Kaikkien meidän pitää elämässämme uskoa johonkin suurempaan joka auttaa jaksamaan, näkemään että sillä mitä teemme on jokin merkitys, jokin vaikutus olemassaolon jatkumoon.
Tosin minusta tuntuu aika joskus että oli kyse joko uskonnosta tai tieteestä, aina me lisäämme molempiin joitakin "fantastisia" elemettejä. Näille on yhteistä se että haluamme uskoa siihen että tiedämme varmaksi jotakin ajalta ennen itse ihmisen olemassaoloa lajina.
Väitämme että meillä on varmaa tietoa siitä miten olemme luotu, miten olemme kehittyneet. Sitä, että tiedämme tavan jolla kaikki alkoi, tarkoituksella tai vahingossa. Sitä, että me voimme päätellä vain hiililaatujen ja kivikerrostumien perusteella mitä tapahtui tuhansia, miljardeja vuosia sitten. Väitteet tuntuvat jopa uskomattomilta, ja silti jotkut hyväksyvät ne faktoina.
Vai onko pikemminkin niin että yritämme niin sanotusti mitata painoa vaa'alla, käyttäen niitä työkaluja mitä meillä on nyt? Ehkä meillä on vain kevyitä kosketuksia todellisuuden koko kuvan kanssa mutta emme täysin ymmärrä sitä.
Vai luommeko me jatkuvasti vain lähinnä uusia uskomuksia koska ne rauhoittavat mielen, eli tietämättämyyttä ei voi hyväksyä koska se aiheuttaa eksistentiaalista ahdistusta?
Onko ihmiskunta koskaan täysin hyväksynyt ettei ole kaikkitietävä?
2
146
Vastaukset 2
Korjaus: Mitata painoa vaa'alla = mitata lämpötilaa vaa'alla.
- Anonyymi00001
Luin eräällä Amerikkalaisella tiede foorumilla että on luettelo jossa mainitaan Seitsemän ihmiskunnan omaamaa väärää luuloa itsestään.....
Ensimmäinen oli MINÄ OLEN KOMEIN JA KAUNEIN KAIKISTA
Sitten seurasi muut joiden joukossa oli
MINÄ OLEN AINOA ÄLYKÄS
MINÄ OLEN AINOA EREHTYMÄTÖN
tms.
Kyllä kaikki seitsemän kohtaa osuivat maalinsa ja upposi!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta
Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei3671415- 63926
- 83880
- 116875
- 62825
- 94701
- 45681
En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.56594Voisitko mies auttaa..
Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.49589Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä
Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku112534
