämä ei ole mystiikkaa — se on kognitiotieteen ja neuropsykologian perustulosta.

      Kahneman kutsui sitä Järjestelmä 1:ksi, Freud alitajunnaksi, evoluutiopsykologit vielä muilla nimillä. Nimitykset vaihtelevat mutta ilmiö on todellinen ja hyvin dokumentoitu.

      Ongelma on siinä että "alitajunta" ja "intuitio" kulkevat tekstissä kuin synonyymit, vaikka ne ovat eri asioita. Intuitio on nopea, automatisoitunut päättely — usein oikeaan osuva mutta myös systemaattisesti harhaanjohtava.

      Alitajunta on laajempi ja hämärämpi käsite: kaikki se prosessointi joka tapahtuu tietoisuuden alla. Kaikki intuitio on alitajuista, mutta kaikki alitajuinen ei ole intuitiota. Sekoittamalla nämä teksti antaa intuitiolle mystisemmän sävyn kuin se ansaitsee.

      Jungin kollektiivinen alitajunta on mainitsemisen arvoinen mutta vaatisi varoituksen: se on hypoteesi, ei empiirisesti vahvistettu rakenne samalla tavoin kuin yksilöllinen alitajunta.

      Idea siitä että ihmiset jakavat arkkityyppisiä pelkoja ja symboleja on kiehtova — ja osittain selitettävissä yhteisellä evoluutiohistorialla ja kulttuurisella oppimisella ilman mitään mystistä kollektiivista mielensisältöä.

      Käärmepelko ei vaadi Jungia: se vaatii vain esi-isät jotka pelkäsivät käärmeitä ja elivät pidempään.

      Parasta tekstissä on käytännöllinen lopetus: pelkoja voi kohdata ja reaktiotapoja muuttaa. Se on totta, ja se on tärkeämpää kuin alitajunnan filosofinen status. Varjo seuraa vain niin kauan kuin seisot valoa vasten.

      • Anonyymi00013

        Selvästi tekstinsävyä jollain tapaa phjaava vastaus. Teillä on tietoa, hyvä. Mikäli kokee kiinnostavana kyseisen aiheen, näyttää olevan perehtyneen hlön vastaus. Tekstiä ei ole tarkoitettu pilkuntarkaksi, joten se on kirjoitettu avoimella sävyllä.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      59
      1451
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      25
      1063
    3. 80
      925
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      65
      796
    5. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      764
    6. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      722
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      695
    8. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      90
      693
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      12
      674
    10. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      36
      650
    11. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      649
    12. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      110
      614
    13. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      605
    14. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      582
    15. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      140
      581
    16. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      560
    17. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      503
    18. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      18
      502
    19. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      38
      496
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      38
      491
    Aihe