Piti tehdä TAAS UUSI PANOSTUSSUUNNITELMA.

Edellinenkin oli kyllä ihan hyvä, mutta meidän Holojen edustus matka Ruotsiin sekä Lapin alueella vaati vähän uusia suunnitelmia.

Me ollaan sentään Suomen alkuperäiskansaa jotka RUOTSIKIN on hyväksynyt SUOMALAISINA TURJAKKEINA vaikka SUOMESSA meitä syytetään toistuvasti KUNNIOIDEN LOUKKAUKSESTA vaikka me kyllä hyväksytään vaikka Suomen alkuperäiskansan SUOMALAISET MOKOMATKIN jotka VALITTAA AINA JOKA ASIASTA JA JOS EIVÄT MUUTA MOKOMAT KEKSI NIIN HE MENEVÄT POLIISILLE VALITTAMAAN, koska MOKOMAT OVAT KOLTTIEN JA SAAMELAISTENKIN EDUSTAJIA.
11243
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Luin MOKOMIEN EDUSTAJAN VAALI LUPAUKSIA.
Hän oli käynyt oikein Petteri Orponkin kanssa keskustelemassa niistä asioista 2018, mutta FAKTAA ON SE, että mitään EDISTYSTÄ EI OLE TAPAHTUNUT VAIKKA MINÄ HOLO OLIN TUOLLOIN JO LOUKANNUT KUNNIOITA, mutta jos KATSOTAAN VUODEN 2012 vaali lupausta niin EI OLE LUPAUKSIAAN PITÄNYT!

Eikä ole yksikään FB KUNNIALLINEN PITÄNYT!

Äänestä
  • Ei ole ollut KUNNIAN LOUKKAUS TEHDÄ ALKUPERÄISENÄ IVALOLAISENA AVI ILMOITUSTA KESKUSTELEMATTA ASIASTA KUNNAN EDUSTAJIEN KANSSA!

    SUOMI 100 VUOTTA VANHEMPANA PANOSTAJANA TODISTIN, ETTÄ EPÄPÄTEVÄT HENKILÖT NAUTTII VUODESTA TOISEEN LUOTTAUMUKSESTA JA NOSTELEE VAIN KUNNAN RAHOJA KASSASTA!

    Luin eilen kirjaa PETSAMO SUOMEN SIIRTOMAA ja siinä käsiteltiin samoja asioita.

    Petsamo oli myös iso alue, mutta asukkaita oli niin vähän, että VALTIO OLI ILMOITTANUT : He haluavat tietää rikos tilastot ja mitä rikoksia IHMISET OLIVAT TEHNEET!

    Valtio tekee tuota kokoajan ja he kysyvät myös, että : Miksi paikallisia EI TYÖLLISTETÄ ENSIN JA KOULUTETA TEHTÄVIIN JOS KUNNASSA ON ASUNTO- JA TYÖVOIMAPULA?

    Lääkäriksi voi paikallisia myös kouluttaa ja valtio antaa rahoituksen siihen!
    Yrittäjiksi ei voi pakottaa ketään, mutta yrittäjän tehtävä on työllistää oma PERHE JA SUKU AINA ENSIN eikä vaatia VIERAITA IHMISIÄ KUNNIOITTAMAAN HEITÄ NIIN HE TEKISIVÄT HEIDÄN TYÖT JA HE NOSTAVAT PALKKAA!

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Ei ole ollut KUNNIAN LOUKKAUS TEHDÄ ALKUPERÄISENÄ IVALOLAISENA AVI ILMOITUSTA KESKUSTELEMATTA ASIASTA KUNNAN EDUSTAJIEN KANSSA!

    SUOMI 100 VUOTTA VANHEMPANA PANOSTAJANA TODISTIN, ETTÄ EPÄPÄTEVÄT HENKILÖT NAUTTII VUODESTA TOISEEN LUOTTAUMUKSESTA JA NOSTELEE VAIN KUNNAN RAHOJA KASSASTA!

    Luin eilen kirjaa PETSAMO SUOMEN SIIRTOMAA ja siinä käsiteltiin samoja asioita.

    Petsamo oli myös iso alue, mutta asukkaita oli niin vähän, että VALTIO OLI ILMOITTANUT : He haluavat tietää rikos tilastot ja mitä rikoksia IHMISET OLIVAT TEHNEET!

    Valtio tekee tuota kokoajan ja he kysyvät myös, että : Miksi paikallisia EI TYÖLLISTETÄ ENSIN JA KOULUTETA TEHTÄVIIN JOS KUNNASSA ON ASUNTO- JA TYÖVOIMAPULA?

    Lääkäriksi voi paikallisia myös kouluttaa ja valtio antaa rahoituksen siihen!
    Yrittäjiksi ei voi pakottaa ketään, mutta yrittäjän tehtävä on työllistää oma PERHE JA SUKU AINA ENSIN eikä vaatia VIERAITA IHMISIÄ KUNNIOITTAMAAN HEITÄ NIIN HE TEKISIVÄT HEIDÄN TYÖT JA HE NOSTAVAT PALKKAA!

    Petsamo kirjassa luki, että valtio oli suuttunut myös MOKOMILLE jotka syrjivät TURJAKKEITA sekä pitivät kolttien ja saamelaisten puolia jotka vaihtelivat silloinkin kokoajan puolta sen mukaan mistä he saivat PARHAAMMAN HYÖDYN!
    He eivät huolineet meitä TURJAKKEITTA silloinkaan omaan porukkaan vaan he ottivat mielummin VENÄLÄISET omaan porukkaansa!

    Me turjakkeet ollaan sentään SUOMEN ALKUPERÄISKANSAA ELI SUOMALAISIA TURJAKKEITA!

    Äänestä

Holotna

Äänestä
  • Siberiassa on kuulemma holotna ja venäläiset jotka asuvat Suomessa syrjivät Venäjää sekä venäläisiä jotka asuvat omassa maassaan edustamassa venäläisiä sekä VENÄJÄÄ!

    Ivalossa ja Inarin kunnassakin asuu FB KUNNIALLISIA VENÄLÄISIÄ jotka edustavat VENÄJÄÄ sekä SYRJIVÄT MYÖS VENÄJÄÄ, koska he eivät halua palata Venäjälle puolustamaan edes VENÄLÄISTEN OIKEUKSIA.
    Venäläisten oikeus oli sentään HYÖKÄTÄ UKRAINAAN!

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Siberiassa on kuulemma holotna ja venäläiset jotka asuvat Suomessa syrjivät Venäjää sekä venäläisiä jotka asuvat omassa maassaan edustamassa venäläisiä sekä VENÄJÄÄ!

    Ivalossa ja Inarin kunnassakin asuu FB KUNNIALLISIA VENÄLÄISIÄ jotka edustavat VENÄJÄÄ sekä SYRJIVÄT MYÖS VENÄJÄÄ, koska he eivät halua palata Venäjälle puolustamaan edes VENÄLÄISTEN OIKEUKSIA.
    Venäläisten oikeus oli sentään HYÖKÄTÄ UKRAINAAN!

    Lisään, että kunniattomana paskana HOLONA naisellisesti vtuttaa, kun FB KUNNIALLISET PAKOTTAVAT TOISTUVASTI KUNNIOITTAMAAN MYÖS VENÄLÄISIÄ JOTKA EIVÄT TUNNETUSTI KUNNIOITA KETÄÄN!

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Lisään, että kunniattomana paskana HOLONA naisellisesti vtuttaa, kun FB KUNNIALLISET PAKOTTAVAT TOISTUVASTI KUNNIOITTAMAAN MYÖS VENÄLÄISIÄ JOTKA EIVÄT TUNNETUSTI KUNNIOITA KETÄÄN!

    Muuttasit sinne ruotsiin!
    Tuskin tulis kellään ikävä!

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Muuttasit sinne ruotsiin!
    Tuskin tulis kellään ikävä!

    Muutan heti, kun FB kunnialliset maksavat VAINOAMISESTA KORVAUKSET, koska minulla on oikeus saada Suomen alkuperäiskansalaisena eli Suomalaisena TURJAKKEENA korvauksia siitä, että en suomalaisena kelpaa Suomeen, mutta MINUN TILALLE OTETAAN MIELELLÄÄN VAIKKA 2 miljardia PAKOLAISTA NIIN SAADAAN SUOMEN TYÖTTÖMYYS TILASTOT NOUSEMAAN!

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Suomessa on kunnian loukkaus olla ADHD ja IHO-PSORIAATIKKOKIN, mutta Ruotsissa minusta tulee TERVE ja Suomi syrjitty, koska FB:N KUNNIALLISET OVAT SITÄ MIELTÄ, että lääkäri mieheni on antanut vääriä DIAGNOOSEJA ja vielä uskonut minua, kun olen sanonut, että : Minulla on todettu iho psoriaasis ihonäyttellä, ahdh mielenterveystoimiston Psykistrin tekemillä tutkimuksilla joissa on PSYKOLOGIA käytetty myös apuna ja unohtamatta syöpä-geeni tutkimusta jossa kävin YLIOPISTOLLISESSA SAIRAALASSA TUTKIMUKSISSA!

    Mieheni ihan varmasti työllistyy Ruotsissa myös…

    Äänestä

ihan varmaan te molemmat :-D

Äänestä

Kyllä varmaan kun on sukua ruotsi kuninkaalle.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Edellinenkin oli kyllä ihan hyvä, mutta meidän Holojen edustus matka Ruotsiin sekä Lapin alueella vaati vähän uusia suunnitelmia.

Me ollaan sentään Suomen alkuperäiskansaa jotka RUOTSIKIN on hyväksynyt SUOMALAISINA TURJAKKEINA vaikka SUOMESSA meitä syytetään toistuvasti KUNNIOIDEN LOUKKAUKSESTA vaikka me kyllä hyväksytään vaikka Suomen alkuperäiskansan SUOMALAISET MOKOMATKIN jotka VALITTAA AINA JOKA ASIASTA JA JOS EIVÄT MUUTA MOKOMAT KEKSI NIIN HE MENEVÄT POLIISILLE VALITTAMAAN, koska MOKOMAT OVAT KOLTTIEN JA SAAMELAISTENKIN EDUSTAJIA.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu