Onko ihmiskunta koskaan täysin hyväksynyt ettei ole kaikkitietävä?

Kaikkien meidän pitää elämässämme uskoa johonkin suurempaan joka auttaa jaksamaan, näkemään että sillä mitä teemme on jokin merkitys, jokin vaikutus olemassaolon jatkumoon.

Tosin minusta tuntuu aika joskus että oli kyse joko uskonnosta tai tieteestä, aina me lisäämme molempiin joitakin "fantastisia" elemettejä. Näille on yhteistä se että haluamme uskoa siihen että tiedämme varmaksi jotakin ajalta ennen itse ihmisen olemassaoloa lajina.

Väitämme että meillä on varmaa tietoa siitä miten olemme luotu, miten olemme kehittyneet. Sitä, että tiedämme tavan jolla kaikki alkoi, tarkoituksella tai vahingossa. Sitä, että me voimme päätellä vain hiililaatujen ja kivikerrostumien perusteella mitä tapahtui tuhansia, miljardeja vuosia sitten. Väitteet tuntuvat jopa uskomattomilta, ja silti jotkut hyväksyvät ne faktoina.

Vai onko pikemminkin niin että yritämme niin sanotusti mitata painoa vaa'alla, käyttäen niitä työkaluja mitä meillä on nyt? Ehkä meillä on vain kevyitä kosketuksia todellisuuden koko kuvan kanssa mutta emme täysin ymmärrä sitä.

Vai luommeko me jatkuvasti vain lähinnä uusia uskomuksia koska ne rauhoittavat mielen, eli tietämättämyyttä ei voi hyväksyä koska se aiheuttaa eksistentiaalista ahdistusta?