Naisella käsikarvat ei kuulu asiaan

Katselin tänään maikkarin aamuohjelmaa ja huomasin sillä tummalla naisjuontajalla ihan silmin nähden näkyvät käsikarvat. Jotenkin tuli, että hyi ja ajattelin, että kyllä naisen tuollaisessa julkisessa tehtävässä pitäisi vähän paremmin karvansa trimmata kuin näytellä niitä suorassa lähetyksessä koko kansalle. Naiselle ei vaan käsikarvat kuulu samalla tavalla kuin miehelle. Ottakaa naiset täälläkin vinkistä vaari ja huomioikaa asia, kun liikutte lyhythihaisissa ulkosalla muiden ihmisten nähtävänä! Älkää olko itsekkäitä!
35408
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Jollei niitä karvoja ole erikseen liimattu hänen käsivarsiinsa, niin ne "kuuluvat asiaan".

8Äänestä
  • Voihan naisella olla myös tatuointejakin käsivarsissaan jotta josko on siitä kyse.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Voihan naisella olla myös tatuointejakin käsivarsissaan jotta josko on siitä kyse.

    Kukaan ei tietääkseni ole luonnostaan kasvattanut itselleen tatuointeja. Siinä mielessä tatuoinnit siis eivät "kuulu asiaan". Toki tatuointeja saa itselleen teettää, jos haluaa, mutta eivät ne luonnostaan ilmesty, toisin kuin ihokarvat. En ole ainakaan vielä kuullut, että ihokarvojen siirto käsivarsiin olisi mikään juttu.

    Äänestä

Nainen on ihminen ja ihmisellä on karvoitusta. Toisilla enemmän kuin toisilla, mutta kaikilla yhtä luonnollista.

On jokaisen oma asia trimmaako karvansa vai ei. Jos muiden karvat haittaavat sinua, ongelma on sinussa.

Aletheias

4Äänestä

Älä höpötä siellä!

Muistan yläasteelta tumman saksanopettajamme. Hänen tummat käsikarvansa kiehtoivat jo silloin vilkasta mielikuvitustani :)

-keinovaginamies-

Äänestä

Minusta olisi kivaa, jos muotiin tulisi viiksekkäät naiset. Niiden kanssa botox-huulet?
Miltä miehestä tuntuisi pussata?
Vilma

Äänestä
  • Kun naiselle tulee ikää, niin melkein joka mies saa tämän kokemuksen. Eli miltä tuntuu pussata 2 päivää vanhaa sänkeä ylähuulessa :))

    -keinovaginamies-

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Kun naiselle tulee ikää, niin melkein joka mies saa tämän kokemuksen. Eli miltä tuntuu pussata 2 päivää vanhaa sänkeä ylähuulessa :))

    -keinovaginamies-

    Vieläkö siinä iässä pussaillaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Vieläkö siinä iässä pussaillaan?

    Harvemmin:))

    -keinovaginamies-

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Harvemmin:))

    -keinovaginamies-

    Siis mitä?? Tietysti pussaillaan joka iässä! Sehän on varsin ihanaa, karvoja tai ei 🤗

    Aletheias

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Siis mitä?? Tietysti pussaillaan joka iässä! Sehän on varsin ihanaa, karvoja tai ei 🤗

    Aletheias

    No jos teillä noin, niin onneksi olkoon!
    Tässä osoitteessa on kyllä aika harvinaista.

    -keinovaginamies-

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    No jos teillä noin, niin onneksi olkoon!
    Tässä osoitteessa on kyllä aika harvinaista.

    -keinovaginamies-

    No omalla kohdallani romanttinen pussailu on tietysti tällä hetkellä olematonta, että siinä mielessä ei ole varaa yhtää puhua mistään pusutteluista, mutta noin yleisellä tasolla pusuttelulle ei ole yläikärajaa 😊

    Aletheias

    Äänestä

  • No kyllä ne viikset kasvaa naisillekkin, toiset sanoo niitä hormonikarvoiksi. Tummilla erottuu. Mutta olihan jo neuvostoliiton ja itä-saksan naisurheilijoilla parta ja viikset. Teille nuorille se on kauhistus, mut me vanhat ollaan jo nähty. Ei edes huomata enää. Tosin en olis kyllä ite älynnyt edes kattoo noin tarkasti. Onhan "sielläkin" karvoja, häiritseeks se?

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    No jos teillä noin, niin onneksi olkoon!
    Tässä osoitteessa on kyllä aika harvinaista.

    -keinovaginamies-

    Kasvata viikset!
    Vilma

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Kasvata viikset!
    Vilma

    Mulla on jo - parta myös - muttei tuo rouva silti innostu.

    Mies on komea ku Al Kaapponen, mutta rouva senku nuilottaa.

    -keinovaginamies-

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Kun naiselle tulee ikää, niin melkein joka mies saa tämän kokemuksen. Eli miltä tuntuu pussata 2 päivää vanhaa sänkeä ylähuulessa :))

    -keinovaginamies-

    Kun miehelle tulee ikää, se pussaa karvarukkasta ennen kun alkaa "hommiin". Hyvin kelepaa karva kun karva.

    Äänestä

Jos se oli joku veministi.

Äänestä

"Ottakaa naiset täälläkin vinkistä vaari"
Itseäsikö tyrkytät vai ketä vaaria.
Suomenkielen taitosi on aika huonoa. Jos vaikka keskittyisit opiskelemaan oman äidinkielesi kirjoittamista niinä aikoina, kun nyt kyttäät jokaista naista ja mietit miten he ärsyttävät sinua.

Äänestä

Naisen karvoitus on yhtä luonnollinen osa ihmisyyttä kuin purukumin liimaaminen ravintolan penkinalle. Ei siinä ole yhtään enempää hävettävää!

Äänestä
  • Hävettävää? Mitä helkkarin hävettävää karvoituksessa on, kun sitä on kaikilla? Mistä sunkinlainen tollo on sikinnyt. Vanhempasi lienee Pöllö ja Tolppa?

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Hävettävää? Mitä helkkarin hävettävää karvoituksessa on, kun sitä on kaikilla? Mistä sunkinlainen tollo on sikinnyt. Vanhempasi lienee Pöllö ja Tolppa?

    Mitä sää nyt keuhkoot siinä? Ehkä sinullekaan ei tekisi pahaa joku setämiehen pitämä tapakoulutus, jossa käytäisiin lävitse, miten toisia ihmisiä puhutellaan arvokkaasti!

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Mitä sää nyt keuhkoot siinä? Ehkä sinullekaan ei tekisi pahaa joku setämiehen pitämä tapakoulutus, jossa käytäisiin lävitse, miten toisia ihmisiä puhutellaan arvokkaasti!

    Niin metsä vastaa, kun sinne huudetaan.

    Äänestä

Pyytelen nöyrimmästi, sulimmasti ja matelevasti anteeksi, että minun mielestäni suomalaiset sisaret ovat erityisen kauniita myös vähäkarvaisuuden takia, myös feministit. -exKynis.mi

Äänestä

Karvaiset naiset ovat seksikkäitä. Karvaisuus on merkki sukukypsyydestä.

En ole vielä milloinkaan nähnyt sellaista naista, jolla olisi runsaampi karvoitus kuin on minulla. Neitipojat säihkähtävät karvoja ja siksi ajelevat päänsä kaljuksi luullen siten miehistyvänsä.

Kasvattakaa kunnon heviletti sekä munakarvat antaen myös sormikarvanne ja peppukarvanne meuhkata kuten Jumala on hyväksi todennut.

Äänestä
  • Entäs jos on sukuylikypsä? Pyrsk.
    Vilma

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Entäs jos on sukuylikypsä? Pyrsk.
    Vilma

    Sukuylikypsältä karvat putoavat pois kuten syksyisessä metsässä putoavat puiden lehdet alas. Jäljelle jää viisisataavuotias kelohonka.

    Äänestä

En oo ikinä ajellut enkä ajele. Mun käsikarvat on niin ohutta ja vaaleaa et saa taskulampun ja kanssa tulla katsomaan. Jos se jotain häiritsee niin häiritköön.

Äänestä

Saattaa tulla aloittajalle yllätyksenä, että sekä miehet että naiset kuuluvat samaan lajiin ja tuolla ihmislajilla nyt sattuu olemaan karvoitusta, myös käsivarsissa.

Äänestä
  • Saatta tulla yllätyksenä, että samaankin lajiin kuuluvat voivat sukupuolen mukaan olla hyvinkin erimääräisesti karvaisia. Ihmisellä naiset ovat keskimäärin huomattavasti karvattomampia kuin miehet.

    Toinen yllätys lienee, että kummankin sukupuolen karvaisuus noudattaa normaalijakaumaa, jotka menevät vain pieneltä osin päällekkäin. -exKynis.mi

    Äänestä

  • å.ä.ö kirjoitti:

    Saatta tulla yllätyksenä, että samaankin lajiin kuuluvat voivat sukupuolen mukaan olla hyvinkin erimääräisesti karvaisia. Ihmisellä naiset ovat keskimäärin huomattavasti karvattomampia kuin miehet.

    Toinen yllätys lienee, että kummankin sukupuolen karvaisuus noudattaa normaalijakaumaa, jotka menevät vain pieneltä osin päällekkäin. -exKynis.mi

    Pointti viuhui, ei niin yllättäen, täysin ohitsesi taas kerran:

    Naiset eivät ole karvattomia.

    Äänestä

Kaikesta joutavasta se sinäkin jaksat nillittää.

Kaverilla oli joskus ammoin oikein symppis, sirpakka ja fiksu espanjalainen tyttöystävä.

Kaikki muuten hyvin, mutta kun tytöllä oli komeat viikset.

Äänestä
  • 00027: "Kaikki muuten hyvin, mutta kun tytöllä oli komeat viikset."

    Tarkottaaks tää kuitenski, et soli kamaloittavaa, ku silloli komeet viikset niiku Poirotilla?

    Kumme 66 miljoola vuotta sitten popsittiin ruohoo, nii oli tuttotri'iksillä ihammuotii, et noli yltä päältä karvasii.

    Äänestä

Tässäpä toinen kotiläksy tälle päivällä. Tarkkailen miten karvaisia käsiä muilla on. Yritän sen jälkeen muodostaa asiasta mielipiteen.

Äänestä

Karvattomat miesoletetut tarkkailevat naisia josko heillä olisi enemmän karvoitusta ja jos on niin ovat vaatimassa burghan käyttöä taikka kemoterapiaa. Hahhah, neitipojilla ei karva kasva !

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Katselin tänään maikkarin aamuohjelmaa ja huomasin sillä tummalla naisjuontajalla ihan silmin nähden näkyvät käsikarvat. Jotenkin tuli, että hyi ja ajattelin, että kyllä naisen tuollaisessa julkisessa tehtävässä pitäisi vähän paremmin karvansa trimmata kuin näytellä niitä suorassa lähetyksessä koko kansalle. Naiselle ei vaan käsikarvat kuulu samalla tavalla kuin miehelle. Ottakaa naiset täälläkin vinkistä vaari ja huomioikaa asia, kun liikutte lyhythihaisissa ulkosalla muiden ihmisten nähtävänä! Älkää olko itsekkäitä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu