Joku kommentoi että miksi naisten ja miesten pitäisi kilpailla keskenään, no ei pidäkään, eikä nainen halua sitä tehdä, koska nainen häviäisi sen kilpailun samantien.
Mutta sukupuolten välisessä taistelussa nainen pärjää erittäin hyvin. Ei rehellisen pelin vuoksi, vaan salakavaluuden ja juonittelun avulla nainen on nyt voitolla länsimaisissa kulttuureissa. Lait ja säädökset on saatu läpi tukemaan naisen voimaantumista.
Mistä tämä taistelu sai alkunsa? Siitä kun nainen haastoi miehen. Varmasti ensin yritti suoraan haastaa miehen, mutta mies nopeasti fyysisesti laittoi naisen takaisin paikalleen. Nainen perääntyi, ja mietti uudelleen strategiaansa, järjesti kokouksia ja salaisia neuvonpitoja. Levittäytyi päättäviin elimiin, sekaantui yhteiskunnan hallintaan. Ja nyt ollaan tässä tilanteessa lähes kaikissa länsimaissa.
Tähän kuvioon kuuluu se että nainen tietenkin kieltää koko taistelun olemassaolon, silti tuo sama nainen toimii selän takana ja taistelee "aatteensa" puolesta. Suu puhuu yhtä, mutta toiminta on jotain aivan muuta.
Mies haluaa pitää luonnollisen asemansa johtajana, eikä naisilla ja lapsilla ole sitä minkäänlaista syytä viedä, tai edes yrittää viedä. On vain hulluutta edes yrittää viedä sitä paikkaa mieheltä. Paljasta mielipuolisuutta ja suuruudenhulluutta, paljasta vallanhimoa. Mitään järkevää syytä tuohon ei edes ole olemassa, vain vallanhalu.
Sukupuolten välinen taistelu
4
103
Vastaukset
- Anonyymi00001
Onko sun mielestä miehet oikeesti noin tyhmiä
Aloitus oli selvästi tappelijan kirjoittama. Molemmissa sukupuolissa on hyvin pieni, mutta aggressiivinen vähemmistö, jotka tunkevat nettiin, koska sitä ei voi estää.
Palstan omistajakaan ei voi koventamalla sensuuria estää, koska se merkitsisi mainostulojen vähenemistä.
Onneksi suurin osa sekä naisista että miehistä on irl ystävällisiä ja asiallisia.- Anonyymi00002
Voi olla että olet oikeassa, ehkä olen "tappelija", ainakin olen valmis tappelemaan. Tästä ei nyt tainnut mitään tappelua tullakaan kun kirjoitin kaiken heti alkuun viimeisen päälle, niin ei ole mitään aukkoja mistä voisi kukaan iskeä.
Ap
- Anonyymi00003
On hyvä vaan, että pidät etäisyyttä "kavalaan" sukupuoleen...
Tunne on varmaan molemninpuolinen. Ole vshvs mies ja pysy erossa naisista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2743487Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1291869Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3001619- 771462
- 771446
Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:531156Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001140- 631021
- 22997
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois67990