Suorastaan syötävän suloinen. Olin jo luullut päässeeni ihastumisestani eroon. Totta kai silti hänestä haaveilen ja fantasioin silloin tällöin. Tai siis ehkä useinkin, mutta olen ajatellut, että voihan sitä haaveilla, kun mitäs muitakaan huveja sitä vanhalla akalla voi olla.
Mutta sitten kun hänet oikeasti näkee ja jotain siinä jutellaan. Tajuan sitten vain tuijottavani häntä ja miettiväni, että jospa saisin häntä aina näin katsella. Ihan oikeita asiallisia tärkeitä asioita siinä kuitenkin käsiteltiin. Ehkä. Luulisin ainakin.
Ehkä minun pitäisi lakata ajattelemasta häntä. Tänä iltana vielä hänestä hiukan haaveilen, kun hänen syvä katseensa ja niin pehmeä äänensä ovat hyvin mielessäni... Mutta sitten lopetan tyystin turhan unelmoinnin. Ihan varmasti lopetan!
Mutta sitten kun hänet oikeasti näkee ja jotain siinä jutellaan. Tajuan sitten vain tuijottavani häntä ja miettiväni, että jospa saisin häntä aina näin katsella. Ihan oikeita asiallisia tärkeitä asioita siinä kuitenkin käsiteltiin. Ehkä. Luulisin ainakin.
Ehkä minun pitäisi lakata ajattelemasta häntä. Tänä iltana vielä hänestä hiukan haaveilen, kun hänen syvä katseensa ja niin pehmeä äänensä ovat hyvin mielessäni... Mutta sitten lopetan tyystin turhan unelmoinnin. Ihan varmasti lopetan!
Vastaukset 50
Vanhimmat
Miksi se olisi vain unelmaa? Haluaisitko miehen kanssa jotain sitten?
totta hemmetissä haluaisin! En kai muuten unelmoisi.
Suloinen mies?
- Sheena
Aivan, suloinen ja mies ovat synonyymejä keskenään, miksi sinulla on kysymysmerkki lauseesi perässä? :)
Niin, hän on suloinen, kuvaavampaa adjektiivia en keksi. En tunne häntä oikeasti, joten melkein kaikki muu hänessä onkin kuvitelmaa. Olen ihastunut kiiltokuvaan, tiedän sen hyvin.
Ei se mies oikeesti susta välitä,käy vaan joskus pinksauttamassa,ku olet niin halpa ns.nainen!
Sehän tässä olisi haaveiden täyttymys!
Koitatko niin kuin minuna esiintyä? 😂
En kyllä ymmärrä miksi kukaan nimittelisi itseään noin? No oli miten oli, minä en ainakaan ole missään määrin samanlaisessa tilanteessa. Uskoisin miehen olevan elämässäni aina jossain muodossa ja rakastelevani vielä lukuisia kertoja kuten tähänkin saakka. Ei esteitä näköpiirissä.
Ovatko tyylimme yhteneväiset? En tunnista sinua palstalta.
Kiva, että sinulla on rikas seksielämä!
Yritetään uudestaan:
Olet mun@ton.
Toimi.
🦄
Olen toki. Mutta ei tässä ole mitään toiminnan paikkaa.
Mun@llinen nainen ei lupia kysele. Ja toiminnan paikat tehdään itse.
🦄
Kauhistuttavaa mutta totta.
Tiedän. Jos aina odotat toiminnan paikkoja, muut ehtivät ensin.
🦄
Ei, vaan tuollaiset naiset ovat kauhistuttavia.....
Ahhahhaaa! 😄
Äläs nyt. Vähän autoin tuota aloituksen tyttöä, jotta hän ei jää ilman suloista miestään. 🤭
🦄
Sinulla täytyy olla joko onnea tai lahjoja, kun pääset noin lähelle häntä.
Päässä alkoikin soimaan onneni on ollaa herraa lähellä...
Onks si jotaki, mikä estää solmimasta kunnon romalssii ja vaikka aviooki?
Niin, no, nykypäivänä tulee myös kysyä miehenkin mielipidettä tämmöisissä aikeissa.
Pitkä ööö riittää eikö?
Kiva kun jotkut jaksaa vielä ihastua ja hehkuttaa. 😊
Oikein ootan taas, kun rakastavaisia tulee katukuvaan käsikynkässä ja naamat onnea toisistaan hehkuen. Ihanaa🥰
Yhden keski-ikäisen parin jo näin ja heti nousi hymy minunkin huulille, kun näin että siinä tykätään toisistaan. Ja se saa näkyä. 👍
Tulee aina onnellinen olo onnellisista ihmisistä ja eläimistä. Se on ihan parasta muissa ihmisissä, onnellisuus.
Juu se on tosi somaa. Ikävä kyllä kovin harvinaista nykyään.
No en tiiä, kyllä mä aina onnistun pongaamaan onnellisia naamatauluja ja pareja. Mä ehkä niitä oikein etsinkin silmilläni, kun haluan napsia hyvää energiaa ympäristöstäni negaatioiden sijaan. Yliherkkänä aistijana mielummin ruokkii hyvällä kun pahalla mieltään. 🙂
Mä uuvun ihan älyttömästi negaatioista. Enkä kykene olemaan huomaamatta niitä ympärilläni. Mutta tuo auttaa kun keskittyy etsimään kivoja juttuja. ❤️ Kuten ihmisten välittävä vuorovaikutus. Se aina antaa uskoa, että maailmassa on jotain hyvää ja kaunistakin, ihmisissäkin jopa.
Voi sinua. Kyllä minäkin välillä muistelen kaihoisasti Katja vainaata. Meillä nyt vain oli niiiiiiin samanlaiset ajatukset.
>Simiti<
Niin ja edellisiin kommenteihin liittyen. Emme todellakaan hävenneet rakkauden näyttämisessä. Kyllä suuteloa oli ihan paikasta riippumatta.
Valitettavasti sairaus vei hänet ihan liian aikaisin. Sen takia varmaan minustakin tuli näin kyyninen ja vittuuntunut ukkeli.
>Simiti<
Tutustu mieheen, se poistaa haaveet ja fantasiat.
Te palstaäijälle änkyttävät toistenne komppaajat, muiden supistajat olette piilomisogyynejä
Why momma always have to be the messenger
No ei muuta kun kesällä g-stringit jalkaan ja vilauttelemaan sille miehelle. Joku minihame päälle ehkä. Mikä estää? Vaimo tms?
Tai edes joku kiva vyö?
Vyö ei ylety ympäri.
En tiedä, mutta katselen just The Interpreter elokuvaa. Nicole Kidman oli tosi kaunis ennen kun antoi puukottaa itsensä rumaksi.
Miksi naiset puukotuttaa itsensä rumaksi vanhetessaan?
Upeaa luettavaa. Aivan mahtavaa mielenmaiseman avaamista. Kyllä tekis mieli olla se "kohde" näin pelkällä ajatuksen tasolla. Tuollaisen vastaihastumisen kun saisi joskus kokea.
Pistää väkisin hyvälle mielelle.
On parempi vaan haaveilla, olet kumminkin r u ma ja l ä s ki, ei se mies sinua halua kuitenkaan vaikka mitä tekisit. Tuollaista tapahtuu jatkuvasti, alemman tason nainen ihastuu ylemmän tason mieheen. Se mies haluaa tasoisensa naisen, ei hyväksy muuta.
Onko kivaa olla mummonkin häpeämä persutrolli? Uli uli vuh vuh. Trollolloo.
On muuten järkyttävän naisvihamielistä kommentointia ketju täynnä. 😮 (Myös minua kohtaan, mutta minä kestän sen kyllä, koska olen palstan virallinen naisvihapoliisi.)
Ihan täyttä kiusaamista: joku kertoo ihastuksestaan ja muut pilkkaavat häntä. Todella ikävää.
Aloittajalle: Nyt vain ne mun@t esiin ja kysymään miestä kahdenkeskiseen tuokioon. Jos mies pitää sinusta, häneltä voi sitten pyytää suudelmaa. 🤭 Mutta odota nyt että olette ensin vartin jutelleet.
🦄
Vartissa on ihastuttu, pantu ja erottu. Ei nykyään ole aikaa turhuuksiin. 🤣
>Simiti<
Realismi ei ole pilkkaamista. Se ettet pidä realismista kertoo vain sinun omasta tyhmyydestäsi.
” Jos mies pitää sinusta, häneltä voi sitten pyytää suudelmaa. 🤭 Mutta odota nyt että olette ensin vartin jutelleet.” Oot gubbe näköjään nk nikin kaapannu. Sanon, että karma a a
” On muuten järkyttävän naisvihamielistä kommentointia ketju täynnä.” Sun paras ”arkumentti”?
Sillä on Yksärillä sama patenttiratkaisu kaikkiin asioihin, NAISVIHA, mutta ei valtaosa miehistä semmoista tunne. Naiset ovat suloisia.
Voi olla, että tuntevat kyllästymistä Yksärin itsepaistatteluun ja lausuvat myös selvät sanat, että Yksäri on epäkohtelias kiusaaja. -exKynis.mi
Niinpä... on työtä ihan riittävästi tehty❤️
Onneksi bonukset kovat?
” Mutta sitten kun hänet oikeasti näkee ja jotain siinä jutellaan. Tajuan sitten vain tuijottavani häntä ja miettiväni, että jospa saisin häntä aina näin katsella. Ihan oikeita asiallisia tärkeitä asioita siinä kuitenkin käsiteltiin. Ehkä. Luulisin ainakin. ” Sää siinä palstaäijä häntä tarkkailit ku akvaariokalaa tankissa
Kisukin on sulonen
Nimenomaan näin!
Häntä haluaisin silitellä, ihan niin kuin kissaa. Ja rapsutella vähän. Ja , ja johtaisihan sellainen ehkä vähän muuhunkin. Haaveissani siis.
Olen siis ihastunut hänen ulkoiseen olemukseensa, joka jostain käsittämättömästä syystä vetoaa minuun voimakkaasti. Olen aina ajatellut, että miehen ulkonäkö ei merkitse minulle mitään, kun ajattelen miehen houkuttelevuutta parisuhdemielessä. Ihan muihin asioihin olen seurustelukumppaneihini ihastunut ja sen jälkeen olen tietenkin tykästynyt kovin heidän jokaisen ulkonäköönkin. Ihminen on kaunis omana itsenään. Ihan oikeasti olen sitä mieltä.
Tietenkin voisin määritellä jotain "ihannemiehen" ulkonäköominaisuuksia: rento hippityyppi, hiuksetkin vois olla vaikka pitkätkin, partaakin saisi olla, ylimääräiset kilotkaan ei miehen ulkonäössä haittaisi ja jostain syystä vaaleaveriköt on miellyttäneet, mutta kaikki tällaiset on siis sivuseikkoja. Ja tämä ihastumisen kohteeni on ihan kaikkea muuta kuin tällainen. Hän on pitkä, tumma, solakka, mutta hyvin urheilullinen, hiukset aina hyvin leikattu, kasvot aina sileäksi ajeltu. Kynnetkin erittäin hyvin hoidetut, satuin kerran huomaamaan.
En edes pysty hänestä kumppanina haaveilemaan, koska enhän minä tuollaista kumppania haluaisi. Vaikka lähtökohtaisesti siis, kuten todettua, kumppanin ulkonäöllä ei ole minulla mitään merkitystä.
Jotenkin hän vain on niin suloinen minun silmissäni ja mielessäni. Olenko vain niin puutteessa, että kroppani ja alitajuntani yrittävät saada minut hankkimaan itselleni miesseuraa?
Ehkäpä nyt aktivoidun ja hankin itselleni kivan kesäkollin!
Mutta et uskalla lähestyä häntä.
Sitten hommaat kesäkissan, jonka hylkäät myöhemmin. 👎
🦄