Olen hakenut työpaikkaa Helsingin kaupungin digitaalisten palveluiden puolelta. Minkälainen työpaikka Helsingin kaupunki on?
Vastaukset 255
- Anonyymi00001
Hoitoalalla on työpaikkakiusaajia. Kannattaa muistuttaa johtajaa siitä, että Potkulaki on käytössä eli nykyään sadistiset työpaikkakiusaajat on helppo potkaista työpaikaltaan.
- Anonyymi00003
Aikoinaan Vallilan ratikkahuollossa, jota hoiti HKL:n työntekijät niin työntekijät oli aivan kädettömiä. Jokaista työntekijää sai neuvoa ja ohjata, koska eivät hallinneet työtään. Puusilmäistä väkeä. Itseohjautuvuus todella nollissa.
Muuta timantti erottui joukosta. Suurin osa oli kateellisia heistä, koska tekivät pirun hyvää duunia. Suomalaista kateutta. Hyviä ja nöyriä työntekijöitä. Yksi oli saksanmaalta syntyjitään, pitkään asunut täällä.
Pentti, ex-HKL työnjohtaja
- Anonyymi00002
Helsingin kaupungilla työskentelee henkilöitä, jotka eivät muualle kelpaa. Laiskottelevat ja viihtyvät tupakkapaikalla. Pääosin nostavat palkkaansa minimityöskentelyllä. Saamatonta porukkaa.
Aikoinaan Viikissä työskenteltyäni kaupungin työntekijöiden kanssa vitsailivat, että "me ollaan kaupungin työntekijöitä. ei meidän tarvii persettä nostaa penkiltä". Nauroivat räkäsesti. Tuo kuvaa mentaliteettia kaupungin palveluksessa. Tekevät, mitä jaksavat. Pomoa ei kiinnosta. - Anonyymi00004
ei tulosvastuuta
- Anonyymi00005
Suurinosa päivähoidossa.
- Anonyymi00006
Helsingin kaupungin työntekijät ovat kuin päiväkodissa? Niin, aivan!
- Anonyymi00007
työkavereina muiden kyttääjiä ja arvostelijoita
- Anonyymi00009
helsingin kaupunki on rahoittanut yhdistyksen toimintaa missä on lähetetty lapsia propagandaleirille venäjälle. Että sellaista touhua….
- Anonyymi00011
HS: Helsingin kaupunki maksoi kymmeniätuhansia yhdistykselle – lähettää lapsia Suomesta Venäjän propagandaleireille
- Anonyymi00010
Digipalveluissa työntekijät voisivat kloonata itsensä niin tuplatehokkaampi työskentely. Digitaalisia kaksosia.
- Anonyymi00017
Aloitus Helsingin Kaupungille
- Anonyymi00021
Anonyymi00020 kirjoitti:
Helsingin digitaaliset kaksoset
https://hri.fi/fi/helsingin-digitaaliset-kaksoset/Mallikuva kiusaajasta
https://yle.fi/a/74-20201339 - Anonyymi00022
Anonyymi00021 kirjoitti:
Mallikuva kiusaajasta
https://yle.fi/a/74-20201339Kaupunkimallit ja pelialustat + the TALLENNE
- Anonyymi00043
Anonyymi00021 kirjoitti:
Mallikuva kiusaajasta
https://yle.fi/a/74-20201339Kiusaaja on myös ollut kiusattu. Kukapa ei Suomessa?
- Anonyymi00044
Anonyymi00043 kirjoitti:
Kiusaaja on myös ollut kiusattu. Kukapa ei Suomessa?
Työpaikkakiusaaminen on Suomessa suurempi tabu kuin seksuaalinen häirintä
https://munavaikana.fi/blog/tyopaikkakiusaaminen-on-suomessa-suurempi-tabu-kuin-seksuaalinen-hairinta/
Voidaan puhua kiusaajan puolesta myös työpaikkakiusaamisesta - Anonyymi00045
Anonyymi00043 kirjoitti:
Kiusaaja on myös ollut kiusattu. Kukapa ei Suomessa?
Totuus on kuitenkin, että vahva ei kiusaa. Vahva puuttuu.
- Anonyymi00046
Anonyymi00045 kirjoitti:
Totuus on kuitenkin, että vahva ei kiusaa. Vahva puuttuu.
#Vahvat ei kiusaa.
https://suomenvahvinmies.fi/uutiset/vahvat-ei-kiusaa-suomen-vahvimmat-miehet-mika-el-toro-torro-ja-jarkko-liekki-mehtala-nuorten-asialla-kiertueella/ - Anonyymi00047
Anonyymi00046 kirjoitti:
#Vahvat ei kiusaa.
https://suomenvahvinmies.fi/uutiset/vahvat-ei-kiusaa-suomen-vahvimmat-miehet-mika-el-toro-torro-ja-jarkko-liekki-mehtala-nuorten-asialla-kiertueella/"Pahinta ei ollut fyysinen väkivalta vaan jatkuva henkinen alistaminen. Aivan sama, mitä sanoin, olin aina väärässä"
https://nuortenystavat.fi/tarinat/suomen-vahvimmat-kiusaamista-vastaan/ - Anonyymi00048
Anonyymi00047 kirjoitti:
"Pahinta ei ollut fyysinen väkivalta vaan jatkuva henkinen alistaminen. Aivan sama, mitä sanoin, olin aina väärässä"
https://nuortenystavat.fi/tarinat/suomen-vahvimmat-kiusaamista-vastaan/Onneksi meillä on klonkku. Kaikkien opettajien idoli
https://tiituspedia.fandom.com/fi/wiki/Klonkku - Anonyymi00049
Anonyymi00048 kirjoitti:
Onneksi meillä on klonkku. Kaikkien opettajien idoli
https://tiituspedia.fandom.com/fi/wiki/KlonkkuKun klonkku ja kiusaamiseen puuttuja ei tullut toimeen. Tarina välittämisestä ja kiusaamisesta. Tarina siitä, miten ihmisiä kuuluu kohdella ja ei kuulu kohdella.
- Anonyymi00050
Anonyymi00049 kirjoitti:
Kun klonkku ja kiusaamiseen puuttuja ei tullut toimeen. Tarina välittämisestä ja kiusaamisesta. Tarina siitä, miten ihmisiä kuuluu kohdella ja ei kuulu kohdella.
CMX - Kiusaajien kiusaaja
- Anonyymi00052
Anonyymi00050 kirjoitti:
CMX - Kiusaajien kiusaaja
Missä persu, siellä kiusaaminen
- Anonyymi00053
Anonyymi00052 kirjoitti:
Missä persu, siellä kiusaaminen
Missä persu tai mamu, siellä raiskari tai väkivalta
- Anonyymi00055
Anonyymi00052 kirjoitti:
Missä persu, siellä kiusaaminen
Missä persu, siellä valehtelu, pettäminen, huijaaminen, varastelu, pahoinpitely, selkärangattomuus
99% persuista pilaa 1% maineen
:) - Anonyymi00158
Anonyymi00055 kirjoitti:
Missä persu, siellä valehtelu, pettäminen, huijaaminen, varastelu, pahoinpitely, selkärangattomuus
99% persuista pilaa 1% maineen
:)Helsingin kaupungilla on setalaisia viherpiiperöitä. Eli tarkoitat varmaan niutä. Persur on fiksumpia.
- Anonyymi00012
3000 euron voiteluraha
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/poliisi-epailee-helsingin-kaupungin-ja-rakennusyhtion-tyontekijoita-lahjusrikoksista/9174390 - Anonyymi00013
Kaupungin töissä joka kymmenettä kiusataan
https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/1318773 - Anonyymi00014
Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö tunnusti huijanneensa kaupungin opetusvirastoa yli kahdeksan miljoonan euron petosvyyhdissä
https://www.hs.fi/pkseutu/art-2000007854438.html- Anonyymi00016
Helsingin bandalisimuksilla kotistudiot videotykeillä.
- Anonyymi00023
Rahat meni, terveys meni. Kiitos digitaalisille palvelumiehelle hyvästä palvelusta eli henkisestä voitelusta, huonosta kommunikaatiosta sekä virheellisestä tiedosta.
- Anonyymi00024
Kiusaajan artikkelissa:
" Fakta on se, että paljon on heitäkin, jotka eivät koskaan tule työllistymään..."
- Anonyymi00025
GPS-häirintä ei koske pitkän matkan ohjuksia?
https://www.missiledefenseadvocacy.org/missile-defense-systems/missile-interceptors-by-cost/- Anonyymi00026
Hommataan sitten toisen maan majapaikasta tämmönen
- Anonyymi00028
Joko saa muuttaa ulkomaille?
- Anonyymi00056
Koska henkilö ei voinut muuttaa ympäristöä niin ympäristö piti muuttua henkilön tarpeisiin
Ulkomaille
- Anonyymi00032
Yötön yö
- Anonyymi00033
Olen töissä Helsingin kaupungilla, sote-virasto. En voi suositella kenellekään.
- Anonyymi00034
Sinne tarvitaan digitaalisia klooneja työskentelemään!
- Anonyymi00036
Maailman paras suojatyöpaikka
- Anonyymi00038
Työllistävät henkisen väkivallan mestareita
- Anonyymi00037
Meidän osastol ainaki meno hektsimpää ku pörssifirmassa. En tosin sit tiiä, kun ei sellaiset office-politics kiinnosta. Itsellä ainakin hyvä palkka ja hyvät edut.
- Anonyymi00039
Pistetään Avin tarkastajat chekkaamaan tilanne
- Anonyymi00040
Boikotoin Helsingin Kaupungin palveluita
- Anonyymi00041
Helsingissä on vain niin kallista, on kesällä hieno kaupunki, paljon nähtävää, kai niitä työttömiä on joka kaupungissa!
- Anonyymi00042
Siksipä asutaan Kouvostoliitossa. Meille ryssämielisille sopiva asuinpaikka. Asuinpaikka myös varmistaa, että työllistymisestä ei ole tietoakaan.
- Anonyymi00051
Retro
The Virtual Model of the House of Markus Lucretius
(asiantuntijalle muistutus hienoista projekteista) - Anonyymi00054
Perintämies olikin ateisti. Ehkä tolkun ihminen :)
- Anonyymi00057
Oikeiden ihmisten kanssa saa yhden päivän aikana enemmän irti, kuin toisista 30v aikana
- Anonyymi00058
Persut on muiden ankeuttajia ja tähän riittää päivä
- Anonyymi00059
Varmaan hyvä kun kustantaa jopa asumisen kaupungin asunnoissa. Ratikan kuljettaja, kiinteistön huoltomies, yms kaupungille työtä tekevät saavat kämpän?
- Anonyymi00060
Siis jos kaupungille työskentelee. Avittaa se jotenkin asumisessa?
- Anonyymi00062
Anonyymi00060 kirjoitti:
Siis jos kaupungille työskentelee. Avittaa se jotenkin asumisessa?
Työtön somalialainen menee jonon ohitse 5 kakaran kanssa. Usko tai älä.
- Anonyymi00061
Jatkossa näytän vain susimerkkiä, koska kiltteys ei kannata
https://www.kansalainen.fi/aarioikeistolainen-susitervehdys-uefa-rankaisee-turkkilaista-maajoukkuepelaajaa/- Anonyymi00063
Rajapyykki 2021 ja "Lahden Hemohes skandaali" muistona mielessä
https://fi.wikipedia.org/wiki/Lahden_MM-hiihtojen_dopingskandaali_2001
- Anonyymi00064
Menee eteenpäin!
https://www.youtube.com/watch?v=XgFwrvT_rBQ- Anonyymi00072
Management from perkele?
"Ei voi kahen metrin syötöt mennä kolme metriä ohi. "
https://www.youtube.com/watch?v=sFJdGDX3-6U
- Anonyymi00065
Norjassa varmaan saisi kaupungin töissä myös asuntoedun työskennellessä vaikka Oslossa julkiselle sektorille?
- Anonyymi00066
Suomalaisen Pirkka-Niksi:
Saattaa olla että riippasen.. Kovan Kännin tänään.
https://www.youtube.com/watch?v=BgiaUKdCpt0 - Anonyymi00067
Lahjoitettiin 100 euroa
https://kelloharrastajat.fi/2019/boxit-auki-2019/
Narsistit veloittivat 15000 euroa. Mielummin olisi lahjoittanut hyväntekeväisyyteen, kuin narsisteille.
Ylpeys esti sovittelun.- Anonyymi00079
Lapsille olisi saanut ostettua vaikka monta uutta polkupyörää, mutta onneksi sai edes yhden.
- Anonyymi00085
Anonyymi00079 kirjoitti:
Lapsille olisi saanut ostettua vaikka monta uutta polkupyörää, mutta onneksi sai edes yhden.
Isä on ostanut 6 vuoden aikana 100 eurolla uusia vaatteita.
Siinä on kaikki, mitä isä on itselleen ostanut 6 vuoden aikana. - Anonyymi00086
Anonyymi00085 kirjoitti:
Isä on ostanut 6 vuoden aikana 100 eurolla uusia vaatteita.
Siinä on kaikki, mitä isä on itselleen ostanut 6 vuoden aikana.Edelliset "8000e" paloi siihen, että osti auton, että pääsi töihin 80km Lahteen. Ei tullut mitään kus-pää Timon takia.
Ottaako mies vastuun?
Ei tietenkään. - Anonyymi00088
Anonyymi00086 kirjoitti:
Edelliset "8000e" paloi siihen, että osti auton, että pääsi töihin 80km Lahteen. Ei tullut mitään kus-pää Timon takia.
Ottaako mies vastuun?
Ei tietenkään.Kiusaajat porskuttavat menemään ja isä joutui vaihtamaan maisemaan
Pahoinvointivaltio Suomi! - Anonyymi00089
Anonyymi00086 kirjoitti:
Edelliset "8000e" paloi siihen, että osti auton, että pääsi töihin 80km Lahteen. Ei tullut mitään kus-pää Timon takia.
Ottaako mies vastuun?
Ei tietenkään.Työnteko olikin kannattavaa, josta tuli henkisiä kärsimyksiä ja taloudellisia tappioita
- Anonyymi00090
Anonyymi00089 kirjoitti:
Työnteko olikin kannattavaa, josta tuli henkisiä kärsimyksiä ja taloudellisia tappioita
"Valitettavasti elämäni Suomessa ei onnistunut. Yritin tehdä kaiken mitä pystyin. Minusta tuntuu, että tämä maa ei halua minua tänne."
https://yle.fi/a/74-20215841
Sama fiilis - Anonyymi00093
Anonyymi00089 kirjoitti:
Työnteko olikin kannattavaa, josta tuli henkisiä kärsimyksiä ja taloudellisia tappioita
Timon takia jää nyt valtion 6x6 ajoneuvot hommaamatta.
Sloveniassa on muutenkin paremmin maksavia asiakkaita
MOT: Patria lahjoi Slovenian pääministerin
https://yle.fi/a/3-5850816 - Anonyymi00094
Anonyymi00093 kirjoitti:
Timon takia jää nyt valtion 6x6 ajoneuvot hommaamatta.
Sloveniassa on muutenkin paremmin maksavia asiakkaita
MOT: Patria lahjoi Slovenian pääministerin
https://yle.fi/a/3-5850816Yksi ajoneuvo maalattava Pride-lipun väreihin yhdenvertaisuuden ja suvaitsevaisuuden merkiksi
- Anonyymi00095
Anonyymi00094 kirjoitti:
Yksi ajoneuvo maalattava Pride-lipun väreihin yhdenvertaisuuden ja suvaitsevaisuuden merkiksi
Timo johtaa ja sivaripojat maalareina
- Anonyymi00097
Anonyymi00095 kirjoitti:
Timo johtaa ja sivaripojat maalareina
Timo ei halua ajoneuvoa Pride-väreihin, maalausta ei tule.
Mutta
Kun käsky tulee ylempää vaikka kansanedustajalta tai muun (suuren henkilömäärän) painostuksena niin ajoneuvo maalataan Pride-väreihin sunnuntaina ilman ylityökorvauksia.
Maanantai aamuna klo.7.00 luovutuskunnossa. - Anonyymi00098
Anonyymi00097 kirjoitti:
Timo ei halua ajoneuvoa Pride-väreihin, maalausta ei tule.
Mutta
Kun käsky tulee ylempää vaikka kansanedustajalta tai muun (suuren henkilömäärän) painostuksena niin ajoneuvo maalataan Pride-väreihin sunnuntaina ilman ylityökorvauksia.
Maanantai aamuna klo.7.00 luovutuskunnossa.Pride-lipuilla maalattu ajoneuvo voidaan viedä näytille Jemeniin
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/muistatko-nama-patrian-historiaan-on-mahtunut-jo-monta-kohua-lahjussyytteita-oikeudenkaynteja-ja-kirjanpitorikoksia/6781724 - Anonyymi00172
Muistakaa ostaa porukalla unelmakello
https://eu.chronoswiss.com/en/opus-chronograph-titanium-ch-7543t-1s-bl2
Meillä köyhillä ei ole varaa
- Anonyymi00071
Yhteistyössä
Granlund
Smartly.io
Kivra
Diakonissalaitos
Tullut tunnetuksi tiimi "Lipsanen"- Anonyymi00082
Pridella tai ilman, mutta totta
https://www.diakonissalaitos.fi/blogi/kun-yhteiskunnan-ilmapiiri-kovenee-ihmisarvoa-on-puolustettava-entista-nakyvammin/
- Anonyymi00073
Turkulainen perintätoimisto sai 12 000 euron sakot rahanpesulain laiminlyönneistä
https://yle.fi/a/74-20121147 - Anonyymi00074
Kun persut auttoivat toisiaan
- Anonyymi00076
Vähän sama fiilis kuin Messillä
Leonel Messi Speaking English Well
https://www.youtube.com/shorts/UIjTiXlIZpc - Anonyymi00080
Virastolta poikkeuksellinen tiedote: perustelee Malmin raiskaussyytteiden hylkäämistä
https://yle.fi/a/74-20233643- Anonyymi00081
Onneksi ollut vapaaehtoista keräystä tukemaan nuoren oikeudenkäyntikuluissa
- Anonyymi00083
Anonyymi00081 kirjoitti:
Onneksi ollut vapaaehtoista keräystä tukemaan nuoren oikeudenkäyntikuluissa
Tiimi "Lipsanen" panostus 0 euroa!
- Anonyymi00084
Anonyymi00081 kirjoitti:
Onneksi ollut vapaaehtoista keräystä tukemaan nuoren oikeudenkäyntikuluissa
Naisasialiitto Unioni keräsi pikavauhtia 10 000 euron tukisumman Malmin seksuaalirikosoikeudenkäyntiin
https://yle.fi/a/74-20172253
- Anonyymi00087
Epänormaali ilmapiiri poliisin tiedostoja saa jättää muiden ihmisten tiloihin luetavaksi muille ja muiden tilitietojen sekaan.
Nenärengas käyttäjät työelämässä hyvin näkyvällä paikalla kassa.
Ei edes auto tunista omistajaa suomi fi - Anonyymi00092
Perintämiehen Tiktok videoita on mukava "se on itsestään kiinni".
Ja vidud.
Yhteisöstä se on kiinni.
Toisia tuetaan työpaikoilla, mutta toisia ei.- Anonyymi00100
Vertauskuva:
Yksilölajissa se on vain sinusta kiinni. Joukkuelajissa yksilö voi korostua, mutta yksin jalkapallopeliä et voita
- Anonyymi00096
Tehty rikosilmoitukset
Kelloseppäkoulusta
Stadin ao:sta
SOE:sta
Tiimi "Lipsanen"
mutta poliisi on eriarvoinen roskalaitos! - Anonyymi00099
Pientä hassuttelua :)
- Anonyymi00101
Henkka ja mustalaiset.
Henkkaakin viduddaisi, jos kokisi syrjintää. Antaisi samalla mitalla takaisin.
https://www.instagram.com/reel/DZ93aZTif5x/?igsh=MTB6bHN5ejd6am4wbQ== - Anonyymi00102
Syrjinnän takia ei voi työskennellä
- Anonyymi00103
Mustalaisille ei myydä enää bensaa, pitää varastaa.... eiku miten päin?
- Anonyymi00104
Rikosilmoitus poliisille ja kantelu yhdenvertaisuusvaltuutetulle
https://yle.fi/a/3-10203736
- Anonyymi00105
Esim. Biltemassa käy ostoksilla niin pitää pyytää kuitti, kun menee sen jälkeen kaupasta ostamaan maitoa, että ei luulla varkaaksi
- Anonyymi00106
En käytä enää Helsingin Kaupungin palveluita. Käytän vain Kauniaisen palveluita.
- Anonyymi00107
Majapaikkana Stockmannin rauniot. Elän pensasmustikoilla
- Anonyymi00108
Klonkku saa arvostella oppilaita. Asiasta huomauttaa niin "häiritset opettajaa". Klonkku on toisten oppilaiden keksimä lempinimi. Yksi on hiljaa, pitää kaikkien käytöstä epäasiallisena. :(
- Anonyymi00109
Tuli tämäkin vastaan. Mitä kiusaaminen ja henkinen väkivalta aiheuttaa?
https://koulukiusaaminen.fi/mitä-on-koulukiusaaminen
- Anonyymi00110
Pinja on idoli :)
https://www.uuno.fi/pinja-ruusutossu-leveilee-nain-paljon-palautus-suomeen-maksoi/- Anonyymi00111
Kaikki virkamafiaa vastustavat neikkoset on hottiksia :)
- Anonyymi00112
Anonyymi00111 kirjoitti:
Kaikki virkamafiaa vastustavat neikkoset on hottiksia :)
Humaani/boheemi/anarkisti
- Anonyymi00113
Anonyymi00112 kirjoitti:
Humaani/boheemi/anarkisti
Tatskat puuttuu?
- Anonyymi00114
Persujen toimintapa. Kiusataan aina porukalla, ei mene koskaan 1 vs 1.
- Anonyymi00115
Ketjussa on asiantuntijalle paljon sisäistettävää
- Anonyymi00121
Missä nar sisti persu, siellä ongelma
- Anonyymi00124
Auschwitz-Birkenaussa jopa asiantuntijaa masensi. Kuva todisteena.
"Arbeit macht frei" ? Ehkä Puolassa- Anonyymi00127
Nyt on kerrottu liikaa narskun elämästä. Olkoon viimeinen kirjoitus. Jätetään tämä tähän.
- Anonyymi00128
Anonyymi00127 kirjoitti:
Nyt on kerrottu liikaa narskun elämästä. Olkoon viimeinen kirjoitus. Jätetään tämä tähän.
Terveisiä vielä muille tiimi "Lipsanen" jäsenille :)
- Anonyymi00125
täällä on paljon puutarhajuttuja Jyväskylä rentoa tekemistä aellaista,
- Anonyymi00126
Kuokkalan sillan alla voi havaita taidetta, joku keinuja
- Anonyymi00129
Osoitan kunnioitukseni niitä kohtaan, ketä kiusaamiseen ja epäasialliseen kohteluun uskaltaa puuttua. Olkoon maailman heikoin ja yksinäisin, missä päin maailmaa tahansa vaikka Brasilian Favelassa.
- Anonyymi00130
Vararehtorille malliksi
https://yle.fi/a/3-11489700- Anonyymi00131
"En suosittele vararehtorilta ja rehtorilta puuttuu kokonaan ihmisten kohtaamiskyky. Jättävät usein lapset ja nuoret huomioimatta. Eivät ole valmiita oikeasti kohtaamaan lapsia ja nuoria haluavat vaan heistä mahdollisimman nopeasti eroon jos heillä on vähänkään vaikeaa. Vararehtori oli kuulemma jättänyt lapsiakin keskenään metsään ja mennyt kokoukseen."
Hyi :) - Anonyymi00134
Anonyymi00131 kirjoitti:
"En suosittele vararehtorilta ja rehtorilta puuttuu kokonaan ihmisten kohtaamiskyky. Jättävät usein lapset ja nuoret huomioimatta. Eivät ole valmiita oikeasti kohtaamaan lapsia ja nuoria haluavat vaan heistä mahdollisimman nopeasti eroon jos heillä on vähänkään vaikeaa. Vararehtori oli kuulemma jättänyt lapsiakin keskenään metsään ja mennyt kokoukseen."
Hyi :)Työajalla tehdään epämääräisiä tekoälyvideoita YouTubeen, joita kukaan ei katso?
:)
- Anonyymi00132
Nöyrimmät kumarrukset jokaiselle hitsarille, ketä aloittaa työt klo.7.00 Nortti huulessa ja oranssi Hankkija-lippis päässä huonosti tuuletetussa työhuoneessa savun katkussa. Niitä Persvakomiehiä, ketkä ei somessa pröystäile. Tekevät työnsä hiki otsassa ja joita työnantaja ei koskaan arvosta. Eivät puhu liikoja, mutta heillä on 40v työkokemus. Tietävät käytännössä, miten työt tehdään. Hyvällä tuurilla eivät joudu käyttämään kellokorttia, silti aina ajoissa paikalla.
- Anonyymi00133
Mutta ei näitä enää ole. Näihin se suomalainen teollisuus oli rakennettu. Ne oli oikeita suomalaisia eikä edes rasisteja. Hyvämielisiä vittuilijoita.
- Anonyymi00135
Kaikille oltu kiltti, reilu, avulias, ystävällinen ja kohtelias. Tilalle saa aina vain paskaa.
- Anonyymi00136
Tässä malli persuista, kun kukaan ei välittänyt. Lopputulos nähtävillä
https://yle.fi/a/74-20234499- Anonyymi00137
Suomessa viime kädessä kiusattu joutuu vastuuseen
Teon motiiviksi on selvinnyt kiusaaminen.
https://poliisi.fi/-/viertolan-eilisen-kouluampumisen-tutkinnassa-on-edistytty - Anonyymi00138
Anonyymi00137 kirjoitti:
Suomessa viime kädessä kiusattu joutuu vastuuseen
Teon motiiviksi on selvinnyt kiusaaminen.
https://poliisi.fi/-/viertolan-eilisen-kouluampumisen-tutkinnassa-on-edistyttyEli kiusattu on pyytänyt apua kiusaamiseen, kukaan ei puuttunut. Sitten tehtiin kostoväkivaltaa, että kiusaaminen saatiin loppumaan? :(
- Anonyymi00139
Mikä on asiantuntijan vastuu noin 2 vuotta kestävistä nettikirjoitteluista?
Ei mikään, koska vastuuta ei halua ottaa.- Anonyymi00140
Joku soittanut 50 häirintäpuhelua noin vuorokaudessa. Jokuhan senkin takana. Varmaan joku täysjärkinen?
- Anonyymi00141
Jonkun kuitenkin pitää ottaa vastuu asiantuntijan paskasta käytöksestä ja kenties maalittamisesta tiimi "Lipsanen" toimesta
- Anonyymi00142
Anonyymi00141 kirjoitti:
Jonkun kuitenkin pitää ottaa vastuu asiantuntijan paskasta käytöksestä ja kenties maalittamisesta tiimi "Lipsanen" toimesta
Ja siksi poliisi on eriarvoinen roskalaitos, koska ei kykene "tutkimaan" päivänselvää syrjintää ja dissaaamista
- Anonyymi00145
Anonyymi00141 kirjoitti:
Jonkun kuitenkin pitää ottaa vastuu asiantuntijan paskasta käytöksestä ja kenties maalittamisesta tiimi "Lipsanen" toimesta
Samalla kuitenkin unohtaneet, että henkilöllä on yrittäjätaustaa ja työllistänyt alihankintasuhteella useita henkilöitä. Kaikki hoidettu viimosen päälle.
- Anonyymi00143
Onneksi asiantuntijalla ja muilla kiusaajilla on suojatyöpaikat, joissa perseily ja kiusaaminen sallitaan.
- Anonyymi00147
Kaikille kiusaajille pitäisi tulla ensin varoitus ja sitten potkut jokaisessa firmassa. Miksi näitä kukaan edes työllistää?
- Anonyymi00148
Hyökätkää samalla kelloseppäkoulun, SOE ex-työntekijöiden jne. kimppuun. Sieltä löytyy vertaisia.
- Anonyymi00151
Anonyymi00148 kirjoitti:
Hyökätkää samalla kelloseppäkoulun, SOE ex-työntekijöiden jne. kimppuun. Sieltä löytyy vertaisia.
Kelloseppäkoulun ex-rehtori on kokenut digitaalisen pahoinpitelyn
https://seura.fi/ilmiot/tarinat/vastaamon-tietomurron-uhrit-haluavat-aanensa-esiin-tiina-parikka-on-yksi-heista/
- Anonyymi00144
Vankilat huutavat tyhjyyttään rikollisista, ketkä on ylemmästä keskiluokasta. Omistavat talon/kerrostalon, Teslan, vaimokkeen ja kenties koiran sekä suojatyöpaikan.
Oppisivat hieman nöyryyttä. - Anonyymi00146
Tänäänkin käytiin taas neutraaleita keskusteluita.
Taitaa Suomi olla mennyt sekaisin oli meininki.... - Anonyymi00149
Toivottavasti perussuomalaiset hakkaavat asiantuntijan ensi kerralla Hämeenlinnan grillillä. Jos ei niin on meitä muitakin.
- Anonyymi00150
Poliisi tutkii kahta uutta pahoinpitelyä Sinimustan liikkeen marssissa Tampereella
https://yle.fi/a/74-20224468 - Anonyymi00152
Helsinki City Boy
- Anonyymi00154
Scanian työsoppariin kustiin päälle
- Anonyymi00156
1 vaatimus: ole jomo, lepakko tai joku muu ja vihreä.
- Anonyymi00173
Erotodistuksella pyyhittiin persettä 2021
- Anonyymi00174
Stadin ao
- Anonyymi00175
Pitävät kuulemistilaisuuden, jossa ex-akka mukana. Syy: tuntematon.
Yritetty kertoa, mikä on tilanne, mutta vaikkua korvissa. Ymmärrys: -100. - Anonyymi00176
Anonyymi00175 kirjoitti:
Pitävät kuulemistilaisuuden, jossa ex-akka mukana. Syy: tuntematon.
Yritetty kertoa, mikä on tilanne, mutta vaikkua korvissa. Ymmärrys: -100.Kuulemistilaisuuteen voi joutua sillä, että "ei tee mitään". Yrittänyt vain kertoa omaan taustaansa, että "miksi hakenut tuonne kouluun".
- Anonyymi00182
Anonyymi00175 kirjoitti:
Pitävät kuulemistilaisuuden, jossa ex-akka mukana. Syy: tuntematon.
Yritetty kertoa, mikä on tilanne, mutta vaikkua korvissa. Ymmärrys: -100.Ex-yrittäjä haluaisi kuulustella opettajaa syrjimisistä ja virkavelvollisuuden laiminlyönnistä, mutta ehkä se poliisi asiasta kiinnostaa, tai sitten ei :(
- Anonyymi00185
Anonyymi00182 kirjoitti:
Ex-yrittäjä haluaisi kuulustella opettajaa syrjimisistä ja virkavelvollisuuden laiminlyönnistä, mutta ehkä se poliisi asiasta kiinnostaa, tai sitten ei :(
Ja luonnollisesti tämäkään ei ollut mikään 1 vs 1 -tilanne.
Vaan 3 vs 1 (jos ex-akka ei oteta huomiin).
Luottamussuhde, kun menee rikki niin sitä ei kuulemistilaisuudet korvaa.
Näin se aina menee.
- Anonyymi00177
Nautin suunnattomasti laihialais-vitseistä
https://www.youtube.com/watch?v=A-oIZNc2e1k - Anonyymi00178
Saisko näitä Leopard panssarivaunuja jostain lähempää tilattua?
https://www.australianfrontlinemachinery.com.au/leopard-as1-rolls-into-the-uk/
YV, AV, noudan, käteismaksu - Anonyymi00180
En tahdo nähdä enää yhtään muita ihmisiä. Kaikki on pahoja ja ilkeitä.
Muutan führerbunkkeriin
https://fi.wikipedia.org/wiki/Führerbunker - Anonyymi00181
Perintämieheltä pyydetty joskus kannanottoa, että "Onko se työntekeminen vain itsestään kiinni?"
Geneerisen TikTok-videon voisi tehdä. Aihe on lähellä sydäntä.- Anonyymi00183
Mutta eihän siihen pysty vastamaan, kuin omasta näkökannastaan. Ensin pitäisi paneutua työelämän ongelmiin, tehdä gallup-kysely, ennen kuin näkee kokonaiskuvaa työelämän ongelmista.
- Anonyymi00184
Anonyymi00183 kirjoitti:
Mutta eihän siihen pysty vastamaan, kuin omasta näkökannastaan. Ensin pitäisi paneutua työelämän ongelmiin, tehdä gallup-kysely, ennen kuin näkee kokonaiskuvaa työelämän ongelmista.
Gallupin tekemiseen aineistoa:
Suomi on työpaikkakiusaamisen kärkimaa
https://yle.fi/a/3-6112047
"Viidesosaa suomalaisista on kiusattu työpaikoilla."
Suomessa on noin 2,6milj. työelämässä. Kiusaamista kokenut arviolta noin 500000.
Pientä pohdiskeltavaa. - Anonyymi00187
Anonyymi00184 kirjoitti:
Gallupin tekemiseen aineistoa:
Suomi on työpaikkakiusaamisen kärkimaa
https://yle.fi/a/3-6112047
"Viidesosaa suomalaisista on kiusattu työpaikoilla."
Suomessa on noin 2,6milj. työelämässä. Kiusaamista kokenut arviolta noin 500000.
Pientä pohdiskeltavaa.Työttömät: toukokuussa 376 000
https://yle.fi/a/74-20233062
Mielenterveysongelmat veivät jo yli 100 000 suomalaista pitkälle sairauspoissaololle vuonna 2023
https://www.kela.fi/ajankohtaista/mielenterveysongelmat-veivat-jo-yli-100-000-suomalaista-pitkalle-sairauspoissaololle-vuonna-2023
- Anonyymi00188
Suomi on maailman onnellisin maa yhdeksättä vuotta — samaan aikaan masennuslääkkeiden käyttö kaksinkertaistui
https://www.city.fi/viihde/suomi-on-maailman-onnellisin-maa-yhdeksatta-vuotta-samaan-aikaan-masennuslaakkeiden-kaytto-kaksinkertaistui/ - Anonyymi00189
The end
- Anonyymi00190
The decision is red card
https://www.youtube.com/watch?v=k4FAMGeCZug- Anonyymi00194
Miguel Almirón's SHOCK Red Card for Covering His Mouth
https://www.youtube.com/watch?v=2rH9DTRkNHI
Sitä "piilorasismia"
- Anonyymi00191
Kuten tästä ketjusta huomaa niin suomalaiset on niin kus-porukkaa, että vaikeuttavat ihmisen työskentelyä. Mitä sanoo perusoikeudet?
18 §
Oikeus työhön ja elinkeinovapaus
Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla. Julkisen vallan on huolehdittava työvoiman suojelusta.
Julkisen vallan on edistettävä työllisyyttä ja pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus työhön. Oikeudesta työllistävään koulutukseen säädetään lailla.
Ketään ei saa ilman lakiin perustuvaa syytä erottaa työstä.
Ei oikein täsmää perusoikeuksien kanssa.
Kuka tätä valvoo? Suomen saamaton Poliisi ?- Anonyymi00193
Tehdään poliisin virkamiehestä rikosilmoitus, kantelut poliisihallitukseen ja oikeusasiamiehelle
- Anonyymi00195
Anonyymi00193 kirjoitti:
Tehdään poliisin virkamiehestä rikosilmoitus, kantelut poliisihallitukseen ja oikeusasiamiehelle
Mihin raja vedetään?
https://www.kaleva.fi/hyva-veli-verkostossa-suojellaan-kaveria-ja-tehdaa/4538670
- Anonyymi00192
Kuka valvoo onko Matti ja Teppo päteviä opettamaan tai toimimaan esimies asemassa?
- Anonyymi00196
Suomalainen sananlasku: "Yksi tykkää äidistä, toinen tyttärestä", ja se viittaa siihen, että jokaisella on omat henkilökohtaiset makunsa ja suosikkinsa.
Sama asia kuin "Minä tarkoitan tätä, mutta sinä et ymmärrä, että mitä?"
Red Hot Chili Peppers - Parallel Universe
https://www.youtube.com/watch?v=Vr7maXcOyQM- Anonyymi00200
Kun laitat jonkun ostamaan "maitoa" niin tuoko se sulle rasvatonta maitoa vai kevyt maitoa.... vai kauramaitoa?
- Anonyymi00206
Anonyymi00200 kirjoitti:
Kun laitat jonkun ostamaan "maitoa" niin tuoko se sulle rasvatonta maitoa vai kevyt maitoa.... vai kauramaitoa?
Ex-akalta kannattaa kysyä tätä?
Siihen sopiva kandidaatti, että miten ne asiat on joskus mennyt
- Anonyymi00198
Ketju on laitettu poistoon 27 kertaa, no ehkä joskus se poistetaan.
- Anonyymi00199
Ulkomailla kaikki on rennompaa
Wie geht‘s Mir geht‘s gut Danke schön 🙌🏻Kein Problem
https://www.youtube.com/watch?v=kkwnSl7-0fY - Anonyymi00201
Foo Fighters - The Pretender
https://www.youtube.com/watch?v=SBjQ9tuuTJQ - Anonyymi00202
Nickelback - This Means War
https://www.youtube.com/watch?v=exlGc8eFXI0 - Anonyymi00203
Editors - Blood
https://www.youtube.com/watch?v=14tJhhHcv0E - Anonyymi00207
Mando Diao - All The Things
https://www.youtube.com/watch?v=uAfqyrMele8 - Anonyymi00208
Mando Diao - You Got Nothing on Me
https://www.youtube.com/watch?v=WhIirKNNKxg
Demons, killers, all of your evil
You got nothing on, you got nothing on me
Fascists, warriors no matter what you'll say
You don't understand, you don't understand me
And you got, you got nothing on, you got
Nothing on me
And you got, you got nothing on, you got
Nothing on me
The police and politics you're trying so
Hard to fool me
But you got nothing on, you got nothing on me
Haters, trying to change my style and mind
But you don't understand, you don't
Understand me
And you got, you got nothing on, you got
Nothing on me
And you got, you got nothing on, you got
Nothing on me
I'm so tired of being stuck in this mess and
Nightmare won't you come and take me up
And take me close to the real life
Girl I know you understand, I know you
Understand me
I'm fed up with this feeling I've got in
My head
Give me something to hold onto when the
Hell breaks loose
I know you understand me, I know you
Understand me
They've got nothing on, you they've got
Nothing on you
They've got nothing on, you they've got
Nothing on you - Anonyymi00209
White Lies - Farewell To The Fairground
https://www.youtube.com/watch?v=KlmSqyMT0FQ - Anonyymi00210
Indierock is best :)
- Anonyymi00211
Gotye - Eyes Wide Open
https://www.youtube.com/watch?v=oyVJsg0XIIk- Anonyymi00212
So this is the end of the story
Everything we had, everything we did
Is buried in dust, and this dust is all that's left of us
But only a few ever worried
While the signs were clear, they had no idea
You just get use to livin' in fear
Or give up, when you can't even picture your future
We walk the plank with our eyes wide open
We walk the plank with our eyes wide open, we-
(Walk the plank, with our eyes wide open, we-)
Yeah, we walk the plank with our eyes wide open, we-
(Walk the plank, with our eyes wide open, we-)
Some people offered up answers
We made out we like we heard they were only words
They didn't add up, to a change in the way we were living
And the saddest thing, is all of it could've been avoided
But it was like to stop consuming, to stop being human
And why'd I make a change if you won't
We're all in the same, boat, stayin' afloat for the moment
- Anonyymi00213
Over Each Other - Linkin Park
https://www.youtube.com/watch?v=fSHoePrnmMw - Anonyymi00214
Mark Ronson - Nothing Breaks Like A Heart in the Live Lounge ft. Miley Cyrus
https://www.youtube.com/watch?v=qtwot6j83V8 - Anonyymi00215
Chris Isaak - Baby Did a Bad Bad Thing
https://www.youtube.com/watch?v=vRxxh3CzJXk - Anonyymi00216
Francine - Goodbye Forever
https://www.youtube.com/watch?v=sxHrSBxW24E- Anonyymi00217
You shot two men in Kansas City You raped a girl in Tombstone town
Do you remember Do you regret I feel no pity just a shot to your head
Ooh, Goodbye Goodbye forever Goodbye Goodbye forever
The last night of your life one shot bang you'll die
Goodbye Goodbye forever
You robbed a train you robbed a bank In Paris Texas you'll find your end
Do you remember Do you regret I feel no pity just a shot to your head
Ooh, Goodbye Goodbye forever Goodbye Goodbye forever
The last night of your life one shot bang you'll die
Goodbye Goodbye forever
Ooh, Goodbye Goodbye forever Goodbye Goodbye forever
The last night of your life one shot bang you'll die
Goodbye Goodbye forever
They will lynch you for all those crimes You better hope boy I'll get you first
Do you remember Do you regret I feel no pity just a shot to your head
Ooh, Goodbye...
The last night of your life one shot bang you'll die
Goodbye Goodbye forever - Anonyymi00220
Nähty livenä Jakomäen paikalliskuppilassa :)
- Anonyymi00218
Kuningas Pähkinä & Setä Tamu - Ollaan Kaikki Pinkkejä Sisältä
https://www.youtube.com/watch?v=oajZ-I70tls
Chuck Norris - Pinkki Sisältä
Stathamin Jason - Pinkki sisältä
Bruce Lee - Pinkki sisältä
Tango ja Cashiki pinkkejä sisältä
Schwartzeneggeri - Pinkki sisältä
Jamesonin Jenna - Pinkki sisältä
Kunkku ja Setäki on pinkkejä sisältä - Anonyymi00219
Pientä hassuttelua
- Anonyymi00221
Kuinka vanha tarttis olla, että sais hurahtaa?
Hurahtaa
https://www.youtube.com/watch?v=YZKk2mP0XWo - Anonyymi00222
J- Karjalainen - Mä Käännyn Hiljaa Pois
https://www.youtube.com/watch?v=_uD1PAtNBzM - Anonyymi00223
Ulkakolla eilen pyyhin kyyneleen jostain poskelleni pudonneen
Ei oltu niitä joille elo auvon suo, ei oltu luodut toisilleen
Ullakolla
https://www.youtube.com/watch?v=Kl9bEfUnz_I - Anonyymi00224
On kuin ois syksy
https://www.youtube.com/watch?v=20R-lAqf0co - Anonyymi00225
Mustasch - Parasite
https://www.youtube.com/watch?v=27YxHBq7vSM
(Kova livebändi) - Anonyymi00226
Mustasch - Yara's Song
https://www.youtube.com/watch?v=LDDjDjHcOhk
"Ruotsalainen heavy rock -yhtye Mustasch on julkaissut uuden musiikkivideon kappaleesta “Yara’s Song“. Kappale on omistettu Ruotsissa 8-vuotiaana väkivaltaisesti kuolleen Yara-tytön muistolle. Kyseinen kappale löytyy yhtyeen “Testosterone” albumilta, joka ilmestyi syyskuussa 2015." - Anonyymi00227
Alettu tekemään nettikirjoituksia purkaakseen vihaa katkeruudesta, epäoikeudenmukaisuudesta, kiusaamisesta ja epäasiallisesta käytöksestä jne.
Suomi on epätasavertainen maa, jossa ihmisillä ei ole tasavertaiset mahdollisuudet onnistua
(no tuskin missään, mutta silti)- Anonyymi00228
Paljon elämässä tehty ja yritetty, mutta tilalle saa vainpaskaa ja huonoa kohtelua. Kiitosta ei koskaan.
- Anonyymi00229
Kiusaajat ja häiriköijät työpaikoilla ei koskaan joudu vastuuseen. Pilaavat kuitenkin muiden ihmisten elämän, työuran ja aiheuttavat tulonmenetyksiä.
- Anonyymi00235
Ne jotka asiasta tietää niin olette myös toimineet väärin, koska olette kierrelleet ja kaarrelleet, mutta suoraan ette ole asioita keskustellut ja käsitellyt.
V-mäistä käytöstä. - Anonyymi00236
Anonyymi00229 kirjoitti:
Kiusaajat ja häiriköijät työpaikoilla ei koskaan joudu vastuuseen. Pilaavat kuitenkin muiden ihmisten elämän, työuran ja aiheuttavat tulonmenetyksiä.
Kiusaaminen ei ole
Häirintä ei ole ok
Raiskaukset ei ole ok
Rikokset ei ole ok
Persu tai mamu
Näihin ei kuitenkaan kukaan koskaan puutu, ainakaan allekirjoittaneen kohdalla - Anonyymi00239
Anonyymi00235 kirjoitti:
Ne jotka asiasta tietää niin olette myös toimineet väärin, koska olette kierrelleet ja kaarrelleet, mutta suoraan ette ole asioita keskustellut ja käsitellyt.
V-mäistä käytöstä.Ja mitä suomalaiselta voi luottaa. Häntäheikkimästä käytöstä, joilla ei ole vastuuta
- Anonyymi00240
Anonyymi00239 kirjoitti:
Ja mitä suomalaiselta voi luottaa. Häntäheikkimästä käytöstä, joilla ei ole vastuuta
Samaan kategoriaan kuuluu
"Simo Kusivirta" - Anonyymi00241
Anonyymi00240 kirjoitti:
Samaan kategoriaan kuuluu
"Simo Kusivirta"Edit: "Simo Kusenjoki"
- Anonyymi00243
Anonyymi00239 kirjoitti:
Ja mitä suomalaiselta voi luottaa. Häntäheikkimästä käytöstä, joilla ei ole vastuuta
Edit: Ja mitä suomalaiselta voi odottaa...
- Anonyymi00245
Anonyymi00241 kirjoitti:
Edit: "Simo Kusenjoki"
Ottaako tämä mies vastuuta, että henkilö menettää työpaikan syrjimisen takia?
Eipä tietenkään
"Mutta minä olen niin hyvä tyyppi, että perheenisä menettää työpaikkansa ja tulonsa".
- Anonyymi00230
CMX- Vallan haamut
https://www.youtube.com/watch?v=3pUnq8ShMPo - Anonyymi00234
CMX - Olkoon Täysi Sinun Maljasi
https://www.youtube.com/watch?v=DTdQ9PwP7OY - Anonyymi00237
Persut on kieroja, kuin korkkiruuvit, joihin ei voi luottaa
https://tiituspedia.fandom.com/fi/wiki/Klonkku
Hyi - Anonyymi00242
Olisin mielummin siel Malagassa...
A.W. Yrjänä - Kesken
https://www.youtube.com/watch?v=Mt5YGbikVbE - Anonyymi00244
Kantasuomalainen ei koskaan auta muita. Hyökkää vain päälle ihmisen heikoilla hetkillä. Siis hyväksikäyttäjiä.
- Anonyymi00246
Henkilökunta/kolleegat syyllistyy itse häirintään
Kelloseppäkoulu
Stadin ao
SOE
Mutta syyttävät kuitenkin yhtä :(
Suomalaiset on kieroja persreikiä- Anonyymi00248
Etuoikeutetulla suomalaisella on oikeus kiusata, häiritä ja arvostella toisia
- Anonyymi00247
åot'oso pööa yöo 70vipdem lple,is Silicon Valleyn ihmisten kanssa jotta taidot riittäisivät..
- Anonyymi00249
Vahtikoiratiimi "Lipsanen" vuodesta 2021
- Anonyymi00252
Suomalaiset on ylpeetä dissaajakansaa
- Anonyymi00253
Missä suomalainen, siellä henkinen väkivalta
- Anonyymi00254
Somepoliisi joutui kiusatuksi, joutuu vaihtamaan maisemaa. Vain Suomessa?
https://yle.fi/a/74-20236285- Anonyymi00255
Tämänkin sen todistaa, että suomalaiset on kateellista ja ilkeää porukkaa. Tsemppaaminen, tukeminen ja auttaminen puuttuu.
Kateellisuuden takia henkilö joutuu irtisanoutumaan. Onko oikein? Surullista. :( - Anonyymi00259
Anonyymi00255 kirjoitti:
Tämänkin sen todistaa, että suomalaiset on kateellista ja ilkeää porukkaa. Tsemppaaminen, tukeminen ja auttaminen puuttuu.
Kateellisuuden takia henkilö joutuu irtisanoutumaan. Onko oikein? Surullista. :(Missä on poliisin moraali?
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/b5116296-d30d-4c18-bb50-2b516f33b142
Sitä ei odottaa persu-poliisilta :) - Anonyymi00260
Anonyymi00259 kirjoitti:
Missä on poliisin moraali?
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/b5116296-d30d-4c18-bb50-2b516f33b142
Sitä ei odottaa persu-poliisilta :)Ymmärtäähän sen, että poliisi on kiusaaja. Työskentelevät poliisi-LAITOKSELLA :)
- Anonyymi00256
- Anonyymi00257
Lumipesumiehen 2 vuotta kestäneet nettikirjoittelut. Sählyä taas joskus?
- Anonyymi00258
Kavereiden kanssa väkivaltakin on mukavampaa
Yhteistyössä
Granlund
Smartly.io
Kivra
Diakonissalaitos
Tullut tunnetuksi tiimi "Lipsanen" - Anonyymi00263
Saisko asiantuntijalta 100 euron lainan?
Rahat loppu - Anonyymi00264
Halloween (2018) Theme
https://www.youtube.com/watch?v=EAkmG-VH_O4
:) - Anonyymi00265
Suomi24 henkilökunta irtisanottu, kun ketjuja ei saa poistettua?
- Anonyymi00266
Teknisen asiantuntijan saa kiinni numerosta 0700-123123
- Anonyymi00267
Siellä vastas virolainen täti
- Anonyymi00268
Suomalaiset on henkisen väkivallan mestarareita
- Anonyymi00269
Missä suomalainen, siellä kiusaaja
- Anonyymi00270
Kiva, että somevalvonta toimii kuten Neuvostoliitossa
- Anonyymi00272
Se on suuri ja mahtava kommunismin pelko,mutta kenellä on siitä selko?
https://www.youtube.com/watch?v=YQVdyXU0aQE
- Anonyymi00271
Suomessa ei saa apua mihinkään
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19471527/suomessa-ei-saa-mihinkaan-apua - Anonyymi00274
Asiantuntija paikallinen paavi?
https://www.youtube.com/watch?v=WjmVJMc6FUo- Anonyymi00275
Kenellä valta ja rahat on?
Kenellä flaksi käy loputon?
Kenellä viisaus ja empatia?
Anna se mulle, mä tuhoan sen
Kenellä jano sekä nälänhätä?
Kenellä sietämätön ikävä?
Kenelle kaikki vaan kasaantuu?
Anna se mulle, mä tuhoan sen
Mä olen valmiina auttamaan
Mä olen paikallinen Paavi
Kenelle kaikki vaan v*ttuilee?
Kenelle kiimaiset lepertelee?
Kenelle synti langetetaan?
Anna se mulle, mä tuhoan sen
Kuka on valvonut pisimpään?
Kuka on kadonnut pimeään?
Kuka on kuolemassa häpeään?
Anna se mulle, mä tuhoan sen
Mä olen valmiina auttamaan
Mä olen paikallinen Paavi
Mä olen valmiina tuhoamaan
Ja kävelemään kaiken yli
- Anonyymi00276
Henkilö ostaa auton, että pääsee töihin ja sitten joutuu kokemaan 1kk jälkeen koeaikapurun heppoisin perustein sairaslomalla, jota haettu syrjmisen takia. Taloudellisten asioiden takia piti myydä auto pois. Mitä järkeä koko touhussa?
Auttaako paikallinen paavi vai poliisi? Tuskin kumpikaan- Anonyymi00277
Semmosia mulkkuja ne kantasuomalaiset :(
Toiset auttavat elämässä, joutuvat siksi kärsimään. Toiset eivät auta ja saavat pitää työpaikkansa syrjivällä käytöksellä. Työn tekeminen on siksi eriarvoista, kuten somepoliisi sosiaalisen painostuksen takia menetti työpaikkansa. - Anonyymi00278
Anonyymi00277 kirjoitti:
Semmosia mulkkuja ne kantasuomalaiset :(
Toiset auttavat elämässä, joutuvat siksi kärsimään. Toiset eivät auta ja saavat pitää työpaikkansa syrjivällä käytöksellä. Työn tekeminen on siksi eriarvoista, kuten somepoliisi sosiaalisen painostuksen takia menetti työpaikkansa.Sitten jos "heikompi" tukeutuu toiseen ihmiseen heikoimmilla hetkillä tai edes kysyäkseen neuvoa niin sitten olet korkeintaan tyhmä tai paska ihminen
Näin se aina menee. Itse pitää sisulla pärjätä - Anonyymi00281
Suomessa sananvalta on työnantaja(osapuolella) ja työntekijä on vain pelinappula. Mites sitten kun ne samat henkilöt vaihtaa firmaa ja joutuvat itse alaisasemaan? Tuleeko heillekin kenkää toisen päätöksen teon takia, jos homma (naama) ei miellytä?
Kerran irtisanoja voi joutua irtisanotuksi - Anonyymi00283
Anonyymi00281 kirjoitti:
Suomessa sananvalta on työnantaja(osapuolella) ja työntekijä on vain pelinappula. Mites sitten kun ne samat henkilöt vaihtaa firmaa ja joutuvat itse alaisasemaan? Tuleeko heillekin kenkää toisen päätöksen teon takia, jos homma (naama) ei miellytä?
Kerran irtisanoja voi joutua irtisanotuksiJa pointti tässä miniketjussa, että ihmisiä kuuluu kohdella hyvin työpaikoilla ja varsinkin perehdytysvaiheessa pitäisi olla avulias ja kunnioittava uutta työntekijää kohtaan. Se on herkkä työvaihe, koska ei tunne ihmisiä eikä työympäristöä
- Anonyymi00284
Anonyymi00283 kirjoitti:
Ja pointti tässä miniketjussa, että ihmisiä kuuluu kohdella hyvin työpaikoilla ja varsinkin perehdytysvaiheessa pitäisi olla avulias ja kunnioittava uutta työntekijää kohtaan. Se on herkkä työvaihe, koska ei tunne ihmisiä eikä työympäristöä
Kun tiimi "Lipsanen" valittaa syyttelystä, huonosta kohtelusta tms.
Nyt ymmärrätte, että elämä on vastavuoroista. Kun yksi joutunut sietämään paskaa niin joskus se paska lentää tuulettimeen
Luuletteko, että noita irtisanojia tai kiusaajia tullaan koskaan kunnioittamaan, ei koskaan. Heidän kanssa ei haluta työskenellä
- Anonyymi00279
Neljä Ruusua- Öisellä rannalla
https://www.youtube.com/watch?v=iq0BgiUqLG8
Vallettan hiekkarannalle juotu viiniä - Anonyymi00280
Neljä Ruusua - Meistä jokainen
https://www.youtube.com/watch?v=pd2lJWH7BY8
Hyvät sanat, kantsii kuunnella - Anonyymi00282
Erään raksamiehen käytöstä. Vetää kaljaa joka viikonloppu, sitten kun jotain keskusteluja yrittänyt käydä hänen kanssaan niin keskustelu on räyhäämistä. Sivistyneisyys kaukana.
- Anonyymi00285
Mustasch - Double Nature
https://www.youtube.com/watch?v=z77Fspd5hlg
Born a believer, I walk alone
Can't find a place where I feel home
Well I'm crazy, but I am sane
I'm guilty, but not to blame
This is my nature, who I am
If you don't like it, here I stand
I wanna keep it though I eat it
Shove it in my mouth
I can't control my evil eye
I wanna keep it though I eat it
Have a bigger bite
I love you baby, though I hate you
'Cause I'm a double nature
Now a heretic I have become
I've lost my faith in God and man
I am a demon, free from sin
But there's no angel who lets me in
My wheels are rolling, they're rolling fast
Straight outta hell, away from my past
I wanna keep it, though I eat it
Shove it in my mouth
I can't control my evil eye
I wanna keep it though I eat it
Have a bigger bite
I love you, baby, though I hate you
I'm a double nature
Well, here's a warning, some final words
Turn me down, and you'll burn, burn, burn, burn
I am awake and I never sleep
My eyes are bleeding, I'm a freak
I'm short of patience, don't mean no harm
I'm just a guy with a burning heart
I wanna keep it though I eat it
Shove it in my mouth
I can't control my evil eye
I wanna keep it though I eat it
Have a bigger bite
I love you baby, though I hate you
'Cause I'm a double nature - Anonyymi00287
Rasismi otetaan esille, maahanmuutto otetaan esille.
Milloin nostettaisiin esille vain tasavertainen kohtelu työpaikoilla ja tasavertainen tuki onnistumiseen työpaikoilla ja muutenkin? - Anonyymi00288
6v aikana tullut taloudellisia tappioita työttömyydestä ja muusta paskasta noin 200000€ + 15000€ + 8000€...
Elämä on rankkaa :( - Anonyymi00289
Kiusaaminen ei ole kiusatun häpeä. Se on työyhteisön ongelma???
- Anonyymi00290
Instagramista luettua tuo
- Anonyymi00291
TT uudet nettisivut pongattu. Vilpittömästi onnea ja anteeksipyyntö töhöilystä. Toivottavasti tavoittaa miehen.
- Anonyymi00292
Olisipa muillakin kiva työpaikka, jossa vois tehdä jotain hyödyllistä ja tienata rahaa. Vähäänkin olisi tyytyväinen...
- Anonyymi00293
Vain Suomessa oppilas voi saada varoituksen häirinnästä, kun henkilökunta itse syyllistyy häirintään eli häirintään puuttuvasta tehtiin syntipukki
- Anonyymi00294
Kaikki kivet syntipukin reppuun
https://rauhantervehdys.fi/nakemyksia/kolumni-kaikki-kivet-syntipukin-reppuun/
- Anonyymi00295
Suomalaiset on kateellista kansaa ja keskittyvät enemmän haukkumiseen kannustamisen sijaan?
https://www.facebook.com/share/v/19cREaiZxD/
Tätä on ihmetelty työelämässä yli 20 vuotta - Anonyymi00296
Suomi on henkisen väkivallan maa?
https://www.is.fi/viihde/art-2000012151230.html - Anonyymi00297
Miten itsemurhan voi tehdä? Vettä ammeeseen ja sähköä perään?
Vinkkejä otetaan vastaan- Anonyymi00298
Asiantuntijalla aiheesta kokemuksia?
- Anonyymi00299
Komissario Kukka?
- Anonyymi00300
On ne taitavia
Kuva sormesta koitui kuittihuijarin kohtaloksi – poliisi sai osuman sormenjäljestä
https://yle.fi/a/3-12483815
Ketjusta on poistettu 45 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta
Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei4391918- 1501247
- 701144
- 901141
- 1141137
Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä
Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku176994- 100783
- 45701
Voisitko mies auttaa..
Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.50699En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.57664